sunnuntai, lokakuuta 22, 2006

Araratista Nimushiin

Ararat-vuori

Kirjoitin Nooan arkista viime vuonna, mutta aihe on koko ajan esillä Internetin keskustelupalstoilla, joten se jaksaa kiinnostaa minuakin.

Jätän sivuun kaikki mielenkiintoiset aiheet siitä, miten kaikki eläimet mahtuivat arkkiin, kuka loi lannan ja niin edelleen. Kummastelen vain sitä, miten arkin oletetaan päätyneen juuri Araratille?

Ararat on Euroopan korkein vuori (5165 metriä) ja Turkin, Armenian ja Iranin rajamaastossa. Se on toimiva tulivuori, joka purkautui viimeksi vuonna 1840. Ensimmäinen kysymys on siis, miten Nooan melko huonosti merikelpoinen rakennelma olisi päätynyt tänne, tavattoman kauas Kaksoisvirranmaasta? Ensimmäinen järkevä teoria on, että Nooa ei lainkaan purjehtinut Araratille. Varhaiset tekstit aiheesta kirjoitettiin pelkillä konsonanteilla. Ei siis "Ararat" vaan "rrt". Nimi voisi olla Urartu. Urartu oli valtakunta, joka syntyi Araratin tienoille heettien jälkeen, noin 900 eKr. Se on liian myöhään Nooaa ajatellen, mutta sana "urartu" tarkoittaa myös "pohjoista maata" tai "kaukaista paikkaa".

Milloin Nooa purjehti? Tulvaan kirjaimellisesti uskovista ei ole paljon apua. Yksi oppinut selittää, että tulva tapahtui tasan 6000 vuotta siitä, kun Aatami tuli täysi-ikäiseksi 20 vuoden iässä. Jos tähän liittää piispa James Ussherin laskelman maailman luomisesta vuonna 4004 eKr (23. lokakuuta kello 9 aamulla), saadaan tulokseksi, että tulva tulee tapahtumaan vuonna 2026 ja koko tarina on profeetallinen. Pidättäkää hengitystänne.

Toinen laskelma tuo tulvan päivämääräksi 2448 eKr. Nyt alamme päästä asiaan. Tietysti matkassa on pikku mutka. Jos tulva oli maailmanlaajuinen, sen piti peittää myös Mount Everest. Tähänkin on selitys, mutta se sotkee koko maantieteen ja tekee arkin maihinnousupaikasta aika akateemisen kysymyksen. Selityksen mukaan nimittäin Jumala otti asiakseen nostaa vuoret ja upottaa meret vasta tulvan jälkeen. Silloin olisi mahdotonta päätellä, mikä vuori arkin alta putkahti ilmoille.

Jos silti pidämme kiinni normaalista maantieteestä, laskelma ajasta noin 2500 eKr sijoittaa tulvan suunnilleen niihin aikoihin, jolloin Gilgamesh koki tulvan. Eli alamme puhua järkeä.

Sumerilaiset hallitsivat Mesopotamian eteläosaa 4000 - 3000 eKr. Heidän kuningasluettelossaan mainitaan seitsemän kuningasta "ennen tulvaa".

The ancient Sumerian king list recounts the early dynasties. Like many other archaic lists of rulers, it may include legendary names. It describes a series of 7 pre-diluvian kings, before getting to Ubar Tutu, king of Sharrupak, who according to later stories was the person on whom the tale of Noah was originally based.

The kinglist continues

"After the flood had swept over, and the kingship had descended from heaven, the kingship was in Kish."


Kish on aivan Irakin eteläosassa. Jos tulva tapahtui täällä (kuten on loogista; kahden ison joen yhtymäkohta on altis tulvavesille), matka johonkin Araratille on lähinnä mieletön. Gilgamesh-eepoksessa mainitaan arkin pysähtyneen Nimush- (tai Nisir-)vuorelle. Tällaista vuorta ei ole. Sanan selitys on joko vuori tai kukkula; se voi myös tarkoittaa "kätkettyä", "salaista" tai "saavuttamatonta". Sanan voi myös kääntää merkitsemään temppelivuorta, zikkuratia.

