Immanuel Velikovsky

Baabelin tornin tuho

Näinä Internetin aikoina katson usein ihmetellen, miten kummalliset teoriat tulevat hyväksytyiksi, koska ne monistuvat Internetissä ja vahvistavat toisiaan. Silloin tällöin putkahtelee esiin Immanuel Velikovskyn teorioita (ilman lähdetietoja tietysti). Velikovskyn ideat tosin saavuttivat lukevan yleisön jo painettujen kirjojen aikaan.

Velikovsky syntyi Valko-Venäjällä vuonna 1895. Hän opiskeli lääketiedettä Moskovan Yliopistossa ja asui Palestiinassa vuosina 1924-1939. Hänestä tuli innokas siionisti. Hän opiskeli myös psykoanalyysia Sigmund Freudin oppilaan alaisuudessa. II maailmansodan alkaessa Velikovsky muutti perheineen New Yorkiin. Hän oli jo julkaissut teoksensa "Oidipus & Akhnaton", jossa hän todistelee, että Oidipus-myytti on saanut alkunsa faarao Ekhnatonin elämästä.

Amerikassa Velikovsky alkoi kirjoittaa pääteostaan "Worlds in Collision". Hän oli myyttien tuntija ja katsoi maailmaa niiden näkökulmasta. Lyhyesti sanoen, hän otti myytit ja järjesteli maailman niiden mukaan. Jos jokin tosiseikka ei sopinut hänen teoriaansa, tosiseikka lensi ulos. Kirja julkaistiin vuonna 1950 kirjallisen skandaalin saattelemana - ja tästä alkoi Velikovskyn suosio.

When the book was ready for publication in 1950, a group of scientists whose work was distributed by the same publisher threatened to withdraw their work from the company's lists. As a result, Worlds in Collision was published by a subsidiary of the company and its author was correctly able to claim that the scientific establishment had sought to stifle his ideas.

Ilman tätä ilmaista mainosta Velikovskun kierosilmäiset teoriat olisivat kadonneet jälkeä jättämättä. Nyt niistä tuli suuren yleisön suosikkeja ja arvostetut tiedemiehet ovat joutuneet keihästämään niitä maahan. Velikovsky esitti, että joskus vuoden 1500eKr aikoihin Jupiter-planeetasta irtosi selvittämättömästä syystä Venus-planeetta pyrstötähtenä. Venus singahteli Maan ohi pariinkin kertaan ennen kuin rauhoittui ja asettui nykyiselle paikalleen (tiputtaen pyrstönsä). Myös Mars-planeetta teki vierailuja Maahan. Tämä taivaallinen biljardipallon peluu olisi aiheuttanut kaikki Raamatun tapahtumat - Egyptin vitsaukset, Baabelin tornin tuhon, vedenpaisumuksen ja sen, että Joosua "pysäytti auringon".

Not long ago, Venus emerged from Jupiter, like Athena from the brow of Zeus—literally! It then assumed the form and orbit of a comet. In 1500 B.C., at the time of the Jewish exodus from Egypt, the earth passed twice through Venus's tail, bringing both blessing and chaos; manna from heaven (or rather from hydrocarbons of a cometary tail) and the bloody rivers of the Mosaic plagues (iron from the same tail). Continuing its erratic course, Venus collided with (or nearly brushed) Mars, lost its tail, and hurtled to its present orbit. Mars then left its regular position and almost collided with the earth in about 700 B.C. So great were the terrors of these times, and so ardent our collective desire to forget them, that they have been erased from our conscious minds. Yet they lurk in our inherited and unconscious memory, causing fear, neurosis, aggression, and their social manifestations as war.

Velikvoskyn selitys Venuksen irtautumiseen Jupiterista on, että tarun mukaan jumalatar Athena putkahti Zeuksen päästä. Koska Venus on Athena (eikö sentään Aphrodite?) ja Jupiter on Zeus, asia on todistettu. Myös Atlantiksen hukkuminen selittyy saman tien. Venus ensin pysäytti Maan kierron akselinsa ympäri ja sitten käynnisti sen uudelleen, ja kaikki vesi läikkyi mannerten yli kuin vesi lasten kylpyammeessa. Ei ihme, että ihmiskunta on päättänyt kollektiivisesti unohtaa näin ikävän tapauksen - tietysti myyttejä lukuunottamatta. Velikovskyn omaa tekstiä:

If there is truth in the surmise, and nothing more it is than a surmise, that the Earth was once a satellite of Saturn, the latter must have revolved closer to the sun in order that the Earth should receive heat from it—Saturn exudes little heat(6)—and if the age of Kronos was a golden age, then it is also proper to assume that the conditions on the satellite Earth were not unfavorable for life.

Mihin Velikovsky pani painovoimalait, jotka säätelevät planeettojen kiertoliikettä? Vastaus: hän heitti ne menemään. Hänen mukaansa taivaankappaleiden liikkeitä ei säätele painovoima, vaan sähkömagneettiset voimat.

Velikovskyn teoriat eivät hämmästytä niin paljon kuin se, että niihin uskottiin 50-luvulla - ja monet uskovat vielä tänä päivänäkin.

Jackie Chan

Jackie Chanin virallinen elämäkerta on tylsä koskeakseen niin hupaisaa miestä. Työtä, työtä, pelkkää työtä. Hän syntyi Hongkongissa 1954 kokin ja siivoojan poikana. Isä opetti hänelle kung fu -taistelua siitä asti, kun poika oppi kävelemään, koska se oli isän mielestä hyväksi luonteelle. Kun Jackie oli seitsemän, vanhemmat muuttiat työn perässä Australiaan. He jättivät Jackien Kiinan ooppera-akatemiaan kymmeneksi vuodeksi.

Koulutus Pekingin Oopperaa varten on mahdollisesti maailman rankinta.

During Jackie's time at the school, he learned martial arts, acrobatics, singing, and acting. The school was meant to prepare boys for a life in the Peking Opera. Chinese opera was very different from any other kind of opera. It included singing, tumbling, and acrobatics as well as martial arts skills and acting. Students at the school were severely disciplined and were beaten if they disobeyed or made mistakes. It was a very harsh and difficult life but Jackie had nowhere else to go, so he stayed. He rarely saw his parents for many years.

