Mary Kingsley

Mary Kingsley (1862 - 1900) oli viktoriaaninen vanhapiika, joka päätti lähteä Länsi-Afrikkaan. Hän oli hoitanut invalidiäitiään, kunnes sekä äiti että isä kuolivat, ja Mary pystyi toteuttamaan omaa mieltään. Länsi-Afrikkaan hän siis lähti ja kirjoitti retkistään kirjan "Travels in West Africa", joka teki hänestä kuuluisuuden Englannissa. Kannattikin. Hän ei ainoastaan retkeillyt viidakossa ilman toista valkoihoista, vaan teki sen myös viktoriaanisissa vaatteissaan. Jokin sellainen pikkujuttu kuin viidakko ei ollut mikään syy poiketa tavoistaan.

Hän kertoo kirjassaan hyvän paksun hameen siunauksesta; hän putosi norsukuoppaan terotettujen seipäiden päälle. Miehen asussa - jota hänelle oli suositeltu - hän olisi lävistynyt. Nyt hän vain keräsi alushameet alleen ja kiljui kuin syötävä, kunnes kantajat löysivät köyden ja hinasivat hänet ylös. Mustalla sateenvarjollaan hän rapsutti virtahepoa korvan takaa "ja erosimme ystävällisissä väleissä". Samalla sateenvarjolla Mary piti loitolla krokotiilia ollessaan kanootissa kantajiensa kanssa Kongo-virralla.

Luennolla hän teki vaikutuksen riisumalla hattunsa ja ilmoittamalla, että samaan päähineeseen hän oli kaatanut afrikkalaisen heimopäällikön majassa olleen nahkapussin sisällön. Pussista tuli outo haju ja Mary oli utelias. Hattuun putosi mm. pari ihmiskättä ja melko tuore silmämuna. Mary kaatoi tavarat takaisin pussiin, pani hatun taas päähänsä ja nukahti.

Viktoriaaninen kainous ei sallinut riisuutumista, ellei ovessa ollut lukkoa. Hän kieltäytyi jopa kylvystä eräällä kauppa-asemalla, koska ikuunat olivat ilman verhoja.

Mary palasi Afrikkaan ja buurisodan aikana ilmoittautui vapaahetoiseksi hoitajaksi buurivangeille, koska Englannista tulleet, isänmaalliset hoitajat kieltäytyivät tästä tehtävästä. Mary sai lavantaudin. Todettuaan taudin laadun hän torjui turhat hoitoyritykset, kääntyi seinää kohti ja kuoli yksinään - "arvokkaasti kuin eläimet", kuten hän itse pyysi saada tehdä. Hänet haudattiin mereen, myös toivomuksensa mukaan.

Mary kieltäytyi osallistumasta kamppailuun naisten äänioikeudesta. Hän kulki omaa tietään, teki tahtonsa mukaan eikä ymmärtänyt, miksi muut eivät voisi tehdä samoin. Hänen on täytynyt olla ärsyttävä , mutta kunnioitettavin kaikista lajeista - kaavoihin sopeutumaton, itsenäinen ihminen.

Tässä pari linkkiä Marystä:
http://www.royalafricansociety.org/history/mary_kingsley
http://africanhistory.about.com/library/weekly/aa011002b.htm

Kainoudesta

Edmund Blair Leightonin "Signing the Register"

Miksi suloinen, kaino, siveä sankaritar on vielä nykyäänkin vaalea ja hänen ilkeä kilpailijattarensa tumma? (Tällä kohtaa viittaus "Saippuaprinsessaan") Miksi ranskattaret eivät ole hyveellisiä? Miksi velhot ja noidat ovat tummia kuin yö? Salemin noidatkin vietteli pahuuteen Tituba-niminen Barbadokselta tuotu neekeriorjatar, tai niin ainakin aikakirjoissa väitettiin.

Viktoriaanisen ajan viisaat sen keksivät, ja sama käsitys näköjään on vallalla vieläkin, olipa se tietoista tai ei. Kas näin:
- kaino ja siveellinen neito punastuu
- punastuminen erottuu vaaleassa ihossa
- tummaihoisten ei voi havaita punastuvan, siis he eivät punastu
- siis he eivät ole kainoja eivätkä siveitä.

Ta-daa! Siinä se on! Sen vuoksi vaimot ja prinsessat ovat vaaleita, noidat ja rakastajattaret tummia!

100 vuotta sitten

Rakennusmestari Jonas Anderssonin Waltham Orient Buckboard oli aiheena tamperelaiseen sanontaan "tutisee ja vapisee kuin Anderssonin automapiili".

100 vuotta sitten autot herättivät kauhua ja hämminkiä Tampereella. Aamulehden tämän päiväisen autoliitteen mukaan vuonna 1902 Vanhalla sillalla, nykyään Hämeensilta, "ohiajanut automobiili pelästytti erään ajurin hevosen, joka heitti ohjastajansa maahan. Tovin tiedottomana maattuaan pääsi ajuri kuitenkin omin neuvoin pois." Uutinen on Tammerfors Nyheteristä. Sama auto - sähköauto - herätti pahennusta myöhemminkin samana vuonna. Konstaapeli kirjasi muistiin, että "vielä illalla myöhään pimeessä ajeli sähkövaunullaan pitkin Amurin katuja, että hevoset pelkäsivät, mikä niin ollen on kerrassaan vaarallista".



