sunnuntaina, elokuuta 14, 2005

Mustat heprealaiset



Andressohnit

Mustat heprealaiset israeliitit ovat lahko, joka ei ole tervetullut oikein mihinkään. He uskovat olevansa peräisin Israelin kadonneista heimoista, jotka joutuivat Länsi-Afrikkaan ja sitten orjiksi Amerikkaan. Sieltä lahkon jäseniä on päätynyt Israeliin.

Joukon johtaja oli työläinen Chicagossa, jonka nimi oli Ben Carter. Hänelle ilmestyi arkkienkeli. Ben Carter otti uudeksi nimekseen Ben Ammi Ben Israel ja alkoi johtaa laumaansa Pyhään Maahan. Koska heidän uskonsa mukaan valkoiset juutalaiset ovat varastaneet mustilta uskon, tavat ja Jumalan perinnön, kertoo hyvää Israelista, että heille on annettu asuttavaksi Dimonan erämaakaupunki.

He ovat joutumassa uuteen kofliktiin Israelin kanssa. Useat Dimonan nuoret ovat armeijaiässä, ja heidän uskonsa vaatii mm. elävää vegaaniravintoa, puuvillavaatteita ja nahan käytöstä kieltäytymistä. Israelin armeija on antanut heille luvan käyttää kangaskenkiä.

Yhdysvalloissa Mustat Heprealaiset - tai yksi perhe - ovat joutuneet vastakkain Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen kanssa. Joseph ja Lamoy Andressohnilla oli viisi lasta. He ruokkivat näitä raa'alla vegaaniravinnolla. Perheen vauva sai vakavia oireita ja perhe kutsui ambulanssin.

Tästä alkoivat ongelmat. Ambulanssimiehet kieltäytyivät päästämästä vanhempia mukaan sairaalaan, vaan ottivat yhteyttä sosiaalivirkailijoihin. Nämä totesivat vakavan aliravitsemuksen kaikilla lapsilla. Vauva kuoli. Vanhemmat joutuivat vankilaan, heitä ei edes pääsetty kuolevan vauvan luo. Tämä kaikki tapahtui vuonna 2003.

Sen jälkeen asiasta on käyty kahakkaa. Andressohnien hyväksi on perustettu säätiöitä ja järjestetty rahankeruuta. Vanhemmat lapset on sijoitettu sijaiskoteihin. Puolustusasianajaja esittää, että vauvalla ei ollut aliravitsemusta, vaan synnynnäinen epämuodostuma. Jos puolustus ei mene läpi, vanhemmat saavat 30 vuoden vankeusrangaistuksen. Asiaa mutkistaa se, että Lamoy Andrehsson odottaa vielä yhtä vauvaa - tai on jo saanut sen.

Amerikkalaiseen tapaan huhut sinkoilevat. Olen tavannut Internetissä väaitteen, etä vanhemmat kyllä itse söivät pihvejä, ja että perheen isä tupakoi. Toisaalta puolustajat ovat kiihkeitä. Oikeudessa asia on vielä auki.