Jackie päätyi sijaisnäyttelijäksi ja stunt-mieheksi, kunnes hänelle lopulta tarjottiin filmiosia. Hän oppi ammattinsa, mutta todellinen Jackie Chan syntyi vasta, kun hän kehitti yhdistelmän kung fu -taitoa ja komiikkaa, joista hänet maailmanlaajuisesti tunnetaan.

Hongkongissa filmatut Jackie Chan -filmit ovat yhden miehen töitä; Jackie ohjaa, suunnittelee taistelukohtaukset ja näyttelee itse - hän tekee itse jopa kaikki stuntitkin, mitä usein on vaikea tajuta. Tietty varmistus ovat filmien perään liitetyt pätkät epäonnistumisista. Sanotaan Jackien katkaisseen jokaisen luunsa ainakin kerran, ja filmatessaan elokuvaansa "Jumalan aseet" hän putosi seitsemän metriä kivikkoon, sai kallonmurtuman ja makasi pitkään koomassa. Siitä huolimatta hän on edelleen "herra peloton" ja riippuu yhdellä kädellä helikopterin köydestä pilvenpiirtäjien yllä, jos hänestä tuntuu, että se näyttää hyvältä. Ja putoaa takamuksilleen junanvaunuun piikkisten hedelmien päälle, kuten filmissä "Supercop". Tämä yhdistelmä Bruce Leeta ja Marxin veljeksiä on sitä aitoa Jackie Chania. Taistelukohtaukset otetaan Hongkongissa vakavasti; seitsemän minuutin jaksoa on voitu suunnitella ja harjoitella neljäkin kuukautta.

Jackie lähti valloittamaan Amerikkaa filmillään "Rush Hour". Siinä hänen parinaan on musta Chris Tucker, joka on sanonut, että amerikkalaisia kutkuttaa nähdä kaksi vähemmistöedustajaa yhdessä. Jackien amerikkalaiselokuvat eivät ole niin onnistuneita kuin hongkongilaiset; erilainen elokuvamaailma ja kielivaikeudet jättävät jälkensä. Jackie on sanonut, että koko päivä taistelukohtauksia filmatessa on vähemmän rasittavaa kuin päivän mittainen englannin kielen puhuminen.

Tietty toimiva yhteistyö on kuitenkin saatu aikaan - kuten Jackie myös sanoo: "Käsikirjoituksen kirjoittaja hoitaa puhejaksot ja sen sellaiset. Minua varten hän vain kirjoittaa käsikirjoitukseen 'tappelu', sitten 'seuraava tappelu' ja lopulta 'suuri tappelu'."

Nyt Jackie haluaisi tehdä toisenlaisia elokuvia: "Kramer vastaan Kramer" -filmin tyyppisiä, hän väittää. Ehkä väite kuitenkin kannattaa ottaa suolan kanssa; Jackie on sisäistänyt roolinsa hilpeänä klovnina. Oli hupaisa kokemus nähdä Pierce Brosnan James Bond -flimissä "Huominen ei koskaan kuole" vastanäyttelijänään Michelle Yeh. Tiesipä Brosnan sitä tai ei, filmi on monessa kohtaa yksi yhteen Jackien "Supercop" -filmin kanssa - naisroolissa myös Michelle Yeh, joka varmasti muisti Jackie-filmin - ja Brosnan otti itsensä niin ylhäisen vakavasti Jackieen verrattuna.

"Shakespearen" Vortigern

Shakespearen aave uhkaa väärentäjiä - aikakauden pilapiirros

1700-luvun lopulla Shakespearen maine oli Englannissa korkealla ja pyhäinjäännösten metsästäjät liikkeellä. Vuonna 1795 Samuel Ireland, bardin harras ihailija, ja hänen vähän hidasjärkisenä pidetty ja isänsä halveksima poikansa, 19-vuotias William Henry Ireland, vierailivat Stratford-on-Avonissa, jossa muuan muistoesineiden myyjä onnistui toisten tarinoiden mukaan myymään Samuelille Shakespearen "omistaman" tuolin, toisten mukaan maljan, joka oli tehty mulperipuusta, jonka Shakespeare oli omin käsin istuttanut. Samuel on tarinan mukaan sanonut antavansa mitä tahansa omistaakseen Shakespearen omakätisen tekstin - yhtään näytettä William Shakespearen käsialasta ei ole tähän päivään asti löydetty.

William Henry (kuva) päätti hankkia isänsä kunnioituksen. Hän opetteli salaa kirjoittamaan Tudorin aikaista käsialaa, hankki sopivaa paperia ja mustetta, ja lahjoitti ilahtuneelle isälleen Shakespearen allekirjoittaman dokumentin. Kun teko onnistui, ensimmäistä tekstiä seurasi muutaman kuukauden aikana tulva muita, niiden joukossa Shakespearen rakkauskirjeet Anne Hathawaylle ja kihara Shakespearen hiuksista. William Henryn mukaan hän oli saanut paperit haltuunsa nimettömänä pysyttelevän henkilön omistamasta vanhasta arkusta.

Samuel levitti luonnollisesti tietoa aarteestaan. Muun muassa James Boswell polvistui löytöjen eteen ja julisti kuolevansa onnellisena miehenä nähtyään nämä pyhäinjäännökset. Sen hän muutaman kuukauden kuluttua tekikin. Huomattavin "löytö" oli "Kuningas Learin" alkuperäinen teksti Shakespearen omalla käsialalla. Irelandit saattoivat tyydytyksellä todeta, että tästä versiosta puuttuivat kaikki säädyttömyydet, jotka tahrasivat yleisssti tunnettua näytelmää.

William Henry ei valitettavasti osannut pysähtyä ajoissa. 1700-luvulla ihailtiin suuresti Ossianin lauluja (joita Napoleon kuljetti mukanaan salkussa ja nukkui ne tyynynsä alla), jotka skotti James MacPherson oli väärentänyt. William Henry yritti samaa. Hän toimitti isälleen kokonaisen, ennen tuntemattoman Shakespearen näytelmän "Vortigern ja Rowena". Isä Samuel onnistui taivuttamaan John Kemblen ottamaan Vortigernin Covent Garden -teatterin ohjelmistoon. Tässä vaiheessa Shakespearen tutkijat pääsivät tutustumaan löytöihin ja kaksi päivää ennen esitystä Edmond Malone julkaisi tekstikriitikin löydöistä (joihin sisältyi tässä vaiheessa kuningatar Elisabethin ihailijakirje bardille). Tulos oli, että teatteri oli tupaten täynnä, mutta esityksestä tuli fiasko. Poloinen Samuel intti viimeiseen asti löytöjen aitoutta, mutta kuoli murtuneena miehenä maaseudulla. William Henry itse pakeni Ranskaan, missä hän kirjoitti runsaasti runoja ja näytelmiä. Hän oli onnistunut vakuuttumaan olevansa nero ja "toinen Shakespeare". Vortigern-näytelmää ei esitetty uudelleen, mutta siitä otettiin myöhemmin uusintapainos..

