Clifford Simak

Clifford Simak (1904-1988) saattaa olla rakastetuin science fiction -kirjailija (toisena kilpailee Theodore Sturgeon). Useat arvostelijat käyttävät hänestä nimitystä "pastoraalinen". Sitä hän oli. Hänen lempimaisemansa, jonka hän hellästi siirsi tähtiin, oli syksyinen Wisconsin.

Parhaiten tunnettu hänen kirjoistaan on "City", jossa ihmisrodusta on tullut myytti, ja älykkäät koirat kertovat tarinoita leirinuotiolla. Pidän enemmän kirjasta "Väliasema". "Väliasemassa" on useita Simakin teemoista; iättömyys, galaksien välinen matkailu ja Amerikan koskematon luonto.

Parhainta ja hauskinta Simakia on kirja "Goblin Reservation". Myyttiset olennot, kuten goblinit, bansheet ja sen sellaiset, ovat saaneet kodin reservaatissa. Professori Peter Maxwell on kuullut huhun lohikäärmeestä. Lohikäärmettä ei löydy, mutta kotiin palatessaan hän toteaa, että häntä on tullut jo yksi kappale ja murhattu. Galaksien välinen matkailu tapahtuu monistamalla henkilö väliasemilla, ja jossakin on sattunut virhe; Petereitä on ollut kaksi. Yrittäessään selvittää kaksoisolentonsa kuolemaa ystäviensä kanssa (neanderthalilainen ja aave, joka ei millään muista, kuka hän eläessään oli) Peter tutustuu sapelihammastiikeriin, kauniiseen naiseen ja ajassa matkustavaan taidemaalariin.

Juuri tällaisia Simakin kirjat ovat. Kirjassa "Out of Their Minds" paholainen haluaa tavata Yhdysvaltain presidentin, "Project Pope" -kirjassa robotit ovat perustaneet Vatikaanin ja ovat luomassa tietokonepaavia. Mitä tahansa voi tapahtua. Silti kirjat ovat, kuten jo kirjoitin, lempeitä. Simakin robotit ovat unohtumattoman inhimillisiä (novellissa "Ogre" kirjanpitäjärobotti Nellie oli pelannut baseballia). Dinosaurukset ovat älykkäitä olentoja ("Auk House"). Sankarit joutuvat melkoisiin ongelmiin varsinkin aikamatkailussa, mutta jotenkin kaikki aina selviää.

"Project Pope" on esimerkki Simakin hiljaisesta uskonnollisuudesta. Lääkäri joutuu planeetalle, jossa on outoja "yhtälöolentoja". Hän ojentaa kätensä ja koskettaa yhtä. palattuaan Vatikaani-planeetalle hänelle valkenee, että hän on saanut kyvyn parantaa kätensä kosketuksella. Sankaritar, Jill, tapaa samat olennot. Koska hän on reportteri, hän kommunikoi sanoin eikä kosketuksella. Hän saavuttaa vieraille olennoille puhumisen kyvyn. Kirjassa "The Fellowship of Talisman" viedään turvaan silminnäkijän omakätistä kuvausta Jeesuksen elämästä. Kirjoituksella osoittautuu olevan ihmeellinen mahti. "Talisman" ei silti ole mikään pyhäkoulukirja; siinä on kampurajalkainen paholainen, aave, jolla ei ole kunnollista kummittelupaikkaa ja aarnikotka. En tiedä ketään toista kirjailijaa, jolla olisi ollut mahti kätensä kosketuksella luoda olentoja eläviksi ja suhtautua kaikkeen elolliseen tasavertaisesti. Jotkut arvostelijat vertaavat Simakia Heinleiniin. Vertaus on herja. Heinlein oli sovinisti, huono kirjoittaja ja paperinmakuisten henkilöiden luoja. Heinlein oli amerikkalaisten filmien joka paikkaan tunkeutuva, sivistymätön reportteri tai poliisi; Simak hiljainen, kirjastossa istuva oppinut (vaikka todellisuudessa Simak kirjoitti lehtiin).

Simakin kuolemasta on kohta kaksikymmentä vuotta. Silti vieläkin odotan, että jostakin ilmestyisi ennen lukematon Simak. Se kirkastaisi päivän.