Jos kuitenkin haluaa hakea arkkia joltakin upealta vuorelta, niin Zagros-vuoret ovat ne, jotka näkyivät Sumeriin. Korkein huippu on Dena-vuori, 5098 metriä. Ei paljon häviä Araratille. Miksi retkikuntia ei voisi lähettää Denalle? Se ei ainakaan ole tulivuori.

Dena-kuh

lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Türkmenbashi ja Ruhnama

"Vapaan luovuuden talo"

Helsingin Sanomat kertoi, että Turkmenistanissa on juhlittu itsenäistymisen 15-vuotispäivää rakentamalla "Vapaan luovuuden talo", kirjan muotoinen talo toimittajille. Talon sanotaan loistavan pimeässä.

"Vapaa luovuus" Turkmenistanissa tarvitsee lainausmerkit. Ainoa vapaasti luova henkilö maassa on presidentti Saparmurat Nijazov, Türkmenbashi eli "turkkilaisten johtaja". Epäilen, että tämäkin pimeässä loistava kirjatalo on hänen Ruhnamansa, pakollinen luettava koko Turmenistanissa alakouluista yliopistoihin saakka.

Turkmenistanin kohdalla on nykyään helppo unohtaa, että tämä kaukana kaikesta nököttävä entinen neuvostotasavalta on todella Turkin turkkilaisten alkukoti. Alp Arslan (1029-1072), turkkilaisten Seljuk-dynastian suuri nimi, valloitti Persian ja Bysantin. Kuten Türkmenbashi hehkuttaa Ruhnamassa:

Our fathers have spilled lots of blood on the way to independence. Oguz Han, Gorkut Ata, Alp Arslan...the heroes in the Gökdepe Castle.. all made the Türkmen known to the whole world. You are their descendants. Only patriotism and bravery will suit you. Be loyal to the country whose resources you make use of, and to your mother who feeds you with her milk.

Ruhnama on hiukan hämmentävää luettavaa; sen mukaan Turkmenistanin historia ulottuu profeetta Nooaan ja jatkuu ties mihin korkeuksiin:

In fact Allah the Almighty decreed an interesting fate for our nation. The Türkmen spirit rises at the beginning of each millennium. This was the same for the beginning of the third millennium. Allah the Almighty granted the return of historical creative inspiration to the Türkmen. This is the age of maturity for the Türkmen spirit.This spirit now takes the form of a horse.


Ruhnama itse on korkeimmalle kohonnut teksti maailmassa. Se on lähetetty satelliitissa kiertämään Maata. Voyager-luotaimet ovat matkalla Aurinkokunnan ulkopuolelle, mutta ne vievät mukanaan musiikkia, kuvia ja kielinäytteitä, eivät kokonaista kirjaa.

Türkmenbashi on muutenkin puuhakas henkilö. Hän on antanut määräyksen kasvattaa puita Turkmenistanin pahimmassa autiomaassa, tehdä keinotekoisen järven, koristaa kaikki moskeijoiden minareetit lauseilla Ruhnamasta (vastustanut korkea-arvoinen mullah sai 20 vuotta petoksesta), kielsi - saatuaan itse sydänkohtauksen - koko kansalta tupakanpolton ja rakennuttaa jääpalatsia Turkmenistanin kuumimpaan kohtaan.

Jostakin täytyy säästää. Niinpä hän on myös määrännyt suljettaviksi kaikki maan sairaalat pääkaupunkia lukuunottamatta ja jokaisen maaseudun kirjaston. Loppujen lopuksihan jokaisella on jo Ruhnama.

Oli vähällä, ettemme mekin saaneet suomenkielistä Ruhnamaa. Ensto-konsernin myöhemmin eronnut johtaja pyysi vuonna 2004 lupaa kääntää ja julkaista Suomessa tämä merkittävä kirja. Hanke ei toteutunut, joten opukseen on tutustuttava turkmeenin, turkin, venäjän tai englannin kielillä. (Koska en osaa mainituista kielistä kuin englantia, olen ottanut sitaatit englanninkielisestä versiosta.)

