Marx-veljekset

Harpo, Chico ja Groucho

Marx-veljekset eivät koskaan mene muodista. Vaudeville-puheosuudet eivät enää pure (ainakaan minuun), mutta puhdas anarkia on aina yhtä riemastuttavan hauskaa. "Päivä sirkuksessa", "Päivä tavaratalossa" ja erityisesti "Ilta oopperassa" vetoavat sisäiseen lapseeni.

Veljeksiä oli viisi (kuudes kuoli lapsena), mutta Harpo, Groucho ja Chico ovat ne, jotka muistetaan. Minua askarrutti pitkään, oliko Harpo todella mykkä, mutta tähän arvoitukseen löysin vastauksen: ei ollut, mutta joku arvostelija huomautti, että hän on hauska kunnes avaa suunsa. Sen jälkeen hän ei sitä julkisesti avannut.

Marx-veljesten elokuva ei ollut täydellinen ilman Chicon pianoa, Harpon harpunsoittoa ja Grouchon laulua. He aloittivatkin muusikkoina. En tiedä, onko heidän filmeistään tehty akateemista tutkimusta. Aihetta olisi. Juutalaisten maahanmuuttajien jälkeläisinä heillä oli selvää vetoa sorrettuihin vähemmistöihin, kuten värillisiin. Maallikkona huomioni kiintyy sellaisiin yksityiskohtiin kuin Grouchon naisten kosiskelu, jossa eleet ja ilmeet tuovat mieleen Charlie Chaplinin; Harpon Stan Laurellia muistuttava lapsenomaisuus; ja hämmästyttävä samankaltaisuus, joka Groucholla on Repe-sorsan (ja Ben Zyscowiczin) kanssa.

Grouchon lausahduksista on tunnetuin se, että hän ei halua liittyä klubiin, joka huolii hänet. Hänellä oli muitakin älykkäitä ajatelmia, kuten seuraava:

I find television very educating. Every time somebody turns on the set, I go into the other room and read a book.

Elokuvissa hän oli täydellinen moottoriturpa. Esimerkki filmistä "Päivä sirkuksessa":

Cab driver: Hey mister, $18.75
Groucho: 1875? That's what I thought. The 1940 models run much smoother.

Haluan erityisesti esittää kunnioitukseni Margaret Dumontille, joka onnistui näyttämään elegantilta riippuessaan aluspöksysillään ylösalaisin gorillan syleilyssä. En tiedä ainuttakaan varttunutta naista, joka niin hilpeästi ja pakottomasti tekisi itsestään pilaa.