Kömpelö nuorukainen, John Henry Ireland, onnistui jäämään historiaan yhtenä kirjallisuuden kuuluisimmista väärentäjistä, ja vain muutaman kuukauden kuumeisen työn vuoksi. Voisi sanoa, että hän ei ollut aivan niin tomppelimainen kuin isä uskoi - saihan hän lyhyeksi ajaksi polvilleen koko Englannin silloisen sivistyneistön, vaikka kirjaimellisesti vain Boswell todella taivutti polvinivelensä alttarin eteen.

Urhea "heikompi astia"

Lady Mary Bankes

Naisia on usein nimitelty "heikommiksi astioiksi" ja Lady Antonia Fraser on kirjoittanut 1600-luvun englantilaisista naisista tämän nimisen kirjankin. Hän kertoo monen "heikomman astian tarinan" Englannin sisällissodan aikoina.

Eräs näistä oli Lady Mary Bankes, jonka hautakirjoitus kertoo hänellä olleen "constancy and courage above her sex". Hän puolusti Corfen linnaa kahdessa piirityksessä sisällissodan aikana ja linna sortui vain petoksella.

Ensimmäinen piiritys alkoi, kun Sir John Bankes lähti kuninkaan joukkoihin ja jätti linnaan vaimonsa ja kaksi tytärtään, naispuolisen palvelusväen ja viisi sotilasta. Parlamentin joukkoja oli 500-600 miestä. He aloittivat vaatimalla Lady Mary Bankesia luovuttamaan linnan isot tykit. Lady kävi sitkeitä neuvotteluja, mutta vaihtoi tykit lopulta ruokatarpeisiin. Neuvottelujen aikana hän sai yli 50 miehen vahvistuksen ympäröivistä kylistä. Kun piiritys lopulta alkoi 23. kesäkuuta 1643, linnaa pommitettiin armottomasti mm. läheisen kirkon tornista. Toisaalta ladyn miehissä oli hyviä ampujia - riistanvartijoita ja muuta aseisiin tottunutta väkeä. Piirittäjien päällikön Sir Walter Erlen kerrotaan pelänneen niin tarkka-ampujia, että hän pukeutui karhuntaljaan ja ryömi ympäriinsä nelinkontin. Kuuden viikon piirityksen aikana linnasta tehtiin useita iskuja ulos ruokatarpeita hankkimaan - kerrän piiritetyt toivat linnaan kahdeksan lehmää ja sonnin. Piirittäjien viimeisessä hyökkäyksessä linnan ylävarustuksia puolustivat lady itse, hänen tyttärensä ja muut naiset, jotka heittelivät hyökkääjien päälle kiviä ja palavia hiiliä sellaisella tarmolla, että rynnäkkötikkaita ei saatu pystytettyä. Piirittäjät menettivät 100 miestä ja häipyivät yön selkään.

Toinen piiritys alkoi vasta, kun Sir John oli kuollut ja rojalistit hävinneet Nasebyn taistelun. Tällä kertaa Lady Mary Bankes puolusti linnaansa kaksi kuukautta, kunnes eräs hänen puolustajistaan, eversti Pitman, päätti vaihtaa puolta. Hän lähti linnasta tekosyynään lunnasneuvottelut parlamentin joukkojen vangiksi joutuneesta veljestään ja toi mukanaan noin sata miestä "vahvistamaan puolustusta". Uudet puolustajat olivat parlamentin miehiä ja valtasivat linnan sisältä päin. Jonkin tarinan mukaan Lady Mary olisi vielä linnoittautunut tornihuoneeseensa, kunnes hänelle ja linnan naisille taattiin turvallinen lähtö ja Lady Marylle oikeus viedä mennessään myös linnan avaimet (joita hän muotokuvassaan voitonriemuisesti puristaa). Ajan sääntöjen mukaan piirityksen alettua naiset, lapset ja siviilit laskettiin vihollisiksi aikä heitä usein säästetty.

Linna räjäytettiin ruutipanoksilla sen jälkeen, kun se oli perusteellisesti ryöstetty. Sisällissodan päätyttyä Lady Mary ja hänen poikansa kävivät vuosikausien oikeustaistelua ryöstetyn omaisuuden palauttamiseksi ja onnistuivat osittain. Sir Walter Erle, karhuntaljamies, kirjoitti 1661 (ladyn kuolinvuonna) "olleensa tietonsa mukaan viaton kuin vastasyntynyt, kunnes hänen omasta talostaan sattui löytymään joitakin Lady Maryn tavaroita, jotka oli pantu sivuun vastaista käyttöä varten".

Corfen linnan rauniot

Kun järjestys murtuu

Kolme naista samassa kuvassa. Heissä on jotakin yhteistä - ilme. Vaikeasti tulkittava - huolta, väsymystä, tunteettomuutta?. Kun yhteys paljastuu, ilmeet saavat heti merkityksen. Kuvassa on lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa, ja he ovat syytteessä neljän potilaan harkitusta murhasta Memorial Medical Centerissä New Orleansissa Katrina-tornadon eristettyä sairaalan.

“A decision had been made to administer lethal doses,” Dr. Pou told a witness, according to the affidavit, released by the office of the attorney general, Charles C. Foti. Then, the authorities said, a witness saw Dr. Pou and the nurses filling syringes.

Naisten ymmärtämiseksi on katsottava, missä tilanteessa he olivat. Memorial Medical Center, kuten useimmat New Orleansin sairaalat ja vanhainkodit, oli odottanut evakuointia viisi päivää yli 40 asteen helteessä. Kun evakuoijat lopulta tulivat, sairaalassa oli tehty päätös, että yhtään elävää potilasta ei jätetä. Kolme syytettyä sulkivat oven ja tekivät kohtalokkaan teon keskenään, vaikka ilmeisesti koko henkilökunta tiesi.