Türkmenbashi kultaisena. Patsaan sanotaan kääntyvän aina kohti aurinkoa.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Naisgladiaattorit

Naisgladiaattorit Amazon ja Achillia

Rooman gladiaattoriareenoilla nähtiin - joskin harvoin - myös naisia. Todisteet ovat harvassa ja pääasiassa kirjallisia. Varhaisimpia on niin sanottu Larinum-teksti, senaatin päätös keisari Tiberiuksen ajalta vuodelta 19 jKr (vuodelta 11 jKr on laki, joka kieltää alle 20-vuotiaita naisia astumasta areenalle, mutta se voi koskea kaikkia esiintyjiä, ei varsinaisesti gladiaattoreita). Larinum-tekstissä kielletään senaattoreita, ritareita ja heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan taistelemasta gladiaattoreina areenalla tai lanistoja harjoittamasta kyseisessä asemassa olevia henkilöitä taiteluun. Teksti mainitsee pojat, tyttäret, pojanpojat ja pojantyttäret. Tästä voi nokkelasti päätellä, että ylhäisessä asemassa olevia miehiä ja naisia oli nähty gladiaattoreina riittävästi hermostuttamaan senaatin.

Keisari Neron juhlissa vuonna 63 jKr nähtiin ylhäisiä naisia yhtä hyvin kuin miehiäkin taistelemassa. Juvenalis pilkkasi gladiaattoreiksi pyrkiviä ylhäisiä naisia (hän kirjoittaa: "Miten voi nainen olla säädyllinen pistäessään päähänsä kypärän ja kieltäessään sukupuolensa?"). Kannattaa muistaa, että lainsäätäjien kauhistus ja Juvenaliksen pilkka ei kohdistu naisten taisteluun sinänsä, vaan ylhäisten naisten alhaisiin harrastuksiin. Alhaissäätyisiä naisia nähtiin sirkuksissa, ei vain gladiaattoreina vaan myös tanssijoina ja eläintenkesyttäjinä. Otsikkokuvan Amazon ja Achillia olivat ilmeisesti taistelleet Halicarnassoksessa ja saaneet vapautuksen; sen kunniaksi kivi pystytettiin. Tämä todistaisi, että he olivat orjia, mutta niin suosittuja, että heidät vapautettiin palkinnoksi.

Lontoon Guildhallista löydettiin 90-luvulla hauta, jonka epäillään kuuluneen naisgladiaattorille. Jäännökset kuuluvat arviolta 20-vuotiaalle naiselle. Hänelle on pidetty arvokkaat ja kalliit hautajaiset. Hautalahjat liittyvät kaikki tavalla tai toisella gladiaattorielämään. Hautapaikka on ollut virallisen hautausmaan ulkopuolella. Tämä on sanut tutkijat päättelemään, että hän oli "kunnioitettu, mutta ei kunniallinen" - mahdollisesti siis naistaistelija. Silloisessa Britanniassa se ei olisi varsin kummallista. Kelttien naiset liittyivät usein taisteluun, jopa johtivat niitä, kuten kuningattaret Boudicca ja Cartemandua.

Mikä sai vapaat Rooman naiset tarttumaan gladiaattorin miekkaan ja kolmikärkeen? (Orjien kohdalla kysymystä ei kannata esittää; köyhät ja alhaissyntyiset halusivat yksinkertaisesti rahaa; monet esiintyjät todennäköisesti kuuluivat sirkusperheisiin, kuten Bysantin ajalta keisarinna Theodora, joka aloitti sirkustanssijana ja oli karhunkesyttäjän tytär.)

Gladiaattorit yksinkertaisesti kiehtoivat naisia. He olivat aikansa seksisymboleja. Pompejista on löydetty seinäkirjoituksia, joissa sanotaan esimerkiksi: "Celadus Thraakialainen, kolminkertainen voittaja, kolmasti kruunattu, nuorten tyttöjen ihailema." ja "Crescens saa tyttöjä öisin." Tästä ei ole pitkä matka naisten haluta koettaa taistelua itse.

Vaikka tiedossa olevat taistelut olivat naisille helpompia kuin miehille - heidän on kerrottu taistelleen toisia naisia vastaan ja yhdessä kuuluisassa tapauksessa kääpiöiden kanssa, ei miehiä vstaan - gladiaattorivarusteet olivat molemmille sukupuolille samat, joten helppoja harjoitukset eivät ole olleet. Juvenalis pilkkasi erityisesti, miten harjoittelevat naiset puuskuttavat takoessaan raskaalla harjoitusmiekalla paalua ja sitten uupuneina kyykistyvät "kuin potalle".

Keisari Severus kielsi lopulta vuonna 200 jKr naisilta pääsyn areenalle. Tämän jälkeen naisille jäi tanssijan ja eläintenkesyttäjän rooli, mutta miekasta he joutuivat luopumaan (ainakin virallisesti).

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Ramzan Kadyrov

Ramzan Kadyrov vihreä baretti päässä, oikealla hänen turvamiestensä johtaja. Kuvasta on rajattu pois juuri tapettu tsetseenisissi.

Anna Politkovskajan murhalle on löytynyt oikein vahva ehdokas, Ramzan Kadyrov, Tsetsenian pääministeri. Ramzan täytti 30 vuotta kaksi päivää ennen Annan murhaa, ja Anna sanoi, että sopiva syntymäpäivälahja olisi rikollisoikeudenkäynti. Mosnews epäilee, että Ramzan hankki oman syntymäpäivälahjansa Annan asunnon hississä.

Ramzan nousi valtaan isänsä Akhmad Kadyrovin poikana. Akhmad oli entinen saarnaaja, josta tuli ensin tsetseenisissi, sitten takinkääntäjä ja Venäjän luottohenkilönä Tsetsenian presidentti, ja joka räjäytettiin vuonna 2004. Ramzan oli silloin liian nuori presidentiksi, mutta nyt hän on 30-vuotias ja laillisessa iässä virkaan. Hänen yksityinen armeijansa, Kadyrovtsy, on jo kahakoinut nykyisen presidentin Alu Alkhanovin armeijan kanssa. Kaksi miestä kuoli.

The Moskovskii Komsomolets newspaper reported that Alkhanov had banned Kadyrov from bringing more than two men of his private army with him into meetings; it reported that Kadyrov had rung Alkhanov and given him 30 minutes to flee the presidential administration as his men wanted to storm it. Another incident was also reported, in which members of an OMON unit based at the Grozny railway station exchanged fire with and then jailed a group of Kadyrovtsy. This incident outraged Kadyrov, who ordered his men to shoot to kill anyone who stood in their way and reportedly called Alkhanov to warn him that there would be a "war" if his men were further provoked. Both sides called for reinforcements and there was further shooting before the situation was defused.
Ramzan on tehnyt paljon kaunistaakseen Groznyä. Hän on perustanut sinne nyrkkeilyklubin, nimeltään luonnollisesti Ramzanin nyrkkeilyklubi. Siellä vieraili viime vuonna Mike Tyson Ramzanin kutsusta. Yleensä Ramzan tosin asustaa palatsissaan Tsentoroin kylässä, jossa hänellä on pihassaan oma vankila kidutushuoneineen ja oma eläintarha. Eläintarhassa on leijona, susi, karhu, Siperian tiikeri ja tappelukoiria.

Miten tuleekin Saddam Hussein mieleen?

Anna Politkovskaja saattoi olla Ramzanin epävirallinen syntymäpäivälahja. Virallinen on musta Ferrari, jonka rekisterilaatta on "K 030 RA" (eli Kadyrov 30 vuotta Ramzan Ahmatovich).

Ramzan said that the gift came from his friends and that he was planning on playing with it a little while before giving it to the children of Chechnya.


