torstaina, kesäkuuta 29, 2006

Virallinen Kungfutse

Vasemmalla luonnos "viralliseksi Kungfutseksi" - oikealla maalaus, johon sen pitäisi perustua

Kiina on nopeasti muuttumassa. Mao on unohdettu - Pekka Mykkäsen ("Kiina rynnistää huipulle, Nemo 2004") Maon synnyinkaupungin vierastalo on muutettu bordelliksi. Den Xiaoping on unohdettu johtohahmona. Kiinan nykyjohtajat pitävät aika kasvotonta profiilia.

Henkilökultin luvatussa maassa johto on levoton. Joku täytyy nostaa massojen esikuvaksi - ei vain Kiinassa, vaan koko maailmassa. Järjestö nimeltä "The China Confucius Foundation" (CCF)on päättänyt, että Kungfutse on sovelias seurattava tälläkin vuosisadalla, ei vain Kiinalle, vaan koko maailmalle. He aikovat syyskuussa julkistaa virallisen Kungfutsen kuvan.

"A symbol of Chinese history and culture, Confucius is widely known around the world. A standard portrait is needed so that different countries could have the same image of him," said CCF general secretary Zhang Shuhua.

Kiinan nykynuoriso ei välttämättä niele määräyksiä. China Dailyn Raimond Zhou kirjoittaa:

The China Confucius Foundation will create this visual rendering "with advice from Confucian scholars, historians, artists and his descendants," and unveil it during the September celebration of his 2557th birthday.

None of them has seen Confucius or his likeness except the earliest painting of him by Wu Daozi of the Tang Dynasty (618-907 AD), on which the standard portrait will reportedly be based.

But Wu and Confucius lived more than 1,000 years apart. His painting at best incorporated written descriptions from an earlier time, or was most likely a work of his own imagination.

The disturbing thing is not that the foundation wants to issue a portrait that it touts as "standard," but that it wants to stamp out all other images of the Great Sage because it claims they "will severely harm his good aura and personal charisma and will hinder the propagation of his thoughts."

Joitakin syyskuun jälkeen sopimattomia tulkintoja Kungfutsesta:


Melkoisesti samannäköinen miekkonen, mikä ei ole ihme, jos kaikki perustuvat samaan kuvaan. Erojakin kuitenkin on. Ylhäällä vasemmalla on saksalaisen oppineen tulkinta 1800-luvulta. Ylhäällä oikealla on patsas New Yorkin Chinatownissa. Vasemmalla alhaalla olevan kuvan voisi helposti sekoittaa kuvaan Kiinan ensimmäisestä keisarista ja alhaalla oikealla voisi olla Kublai Kaani. (Ja eikö se Chinatown-patsas voisi esittää Petjaa?) Eroja kuitenkin on.

Kungfutse olisi todennäköisesti hyväksynyt Raymondin näkökannan mieluummin kuin CCF:n. Hän hyväksyi erot ihmisten välillä:

One tale may be taken as an illustration of his consideration of differences. Zi Lu asked him a question, "When we hear a good proposal, should we put it into practice at once?". "You should always first ask someone with more experience," Ran You, another sutdent asked Confucius the same question. To him Confucius replied, "Of course you should put it into practice at once." A third student who had heard both answers, puzzled by their apparent contradiction, asked Confucius about it."Ran You always hesitates when making a decision," the sage said. "Therefore he should be encouraged to be bolder. Zi Lu tends to make hasty decisions. Therefore he should be reminded to be cautious. It's only natural that different people should get different answers".


keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2006

Uluburun I ja II

Alkuperäinen Uluburun halkileikkauksena

3300 vuotta sitten kalliissa lastissa Kyprokselta purjehtinut laiva upposi lähellä Antalyaa. Vuonna 1984 pesusienten sukeltaja löysi hylyn. Sitä on tutkittu 20 vuotta ja sille on annettu läheisen kylän mukaan nimi Uluburun.

Uluburun on vanhin löydetty haaksirikkoutunut alus. Sen lasti on lisäksi erityisen kallis ja mielenkiintoinen - alus kuljetti kupariharkkojen ja suitsukepihkan lisäksi koruja, aseita ja mm. Nefertitin sinettiä (kuva).

Turkkilaiset ovat ylpeitä tästä löydöstään. Se on sijoitettu Bodrumin museoon lähelle Antalyaa. Bodrum on vanha johanniittaritarien linna. Linnaan on yhdistetty vedenalaisen arkeologian museo, jossa Uluburun on kunniapaikalla.
Lisäksi Uluburunin laivasta on tehty hyvät interaktiiviset Internet-sivut.

Uluburun II rakennettiin Izmirissä 2004 alkuperäisin menetelmin ja lähti purjehdukselle 2005. Se on ankkuroinut Istanbuliin, Marmarikseen, Kyprokselle ja Kasiin. Nyt se on Bodrunissa juhlistamassa Turkin rannikkoliikenteen 80-vuotispäivää 1.7 ja jatkaa sieltä Kreikan saarille. "Turkish Daily News" kertoo:

Following a one-month stay in Bodrum, the ship will set sail for Greece's İstanköy and Kilimli islands, aiming to promote Turkey and its underwater archeological wealth.

Archaeologist Osman Erkurt, who is also the ship's captain, said: "Our main difficulty is finding sponsors for voyages. Sometimes we only had YTL 10 when we set sail."


Uluburun II purjehtii

maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

Maailman seitsemän perusjuonta, osa 7

Seitsemäs perusjuoni on uudelleensyntymä. Tämä vaikuttaa uskonnolliselta, ja se onkin monen uskonnon perustana. Se on myös satujen ja tarinoiden juoni. Sankari(tari) joutuu synkän voiman valtaan. Kaikki näyttää silti menevän hyvin, hän voi jopa tuntea menestyvänsä tai vapautuneensa siitä. Pimeys iskee kuitenkin uudelleen täydellä voimalla ja tuntuu voittavan. Lopulta tulee ihmeenomainen pelastus. Pelasta on usein sankarin hahmossa, jos synkkyys on voittamassa sankarittaren; jos sankari on pimeyden uhri, hänet pelastaa nuori nainen tai lapsi.

Tämä on tietysti useimpien uskonnollisten tarinoiden idea. Ben Hur kavallettiin ja joutui kaleeriorjaksi. Hän pääsi nousemaan, mutta hänet valtasi kaiken nielevä kostonhimo, joka ohitti jopa hänen rakkautensa nuoreen naiseen. Lopulta hän kuitenkin vapautui tästä synkästä kiihkosta - osaksi, koska hänen sisrensa vapautui spitaalista.

Kaunis ja klassinen uudelleensyntymätarina on Francis Hodgson Burnettin "Salainen puutarha". Siinä uhreja on kolme. Mary on joutunut orvoksi, ja hänet on lähetetty synkkään linnaan. Kaikki on linnassa kuollutta ja kylmää (on talvi). Pelastajaksi tulee ensin hänen palvelustyttönsä, jonka äiti, tarinoiden "viisas nainen", lähettää hänelle hyppynarun. Myös vanha puutarhatyöläinen "vanha viisas mies", auttaa. Punarinta näyttää hänelle salaisen oven kiellettyyn puutarhaan. Mary alkaa herättää puutarhaa eloon ja häntä auttaa palvelustytön veli, Maryn tarinan nuori sankari Dickon.

Tässä vaiheessa Mary kuulee itkua linnassa. Hän seuraa ääntä ja löytää toisen synkkien voimien uhrin, linnanherran pojan Colinin, jonka uskotaan olevan parantumattomasti rampa. Mary ja Dickon yhdessä vetävät Colinin parantavan puutarhan taikapiiriin. Kolmas uhri on Colinin isä, joka on ollut kauimmin synkän voiman uhri nuroen vaimonsa kuoltua. Hänet kutsuu eloon heränneeseen puutrhaan hänen poikansa nauru. Kaikki ovat heränneet yhdessä elämään - kolme ihmistä ja heidät yhteen kokoava neljäs - tarinoissa usein piiri on täydellinen neljännen henkilön liityttyä siihen. Tässä neljäs on tietenkin Dickon, jota eläimet seuraavat, eräänlainen elämän ja nuoruuuden jumala.

Elizabeth Goudge oli syvästi uskonnollinen kirjailija ja hänen kirjoissaan toistuu usein uudelleensyntymän ajatus. Kirjassa "Muisto on kuolematon" pahan valtaa edustaa tyttökoulu, jota pitää eräänlainen pimeä noita, itsekkyyteen vajonnut rouva Belling. Hän hallitsee sekä koulun opettajia että huostaansa uskottuja lapsia. Vanhapiikaopettajatar tuntuu kurjuuteen vajonneelta; hän on lapsille ilkeä, koska hänellä itsellään on jatkuvia kipuja. Sitten pappilan Margery pyytää häntä lukemaan ääneen "Salaista puutarhaa". Kuvaus puutarhan heräämisestä herättää eloon opettajankin. Samanaikaisesti paikkakunnalle on tullut vankilasta vapautunut mies, joka kokee tuhonneensa elämänsä. Hänet palauttaa uuteen elämään koulun nuori opettajatar ja lisäksi toinen lumottu puutarha, papin tädin omistama, johon hänet on palkattu apumieheksi. Nuori Margery on kokoava voima; kuten Salaisen puutarhan Mary hänkään ei ole kaunis lapsi, mutta hänessä on lujuutta ja voimaa uskoa hyvään.

Ursula LeGuinin "Atuanin holvihaudat" on esimerkki sankarittaresta, joka on kirjaimellisesti haudattu; hän on holvihautojen papitar. Kun Maameritrilogian nuori velho Varpushaukka tulee Atuaniin, hautojen synkät voimat tuntuvat voittavan, mutta lopulta sankari vapauttaa Arhan ja haudat sortuvat.

Missään näistä tarinoista (paitsi ehkä Ben Hurissa) jumaluus ei suoraan sekaannu asioihin, vaan ihmisissä itsessään oleva hyvä. Kuten kaikki perusjuonet, uudelleensyntymätarinatkin ovat kertomuksia kasvusta ja sisäisestä voimasta.

lauantaina, kesäkuuta 24, 2006

Simpukkakoruja 100 000 vuoden takaa

Rei'itettyjä simpukoita Skhulin luolasta ja piikivinen työkalu, jolla reiät on mahdollisesti tehty (S-kirjaimet ja merkit piikivessä ovat tutkijoiden merkintöjä)

Tutkijoilla on tähänastisten löytöjen perusteella ollut näkemys, jonka mukaan modernien ihmisten esi-isät kehittivät jonkinlaisessa sivilisaatioräjähdyksessä (ehkä mutaation aiheuttamassa) monimutkaisen kulttuurin 40 000 vuotta sitten siirtyessään Eurooppaan.

Nyt tämä näkemys on melko tarkkaan kaatunut. 1930-luvulla tehtyjä löytöjä on tutkittu uudelleen. Skhulin luolasta Israelista ja Oued Djebbanasta, Algeriasta löydetyt simpukat on tahallisesti lävistetty, jotta niitä voisi kantaa koruina. Simpukoihin tarttuneet sedimentit ovat kemiallisesti samanlaisia kuin luolista löydetyt ihmisjäännökset (mm. Skhulin kallo), mikä sijoitta ne ajallisesti yhteen. Uusi ajoitus on 90 000 - 100 000 vuotta vanha.

Etelä-Afrikasta Blombosin luolasta on löydetty samanlaisia simpukkahelmiä yli 70 000 vuoden takaa. Blombosin simpukat ovat löytyneet ryhminä, jotka viittaavat lisää siihen, että ne ovat kuuluneet samoihin kaula- tai rannerenkaisiin. Ykisttäisissä simpukoissa on kulumisen merkkejä (kuva) reiän kohdalla merkkinä nahkahihnasta, jossa niitä on kannettu.

Genetic and fossil data suggest humans originated in Africa about 200,000 years ago. This research provides more evidence to suggest that modern human behaviour, such as art, symbolism and complex burials, originated in Africa earlier than previously thought and did not reach Europe until much later.

'This research shows that a long lasting and widespread bead-working tradition associated with early modern humans extended through Africa to the Middle East well before comparable evidence appears in Europe,' said Stringer.

'The research also supports the idea that modern human anatomy and behaviour have deep roots in Africa and were widespread by 75,000 years ago, even though they may not have appeared in Europe for another 35,000 years.'

Simpukkalöydöt on tehty 160-200 km päässä lähimmissä vesialueista, joissa simpukat ovat eläneet, joten niitä on tietoisesti kerätty ja kuljetettu löytöpaikalleen.

Aikaisemmin on esitetty teoria, jonka mukaan Neandertalin ihmiset hävisivät Euroopassa nykyihmisille, koska heidän sosiaalinen kehityksensä ei ollut samalla tasolla - heiltä todennäköisesti puuttui heimojen välinen kanssakäyminen, joka vaikeina aikoina auttoi pienten ryhmien säilymistä. Sosiaalinen kanssakäyminen edellyttää jonkinlaista erottavaa merkkiä, osoitusta sosiaalisesta asemasta ja symboliikan tajua. Nämä yksinkertaiset simpukkahelmet kertovat, että 100 000 vuoden takaisilla nykyihmisillä nämä ominaisuudet jo olivat kehittyneet tai kehittymässä. Mitään äkillistä kulttuuriräjähdystä ei ollut, vain pitkä kehitys.

"The interesting thing about necklaces and this kind of behaviour is that it is symbolic. When we wear items like this, we are sending a message," said co-author Professor Chris Stringer of London's Natural History Museum.

"The message may be that we are powerful, or wealthy, or sexy, that we're part of a particular group, or to ward off evil. They're not just decorative; we think they had a social meaning."


Ei ihme, että Cro Magnon -ihmisillä oli Euroopassa ja kehittynyt kulttuuri, uskonto ja muu, kuten luolamaalaukset osoittavat. Heillä oli ollut pitkä aika harjoitella.

"It is difficult to imagine any use for the pierced shells rather than as personal decoration, says Vanhaeren. But the use of jewellery suggests a complex social system. Beads and pendants may be used in gift-giving, as markers of ethnic, social or personal identity, or even as amulets. "When you put a personal ornament on your body, you are sending a message to other people," she says. "It is a silent language, but very powerful."


(Juttuvihjeestä kiitos Memoria volatilis -blogille)

torstaina, kesäkuuta 22, 2006

Maailman seitsemän perusjuonta, osa 6

Léon ja Mathilda

Kuudes maailman perusjuonista on tragedia. Yeinen mielikuva tragediasta on näytelmä, jossa kaikki kuolevat viidennessä näytöksessä. Itse asiassa tragedian perusrakenne on sama kuin komedian - tai minkä tarinan tahansa. Ensin on odotusvaihe, jossa sankari(tar) on jotenkin täyttymättömässä tilassa ja odottaa tulevaisuudelta jotakin suurta tyydytystä. Seuraavassa vaiheessa hän sitoutuu toimintaan, joka tuntuu lupaavan tämän täyttymyksen. Asiat alkavat kuitenkin mennä vikaan. Tässä vaiheessa kuvaan saattaa ilmestyä jokin varjohahmo tai vastustaja, joka uhkaa suunnitelman toteutumista. Tapahtumat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla painajaiseksi, sankari(tar) kokee yhä voimakkaampaa epätoivoa. Tilanne on poissa hallinnasta. Lopulta seuraa väistämätön tuho.

Komediassa saattoi voimakas, hallitseva hahmo olla synkkä, toimintaa uhkaava henkilö, mutta hän koki mielenmuutoksen tai sai ansaitun palkkansa. Tragediassa juuri sankari(tar) on synkkä hahmo. Hänen luonteessaan on jokin ristiriita, joka estää häntä kokemasta "parantumista". Joskus tosin ulkopuolinen voima on synkkä uhka, jota sankari(tar) vastustaa turhaan ja tuhoutuu. Tragediankin lopussa kuitenkin elämä voittaa; jotkut näkevät valon pahan tuhoutuessa.

Luc Bessonin elokuva Leon on kertomus, jossa synkkä hahmo on tavallaan Leonin toinen minä. Leon on palkkamurhaaja, joka on turvassa elämässään, koska hän ei välitä kenestäkään eikä mistään - hänen ainoa ystävänsä on ruukkukasvi. Sitten hän näkee, miten paha poliisi Norman Stansfield surmaa 12-vuotiaan Mathildan perheen. Mathilda etsii turvaa Leonin luota. Säälin tunne on se halkeama Leonin haarniskassa, joka tuhoaa hänet. Hän suojaa Mathildaa ja tuhoaa lopullisessa Harmageddonissa pahuuden voimat Norman Stansfieldin hahmossa - ja tuhoutuu itse. Mathilda pelastuu ja loppukuvassa istuttaa Leonin kukan nurmikentälle. Elämä voittaa.

Toinen elokuva, jossa vastakkain ovat synkkä sankari ja hänen yhtä synkkä vastustajansa, on Heat. Tässä varaskoplan johtaja ja häntä fanaattisesti metsästävä poliisi käyvät kaksinkamppailua. Tässäkin rakkaus on se halkeama panssarissa, joka tuhoaa varas Neilin.
At a crucial moment in his life, Neil disobeys the dictum taught to him long ago by his criminal mentor--'Never have anything in your life that you can't walk out on in thirty seconds flat, if you spot the heat coming around the corner'--as he falls in love. Thus the stage is set for the suspenseful ending....

Joissakin tragedioissa traagiseen loppuun päätyvät suhteellisen normaalit, viattomat ihmiset, koska he eivät pysty hallitsemaan kohtalokasta impulssiaan. George Eliotin kirjassa "Rehdin miehen rakkaus" ("Adam Bede") kartanonherran tuleva perijä, nuori Arthur, on kaikkien rakastama ja ihailema. Hänen synnikseen koituu se, että hän tarkoittaa vain hyvää. Hän silmäilee kaunista Hettyä, joka on varakkaan alustalaisen sisarentytär. Hetty on kihloissa nuoren puusepän, Adamin kanssa. Arthur ei näe mitään pahaa siinä, että hän askel askeleelta viettelee Hettyn - hänhän tarkoittaa koko ajan vain hyvää. Kun Hetty tulee raskaaksi, Arthur on palannut lomaltaan rykmenttiinsä. Hetty on tarinan toinen henkilö, jonka luonteessa on vain vähäinen virhe - hän on turhamainen. Häntä kiehtoo ylhäisen miehen liehittely ja tämän antamat lahjat. Kun Hetty - maailmasta tietämätön, kauhuissaan, ilman ystäviä - pakenee etsimään Arthuria, synnyttää vieraassa majatalossa ja murhaa hädissään lapsensa, se on eräs kirjallisuuden vaikuttavimmista kohtauksista. Kukaan ei ole tarkoittanut pahaa, he ovat vain olleet heikkoja, ja tuho romahduttaa heidän ja heidän läheistensä elämän. Hetty tuomitaan lapsenmurhasta eikä Arthur voi enää koskaan palata yhteisöön, jossa häntä ihailtiin ja rakastettiin. Valoisa loppu on nuoren Adamin uusi rakkaus ja avioliitto Hettyä vankilassa tukeneen metodistisaarnaajan kanssa.

Tietoisemmin menee tuhoonsa Thomas Hardyn "Paluu nummelle" -kirjan Eustacia, jolle tavallinen elämä ei riitä. Hän haaveilee romantiikasta, loistosta ja suurkaupungeista. Kun hän nai miehen, jonka hän luulee vievän hänet Pariisiin ja tämä jääkin kotiseudulleen, Eustacia heittäytyy entisen rakastajansa, yhtä synkän hahmon käsivarsille. Eustacia on koko ajan kosiskellut tuhoa, ja hänen päätöksensä lähteä rakastajan mukaan on lopullinen teko. Pari pakenee yhdessä myrsky-yönä, ja pako päättyy tulvivaan myllypatoon. Jotkut arvostelijat ovat valittaneet, että kun Eustacian rakastajan leski menee naimisiin entisen ihailijansa kanssa, se on liian imelää, mutta kuten näemme, tragedian lopussa täytyy olla valon pilkahdus. "Paluu nummelle" on kuin antiikin tragedia, ja nummen kansanmiehet ja -naiset ovat tragedian kuoro.

tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

Universumin suurin komeetta

XMM-Newton

Euroopan avaruusjärjestö ESA laukaisi joulukuussa 1999 röntgensatelliitin, josta käytetään nimeä XMM-Newton. XMM:n toimintaperiaate on tässä (sitaatti siksi, että minulla on toden sanoakseni lieviä vaikeuksia ymmärtää, mistä tässä on kysymys, joten en rupea sitä omin sanoin kertomaan):

Röntgensäteitä ei voida fokusoida linssien tai peilipinnan avulla, koska säteet läpäisevät peilimateriaalin. Kun röntgensäde törmää metallipintaan hyvin loivassa kulmassa (muutama aste) kimpoaa se pinnasta. Säteet voidaan fokusoida ja täten detektorille saadaan riittävä määrä röntgensäteilyä mittausta varten. Kokoavan peilipinnan alan tulee olla hyvin suuri. XMM:n kukin peili koostuu 58 sisäkkäisestä hyvin loivasti kaareutuvasta putkimaisesta peilistä.

Suomalaisilla on tietty syy tuntea kotiseuturakkautta: XMM:n runko on valmistettu Patrian tehtailla.

XMM on pistämässä avaruustietouttamme uuteen uskoon - tai paremminkin täydentämässä sitä. Viimeisin löytö on avaruuden suurin komeetta, tulinen kaasupallo, joka on läpimitaltaan 3 miljoonaa valovuotta ja jolla on komeettamainen pyrstö.

Nyt kuvattu noin kolmen miljoonan valovuoden läpimittainen eli viisituhatta miljoonaa kertaa aurinkokuntaa suurempi, komeettamaisen pyrstön omaava tulipallo on suurin koskaan havaittu kaasukertymä. Sillä on massaa yli tuhannen miljoonan Auringon verran ja se kiitää lähes tuhannen kilometrin sekuntivauhtia halki avaruuden. (Tiede)


Tässä mainittu "komeetta" ja alla kuvaus.
This X-ray image shows a comet-like blob of gas about 5 million light-years long hurling through a distant galaxy cluster at nearly 1 000 kilometres per second. The 'comet' is confined to the orange regions in this image. The head is the lower right, with reddish areas. The tail fans outward because there is less pressure to confine it. The colour red refers to regions of lower entropy, a thermodynamical measure of disorder. The orange regions have higher entropy.

This entropy map, different from brightness or temperature, helps scientists separate the cold and dense gas of the 'comet' from the hotter and more rarefied gas of the cluster. The data show with remarkable detail the process of gas being stripped from the comet's core (entropy goes up) and forming a large tail containing lumps of colder and denser gas. The 'comet' itself is a low-entropy gas; the ambient medium is a high entropy gas; the core of the comet has even lower entropy. The researchers estimate that a sun's worth of mass is lost every hour.

Tämä kaasupilvi voi jo nyt olla muodostamassa uusia aurinkoja ja galakseja - miljoonien valovuosien päässä merkitsee miljoonia vuosia sitten.

sunnuntai, kesäkuuta 18, 2006

Maailman seitsemän perusjuonta, osa 5

Mitä hassua sattuikaan, kun olin matkalla Forumille

Viides maailman perusjuonista on komedia. Komedia on muuttanut muotoaan matkan varrella yksinkertaisista kreikkalaisista farsseista tämän päivän romaaneihin, mutta perusasiat ovat pysyneet tallella. Luettelen ne tässä:

1) Komedian maailma on hämmingin vallassa. Hämminki johtuu joko väärinkäsityksistä tai siitä, että joku hallitseva henkilö on ns. synkkä persoona, joka tekee kaikkien elämän vaikeaksi.

2) Tilanne vain pahenee, juoni käy sotkuisemmaksi ja kaikki tuntuu yhä painajaismaisemmalta.

3) Ennalta arvaamattoman juonenkäänteen vuoksi tilanne yhtäkkiä selvenee, kun väärinkäsitykset saadaan oikaistua, synkkä henkilö muuttuu valoisaksi tai saa oikeudenmukaisen rangaistuksensa, ja kaikki saadaan järjestykseen, minkä todisteena yleensä ainakin yksi pari saa toisensa.

Alkuperäisessä komediassa synkkä hahmo oli tavallisesti isä tai aviomies, joka esti nuorta paria saamasta toisiaan. Sitten joku tai jotkut alistetuista nokkeluudellaan yrittivät selvittää tilannetta, mutta vyyhti vain sotkeentui, kunnes paljastui, että toisella nuoresta parista olikin eri henkilöllisyys - hänet oli lapsena vaihdettu tms. Tällaisia tilanteita oli vanhoissa Suomi-filmeissä; komea tukkijätkä onkin nuori ylioppilas, joak kelpaa hyvin talontyttärelle, ja isä pyytelee anteeksi; kaikki loppuu häihin. Jos vaimon uskollisuutta epäillään, hänet todistetaan viattomaksi ja aviomies pyytää kyynelöiden anteeksi. Musikaali "Mitä hassua sattuikaan, kun olin matkalla Forumille"
(A Funny Thing Happened on the Way to the Forum) heitti näyttämölle kaiken tästä aiheesta; nuorukainen on rakastunut viereisessä porttolassa näkemäänsä tyttöön, joka on vielä neitsyt. Nokkela orja yrittää auttaa nuorta herraa ostamalla tytön, mutta tämä myydäänkin sotapäällikölle.Nuoren herran isä luulee saaneensa kauniin ja nuoren orjattaren, kun tyttö järjestetään naapuriin. Vaimo tulee yllättäen kotiin, sotapäällikkö uhkaa mestauttaa kaikki ja juttu menee uskomattoman sotkuiseksi. Tyttö jopa yritetään lopulta uhrata alttarilla, kunnes osoittautuu, että tyttö ja sotasankari ovat sisaruksia, molemmat löytölapsia. Nuori herra saa morsiamensa, orja vapautetaan ja kaikki ovat hyvin iloisia.

L.M.Montgomeryn "Runotyttö"-sarjassa neljä nuorta ovat kaikki väärinkäsitysten vallassa ja yrittävät naida väärät puolisot, kunnes joku saa suunsa auki, paljastaa todelliset tunteensa ja kaikki väärinkäsitykset selviävät. Tuloksena on kaksi onnellista paria. Diane Wynne Jonesin "Derkinhovin musta ruhtinas" esittää kokonaisen fantasiamaailman, jossa jokainen joutuu näyttelemään väärää roolia. Tarinan konna, Mr. Chesney, ansaitsee fantasiaturismilla, ja maailman asukkaat joutuvat esittämään vietelijättäriä, häijyjä tyranneja ja niin edelleen. Mr. Chesneyn salainen ase on voimakas demoni. Asioita mutkistaa toinen demoni, joka vahingossa loihditaan esiin lisäämään epäjärjestystä. Lopulta demonit huomaavat olevansa naimisissa(!), paha tulee rangaistuksi ja pikku maailma saavuttaa rauhan ja järjestyksen (suhteellisen, tietysti).

Vielä yksi esimerkki osoittamaan, miten taipuisa komediajuoni on. Agatha Christien kirjoissa komediajuoni on hallitseva. Otan esimerkiksi kirjan (ja TV-sarjan) "Ruumis kirjastossa". Mr. Bantry löytää aamulla kirjastostaan kuolleen tytön. Paikkakuntalaisten kielet laulavat, ja Bantryn perheen elämä on menossa kuiluun. Vainajaa epäillään lisäksi paikkakunnan nuoren hurjastelijan tyttöystäväksi ja nuorukaista murhaajaksi. Kun tytön henkilöllisyys selviää, tapahtumat siirtyvät merenrannan hotelliin. Taas epäillään vääriä henkilöitä. Miss Marple on se kantava voima. joka selvittelee kaikki henkilösotkut ja auttaa lisäksi useita lemmenpareja oikaisemaan asiansa. Bantryjen maine puhdistuu, samoin heidän hurjapäänaapurinsa (joka on kunniallisesti naimisissa ystävättärensä kanssa). Rampa miljonääri saa selville, ketkä hänen sukulaisistaan pitävät hänestä oikeasti. Paha saa palkkansa poliisin käsirautojen muodossa. Maailma on taas järjestyksessä.

perjantaina, kesäkuuta 16, 2006

Jatulintarhoja ja labyrinttejä

Jatulintarha

Sain Blogilandiasta vinkin (anteeksi, en muista, kenen blogista), että Tuurissa on avattu Labyrinttimaailma.

Suuri Sokkelo on linnamainen puuaitalabyrintti, jolla on kokoa 1 600 neliötä. Näihin mahtuu kuusi tornia ja kahdeksan siltaa, jotka tekevät labyrintista kolmiulotteisen. Rämö laski, että labyrintissa on peräti tuhat pylvästä ja varovastikin ynnättynä labyrinttiin on käytetty yli 30 kilometriä puutavaraa.

Labyrintissä on kaksitoista käännettävää porttia, joten labyrintti voi muuttua viikoittain. - Jos tällä viikolla osaat reitin nopeasti, niin ensi viikolla tästä kokemuksesta ei ole yhtään apua, selvitti Rämö.


Labyrinteissä on jotakin perin kiehtovaa. Niitä on rakennettu pronssikaudesta asti. Perinteisessä labyrintissä ei ole umpikujia; jos niitä on, kyseessä on sokkelo. Pohjoismaiset labyrintit ovat jatulintarhoja.

Levinneisyyden lisäksi labyrinteissä hämmästyttää tietynlainen ajattomuus. Uskotaan, että vanhimmat latomukset on kasattu jo pronssikaudella, kun taas nuorimmat ovat vain muutaman sadan vuoden takaa. Meilläkin latomuksia tiedetään tehdyn vielä 1800-luvulla.


Englantilaisissa puutarhoissa harrastettiin keskiajalla pensaslabyrinttejä. Kammottavin labyrinttikuvaus on M.R.Jamesin kauhutarinassa "Mr. Humphries and His Inheritance". Mr. Humphriesin labyrintissä oli sellainen ominaisuus, että ainoastaan omistajan verisukulaiset pystyivät löytämään tiensä sen keskustaan ja sieltä pois (muiden kummituspiirteiden ohella). Lemmenpareille labyrintit olivat hyödyllisiä; Thomas Seymour kosiskeli labyrintissä ensin nuorta Elisabethia, josta myöhemmin tuli kuningatar, ja myöhemmin Katherine Parria, leskikuningatarta, josta tuli hänen vaimonsa.

Varhaisin kirjallisuudesta tunnettu labyrintti oli se, jossa Minotauros asui. Kreeta vaati verona kreikkalaiskaupungeilta nuoria miehiä ja naisia, jotka lähetettiin labyrinttiin hirviö Minotauroksen syötäviksi. Ateenan prinssi Theseus sai Kreetan prinsessa Ariadnelta langan, jota pitkin hän pääsi labyrintistä takaisin ulkoilmaan, ja näin varustautuneena hän etsi ja surmasi Minotauroksen. Mary Renault on kirjoittanut aiheesta kirjan "Kuninkaan on kuoltava", jossa Kreetan hallitsijoiden palatsi on moneen kertaan rakennettu, sokkeloinen labyrintti, kreikkalaisnuoret lähetettiin härkätanssijoiksi ja Minotauros oli Kreetan hallitsijan Minoksen huonoluonteinen poika.

Mary Renaultin kirja muistuttaa mahdollisesta avaimesta labyrintteihin ja jatulintarhoihin pronssikaudesta 1800-luvulle asti: niissä tanssittiin. Härkätanssien ohella Kreetan naiset tanssivat juhlissa ketjutansseja, jotka pitivät yllä maan hedelmällisyyttä. Monet jatulintarhojen nimitykset viittaavat tanssiin, kävelyyn tai ratsastukseen tarhan käytäviä pitkin - Pietarin leikki, junffuritanssi, jerusaleminkävely, Troijanpolku. Nuorisokirjailija Mary Hoffman muistuttaa kirjassaan "Stravaganza - Kukkien kaupunki" tästä perinteestä - hänen labyrinttinsä on tehty kaksivärisistä kviistä luostariin, ja munkit kävelevät polun joka päivä mietiskelyharjoituksena. Mahdollisesti jatulintarhat ja labyrintit eivät olleet niinkään arkkitehtonisia kuvioita, vaan pohjapiirroksia jonotansseihin, joita on tanssittu pronssikaudesta asti, mutta joiden perinne katkesi jossakin vaiheessa - ehkä kristinuskon leviämisen myötä.

Kreetan härkätanssia

torstaina, kesäkuuta 15, 2006

Maailman seitsemän perusjuonta, osa 4

Liisa Ihmemaassa, Tennielin kuvitus

Maailman neljäs perusjuoni on "sinne ja takaisin". Se on useimmin käytössä fantasiakirjoissa, kuten Liisan seikkailuissa Ihmemaassa ja Peilimaailmassa. Nykyään tunnetaan myös Hobitti, josta ollaan tekemässä elokuvaa.

Perusjuonena päähenkilö joutuu omasta tutusta maailmastaan johonkin outoon paikkaan. Ensin hän ihastuu ja ihmettelee. Sitten alkaa paljastua, että paikka ei olekaan turvallinen, vaan hyvinkin vieras ja pelottava. Lopulta matka muuttuu painajaiseksi, kunnes sankari(tar) viime tipassa pääsee palaamaan kotiin tai kotimaailmaansa. Hän saattaa palata muuttumattomana, tai hän on voinut kasvaa kokemuksensa mukana. Joskus harvoin hän kieltäytyy palaamasta; vieras maailma on kiehtovampi.

Ääritapaus samanlaisena palaamisesta on tietenkin Narnia-sarja. "Velho ja leijona" -kirjassa lapset viettävät Narniassa vuosia, kasvavat aikuisiksi ja hallitsevat maata. Kun he palaavat kotiin, he ovat taas lapsia eikä kukaan ilmeisesti huomaa heissä mitään outoa. Ihmemaan Liisa pysyy myös muuttumattomana. Sen sijaan Neil Gaimanin "Neverwhere"-kirjan sankari ei enää viihdy normaalissa maailmassa, vaan palaa maanalaiseen Lontooseen eikä enää koskaan tule takaisin. Hobitti Bilbo näyttää kirjan lopussa muuttumattomalta, mutta "Taru sormusten herrasta" osoittaa, että hän on kasvanut matkallaan.

Toinen maailma ei välttämättä ole fantasiaa. Päähenkilö voi joutua eri yhteiskuntaluokkaan tai vieraaseen maahan. Tällöin hän usein kasvaa tai kehittyy kokemuksensa myötä. F.H.Burnettin "Pikku prinsessa" joutuu ensin englantilaiseen sisäoppilaitokseen. Siellä häntä kohdellaan kuin prinsessaa; tämä on unelmien vaihe. Sitten seuraa pelko ja jännitys. Tulee tieto, että hänen isänsä on kuollut ja kaikki rahat ovat kadonneet. Hänestä tehdään kyökkipiika, joka joutuu kestämään vilua, nälkää ja kovaa työtä. Pelottavin loppu on vuoden 1995 elokuvaversiossa, jossa poliisi aikoo viedä Saran sepitettyjen syytösten nojalla, ja hän pelastuu talojen väliin sijoitettua lankkua pitkin kaatosateessa. Sekä kirjassa että elokuvassa Sara kuitenkin palaa mukavaan, varakkaaseen elämäänsä kovien kokemusten rikastuttamana ja tuo köyhyyden ajan ystävänsä mukanaan.

Lasten "sinne ja takaisin" -kirjoissa sankari(tar) useimmiten palaa muuttumattomana turvalliseen kotiin. Aikuisten tarinoissa paluu on monirvoisempi - päähenkilö on muuttunut tai paluu on mahdoton, muutokset ovat liian perusteellisia. "Tuulen viemää" - kirjan Scarlett ei voi palata takaisin Taraan useista yrityksistään huolimatta. Sitä Taraa ei enää ole, sotaa edeltänyt Etelävaltioiden elämä on "tuulen viemää".

Järkeilisin, että "sinne ja takaisin" -tarinoiden viehätys on juuri siinä, että niissä voi joko palata menneisyyteen tai valita itse, mikä on paras, uusi kiehtova maailma vai vanha ja tuttu. Tosielämässä emme voi mennä taaksepäin. Loppujen lopuksi Narnia-kirjoissakin lapset jäävät Narniaan - tässä maailmassa he kuolevat pommituksessa ("Narnian viimeinen taistelu").

Narnia-filmin velho

maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Vapise, James Bond - Nanny tulee!

Anastasia Zavorotnuk

Venäläiset ovat päättäneet lyödä James Bondin laudalta. Venäjän elokuvateattereihin tulee syksyllä vakoilufilmi, jonka on tarkoitus voittaa kaikki vakoilufilmit. Sen naisagentti

travels across the globe in order to save the motherland and the world from international terrorism.

She had to undergo a grueling two-month military training course to enable her to handle many of the weapons used in the film, including Kalashnikov assault rifles, grenade launchers, and even heavy artillery.

The Russian-language film also features her piloting a MiG jet fighter and has scenes set in Russia, Ukraine, France, Italy, Norway, Cuba and Malaysia. One scene in Kuala Lumpur involves her character jumping from the top of an 83-storey building and, while hurtling to the ground, disposing of 40 terrorists. (Mosnews)

Filmin tarkoitus on kohottaa venäläisen itsetuntoa ja parantaa salaisen palvelun mainetta. Taakka on laskettu kokemattomille harteille; agentti 90-60-90, kuten lehdet häntä kutsuvat tärkeiden mittojen mukaan, on Anastasia Zavorotnuk, aikaisemmin TV:stä tuttu Nanny-sarjan venäläisen version tähti.

Anastasian ura alkoi lasten tanssikeskus "Lootuksesta". Kun hänestä tuli Nanny-tähti, hän sai nopeasti ihailijajoukon, joka "Russian Newsin" tietojen mukaan ajoi hänet hermoromahduksen partaalle.

It seems like Zavorotnuk is nervously exhausted recently. She can start to cry or laugh without reason.


Nastja esiintyy Venäjän juorulehdissä; milloin hän voittaa "tyylikkäimmän näyttelijättären" palkinnon, milloin hänen todetaan osaavan myös laulaa.

Anastasia with other artists sang a lullaby in New Year project "A night in childhood style".

Huhtikuussa tehdyssä gallup-tutkimuksessa 8% venäläisistä pitää Nastjaa Venäjän parhaana näyttelijänä. Toivottavasti nämä avut riittävät tekemään hänestä suositun naisagentin; kilpailijoina lännessä ovat mm. Halle Berry ja Michelle Yeh. Virallisesti he eivät kilpaile; uusi filmi (jonka nimi ilmeisesti on "Kaunotar") sivuuttaa lännen täydellisesti; vihollisina ovat "kansainväliset terroristit".

Ehkä olisi pitänyt otsikoida: "Vapise, Jackie Chan, Nanny tulee".

torstaina, kesäkuuta 08, 2006

Maailman seitsemän perusjuonta, osa 3

Armageddon

"Quest", etsintä tai tehtävä, on fantasiakirjallisuuden pääasillinen perusjuoni tällä hetkellä. J.R.R.Tolkien loi perusteoksen "Taru sormusten herrasta", jossa on kaikki etsinnän tärkeät piirteet: välttämätön tehtävä, jonka suorittamisesta riippuu maailman kohtalo (vähemmän maailmoja mullistavissa etsinnöissä haetaan aarretta); sankari ja seurue, villi maasto, joka on täynnä vaaroja; useita täpäriä pakoja kuolemasta. Osa seurueesta tuhoutuu. Matkalle osuu viettelyksiä, jotka uhkaavat keskeyttää matkan; lopulta suuri loppukamppailu ja voitto. Maailma on pelastettu, rakastavaiset saavat toisensa (useimmissa tarinoissa on rakastavaisia).

Tolkienin jälkiä seuraavat David Eddings, Robert Jordan, Tad Williams, vain muutamia mainitakseni. Ei ihme, että fantasia ja etsintätarinat sekoitetaan toisiinsa. Etsintä ei kuitenkaan olisi yksi maailman seitsemästä perusjuonesta, jos se olisi vain tämän hetken nuorisomuoti. Itse asiassa se on eräs niistä perusjuonista, jotka toteutuvat todellisessa elämässä.

Historia on täynnä todellisia etsintätarinoita, joissa ovat kaikki tarvittavat elementit. Vaunukaravaanit länteen, Kolumbuksen matka ja ensimmäinen ristiretki ovat hyviä esimerkkejä. Lännenfilmeistä tuttu on kuva ponnistelevista vankkureista, myrskyistä ja intiaaneista, ja viimeisestä ponnistelusta erämaan halki tai Kalliovuorten yli, kunnes tiedustelija huutaa: "Olemme perillä!" Samaten Steven Runcimanin "Ristiretkien historia" on täydellinen etsintätarina; seurueena on ristiretkeläisjoukko. Vaaroja ja vihollisia riittää, täpäriä pelastumisia, sankareiden kuolemia. Etsinnän tärkeimmät avustajat, viisas vanha mies ja kaunis nuori neito ovat myös kuvassa mukana. Kun ristiretkeläiset ovat vähällä epäonnistua Antiokian muurien edessä, Pietari Erakko näkee unen ja sen johdattamana löytää keihään, jolla Kristuksen kylki lävistettiin. Sotajoukko rohkaistuu, valloittaa kaupungin ja jatkaa taas eteenpäin. Kaunista neitoa edustaa Bysantin prinsessa Anna Komnena, joka kirjoitti ristiretkestä historiateoksen. Kun ristiretkeläiset saapuvat Jerusalemiin, he ensin kiertävät kaupungin paljain jaloin ja käyvät sitten vasta taisteluun, jossa he valloittavat kaupungin. Näin he osoittavat matkansa hengellisen päämäärän.

Usea seikkailutarina noudattaa tätä kaavaa. Mainitsen esimerkkinä filmin "Armageddon". Siinä lähdetään avaruuden vihamieliseen ympäristöön tuhoamaan "Teksasin kokoista asteroidia". Miesjoukon johtaja on samalla eräs tarinoiden "synkistä hahmoista", tyrannimainen isä. Hän kieltää tytärtään naimasta nuorta alaistaan. Monien seikkailujen jälkeen, osan joukosta kuoltua, tulee suuri lopputaistelu, josta riippuu maapallon kohtalo. Tällöin johtaja uhraa oman henkensä ja viime sanoissaan luovuttaa tyttärensä nuorelle seuraajalleen. Nuori pari ja koko maapallo voivat katsoa elämään ja valoisaan tulevaisuuteen.

Klassinen etsintäkuvaus on Charles Kingsleyn "Länttä kohti". Siinä pieni Englanti on tuhon partaalla julman katolisen kirkon vuoksi. Kirkon maallinen ase on mahtava Espanja. Nuori Amyas päätyy kolmelle etsintäretkelle (kolmen sääntö taas!), jotka muodostavat yhden kokonaisuuden, Englannin pelastamisen.

Tarinan alussa Amyas on nuori orpo. Hän saa kummisedästään Richard Grenvillestä viisaan isäkorvikkeen, joka opettaa hänelle kunniantuntoa, rehellisyyttä ja Englannin puolustamista. Heti alussa vaanii kuitenkin synkkä isähahmo, seikkailija John Oxenham, joka herättää pojassa tarinoillaan himon päästä "lännen kultamaille" aarteita etsimään. Poika taipuu kuitenkin äitinsä pyyntöön eikä lähde Oxenhamin matkaan. Tämän laiva purjehtii länteen ja katoaa. (Myöhemmin paljastuu, että laiva on haaksirikkoutunut ja Oxenham kuollut.)

Katolisen kirkon juonet iskevät Amyasin lähiympäristöön. Paikkakunnalla hiipii kaksi valepukuista jesuiittaa ja Amyasin serkku Eustace, "synkän kilpailijan" roolissa, on myös katolinen. Kaikki paikkakunnan nuorukaiset rakastavat kaunista Rosea, myös Eustace. Rose torjuu hänet, ja Eustace yrittää surmata kilpailijansa Frankin, Amyasin veljen, ja karkaa jesuiittojen matkaan. Rosen ihailijat perustavat "Ruusun veljeskunnan", joka vannoo auttavansa jokaista, joka apua kaipaa. Amyas lähtee sotimaan Irlantiin, jossa espanjalaiset ovat nousseet maihin. Tässä vaiheessa häneen on liittynyt Salvation Yeo, yhdistynyt "vanhan palvelijan" ja "vanhan viisaan miehen" hahmo. Salvation Yeo esiintyi jo tarinan alussa Oxenhamin miehenä; kun Oxenhamin miehistö vangittiin, Salvation Yeo joutuu inkvisition kiduttamaksi, mutta onnistuu pakenemaan. Hänen kohtalonsa alleviivaa espanjalaisten aiheuttamaa vaaraa.

Amyas saa taistelussa vangikseen espanjalaisen ylimyksen, don Guzmanin, ja tuo tämän kunniasanaa vastaan kotiinsa odottamaan lunnaita. Don Guzman tapaa Rosen, kosiskelee tätä ja kunniasanansa rikkoen karkaa tytön kanssa. Don Guzman on Amyasin "synkkä alter ego", hänen toinen minänsä, varjo, joka vastustaa kaikkea, mitä Amyas pitää tärkeänä. Amyas edustaa Englantia ja protestanttisuutta, don Guzman Espanjaa ja katolisuutta. Amyas on vakaa kuningattaren mies, don Guzman myy miekkansa eniten tarjoavalle. Samalla Amyas on maalainen, don Guzman maailmanmies. Lisäksi hän on nyt voittoisa "synkkä kilpailija" Rosen kädestä ja sydämestä.

Ruusun veljeskunta varustaa "Rose"-laivan ja lähtee pelastamaan tyttöä. Tämä on Amyasin etsinnän ensimmäinen osa. Rose löytyy. Hän on don Guzmanin rakastava ja rakastettu vaimo Guyanassa. Häijy Eustace on heidän kotikappalaisensa. Hän käyttää hyväkseen Rosen keskustelua Frankin ja Amyaksen kanssa ja ilmiantaa heidät. Amyas pääsee pakoon, Frank ja Rose joutuvat inkivisiton käsiin. Heidät poltetaan roviolla. Amyas kaipaa kostoa tajuamatta, että myös don Guzmania on syvästi haavoitettu.

Espanjalaiset tavoittavat "Rose"-laivan ja taistelun jälkeen tuhoavat sen. Miehistö pakenee viidakkoon. Nyt alkaa toinen etsintäjakso. Amyas kertoo miehille Eldoradosta, inkojen salaisesta kuningaskunnasta viidakossa. Elisabetin aikaan monet etsivät Eldoradoa, ja Amyas miehineen vannoo etsivänsä sitä kolmen vuoden ajan. Matkalla joukko harvenee viidakon vaarojen vuoksi. Lopulta he tapaavat viidakossa intiaaniheimon, joka palvoo kaunista valkoista tyttöä papittarenaan. Ayacanora, valkoinen papitar, rakastuu Amyasiin. Tässä seurue kokee kiusauksen jäädä viidakkoon ja elää elämänsä rauhassa "lootuksensyöjien maassa" kuten Odysseuksen miehet. Unelma särkyy, kun jaguaari surmaa yhden intiaaninaisista, joita miehet valitsevat puolisoikseen. He palaavat Englantiin ja ryöstävät matkalla rikkaan espanjalaisen aluksen. