torstaina, elokuuta 11, 2005

Punainen tsaari



Josef Stalin

Stalinin oudosta persoonallisuudesta on kirjoitettu useita kirjoja. Paras tähänastisista on Venäjään erikoistuneen historiantutkijan Simon Sebag Montefioren syksyllä suomennettu Stalin - Punaisen tsaarin hovissa.

Montefiore on kuvannut Stalinia ja hänen lähipiiriään sisältä päin ja onnistunut luomaan karmivalla tavalla kiintoisan kuvan, jossa murhaavat ihmishirviöt kasvattavat persikoita, liekuttavat lapsia polvellaan ja laulavat yhdessä venäläisiä kansanlauluja. Kirja on paitsi pikkutarkka tutkimus, myös täynnä eloisia anekdootteja, niin että sitä lukee kuin romaania.

Hitlerin hovista ei ikinä saisi tällaista kuvausta, koska Hitler ja hänen piirinsä olivat täysin huumorintajuttomia ja ottivat itsensä vakavasti. Stalin otti myös itsensä vakavasti, mutta hän viljeli venäläistä laveaa huumoria. Korjaan itseäni, on virhe kutsua häntä venäläiseksi. Montefioren mukaan Stalin oli viime päiviinsä asti georgialainen, asui mieluiten huviloillaan Georgiassa ja ympäröi itsensä maanmiehillään.

On vaikeaa yhdistää näihin rakastaviin aviomiehiin ja isiin heidän uraansa miljoonien ihmisten murhaajana. Erityisen salamyhkäiseltä tuntuu Stalin tapa murhauttaa ja teloituttaa omia lähimpiä ystäviään ja sukulaisiaan ja sitten surra heitä julkisesti. Silti hän on kirjassa ihminen, ei mekaaninen hirviö. Kohta, jossa Japanin lähettiläs tuli solmimaan hyökkäämättömyyssopimusta neuvostoliiton kanssa ja Stalin kerrankin joi itsensäkin humalaan, on suorastaan viehättävä. Stalin, Molotov ja japanilainen lauloivat yhdessä kansanlaulua "Tumma on yö" ja lopulta Stalin henkilökohtaisesti saattoi japanilaisen junaan, suuteli tätä ja nosti junanvaunuun. Pikkuinen japanilainen seisoi vaunun penkillä ja huuteli haikeita hyvästejä.
Moniin historian hetkiin saa uuden näkökulman. Historia kertoo, miten saksalaiset pääsivät lähes Moskovaan asti, mutta talven tulo ja venäläisten raivokas vastarinta pysäyttivät heidät "Moskovan porteilla". Montefiore kuvaa tapahtumat venäläisten näkökannalta; miten puoliksi tyhjentynyttä Moskovaa ryösteltiin, evakuointijunat odottivat asemalla veturit höyryten ja Stalin nukkui maanalaisen asemilla "kuin kaikkivaltias kulkuri". Miten hän epäröi, jäädäkö vai lähteä ja jättää Moskova, kunnes hän kysyi taloudenhoitajattareltaan, ja tämä vastasi: "Toveri Stalin, Moskova on meidän äitimme, meidän kotimme. Sitä täytyy puolustaa." Kuvaus jatkuu:
Voitettuaan epävarmuutensa Stalin piristyi. Kun joku komissaari soitti hänelle rintamalta keskustellakseen evakuoinnista itään, Stalin keskeytti:
"Ottakaa selvää, onko tovereillanne lapioita."
"Mitä, toveri Stalin?"
"Onko heillä lapioita?" Komissaari kysyi takanaan olevilta, oliko näillä lapioita.
"Millaisia lapioita, toveri Stalin? Tavallisia vai kaivamista varten?"
"Ei sillä ole väliä."
"Kyllä meillä on lapioita! Mitä meidän pitäisi tehdä niillä?"
"Kertokaa tovereillenne, että ottavat lapion ja kaivavat itselleen haudan", Stalin vastasi. "Me emme lähde Moskovasta. Eivätkä hekään lähde..."
Kirjassa on myös ulkopuolisen näkemys Suomen talvisotaan. Montefiorin mukaan venäläiset eivät saaneet kukistettua suomalaisia, koska Stalin ei ottanut meitä vakavasti, vaan antoi rintaman johdon Kulikille, jota kuvataan sanoilla "viinassalikoava pelle". Kulik sai jäädä armoihin, ja Stalinin lähipiiri, Molotov, Berija ja Zdanov, tapasivat työntää hänet kalalammikkoon Stalinin datsan puutarhassa. Kun Berijakin joutui samaan lammikkoon, henkivartijat lopulta pelkäsivät jonkun hukkuvan ja kuivasivat lammikon. Lopulta Kulik erehtyi sanomaan salakuunnellussa puhelimessa, että poliitikot syrjäyttävät upseerit, ja hänet teloitettiin hiljaisuudessa vuonna 1950. Tällaisia ihmiskuvia kirja on täynnä.

Niin laajan tutkimustyön kuin Montefiore on tehnytkin, hänellekin on selvästi jäänyt salaisuudeksi stalinismin voima. Jälkikirjoituksessa hän kertoo haastattelemistaan ihmisistä, jotka vielä puolen vuosisadankin jälkeen olivat Stalinin persoonallisuuden lumoissa, vaikka useat heistä olivat kärsineet raskaasti ja henkilökohtaisesti; olleet itse kidutettavina tai menettäneet läheisiään. Stalinilla on täytynyt olla uskomaton, läpitunkeva persoonallisuus.

2 Comments:

Blogger JM said...

Kulik oli varmaankin iso ja arvovaltainen pomo omalla rintamallaan, mutta johtajan edessä pikkupoika. Tuo mieleen vähän Ahti Karjalaisen kohtalon, häntä Kekkonen lopulta pompotteli ja Ahti aneli armoon pääsyä. Ulospäin Karjalainen oli äreä sfinksi.

10:26 ap.  
Anonymous taivaansusi said...

En näe mitään syytä mikseivät murhaajat kasvattaisi persikoita tai laulaisi kansanlauluja. Ihmisiä hekin ovat. NKVD:n niskalaukauspartioihin kuului aina kolme miestä: Yhden tehtävä oli lipastaa ase, toinen juotti ampujalle vodkaa ja antoi käsivarsihierontaa. Kolmas teloitti sarjatyönä ihmisiä, mutta joi päivän aikana niin paljon vodkaa ettei muistanut siitä enää mitään aamulla, ja kaksi muuta saattoivat sanoa, etteivät olleet osallisia.

Toisekseen, Hitlerin hovista saisi ihan samanlaisia hauskoja, inhimillisiä ja eloisia kohtauksia, jos vain haluttaisiin. Jostain syystä ei vain haluta. "Hitler-setä" oli läheisilleen ystävällinen ja herttainen vanhan koulukunnan herrasmies, joka ei koskaan unohtanut syntymäpäivää ja vitsaili sihteeriensä kanssa. Führer-roolinsa ulkopuolella hän käyttäytyi vaatimattomasti ja avoimesti, ja H:n karismaattisesta vaikutuksesta saisi varmasti palvovia kertomuksia, jos kokijoita olisi vielä hengissä. Toisin kuin "Joe-sedän" tapauksessa, mukavien juttujen kertominen tästä toisesta massamurhaajasta on ollut nopein tapa muodostua persona non grataksi.

8:36 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home