Ramzan ei ollut isänsä vanhin poika. Hänellä oli vanhempi veli Zelimkhan, joka käytti huumeita ja löytyi mystisesti kuolleena Tsentoroin palatsista vähän isänsä murhan jälkeen. Eläessään Zelimkhan piti yllä perheen perinteitä:

June 2003 police were answering a call that a woman was being raped in a Kislovodsk hotel room when Zelimkhan poked his head out the window and began firing. He then blindly hurled half-empty vodka bottles at the officers. After the Z-Man ran out of ammo (and empty bottles), police searched his room and came up with a fairly significant quantity of an unspecified narcotic. The story was reported by the Russian media, as was his scot-free release.


Ramzanilla on myös sisar Zulai. Zulai pidätettiin taannottain henkivartijoineen Dagestanissa, koska heillä ei ollut valtiossa aseenkantolupaa. Ramzan otti mukaansa 150 miestään, ryntäsi paikalle, vapautti sisarensa, pieksätti kaikki dagestanilaiset poliisit asemalla ja sitten koko joukko hoilaten ja ammuskellen karautti (vaikka he käyttivätkin autoja, mieleen tulee sissiretki Kiplingin tarinoista) Tsetsenian puolelle.

Saattaa olla, että Ramzanin parhaat päivät ovat ohi. Putin ei ehkä pidä hänen innokkaasta taipumisestaan fundamentalistiseen islamiin. Tsetseniassa on uusi määräys naisille peittää päänsä; alkoholi on kielletty; sharia-laki on astumassa voimaan. Lisäksi Ramzan vaatii suurempaa osuutta Tsetsenian öljytuloista. Häntä yritetään kyllä kovasti sivistää - Dmitri Kozak, Putinin henkilökohtainen edustaja, suositteli Ramzanille pukua ja salkkua maastopuvun sijaan.

Kadyrov seems to have taken Kozak's advice, arriving at a recent meeting of all the heads of the North Caucasus's regions in Rostov-on-Don wearing a smart suit and driving a late-model Bentley, with two jeeploads of armed guards following in Porsche Cayenne SUVs.


Jää nähtäväksi, kiilloitetaanko Ramzanista Saddam Hussein vai jääkö hän sotaherraksi Afganistanin tapaan - ja miten kauan Putin antaa hänen johtaa maata.


tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Cesare Lombroso ja atavistiset rikolliset


Italialainen Cesare Lombroso (1835-1909) kehitti teorian synnynnäisestä rikollisuudesta, jonka tunnistaa ulkoisista piirteistä. Hänen kirjansa L'Uomo Delinquente (Rikollinen mies) ilmestyi 1876 ja La Donna Delinquente (Rikollinen nainen) 1893. 1870-luvulla tehtiin ensimmäiset Neandertal-löydöt ja Lombroso sai niistä vaikutteita. Hänen teoriansa mukaan jotkut yksilöt ovat perinnöllisesti taantuneet Neandertal- tai apinavaiheeseen. Rikolliset tunnistaa siis seuraavista piirteistä:

- suuret, eteenpäin työntyvät leuat
- luisu otsa
- korvat, jotka ovat joko suuret tai hyvin pienet ja ulkonevat
- haukkamainen nenä tai paksut huulet
- pitkät käsivarret
- kihara tai naisellinen tukka
- epäsymmetriset piirteet

Kun Lombroso muotoili teorioitaan, Italiassa oli kovat ajat. Erityisesti Etelä-Italian köyhyys tuotti rikollisuutta, joka kovasti huoletti varakkaampia. Teoria rikollisten atavistisesta perinnöstä osui ja upposi, varsinkin kun Lombroso pani samaan nippuun myös useita sairauksia. Hän luokitteli rikolliset rikollisesti mielenvikaisiksi, potentiaalisiksi rikollisiksi (sama tyyppi kuin synnynnäiset rikolliset, mutta aloittaa myöhemmin) ja synnynnäisiksi rikollisiksi. Rikollisesti mielenvikaisia olivat

those afflicted with general paralysis, melancholia, dementia, and pellagra, as well as idiots and imbeciles constitute the insane criminal. In addition to these, Lombroso makes exceptions for the special forms of criminal insanity to include those afflicted with alcoholism, epilepsy and hysteria.(Mehala Arjunan, 2000)
Synnynnäisten rikollisten fyysiset tuntomerkit on jo listattu. Lisänä ovat myös tunteettomuus kivulle, terävä näkö ja hajuaisti ja suurempi voima ruumiin vasemmalla puolella sekä vasenkätisyys. Atavistiset rikolliset tunnistaa myös halusta koristautua ja runsaista tatuoinneista. Näin siis Lombroso.

Rikolliset naiset ovat vielä pahempia. He ovat aktiivisempia ja julmempia kuin miehet. Yleisesti ottaen naisilla on vähemmän rikollista atavistisuutta, koska he jo sukupuolena ovat atavistisia; laiskoja, lapsen kaltaisia ja häilähteleviä. Lombroso jakoi kirjassaan La Donna Delinquente naiset tavallisiin, prostituoituihin ja rikollisiin. Ulkomuoto paljastaa tässäkin tapauksessa. Hän oli mm. havaitsevimaan, että prostituoiduilla oli levämpi väli isonvarpaan ja muiden varpaiden välissä kuin tavallisilla naisilla todisteena taantumisesta apinavaiheeseen. Rikollisilla taas oli uurteita kasvoissaan.

Luonnollisesti Lombroso myös luokitteli mustat ja keltaiset atavistisemmiksi kuin valkoiset, joilla ruumiin ja aivojen puoliskojen symmetria on kehittynyt täydellisyyteen.

Lombroso assumed that whites were superior to non-whites by heredity, and Africans were the first human beings that evolved upwards and positivly to yellow then white. Racial development was signified by social progress from primitive to modern, "only we white people have reached the ultimate symmetry of bodily form" Lombroso stated in 1871.


Lombroso sovelsi teorioitaan myös käytännössä. Esimerkin tarjoaa Stephen Jay Gouldin siteeraama tapaus, jossa rikas maanviljelijä murhattiin. Joku muisti nähneensä lähistöllä kulkurin; muuta todistetta ei ollut. Lombroso tutki miehen:

"Upom examination I found that this man had outstanding ears, great mxillaries and cheek bones, lemurine appendix, division of the frontal bone, premature wrinkles, sinister look, none twisted to the right - in short, physiognomy approaching the criminal type, pupils very slightly mobile... a large picture of a woman tattooed upon his breast... He had an epileptic aunt and an insane cousin, and investigation showed that he was a gambler and an idler. In every way, then, biology furnished in this case indications which, joined with the other evidence, would have been enough to convict him in a country less tender toward criminals. Notwithstanding this he was aquitted."
Tatuoitujen vasenkätisten seuraa on siis syytä karttaa, varsinkin, jos he ovat harovarpaita.

Lombroson luonnostelemia vankilatatuointeja

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Perun muinaiset koirat

Chiribaya-koiran muumio

Perun Chiribaya-kulttuurin (vuosina 900 - 1350) hautausmailta on poikkeuksetta löydetty ihmishautojen välistä muumioituneiden koirien hautoja. Koirat ovat pentuja tai täysikasvuisia ja kuolleet luonnollisesti - niitä ei ole uhrattu. Monet on kääritty peitteisiin ja niiden mukana on haudattu ruokaa. Tähän mennessä on löydetty 82 koirahautaa.

Chiribaya-kulttuuri kukoisti ennen inkoja. Se oli maanviljelyskulttuuri, joka laidunsi laamoja. Löytyneitä koiria on alettu kutsua Chiribaya-paimenkoiriksi, koska niiden arvellaan paimentaneen laamalaumoja. Egyptiä lukuunottamatta maailmasta ei ole löydetty muumioituneita koiria, vaikka Chiribaya-koiria ei ole kääritty muumiositeisiin tai muuten käsitelty, ne ovat muumioituneet kuivassa erämaan hiekassa.

Perussa on monia koirarotuja, jotka on tuotu sinne espanjalaisten mukana tai myöhemmin. Chiribaya-paimenkoirilla saattaa olla eläviä jälkeläisiä. Perun eteläisissä laaksoissa on hyvin samankaltaisia koiria. Ne muistuttavat pientä kultaista noutajaa, niillä on pitkä, beigen värinen turkki ja lyhyt kuono. Tutkijat aikovat tehdä DNA-kokeita nähdäkseen, ovatko Abbdul ja sen rotutoverit Chiribaya-koirien jälkeläisiä.

Toinen Perun alkuperäisistä koirista on Perun karvaton koira. Inkaylimykset kasvattivat niitä ja arvostivat niitä suuresti. Suojellakseen koiria auringolta he kasvattivat niitä samoissa luolissa, joissa viljelivät orkideoja ja päästivät ne ulos vain yöksi. Sen vuoksi koiria kutsuttiin "Inkaorkideoiksi" tai "kuunkukkakoiriksi". Toisten tietojen mukaan kuunkukkakoiria käytettiin viestinviejinä, ksoka ne olivat tavattoman nopeita. Tätä rotua saa Suomestakin. Koirien alkuperästä on kiistelty, mutta ainakin Perun asiantuntijat ovat nyt hyväksyneet, että rotu on 2000 vuotta vanha - koirien esi-isät tulivat alkuperäisten asuttajien mukana Beringin salmen yli. Perun karvattomien koirien lähisukulaisia ovat Meksikon karvattomat koirat, Xoloitzcuintle, joita atsteekit rakastivat.

Abbdul, Chiribaya-paimenkoira?

Kiitokseni vinkistä Memoria Volatilis -blogille.

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Aleister Crowley

Maailman ilkein mies - vai oliko?

Eräs viktoriaanisen kauden huijareista on saanut maailmanlaajuista mainetta: Aleister Crowley, syntyään Edward Alexander Crowley (12.10.1875 - 1.12.1947). Crowley syntyi erittäin tukahduttavan protestanttiseurakunnan saarnaajan (alkuaan oluenpanijan) poikana, joten ei ole ihme, että hänestä tuli mitä tuli: okkultisti, mystikko, kaappihomo, seksuaalinen vallankumouksellinen ja julkisuuden kahmija.

Isän kuoltua Aleister kieltäytyi rukoussessioista äitinsä kanssa, ja tämä alkoi kutsua häntä Ilmestyskirjan Pedoksi, nimi, jonka Aleister omi itselleen. Poika meni Cambridgeen, missä hän jahtasi oluttupien tyttöjä ja antoi poikien jahdata itseään. 21-vuotiaana Aleister kiinnostui mystiikasta ja okkultismista. Hän liittyi "Golden Dawn" -nimiseen kulttiin ja alkoi harjoittaa magiaa (Crowleyltä on peräisin fantasiakirjoissa harrastettu tapa kirjoittaa sana muodossa 'magick', joka ilmeisesti tuntui hänestä juhlallisemmalta).

Golden Dawnin johdossa oli silloin Samuel Liddell Mathers, joka käytti sukunimenään nimeä MacGregor, vaikka hänen ei voida todistaa olleen Skotlannista päinkään. Koska Aleister alkoi silloin juuri julistaa olevansa itsekin aatelinen, heidän tapaamisensa olivat yhtä juhlaa.

Both these men were social climbers, and both claimed to be nobility. There is an amusing story of the Laird of Boleskine and the Comte de Glenstræ meeting, both in ceremonial Highland dress, although neither of them had a drop of Scots blood in them.


Aleister ja Samuel ratkoivat välinsä arkaaisilla maagisilla kaksintaisteluilla, jotka olisivat oleet hyvää katsottavaa, jos heidän kykynsä olisivat olleet todellisia. Kukaan ei tosin ollut näkemässä; taistelut käytiin kahden kesken kirjastossa.

After a series of petty melodramas, Crowley was expelled from the Golden Dawn after about two years. He engaged in a series of "magical battles" with Mathers, who left the order in disgrace after it was discovered (shockingly) that he had forged the "ancient" texts the sect was based on. The magical battles lacked the kind of Hollywood flair you'd like to see, with Crowley and Mathers being the only actual witnesses to the workings of the conflict, which apparently involved a lot of summoning and dispatching of demons and the like.


Tultuaan karkotetuksi Golden Dawnista Aleister perusti Thelema-uskontonsa. Hän oli vaimonsa Rosen kanssa Kairossa, kun Rose sai mystisen kokemuksen. Rosen johdolla Aleister kirjoitti kirjansa "The Book of the Law", joka julisti Thelema-opin peruskäsitteet. Tärkein niistä oli:

"Do what thou wilt shall be the whole of the law."


Myöhemmin Aleister perusti Thelema-luostarin Cefaluun, Sisiliaan. Mielikuvat siitä, mitä siellä puuhattiin, saivat ihmiset julistamaan hänet "maailman ilkeimmäksi mieheksi". Totuus oli masentavampi. Ilmeisesti paikassa harjoitettiin seksiä ja huonoa hygieniaa, kaikki haisi ulosteelta ja Aleister maalaili muureihin huonoja okkultisia maalauksia. Luostariajan jälkeen Aleister vuonna 1934 meni vararikkoon. Oikeudessa tuomari, joka uskoi kaiken Aleisterin kertoman, sanoi:

"I have been over forty years engaged in the administration of the law in one capacity or another. I thought that I knew of every conceivable form of wickedness. I thought that everything which was vicious and bad had been produced at one time or another before me. I have learnt in this case that we can always learn something more if we live long enough. I have never heard such dreadful, horrible, blasphemous and abominable stuff as that which has been produced by the man (Crowley) who describes himself to you as the greatest living poet."


Toivottavasti nämä sanat lohduttivat Aleisteria, joka kuoli 1947 täysihoitolassa keuhkokuumeeseen kiroten lääkäriä, joka ei suostunut kirjoittamaan hänelle lisää heroiinia.

Aleisterista voisi sanoa: "Paljon porua, vähän villoja". Porua on kyllä syntynyt. Aleisterin on väitetty kirjoittaneen saksalaismielistä propagandaa molempien maailmansotien aikana; yrittäneen käännyttää Hitlerin; harrastaneen menestyksellisesti mustaa magiaa. Tämä kaikki on epäiltävää. Hän oli rasisti parhaaseen viktoriaanisen Englannin tyyliin paheksuen jokaista, joka ei brittien yläluokkaan kuulunut. Hän oli myös sovinisti, jonka mielestä nainen kelpasi vain kenttäpatjaksi. Homoseksuaalisuuttaan hän pyrki piiloittamaan lukuisilla suhteillaan maksettuihin naisiin. Monet pop-artistit väittävät kuitenkin ihailevansa häntä - Marilyn Manson, Ozzy Osborne ja Beatlesit, joitakin mainitakseni. Fantasia- ja kauhukirjailijat mainitsevat usein hänen nimensä (voisin suositella Suzy McKee Charnasin vampyyrikirjaa "The Vampire Tapestry", jossa vampyyri joutuu Crowleyn vangiksi). Hänen Thelema-uskontonsa on myös jättänyt jälkeensä Thelemisten Ritarien järjestöjä, joiden jäsenet ovat pääasiassa amerikkalaisia. Pitkälle on menty Aleisterin hellimästä omakuvasta, kun lukee thelemisten ritarien hyveet:

Valor: Right action in the face of any challenge.
Nobility: Poise and elegance in both word and deed.
Discernment: Piercing all glamour to see the Truth in one's self and in others.
Pride: Having a true sense of one's worth.
Compassion: The vice of Kings!
Fidelity: Loyalty to one's self, one's comrades and to one's word.
Passion: To do all with love under will.
Strength: The body is the Temple of God.
Discipline: Perseverance, that the Work may be accomplished.
Self Reliance: Only a free man may walk our path.
Hospitality: To share what one has with others, especially those far from home.