Muuallakin menetettiin potilaita. St.Ritan hoitokodista löydettiin 34 hukkunutta vanhusta. St. Rita on poikkeus kauhutarinoiden joukossa - se olisi voitu evakuoida ajoissa, mutta omistajat kieltäytyivät avusta. Monilla muilla ei ollut vaihtoehtoa.

The count does not stop there. Of the dead collected so far in the New Orleans area, more than a quarter of them, or at least 154, are those of patients, mostly elderly, who died in hospitals or nursing homes, according to interviews with officials from 8 area hospitals and 26 nursing homes. By the scores, people without choice of whether to leave or stay perished in New Orleans, trapped in health care facilities and in many cases abandoned by their would-be government rescuers.

Tarinat ovat pelottavia. Useimmilla sairaaloilla ja hoitokodeilla oli evakuointisuunnitelma, mutta kun ambulanssit ja bussit olivat tulossa, viranomaiset käännyttivät ne pelastamaan terveitä. Valtio evakuoi kaikki New Orleansin vangit, mutta unohti valtion sairaalat. Yksityisistä sairaaloista ja hoitokodeista monet saivat hankituiksi helikoptereita, mutta useat olivat tehneet sopimuksia samojen bussiyhtiöiden kanssa, joten kalustoa ei riittänyt. Usein busseihin ei saatu kuljettajia - miehet kieltäytyivät.

For days, individual evacuations by boat and helicopter dragged on, with patients spending up to 12 hours waiting in crowded stairwells and rooftops before being told they would have to wait another day. As military helicopters equipped with seats, not stretchers, ferried healthy adults to safety, patients awaiting evacuation died, hospital staff members said.

Kaupungin köyhässä osassa Charity and University Hospitals, köyhille potilaille, varautuivat tulvaan. He myös ottivat sisään terveitä tulvan uhreja. Neljäntenä päivänä nämä alkoivat uhkailla hoitajia ja ryöstivät potilaille tarkoitetun ruoan. Tulvaveden yllä kuului taukoamatta laukauksia. Ryöstäjät meloivat ohi saaliineen. Sairaalan henkilökunta repi irti pohjakerroksen metalliovet ja peitti niillä ikkunat.

Sairaalasta lähetettiin vastasyntyneitä äiteineen veneellä viereiseen Tulaneen, mutta Tulanen poliisit ajoivat aseella uhaten heidät takaisin. Lopulta Charityn potilaat saivat apua Tulanen Yliopistolliselta sairaalalta - vaikka Tulane pelasti ensin oman henkilökuntansa ja sitten vasta Charityn potilaat.

Dr. Thomas said he first put his neonatal babies in boats with their mothers and some doctors, "but they were turned around at gunpoint by Tulane police officers," he said. "They came back with the babies, with their mothers and fathers crying. Tulane was evacuating its staff first." He also charged that, when he got 20 to 30 critically ill patients to the garage Thursday night, they lay on the roof for two hours while Tulane staff members were evacuated, and two of them died. "That is reprehensible," he said, quietly furious. "To load able-bodied staff before you let patients off a roof is reprehensible."

Muita tarinoita kerrotaan esimerkiksi Lafonin hoitokodista, jota nunnat pitivät yllä. Lafonin johtajatar päätti, että hoitokoti kestää piirityksen. Vesi nousi kuitenkin liian korkealle ja ympäröi hoitokodin. Nunnat raahasivat liikuntakyvyttömät hoidokkinsa yläkerroksen käytävään ja viuhkoivat heitä kuumuudessa pahvilaatikoista repimillään palasilla. Lääkkeet olivat jääneet kellarikerroksen ja asukkaita alkoi kuolla. Kun vesi laski, henkilökunta yritti pysäyttää ohi ajavia autoja.

A National Guard truck kept rolling. Police and fire vehicles sped by. When a Wildlife and Fisheries vehicle eased over, Greenwood said she begged, "Please help us, we have 103 elderly people in a nursing home." The rescue workers said they were trying to get to submerged neighborhoods where people were stuck on rooftops.

At one point, two New Orleans cops did pull into the Lafon parking lot. But they were in search of gasoline. "You could have my gas -- I have gas in my car," Greenwood said. One of the officers called for backup, and when the additional officer arrived, they tried siphoning gas from Greenwood's tank. It was empty. Same with all the other employees' cars in the lot. Someone had stolen all the gas.

Lähes viikon kuluttua kaksi ratsupoliisia osui paikalle tutkimaan. He järkyttyivät löytäessään 14 ruumista kappelissa, kuivan parkkipaikan tien vierellä ja lähes sata vanhusta ja sairasta makaamassa hoitokodin käytävillä. He saivat lopulta helikopterit liikkeelle.

A few patients were carried out on hard plastic stretchers, but most grabbed sheets and bedding for a makeshift sling. "Don't drop me," one patient said. Carmelite Cogan, 91, was naked except for a diaper. She later told her daughter that she crossed her arms over her chest for dignity.

Kun syksy lähenee, tornadokausi alkaa. New Orleansissa ei ole vieläkään toimivia evakuointisuunnitelmia. Tosin asukkaita on paljon vähemmän kuin vuosi sitten.

(Linkittämättömät sitaatit ovat "The New York Times" -lehden artikkeleista.)

Kukkakeijuja Cicely Barkerin tapaan

Cicely Mary Barker (1895-1973) on kuuluisa kukkakeijuistaan, joita julkaistaan jatkuvasti uusina painoksina. Hänen alkuperäiset työnsä eivät kuitenkaan ole pelkkää sentimentaalisuutta. Hän tutki huolella kukkia, joiden keijuja hän maalasi. Keijujen malleina toimivat oikeat lapset, joille Cicely ompeli puvut. Kun työ oli valmis, hän purki puvun ja käytti kankaat uudelleen.

Cicely sairasti lapsena epilepsiaa, jonka vuoksi perhe kohteli häntä vauvana. Samalla he olivat ylpeitä hänen taiteellisesta lahjakkuudestaan. Erityisesti hänen puuseppäisänsä oli ylepeä tyttärestään. Cicelylle hankittiin kotiopettaja, koska häntä pelättiin päästää kouluun. Kun Cicely täytti kolmetoista, hänen isänsä kuitenkin lähetti hänet taidekoulun iltaluokille. Cicely opiskeli siellä, kunnes hänestä vuorostaan tuli saman koulun opettaja.