Kuvassa vuoden 1902 sähköauto - tällaista jo hevonenkin pelkää

Vielä viisikymmentä vuotta sitten, kun kaksi autoa kolaroi Tampereen kadulla, tapauksesta pantiin lehteen juttu ja kuva, jossa sankka joukko pikkupoikia ihmetteli tätä eriskummallista tapausta - kaksi autoa samalla kadulla.

EU-direktiivit

EU-direktiivit ovat ehtymätön aihe. Suomalaisia on peloteltu tervan ja lakupiippujen kiellolla, ja silakan syönti on pahasti vaaravyöhykkeessä.

Huhumylly on niin vauhdissa, varsinkin Englannissa, että EU on perustanut sivuston http://europa.eu.int/comm/dgs/press_communication/facts/index_en.htm torjuakseen hullunkurisimmat huhut. Sieltä löytyy kaikenlaista seksilelujen luovutuspakosta EU-virkailijoiden ilmaisiin Viagra-tabletteihin asti.

Kaksi hassua sääntöä on ilmeisesti totta: hiiri ei ole eläin ja porkkana on hedelmä. Edellinen sääntö on laboratorioiden iloksi - koehiiriin ei tarvitse soveltaa eläinsuojelusäännöksiä. Jälkimmäisestä hyötyvät portugalilaiset, jotka syövät mielellään porkkanahilloa ja voivat edelleen kutsua sitä hilloksi.

Modesty Blaise

Olen ollut Modesty Blaisen ystävä siitä asti, kun ensimmäinen kirja ilmestyi. Minulta vei vuosikausia tajuta, että Modesty on sarjakuvahahmo. Modesty on erinomaisen ihailtava roolimalli, vaikka omana kunnianhimona ei olisikaan konnien heittely ketoon. Hänellä on kyky ottaa onnettomuudet ja julmuudet tuosta vain ja jatkaa siitä, mistä voi. Hän harrastaa kulttuuria ja nauttii elämän iloista, enkä tarkoita pelkästään miehiä. Modestyllä ja hänen ystävällään ja apulaisellaan Willie Garvinilla on ällistyttävä kirjo harrastuksia. Kesken kovan keikan he keskustelevat Sibeliuksesta, harrastavat laskuvarjohyppyjä, keräävät villikukkia... sanokaa vain, mitä he EIVÄT harrasta.

Molemmat ovat suvaitsevaisia. Willien naisystävistä tärkeimmät ovat sokea tyttö ja yksijalkainen nainen. Heidän huumorintajunsa on käytännönläheistä, mutta minuun se vetoaa. Esimerkki: Britannian salaisen palvelun päällikkö sir Gerard Tarrant on heidän ystävänsä. Sir G:llä on ongelmia tietystä roistosta, joka kiristää häntä. Mies on saanut haltuunsa luettelon salaisista agenteista ja uhkaa ilmiantaa nämä. Modesty pohtii juuri, mitä antaisi sir G:lle syntymäpäivälahjaksi. Williellä on valmis ehdotus koskien kyseistä roistoa:

"Miten olisi jos tappaisit hänet syntymäpäivälahjaksi Tarrantille? Ei ukko siitä mitään takan päällä pidettävää saisi tietenkään, mutta kaunis ajatushan se kuulemma eniten merkitsee."

Modestyn taistelukohtaukset ovat herkullista luettavaa. Eräs kohta on hämmästyttänyt minua siitä asti kun kirjan käteeni sain:

Modesty oli viiden askeleen päässä miehestä ja liikkui hyvin nopeasti sillä hetkellä kun pistooli nousi kotelostaan. Tytön lihakset räjähtivät, hän hyppäsi jalat edellä ja vartalo vaakatasossa. Modestyn ristissä olevat jalat lukkiutuivat miehen niskan ympärille samalla hetkellä kun mies yritti kumartua ja tytön ojentunut vartalo kiertyi rajusti ilmalennon aikana. Modestyn kädet olivat levällään, ne lisäsivät jalkojen vääntövoimaa.
Mies heilahti sivuttain kivikaiteen yli kuperkeikassa - miehen pää oli heilahdusakseli. Modesty putosi kasvot edellä kohti kaiteen harjaa kädet valmiina kohtaamaan kaiteen ja hän tunsi raskaan painon häviävän otteestaan kun miehen keikahtava ruumis irtosi hänen jaloistaan ja putosi.

Miten tämä on fysiikan lakien mukaan mahdollista? Sarjakuvassa samantyyppinen liike tukee lattiasta ja näyttää uskottavammalta.



Kirjoja ja sarjakuvien käsikirjoituksia kirjoittaa siis Peter O'Donnell ja yllä oleva kuva on Holdawayn kuvitusta. Modestyllä on muitakin ihailijoita, eräs mahdollinen linkki on http://www.cs.umu.se/~kenth/modesty.html

Phouka - pooka - puca - puck

Connemara-poni

Irlantilaisessa perinteessä on olento, jota kutsutaan vaihdellen otsikon nimillä. Se on aina oikukas, toisinaan todella pelottava olento. Joskus se saattaa tehdä ihmiselle myös palveluksia, mutta aina sitä pitää varoa. Toisten tarujen mukaan se hevosen hahmossa kutsuu erityisesti juopuneita villille ratsastukselle, jonka päätteeksi vie heidät rämeeseen tai mereen.
Linkit antavat jotakin vihiä olennon luonteesta:
http://www.irelandseye.com/paddy3/preview2.htm
http://www.geocities.com/~huathe/story12.html

Shakespearen "Kesäyön unelmassa" kujeitaan tekee Puck, jota Cajanderin käännöksessä keiju puhuttelee seuraavasti:

"Se sinä liet,

jok' arkalahan kylän immet viet,

ja kuorit maidon, noidut kirnut niin,

et eukot kirnuu itsens' uuvuksiin;

juomasta hiivan viet; yömatkaajitten

sa käännät harhaan tien ja naurat sitten;

mut ken sua liehakoi ja imartaa,

sitäpä kaikess' aina onnistaa."

Hevoshahmo vilahtaa Puckin vastauksessa:

"Kosk' orhi jättää kaurakaukalon,

kun tammavarsan lailla hirnahdan ma."

Kahdessa suosikkifantasiassani esiintyy pooka. R.A. MacAvoyn "The Grey Horse" kuvaa pucaa, joka kuljeskelee Connemara-ponin hahmossa, kunnes saa päähänsä kutsua vanhan hevostenkasvattajan villille ratsastukselle. Vanha mies - aavistamatta ratsunsa haltijaluontoa - sujauttaa sille päitset ja liittää pucan kohtalon perheensä elämään. MacAvoyn puca on hyväntahtoinen, hiukan hupsu haltija, joka on rakastunut kylän neitoseen ja lopulta saakin tämän omakseen

Emma Bull taas kutsuu kirjassa "War for the Oaks" hahmoaan phoukaksi. Phouka muuttuu mustaksi koiraksi. Tapahtumapaikka on Minneapolis, johon sidhe-kuningatar on vaihteeksi sijoittanut hovinsa. Phouka on härnäävä, hurmaava ja seksikäs ja ihmishahmossaan esiintyy nuorena, mustana miehenä.

Nämä molemmat - MacAvoyn puca ja Bullin phouka - osoittavat, miten monin tavoin kansantarujen olentoja voidaan käyttää nykyfantasiassa.

Pienet punahuput

En ole lukenut Suvi Niinisalon kirjaa keijukaisista, mutta luin hänen esitelmänsä kokoelmasta "Fantasian monet maailmat". Siinä hän tuo esiin keijukaisten monet roolit suomalaisten alkuperäisestä kalmanväestä baletin tanssiviin hahmoihin ja englantilaisten kukkakeijuihin.

Eräs teoria häneltä jäi - ainakin esitelmässään, kirjasta en tiedä - esittämättä. Tapasin sen englantilaisessa tutkimuksessa. Siinä todettiin, että haltiat esiintyvät sienien lähistöllä, erityisesti punaisten kärpässienien (kuten myös Suvi Niinisalo mainitsee). Ne käyttävät punaista huppua tai hiippaa, ponnahtelevat esiin yöllä ja tekevät kaikenlaista ilkivaltaa. Toisin sanoen ne ovat miesten peniksiä.

Yllä oleva Richard Doylen kuva havainnollistaa symboliikan erinomaisesti, eikö vain?

Garnethill

Denise Minan "Garnethill" on kova ja hyvä jännityskirja murhista, insestistä ja mieleltään häiriintyneiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Glascow on tuore ympäristö. Garnet Hill on kaupunginosa Glascowissa. En käsitä, miksi kaupunginosan nimi on kirjoitettu yhteen kirjan nimessä.

Näkökulma ei ole poliisin, he ovat pikemminkin vihamielinen tekijä. Päähenkilö on Maureen, joka on ollut mielisairaalassa skitsofrenian vuoksi. Maureenilla on ollut suhde lääkäriin, joka on työskennellyt samalla klinikalla, jolla Maureen käy hoitoa saamassa. Maureen on juuri saanut selville, että mies on naimisissa, ja kännää kunnolla ystävättären kanssa. Hän palaa yöllä kotiin ja sammuu sänkyynsä. Aamulla hän menee keittiöön kovassa krapulassa ja löytää rakastajansa sidottuna tuoliin. Miehen kurkku on leikattu auki.

Tästä tilanne lähtee. Heti kättelyssä paljastuu myös, että Maureenin veli ei mielellään esittele alibiaan poliisille, koska hän on huumediileri. Maureenin äiti on toivoton juoppo ja uskoo tyttärensä tehneen murhan. Poliisit kieltäytyvät uskomasta häntä. Kuolleen miehen perhe pitää häntä viettelijänä.

Onneksi Maureen on kova vaikka samalla hauras. Elävä ihminen parhaimmillaan. Englantilaisilla on kyky kirjoittaa jännitystä, joka ei ole kaavamaista, ja joka elää. Suosittelen. Toivottavasti Denise Minaa käännetään lisääkin.

Brezhneviläisyys

Aamulehdessä oli tänään Juha Seppälän kolumni, jossa hän totesi: "Valtio on lähtökohtaisesti brezhneviläinen ilmiö". En voisi olla enemmän samaa mieltä. Valtion ohella myös isot yhtiöt ovat brezhneviläisiä.

Aikana ennen lamaa kuuntelin kerran Esa Saarisen esitelmää suomalaisesta johtamisesta. Saarisen teesi oli, että suomalaiset johtajat ovat nousukkaita ("jokainen suomalainen on syntynyt Riihimäellä"), ja pelkästään johtajan tapa kävellä toimiston käytävää on loukkaus. Koko salillinen naisia nauroi: kaikki tiesivät täsmälleen, mitä Saarinen tarkoitti.

Tällä viikolla olemme törmänneet kolmesti tähän ilmiöön. Suurten yritysten johtajilta puuttuu tunneäly. Nykyaikaisen ajattelun suhteen he ovat dinosauruksia. Ensimmäinen esimerkkini on VR:n johdon julkinen ilmoitus, että he eivät aio esittää surunvalittelua perheelle, jonka 13-vuotias tytär kuoli VR:n virheen vuoksi. " Tämä on kokonaisuudessaan erittäin surullinen tapahtuma, jota ei saada tapahtumattomaksi tällaisilla toimilla (surunvalitteluilla), totesi VR:n pääjohtaja Henri Kuitunen tiistaina Iltalehdelle." Surunvalittelut kuuluvat sivistyneeseen käytökseen. Kuitunen osoitti, että normaali inhimillisyys on kortilla VR:n johdossa.

Toinen esimerkki on SPR:n Timo Korhosen surullisenkuuluisa lausunto avun tarjoajien pienistä aivoista. Asiaa pahensi tämän aamun lehdessä SPR:n kansainvälisen avun päällikön Kalle Löövin lausunto, jossa hän vieritti koko syyn toimittajan niskoille. "Korhonen kertoo keskustelleensa vain Janne Miikkulaisen kanssa. Hän olisi toivonut toimittaja Petri Ahoniemen kysyvän häneltä tarkemmin keskustelun sisällöstä.", kirjoittaa Löövi. Toimittaja Ahoniemi muistaa tarkemmin keskustelutilanteen Korhosen kanssa:

"Haastattelin ensin Timo Korhosta yksin. Kerroin nimeni, lehtemme nimen ja rinnassani oli iso lappu, jossa luki "Petri Ahoniemi, Media". Sanoin, että otanpa tuosta Miikkulaisen mukaan keskusteluun (... ) lyhyen periaate-esittelyn jälkeen Korhonen totesi surullisen kuuluisan heittonsa suuresta sydämestä ja pienistä aivoista. Yritin paikata tilannetta vielä kysymällä: 'Niin, et varmaankaan tarkoittanut tuolla meitä kahta?' Osoitin sen jälkeen ensin Jannea ja sitten itseäni, kysyvästi. Korhonen ei enää vastannut siihen. Tilanne oli ulkopuolisen silmin törkeän loukkaava, enkä tiedä miksi Korhonen niin käyttäytyi."

Taas kerran anteeksipyyntö olisi olut paikallaan selittelyn sijaan. Tuskin olisimme kuulleet selittelyäkään, ellei Korhosen lausunto olisi vaarantanut ihmisten halua SPR:n tukemiseen. Kukapa haluaa kuulua pieniaivoisten ryhmään.

Viimeisin esimerkki onkin sitten Zakajevin kohtelu, jonka oikeusministeri ilmoitti täysin hyväksyvänsä. Norjalaiset vastaavassa tilanteessa toimivat suoraselkäisemmin: he ilmoittivat venäläisille, että Norjan asiat kuuluvat Norjalle, eivät Venäjälle. Tosin Norja ei ole karhun kainalossa kuten Suomi.

Kaikissa mainitsemissani esimerkeissä johtajat osoittivat täydellistä ihmistapojen tuntemattomuutta. Aivan kuin Tyrannosaurus Rex yrittäisi kommunikoida.

W. Somerset Maugham

W. Somerset Maugham on elegantti kirjailija, jota luetaan liian vähän. Minulla on kaksi novellikokoelmaa, "Väräjävä lehti" ja "Kirje", jonka taas tänään luin. Maugham oli ilkeä ja ironinen, herjasi Englannin kirjallisia piirejä ja kuvasi useassa tarinassaan aikansa Tyynenmeren aluetta ja englantilaisia plantaasiviljelijöitä. Tässä linkissä joitakin sitaatteja Maughamin tyylistä.

Näyte Maughamin tyylistä suosikkinovellissani "Innoitus", jossa kirjailijattaren aviomies karkasi keittäjän kanssa ja kirjailijatar häätyi kirjoittamaan salapoliisiromaanin. Kuvaus kyseisestä naisesta:

"Hän osasi sijoittaa puolipisteen siten, että sivistynyt ja herkän huumorintajun omaava henkilö ei tosin varsinaisesti nauranut suutaan ristiin, mutta hihitti ihastuneesti, ja kuta sivistyneempi oli, sitä ihastuneemmin hihitti. Kirjailijattaren ystävät sanoivat, että se sai kaikki muut huumorin muodot tuntumaan karkeilta ja liioittelevilta. Useat kirjailijat olivat yrittäneet matkia häntä - mutta suotta: mitä ikinä rouva Albert Forresterista saattoikin sanoa, oli pakko myöntää, että puolipisteestä hän sai kaiken huumorin irti viimeistä hitusta myöten ja ettei kukaan muu yltänyt likikään hänen tasalleen."

Olen lukenut jonkun ilkeän kuvauksen Maughamin viime vuosista. Hän oli kuuluisuus, jota ihailevat lukijat kävivät tapaamassa. Hän oli myös pahasti dementoitunut, ja esitteli upeaa erektiotaan vieraiden ihailtavaksi. Maugham olisi itse mielellään kirjoittanut tilanteesta novellin.

Clas Ohlson

Clas Ohlson myy pöytälamppuja(kin), ja tänään meidän pikku perheen koti on koristeltu kolmella sellaisella. Jokaisessa paketissa oli lamppu ja kolme eriväristä varjostinta, joten vaihtoehtoja löytyy loppuelämäksi.

Lehdet mainostavat kaiken aikaa sohvia ikään kuin normaali talous vaihtaisi sohvan kahdesti vuodessa. Sen sijaan kotia uusitaan lampuilla, ikkunaverhoilla ja muulla pienellä tavaralla.

Tässä taloudessa, kuten kuvasta näkyy, sisustuselementtinä ovat myös talouden isännän keräilemät pikkuautot.

Saippuaprinsessa

Biedermeier-muotia

Kulutin pari kaunista päivää lukemalla Kaari Utrion viimeisimmän, "Saippuaprinsessan". Valitan, mutta kirjailija toistaa itseään pahimman kerran. Sankarittarella on siniset silmät ja kultainen tukka, paha nainen on tumma kuin yö. Sankari, köyhä mutta kunniallinen paroni, haluaa viljellä sokerijuurikasta. Edellisessä kirjassa, "Rumassa kreivittäressä", viljeltiin tupakkaa. Sankaritar on köyhä orpotyttö, sitten hän ei olekaan köyhä, ja kaikki kosivat häntä rahojen vuoksi, sitten häntä luullaan köyhäksi ja kaikki hylkäävät hänet. Lopulta rahat ovat olemassa, hän nai sankarin ja he viljelevät onnellisina yhdessä sokerijuurikkaitaan. Ikävystyttävää. Kaiken lisäksi sankaritar itse ei tällä kertaa pane asioita kuntoon, kuten sentään ennen Utrion kirjoissa. Tarvitaan 'deux ex machina' Riiasta juonittelemaan jutut järjestykseen. Ensi suudelma sentään tapahtuu keskellä Senaatintoria - vai oliko se Aleksanterinkadulla?

Sen verran notkeasti kirja eteni, että sen luki läpi samalta istumalta. Jos harrastaa Helsingin historiaa, voi ottaa kartan eteensä ja verrata nyky-Helsinkiin.

Kiinnostavinta oli aikakausien vertailu. En ole ennen tajunnut, miten nopeasti muoti ja tyylit vaihtuivat kustavilaisesta Ranskan vallankumouksen empire-linjojen kautta biedermeieriin.

Hyacinth

Hyacinth Bucket (lausutaan bukée) on minun ja mieheni iltahuvi, tulipa se miten monta kertaa tahansa. Tänä iltana meillä oli ilo nähdä Emmett hevosen selässä. Nautin aina, kun sorrettu miesparka saa hyvät naurut. Kyllä ne hänelle taas kostettiin, mutta mitäpä siitä.

Millä keinoin saisi tunnussävelen kännykän soittoääneksi?

Ei mikään Tuulen viemää

Tennesseeläinen suolamakasiini

Sharyn McCrumbin "Ghostriders" kuvaa Amerikan sisällissotaa Tennesseen pienviljelijöiden kokemana. Mitään Tuulen viemää tämä sota ei ollut, vaan muistutti enemmänkin Suomen kansalaissotaa. Naapurukset kannattivat eri puolia, koteja ryöstettiin ja miehiä värvättiin väkisin tai vietiin ammuttaviksi karkuruudesta, ja kaikki tunsivat toisensa.

Molemminpuolinen syyllisyys jätti jälkeensä vihan, jota McCrumb symboloi "aaveratsastajilla", jotka vieläkin kulkevat vuorilla lepoa saamatta.

Taisteluita kuvaa suolamakasiinin ryöstö, joka McCrumbin mukaan on suoraan asiakirjoista. Konfederaatti esti Tennesseen vuoristolaisia saamasta suolaa, jos perheen päät eivät ilmoittautuneet armeijaan. Ilman suolaa, jolla säilöä talveksi lihaa, perheet kuolivat nälkään. Niinpä vuorille paenneet miehet tekivät yllätyshyökkäyksen ja ryöstivät yhden suolamakasiineista. Kukaan ei kuollut, mutta kostoksi paikallinen komentaja kiersi maatiloilla ja keräsi kokoon miehet, jotka löysi - nuoria poikia, jopa 13-vuotiaita, ja vanhoja ukkoja. Nämä ammuttiin ilman tutkintaa ja tuomiota.

Valitettavasti McCrumbilla on ollut hieman vaikeuksia sovittaa yhteen eri aikatasojaan, ja niinpä tarinan loppu jää latteaksi ja jotkut henkilöhahmot ilman syvyyttä. Puhdas dokumenttiteos olisi saattanut onnistua paremmin. Silti kirja on lukemisen arvoinen, varsinkin, jos pitää historiasta. Tätä näkökulmaa ei usein Amerikan kirjallisuudesta löydä.

Michicanin suomalaiset

Iltapäivälehdessä oli herjaavan sävyinen kirjoitus, jonka mukaan amerikkalaiset pilkkaavat suomalaisten tapoja. Ei se mitään suomalaisetkin pilkkaavat amerikkalaisia. Kirjoituksessa oli vahvistuksena linkkejä, kuten seuraava Yahoo-suomalaisia pilkkaava.

Kävin katsomassa, ja ihan normaalia saunaa ja avantouintia siinä näytettiin harrastettavan. Jatkoin linkeissä ja löysin alla olevan kuvan, joka toi mieleen ikkunastani näkyvän maiseman.



Maisema löytyy myös livenä
Iron Bayn sivuilta.

Muistelin, että aikoinaan minunkin sukulaisiani lähti jonnekin, jota he kutsuivat Kuparikaupungiksi. Harrastin hieman tietojen keruuta. Näiden Michicanin suomalaisten kotiseutu ei ole Kuparikaupungin aluetta, mutta kaivoksiin suomalaiset ensin tulivat. Eivät he eivätkä heidän nykyiset jälkeläisetkään mitään naurunaiheita ole:
Michiganin suomalaisten historiaa.

Olisi aika hauska lukea kirjoja, joita Jerry Harju on kirjoitellut. Kuvasta päätellen Jerry on ollut hyvin suomalaisen näköinen poikana. Tämä kuva olisi voitu ottaa koto-Suomessakin.

Cassini-Huygens

Seisemän vuoden matkan jälkeen se laskeutui! Huygens on saanut kontaktin Titaniin.
http://www.esa.int/SPECIALS/Cassini-Huygens/SEMIEPQ3K3E_0.html ja
http://saturn.jpl.nasa.gov/home/index.cfm kertovat tarinaa. Vielä on epäselvää, alkaako dataa tulla. Huomenna tiedämme enemmän. Jännittävää!

Memphis

Erehdyin viemään tuttavani syömään Tampereen Memphisiin. Tapaus ei toistu. Hän tilasi chicken curryn. Puolet "kanasta" oli naamioitua perunaa. Suurin osa salista oli pilkkopimeä. Tarjoilijoita oli tasan yksi, ja ruoka viipyi ja viipyi. Pöytää ei siivottu edellisten asiakkaiden jäljiltä.

Muistan Memphisin aikoinaan hyvänä paikkana, josta sai hyvää ruokaa, ja joka oli täynnä asiakkaita. Niin muuttuu maailma. Ongelmat alkoivat luultavasti edellisen sisutuksen muutoksen aikaan. Silloin paikka näytti itä-saksalaisen tehtaan työmaaruokalalta. Nyt siis valot on sammutettu kokonaan. Miksi, oi miksi hyvät paikat pitää tärvellä järjettömillä muutoksilla muutosten itsensä vuoksi?

Allahin nimi

Olen kompastellut Suomi24 -keskusteluryhmissä uskovaisiin, joiden mielestä tsunami oli Jumalan kosto - joko suomalaisille, jotka matkustavat ulkomaille tekemään syntiä, tai vieraiden uskontojen harjoittajille - eräs kirjoitus mainitsi "buddhalaiset saatananpalvojat". Olen ollut kauhuissani.

Nyt keksin mennä katsomaan kuuluisia tsetseenisivuja http://www.kavkazcenter.com/eng/article.php?id=3433
nähdäkseni, mitä siellä kirjoitetaan katastrofista. Törmäsin heti Sri lankan muslimien (tai ainakin joidenkin heistä) lausuntoon, jonka mukaan Allah on nimellään varmistanut tsunamin kättensä töiksi. Satelliittikuva tsunamiaallosta http://globalsecurity.org/eye/andaman-sri-lanka.htm on heidän mukaansa ilmiselvä Allahin nimi arabialaisin kirjaimin. Tällä Allah on ilmaissut tyytymättömyytensä uskossaan laimeita ja vääräuskoisia kohtaan.

Olen vieläkin enemmän kauhuissani. Taidan ruveta konfutselaiseksi.

Uudet kännykät

Mieheni on valitettavasti ostofriikki. Viime syksynä hän keksi ostaa kamerakännykän (kuvassa vasemmalla). Sitten hän osti minulle Siemens-kännykän, jota en lainkaan halunnut, koska olen intohimoinen Nokia 3310 -käyttäjä.

Seuraavaksi hän vaihtoi kanssani - lahjoitti minulle kuvan kamerakännykän ja otti itse sen, josta kumpikaan meistä ei pitänyt. Nyt tapahtui lopullinen vaihto. Hän puhui ympäri kännykkäliikkeen ja vaihtoi käytännöllisesti ilman välirahaa minun Siemensini ja minun Nokiani uuteen simpukka-Siemensiin (kuvassa oikealla). Kummassakaan Siemensissä ei ole erityistä vikaa, paitsi se pikku juttu, että niihin ei saa logoja eikä soittoääniä. Operaattorimme ei tunne näitä malleja. Siemens kehottaa ottamaan yhteyden Jippiihin, joka ei myöskään tunne kuin toisen. Sen kohdalla heidän Internet-sivustonsa kehottaa siirtymään operaatorin sivulle, sitten ilmoittaa, että yhteys on epäkunnossa, valitamme, paha juttu, yrittäkää uudelleen.

Sen pikavierailun tehneen Siemensin kanssa yhteyttä ei saanut oikeastaan mihinkään. Lopulta tavoitin Siemensin suomea puhuvaan huoltomieheen. Hänen nimensä oli Erik, hän asui Reykjavikissa eikä ymmärtänyt mitään merkistä eikä mallista. Muuten mukava mies. Jos en olisi ollut naimisissa ja hän niin kaukana, olisin ehdottanut treffejä.

Mieheni haluaa saada soittoääneksi "Suuri ja mahtava Neuvostoliitto" -kappaleen ja minä Kansainvälisen. Kumpaakaan ei kuule linja-autoissa eikä pubeissa ja molemmat ovat Jippiin soittolistoilla. Tekniikka vain ei ole meidän puolellamme.Säästyy pari euroa ja kännykät pimputtelevat "China Town"-kappaletta.

Teenmaistajaiset

Tämä idea lähti alkuun mieheni näkemästä unesta. Hän ei juo teetä, mutta minä juon. Unessa olin vienyt hänet teemaistajaisiin, jotka oli järjestetty kuin viininmaistajaiset mukaan lukien astiat, joihin sai sylkeä teen. Teepannujen välissä oli vettä juotavaksi, jotta maun sai huuhdottua pois. Mieheni valitti, että unessa tuntui huumaava tuoksujen sekoitus ja hän joutui heräämään sen vuoksi.

Ajattelin, että tässä on ideaa. Pieniä kuppeja, monia teelaatuja; mustaa, vihreää, rooibok-teetä, yrttiteetä. Pientä haukattavaa, joka ei pilaa teen makua, vaikkapa voileipäkeksejä ja mietoa juustoa. Usein haluttaisi kokeilla jotakin uutta teelaatua, mutta tulee hintoihinsa ostaa koko paketti, jos ei sitten pidäkään kyseisestä teelaadusta.

Sopisi illanistujaisiin, ryhmien tapahtumaillaksi tai myynti-ideaksi. Mitä sanotte?

Maailma klo 11:30 (suunnilleen)

Kuvia New Orleansista Siperiaan, Tampereelta Etelämantereelle suunnilleen klo 11:30 Suomen aikaa. Helsingissä odotetaan tulvaa Kauppatorille, Lontoossa sataa, New Orleansissa on romantiikkaa ja Siperiassa odotetaan bussia.



Jätepaalit vartioivat Kauppatorin rantaa
http://virtual.finland.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=27690



Pariisissa luistellaan
http://www.wanadoo.fr/bin/frame.cgi?service=ma_ville&u=http%3A//paris.tourismeville.wanadoo.fr/index.php%3Ftheme%3Daffwebcam%26id%3D42%26arrdt%3D12%26nom%3DQuaiBercy%26titre%3DQuai+de+Bercy



Etna kerrankin ilman pilviverhoa
http://www.ct.ingv.it/UfMoni/



Aamuyöllä New Orleansissa
http://www.earthcam.com/cams/louisiana/neworleans/bourbonstreet/



Kemerovo Kaakkois-Siperiassa
http://camera.kemernet.ru/index1024.htm



Davisin maan tukikohta Antarktiksella
http://www.aad.gov.au/asset/webcams/davis/default.asp

Isä Damien

Lueskelin CNN:n "paikallisuutisia", joista jokainen käsittää useita osavaltioita. Havaijin kohdalta löytyi tieto, että Vatikaani ei suostu vahvistamaan isä Damienille toista ihmettä. Pyhimykseksi julistamiseen tarvitaan kaksi todistettua ihmettä. Isä Damienin toinen ihme (toista ei mainittu) oli havaijilainen nainen, joka parantui syövästä. Nyt on todistettu, että nainen rukoili muitakin marttyyrejä, joten isä Damienin osuus on epäselvä. Isä Damien on julistettu autuaaksi, mutta pyhimyksen arvonimi on vaakalaudalla.

Katsoin Internetistä, kuka on tämä isä Damien. Osoittautui, että hän oli varsin vaikuttava hahmo. http://www.nps.gov/kala/docs/damien.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Father_Damien

Hän oli belgialainen pappi, joka vapaaehtoisesti lähti Molokaihin, jonne havaijilaiset eristivät spitaaliset (nykyään Hansenin tauti). Havaijilla pelättiin 1800-luvulla tautia niin, että sairastuneet heitettiin veneistä Molokain rantatyrskyihin tulemaan toimeen niin hyvin kuin voivat. Ruokaa toimitettiin tynnyreissä, mutta minkäänlaista hoitoa, esivaltaa tai muuta ei saarella ollut. James Michenerin kirjassa "Havaiji" on kammottava kuvaus Molokain spitaalisten elämästä.

Isä Damien siis asettui saarelle huolehtimaan sairaista. Hän ei tyytynyt hengellisen lohdun antamiseen, vaan hoiti sairauksia, rakensi omin käsin taloja ja kaivoi hautoja. Lopulta hän sairastui itse ja kuoli saarella. Siinä vaiheessa - lähinnä hänen toimintansa ansiosta - sairaat saivat jo muutakin apua. Isä Damien on nyt spitaalisten, AIDSia sairastavien ja Havaijin saariryhmän epävirallinen suojeluspyhimys. Saarella vietetään muistopäivää hänen kuolinpäivänään 15. huhtikuuta, muta katolisen kirkon autuaitten kalenterissa hänen päivänsä on 10. toukokuuta.

Tarkoitukseni oli tänään perehtyä amerikkalaisten omituisiin elämäntapoihin ja törmäsinkin pyhimykseen. Sellaista on elämä Internetissä.



Isä Damien kuolinvuoteellaan

Atlantis

Tänään ajatukseni siirtyivät tsunamista Krakatauhun http://vulcan.wr.usgs.gov/Volcanoes/Indonesia/description_krakatau_1883_eruption.html
ja Krakatausta Atlantikseen.

Atlantiksesta on kirjoitettu paljon, ja suurin osa soopaa. Pääeoriat on esitettytässä linkissä: http://www.unmuseum.org/atlantis.htm

Siis: joko koko juttu on kirjallinen sepite. Miksi ei olisi, minulla on hyllyssä kirjoja Keskimaasta ja Vulcanista, eikä kumpikaan paikka löydy kartalta. Miksi Platon olisi ollut tosikompi kuin Tolkien?
Tai Platon kirjoitti täyttä totta, jolloin mm. Atlantis olisi keskellä Atlanttia. On hyviä syitä olettaa, ettei ole, merenpohjan kartoitus yhtenä, aikamääre toisena.
Tai Platonilla oli tositarina taustana, ja silloin ehdokkaana olisi vahvimmin nykyinen Santorini, minolaisena aikana nimeltään joko Strongyle, pyöreä saari, tai Kalliste, kaunis saari. Santorini oli ja on tulivuori. Minolaisella ajalla se räjähti ja räjähdys kehitti tsunamin, joka muun muassa tuhosi Kreetan minolaisen kilttuurin.

Nyt on haettu julkisuutta Atlantiksen nimissä löydöille Kyproksen läheltä. Meren pohjassa on kaupunki, niin löytäjä mainitsee. En epäile hetkeäkään, Välimeri kätkee ihmeitä, mutta Atlantikseksi en sitä usko. Minä veikkaan Santorinia. Santrinin näkökanta tässä linkissä:
http://volcano.und.nodak.edu/vwdocs/volc_images/europe_west_asia/santorini.html

Mary Renaultin "Kuninkaan on kuoltava" on mainio kirja, joka kytkee yhteen Theseuksen tarun ja Kreetan tuhon. Theseuksen vuoksi ajattelen Santorinia mieluiten Kallistena.


Santorini nykyään, tulivuoren muoto erottuu hyvin.

Loppiainen

Mietin kirjoja (kuten aina):

Ray Bradbury: Fahrenheit 451

on tämän päivän kirja. Vanha ystävä, joka tuntuu aina yhtä ajankohtaiselta. Bradbury oli profeetallinen. Kun hän kirjoitti Fahrenheitin, ei ollut taulutelevisioita, ei Tosi-TV:tä, ei "Haluatko miljonääriksi" -ohjelmia. Sotaa oli silloinkin. Kirja julkaistiin vuonna 1953.
Silloin, ja vielä enemmän nyt "suihkukoneet kiljaisisivat heti perään tekonsa tehtyään sanat hajotkaa, älköön kiveä jääkö kiven päälle, tuhoutukaa. Kuolkaa."

Fahrenheit ei ole pelkästään kirjojen ylistys, vaan puolustuspuhe ajattelevalle ihmiselle. Kirja on myös kaunista kieltä, jonka Juhani Koskisen käännös on saanut hengittämään. Tekstin hidas poreilu jää mieleen ja pulpahtaa muistin pimennoista outoina hetkinä.

"Ja kolmessa sekunnissa, historian kaikkien aikojen mennen, ennen kuin pommit iskivät,olivat vihollisalukset itse jo näkyvän maailman toisella puolella, kuin ammukset joihin joku saaren villi ei voinut uskoaan perustaa koska ne olivat näkymättömiä; ja kuitenkin sydän äkkiä srkyy, ruumis hajoaa vähä vähältä ja kesken kaiken on veri vapaa kuin taivaan lintu; aivokuori käy läpi harvat kauniit muistot ja ymmällään kuolee."

Vaikeina aikoina auttaa lukea sopivaa kirjaa, ja tekstin rytmi on tärkeää. Hengityksen rytmi seuraa lauseiden rytmiä. Kun luin ensimmäisen kerran Faulknerin "Villipalmut", olin vähällä hukkua puolentoista sivun lauseeseen. Koska kirja kertoi tulvasta, se oli tavallaan sopivaa, mutta en sentään halua kuolla hengenahdistukseen kesken lukemisen.