Kun Cicely - isänsä mukaan 'Ciskin' - täytti seitsemäntoista, isä kuoli. Perheen vanhin tytär Dorothy auttoi perhettä selviytymään opettajan palkallaan. Cicely alkoi myydä kukkakeijupiirroksiaan ensin postikorteiksi ja sitten lastenkirjoiksi. Kannattaa muistaa, että siihen aikaan - ennen ensimmäistä maailmansotaa - keijut olivat muodissa ja niiden uskottiin olevan todellisia. Arthur Conan Doyle julkaisi keijuista valokuvia, jotka todettiin väärennöksiksi vasta kuusikymmentä vuotta myöhemmin.

Cicelyn esikuvia olivat prerafaeliitit ja Kate Greenawayn lastenkirjojen kuvitukset. Vaikka Cicelyn perhe-elämä vaikuttaa Alcottin tyttökirjalta ja hänen kuvituksistaan on tehty sentimentaalisia jäljennöksiä, hän on todellinen taiteilija siinä kuin vaikkapa Beatrix Potter tai Martta Wendelin.

Luolataiteen syvempi olemus

Kivikauden huiluja ja Les Trois Freres -luolan huilua soittava shamaani

Iegor Reznikoff on tunnettu Suomessakin harmonisen laulun uranuurtajana. Hän teki jo vuonna 1988 oudon havainnon; kivikauden luolamaalaukset liittyvät lauluun. Reznikoffin havaintojen mukaan harmoniset lauluäänet resonoivat luolissa voimakkaimmin kohdissa, joissa maalauksia on eniten.

Luolamaalausten tutkijat ovat yrittäneet löytää selityksiä siihen, miksi maalauksia on useissa luolissa päällekkäin ja yhteen tungettuina. He ovat myös koettaneet löytää selityksiä siihen, miten maalarit ja heidän aikalaisensa ovat löytäneet tiensä luolien sokkeloissa. Resnikoff huomasi kokeissaan, että harmoniset ihmisäänet opastivat luolien sokkeloissa jopa ilman valoja - kaiut, äänen voimistuminen ja heikkeneminen johdattivat maalausten luo.

Paul Devereux alkoi tutkia äänen ominaisuuksia paleoliittisissä monumenteissa ja havaitsi, että useat hautakammiot ja Stonehengen kaltaiset monumentit on tehty äänivaikutus mielessä.

Devereux and a team of researchers began sonic testing of sites such as the Neolithic burial chamber Waylands Smithy on the Berkshire downs. Their research drew intriguing results. "We kept picking up this frequency, the chambers were resonating at 110 HZ which is the lower baritone range". This was echoed in sites such as Cornwall's Chun Quoit, a megalithic dolmen and Newgrange burial chamber in Ireland. This was to be one of only several discoveries made by the team.

Meidän näköön perustuva yhteiskuntamme unohtaa helposti, että satoja tuhansia vuosia ääni oli johtava aisti. Puhe, laulu, hyminä ja mahdollisesti resonoiva runonlausunta olivat hallitsevina. Itse asiassa musiikkia olisi pitänyt ajatella jo aikaisemmin. Vaikka useat musiikki-instrumentit valmistetaan materiaaleista, josita ei jää jälkiä, eräs varhaisimmista on Neandertal-ihmisten huilu, jonka iäksi on arvioitu 45 000 vuotta. Cro Magnon -esivanhempiemme norsunluu- ja joutsenenluuhuiluja on myös löydetty. 30 000 vuotta vanhaa huilua kuvataan todella sofistikoituneeksi. (Linkissä on huilulla soitettu ääninäyte.)

But it is the extraordinary sophistication of the newly discovered instrument that sets it apart from the swan-bone flutes. "This third flute is like a Rolls Royce compared with a Hyundai," says Conard. Its makers used mammoth ivory, the highest quality material available to them at the time, he says.

Carving a flute from solid ivory is much more demanding than making a flute from bird bones, which are already hollow. The crooked mammoth tusk had to be split and the two halves carefully hollowed out, then bound and glued together along a perfectly airtight seam.

Kun ajattelemme jääkauden ajan luolamaalauksia, meidän on ajateltava niitä gregoriaanisen kirkkomusiikin ja kirkkojen edeltäjinä - shamaani pukeutuneena eläimeksi, johtamassa palvojien joukkoa resonoimalla koko ruumiillaan, muut vastaamassa kuorona, ja pyhimmässä kohdassa shamaani soittaa, laulaa ja tanssii, ja muut säestävät ihmiskehon koko skaalalla. Sen on täytynyt olla vaikuttava, jopa pyhä kokemus.

Tanssiva hahmo Les Trois freres -luolasta - joko shamaani tai Eläinten Herra -hahmo, jota rituaalilla kutsuttiin

Metsäinen Etelämanner

Theropodi sub-antarktisessa metsässä

Etelämantereelta on löydetty noin 70 miljoonaa vuotta vanhojen dinosaurusten jäänteitä. Löydetyt dinot ovat sekä lihan- että kasvinsyöjiä. Ne ovat eläneet mantereella vielä silloin, kun dinosaurukset muualla ovat hiipuneet.

After analysing the creature's lower body bones and teeth fossils, the researchers believed the animal had belonged to a population of dinosaurs that survived in Antarctica long after their kind had fallen by the evolutionary wayside elsewhere in the world.

"One of the surprising things is that animals with these more primitive characteristics generally haven't survived as long elsewhere as they have in Antarctica," said one of the researchers Professor Judd Case, from Saint Mary's College of California.

"But, for whatever reason, they were still hanging out on the Antarctic continent."

Dinosaurusten elinympäristö on ollut viileä, mutta metsäinen, tutkijat arvioivat. Fossiileista on aikaisemmin tunnisettu myös mosasauruksia, jotka elivät meressä. Dinosauruslöydöt todistavat, että Etelämanner on ollut lämmin ympäristö, vaikka manner on ollut suunnilleen nykyisellä paikallaan.

Martin [Dr. Jim Martin of the Museum of Geology in South Dakota] said the creatures probably came to Antarctica around 75 or 80 million years ago. The Antarctic climate at the time was ''probably subtropical in temperature.''

''This era is a perfect analogue for global warming,'' Martin said. ''It was much warmer worldwide then. That's the only way these reptiles could have swum around in the water. You don't see too many warm-blooded or semi-warm-blooded animals running round in the Antarctic.''

Etelämanner on taas lämpenemässä. Tohtori Robert Dunbar Stanfordin Yliopistosta on sanonut, että sadan vuoden kuluttua Etelämantereella saattaa kasvaa puita ja pensaita kuten 40 miljoonaa vuotta sitten. Läm,pötilan nousua on kummasteltu jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Kasvihuoneilmiö ei selitä tätä paikallista lämpenemistä.

"That could point to some mechanism of climate change we don't understand, a failing in these models, or just a result of natural climate variability," said John Turner, a climate scientist with the British Antarctic Survey in Cambridge, England.

Dinosaurukset eivät palaa vaeltamaan uudesti syntyneissä metsissä (mikäli ennuste toteutuu), mutta pingviinit saavat ihmeteltävää. South Georgiaan on tuotu poroja - ehkä niitä voidaan viedä Etelämantereellekin?

Pungon vasta-armahdettu noita

Noidankaste

Virginian kuvernööri Timothy Kaine on joutunut uransa oudoimman tehtävän eteen; hän on virallisesti purkanut 300 vuotta vanhan tuomion ja julistanut Grace Sherwoodin syyttömäksi noituuteen.

Noidankaste on tuttu käsite historiaa harrastaville. Käytännössä seremonia on harvinainen. Pungossa, Virginiassa, noidankastetta käytettiin todisteena vuonna 1706. Grace Sherwood oli leski ja kolmen pojan äiti. Hän oli kaikkea, mitä noidan pitääkin - kätilö, yrteillä parantaja ja epäsovinnainen nainen. Hän käytti miehen housuja työskennellessään pelloilla ja riitaantui usein naapureidensa kanssa. Häntä vastaan nostettiin noituussyytteitä kahdeksan vuoden ajan - ja hän syytti naapureitaan herjauksesta ja voitti - kunnes kiista lopulta päätettiin ratkaista noidankasteella. Grace oli silloin 46-vuotias. Muodollinen syyte oli naapurin vaimon keskenmeno, epävirallisena syynä pidetään kiistaa lehmän hinnasta. Hänet pidätettiin, tutkittiin ja hänestä löytyi pari luomea. Oikeus ei pitänyt todisteita sitovina, joten asia ratkaistiin uittmalla. Vesi on perinteen mukaan puhdas elementti, joka ei hyväksy epäpuhtaita voimia, joten noidat eivät huku (epäreilua syyttömille, jotka hukkuvat).

Grace vietiin joelle, hänen vasen peukalonsa sidottiin oikeaan isovarpaaseen ja päinvastoin, ja koko naapuriston tarkkaillessa hänet heitettiin veteen. Hän onnistui vapautumaan siteistä ja ui rantaan. Syyte katsottiin todistetuksi ja Grace vietti seuraavat seitsemän vuotta vankilassa.

Perinne kertoo, että hän nostatti kiukuspäissään myrskyn:

One of the many tall tales that have been handed down from generation to generation has to do with the day of her ducking. When they led Grace Sherwood through the crowd that had turned out to see her put into the water she told them, "All right, all of you po' white trash, you've worn out your shoes traipsin' here to see me ducked, but before you'll get back home again you are goin' to get the duckin' of your life." When they put Grace into the water the sky was as bright blue as a bird's wing, but immediately afterward it grew pitch black, the thunder rolled and the lightning flashed all across the heavens. The terrified people started for home, only to be washed off the roads and into the ditches by a regular cloudburst.

Syyte myrskyn nostattamisesta olisi voinut olla vaarallinen, ellei Virginian oikeuslaitos olisi tarmokkaasti pyrkinyt tukahduttamaan noituusoikeudenkäynnit. Katherine Grady hirtettiin englantilaisella laivalla matkalla Virginiaan 1654, koska matkustajat syyttivät häntä myrskyn nostattamisesta.

Gracen vankeudesta ei ole papereita - oikeuden pöytäkirjat ovat tuhoutuneet tulipalossa - mutta vuonna 1714 hän kuului taas tilanomistajiin, kuten verokirjat osoittavat. Hän eli 80-vuotiaaksi ilman uusia syytteitä. Maine säilyi. Paikka, jossa häntä uitettiin, on nimeltään Witchduck Point, sinne johtava tie Witchduck Road. Pungon nykyinen noita, Belinda Nash, puuhaa hänelle patsasta, jossa Gracella on jaloissaan pesukarhu - hän piti eläimistä - ja kädessään rosmariininoksa. Erään kansantarinan mukaan hän purjehti munankuorella (vanha noitatemppu) Englantiin hakemaan rosmariinintaimia puutarhaansa.

Vastaus haasteeseen

Hansaruusuni 9.7.2006

Vastauksena PopuLAARIn blogikehumeemihaasteeseen (eikö suomi ole ylevä kieli!) olen pulassa. En siksi, ettenkö löytäisi kahta hyvää blogia, vaan koska on niin vaikea rajata vain kahteen.

Koska pidän kovasti hyvistä valokuvista, valitsen kaksi blogia, joista usein pihistän kuvia omaan henkilökohtaiseen näytönsäästäjääni ja jotka ovat siis tehneet minut onnelliseksi kuukausien ajaksi. Olkaa hyvä:

Päivän kuvat
Rupuranta.net

Kuningas Jaakon lemmikit

Kuningas Jaakko VI (Skotlanti) ja I (Englanti)

Maria Stuartin poika Jaakko oli kelvollinen Skotlannin kuningas, mutta ei tullut toimeen englantilaisten kanssa. Jumalaan hänellä oli erityinen suhde. Hänen kestävin perintönsä on Kuningas Jaakon Raamattu, englantilaisten rakastama raamatunkäännös.

Kuten monet, jotka eivät oikein tule ihmisten kanssa toimeen, Jaakkokin rakasti eläimiä, erityisesti harvinaisuuksia. Tämän kanssa ei tietenkään ole ristiriidassa se, että hän metsästi mielellään.

Kun Sir Thomas Dale toi Virginian siirtokunnasta eläimiä, mm. lento-oravia, kuningas kyseli neuvoston kokouksessa, miksi hän ei saanut ensimmäisenä valita parhaita eläimistä.

At the council-table, and in the circle of his courtiers, he recurs again and again to the subject, wondering that Sir Thomas had not given him the 'first pick' of his cargo of curiosities. He reminded them how the recently arrived Muscovite ambassador had brought him live sables, and, what he loved even better, splendid white gyrfalcons of Iceland; and when Buckingham suggested that, in the whole of her reign, Queen Elizabeth had never received live sables from the czar, James made special inquiries if such were really the case.

Espanjan kuningas lähetti Jaakolle vuonna 1629 norsun ja viisi kamelia. Kuningas kirjoitti omakätisesti, että "norsu on joka päivä pestävä, mutta kukaan ei saa nähdä sitä; samoin kamelien on annettava laiduntaa kuninkaallisessa puistossa, mutta katselijoita ei saa päästää lähelle". Eläimiä hoiti kaksi espanjalaista ja kaksi englantilaista. Lisäksi norsulle lähetettiin gallona viiniä päivässä, koska espanjalaiset väittivät, että tämä harvinainen eläin ei juo lainkaan vettä, vain viiniä...

Moniasta muista lemmikeistä on mainintoja ajan kirjeenvaihdossa, esimerkiksi kermanvärisestä hirvenvasasta on kirjoitettu seuraavasti:

Some one of his loving subjects, desirous of ministering to his favourite hobby, had presented him with a cream-coloured fawn. A nurse was immediately hired for it, and the Earl of Shrewsbury commissioned to write as follows to Miles Whytakers, signifying the royal pleasure as to future procedure: 'The king's majesty hath commissioned me to send this rare beast, a white hind calf, unto you, together with a woman, his nurse, that hath kept it, and bred it up. His majesty would have you see it be kept in every respect as this good woman cloth desire, and that the woman may be lodged and boarded by you, until his majesty come to Theobald's on Monday next, and then you shall know further of his pleasure. What account his majesty maketh of this fine beast you may guess, and no man can suppose it to be more rare than it is, therefore I know that your care of it will be accordingly. So in haste I bid you very heartily farewell. At Whitehall, this 6th Nov. 1611.

'P. S. The wagon and the men are to be sent home; only the woman is to stay with you, until his majesty's coming hither, and as long after as it shall please his majesty.'

Tämä kaikki aikana, jolloin kuninkaalla oli niin vähän rahaa arkuissaan, että kuninkaallinen rahastonhoitaja valitti eläinten maksavan yhtä paljon kuin kuninkaalliset linnoitukset.

Epävakaat sukkulat

Sukkula lähdössä

Yhdysvaltojen avaruusohjelman helmi ja tukijalka, avaruussukkula, on kokemassa lähtölaskentaa - ei minkään tietyn sukkulan, vaan lopullisesti. Sen mukana sortuu myös kansainvälinen avaruusasema, koska ilman sukkulaa tarvikkeita ei asemalle saada.

Sukkuloiden draama alkoi vuonna 1986, kun Challenger tuhoutui nousussa. Siihen asti sukkulat olivat kuin Titanic - tuhoamattomia. Challengerista tuli myytti - jokainen muistaa, miten se hajosi ja järkytyksen, jonka näky aiheutti. (Hiukan kuin WTC-tornit ovat jääneet ikoneiksi mieleen.)

Seuraava oli Columbia vuonna 2003. Sen eristeestä irtosi lähdössä pala ja vahingoitti siipeä. Kun Columbia palasi ilmakehään, se räjähti.

Nyt meillä on Discovery. Sen lähtö on kohdannut esteitä ja viivytyksiä, jotka toivottavasti eivät ole enteitä. Eriste on taas ongelma - viime vuonna sukkulaan iski lintu, kun sitä valmisteltiin lähtöön, ja eristeestä irtosi pala. Tälläkin kertaa eriste lohkesi. Herkkää pintaa ei yksinkertaisesti saada varmistettua riittävästi.

Sitten sähköiset pilvet aiheuttivat lähtöön lisää viivästyksiä. Nyt Discovery on tutkittu kiertoradalla ja sen vannotaan olevan "hyvin puhdas". Jäljellä on kuitenkin paluu Maahan ja lisäksi epävarmuus joka kerran, kun sukkula tästä lähtien lentää. Siitä piti tulla avaruuden bussi, mutta siitä onkin tullut Yhdysvaltojen haavoittuvuuden näyte. Viime vuonna Pravda ehti jo ilmaista ilonsa USA:n epäonnesta.

There is only one way out of the critical situation to evacuate the American astronauts. It is an open secret that the crew of Discovery could be rescued with the help of the Russian Soyuz spacecraft.

Onko Venäjä lopulta voittanut pitkän kilpailun avaruudesta - ei oman pätevyytensä, vaan USA:n liian mutkikkaan teknologian vuoksi? Aika näyttää.

Intian Kalle Päätalo

Laxman Rao

Jokaisessa maassa on kansankirjailijoita, jotka kärsivällisesti panevat paperille yksityiskohtaisia kuvauksia tuntemastaan elämästä. Harva on yhtä sinnikäs kuin Laxman Rao, delhiläinen chaiwala (eli teen myyjä).

Rao syntyi Maharastrassa ja hänen äidinkielensä oli marathi. Hän kiinnostui hindin kielestä ja opetteli sen koulussa. Nyt, 50-vuotiaana, hän on suorittanut Mumbain Yliopistosta kirjekurssina alemman yliopistotutkinnon. Kirjoittamisen hän aloitti, kun hänen kotikylässään 16-vuotias nuorukainen nimeltään Ramdas hukkui uidessaan joen yli. Tapaus aiheutti Raolle tuskaa ja hän kirjoitti pojasta romaanin.

“He was a very nice boy. Actually he used to be a wastrel but then he changed his ways. And then suddenly he died," said Rao, who was so moved by the death he wrote a novel named after the boy.

Rao soon decided that he would have to write in India's main official language Hindi, instead of his native language Marathi, and leave his village.

Rao päätti, että hänen luomisensa kärsi kotikylässä, ja hän lähti Delhiin. Siellä hän työskenteli monenlaisissa aputöissä. Hän pesi kuppeja teekauppiaalle ja avasi oman teekioskin. Eräänä päivänä tuli kauhakuormaaja ja ajoi hänen teemyymälänsä raunioiksi. Hänelle ilmoitettiin, että hänellä ei ollut laillista lupaa. Hän siirtyi jalkakäytävälle teekattilansa ja kuppiensa kanssa ja on myynyt teetä saman puun varjossa 30 vuotta. Sateen sattuessa hän kiirehtii pelastamaan krijansa; asiakkaat peittävät avuliaasti teekattilan ja kupit. Hänellä on vaimo ja kaksi poikaa, joista vanhempi auttaa nykyään isäänsä koulun jälkeen.

Rao on kirjoittanut 18 kirjaa ja julkaissut ne itse. Kaikki kirjoista saatu raha menee seuraavan kirjan paperiin ja painatukseen. Hän ajaa polkupyörällä ympäri Delhiä ja kauppaa kirjojaan kouluissa. Myynti on raskasta; hänet ajetaan usein pois, koska hän ei näytä kirjailijalta.

However, despite making a name for himself, he has not been able to earn so much that he could afford even little luxuries in life. For, whatever he earns from the sale of one book goes into publishing the next one.

"This is my daily earning and it is in no way related to my writings. But searching Hindi readers take time. There are one crore of Hindi readers in India who are real buyers but it takes time to locate them," says Laxman.

Asiakkaat ovat mieltyneet mieheen, joka myy heille teetä kaksi rupiaa kuppi ja keskustelee Shakespearen näytelmistä. Rao pitää erityisesti Macbethista, koska Lady Macbeth on hänen mielestään ihailtavan uskalias. "Sellaista ei näe joka naisessa", sanoo Rao. Hän ihailee myös Indira Gandhia, jonka hän kerran tapasi, ja on kirjoittanut hänestä näytelmän. Raon vaimo Rekha on miehen mielestä hänen paras kriitikkonsa ja tukijansa ja muistuttaa enemmän niitä naisia, joista Rao kirjoittaa.

My books are about people, their struggles and triumph. I try to portray my characters as realistically as possible, the way I imagine they will react to a certain situation," he says.

"I have been through a lot of trials myself and hopefully my books will be appreciated by those who are either undergoing or have undergone trying circumstances."

For instance, his novel Narmada is about a girl in rural Madhya Pradesh. It talks about her penury, her long struggle and ends when she is about to enter the bedroom on her wedding night.

Laxman Rao on yllättäen saanut Intiassa vaatimatonta mainetta. Hänen tarinansa on julkaistu useissa sanomalehdissä. Kaikki keskittyvät - jokseenkin alentuvasti - siihen, että hän edelleenkin myy teetä elannokseen. Taloudellista tukea hän luonnollisestikaan ei saa.

Mrinal Pande, editor of Dainik Hindustan and a writer herself, says she has browsed a few of his books. "His novels are average. What is important is that this man has struggled to write despite his background. You really don't find many such characters today. He deserves all encouragement and help," she says.

Laxman RaoVishnu Nagar, editor of the Hindi magazine Kadambini, has a similar opinion. "Laxman has tenacity. To have written all these books means he has something in him although you can't push them for outstanding quality. You marvel that our society can produce a hawker whose zest for penmanship outweighs greed," he says.

Hindi litterateur Rajendra Yadav says Laxman is an inspirational character.

"Had he been a fake, his tryst with his (literary) destiny wouldn't have lasted so long. Here is a person who elicits awe and admiration," he says.

Miten Janten laki oikein kuuluukaan? Laki on sama Suomessa, Norjassa ja Intiassa.

Tämä on Janten laki:

1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.

Elefantinmetsästystä Clacton-on-Seassa

Homo heidelbergensis

Kun Kanaalin tunnelia ja sen liittymiä on rakennettu, arkeologit ovat olleet valppaina. He ovat rakennustyön vuoksi tehneet mielenkiintoisia löytöjä. Yksi suurimmista - kirjaimellisesti - on sukupuuttoon kuolleen elefantin - lajiltaan Palaeoloxodon antiquus, suorahampainen elefantti - luuranko. Löytöön liittyy vielä kiihdyttävmpi paljastus. Kyseessä on varhaisin tunnettu metsästyspaikka ja ainoa täydellinen 400 000 vuoden takaa. Metsästäjät ovat kaataneet saaliinsa puuvartisilla keihäillä, paloitelleet sen piikivisillä työkaluilla ja kantaneet lihat perusleiriin. He olivat Heidelbergin ihmisiä, Homo Heidelbergensis, Nenadertalin ihmisen edeltäjiä.

Elefantti löydettiin Clacton-on-Seasta, kun Ebbsfleetin rautatieasemaa rakennettiin vuonna 2004. Nyt kaivuupaikka on katettuna pysäköintialueen vieressä. Elefantin kuolinpaikka oli 400 000 vuotta sitten mutainen tai soinen järvenranta.

Dr Francis Wenban-Smith of the University of Southampton, who made the discovery, said: "Only a handful of other elephant remains have been found in Britain and none of these give any indication of human exploitation.

It is hard to imagine early humans successfully hunting a healthy specimen, but if it was already trapped in the bog, it could have been killed by early humans with wooden spears and then butchered for its meat with flint tools."

Palaeoloxodon antiquus oli kaksi kertaa nykyistä Afrikan norsua suurempi eläin. Heidelbergin ihmisten suoritus oli todella kunnioitettava, vaikka eläin olisikin juuttunut mutaan. Löytöjen perusteella nämä varhaiset ihmiset olivat harjaantuneet pyytämään suuria eläimiä - heidän leiripaikoiltaan on löydetty mm. sarvikuonon jäännöksiä.

"There does seem to be increasing evidence that they were focusing on hunting only the larger animals with more meat and suggestions that they were living in larger groups than we've generally thought," said Dr Wenban-Smith.

Puukeihäiden lisäksi he käyttivät Clactonin kivikirveitä, jotka olivat kehittyneempiä kuin varhaisimmat Olduvian kirveet. Clactonin menetelmässä ydinkivestä (kuva) iskettiin irti viiluja, joita käytettiin leikkaamiseen. Ydinkiveä voitiin käyttää vasarana. Työkaluissa on myös merkkejä varttamisesta.

Heidelbergin ihmiset olivat rotevaa väkeä - miehet noin 180 cm pitkiä - ja heillä arvellaan olleen primitiivinen kieli ja taito käyttää tulta, vaikka Clacton-on-Sean löytöpaikalta ei olekaan löydetty nuotion jäännöksiä.

Helen Glass of RLE (Rail Link Engineering) said: "During pre-construction investigations across the Ebbsfleet Valley we found an Anglo-Saxon mill, as well as the remains of a Roman town and villa complex.

We thought we had found everything, but it seems the best has been saved for last."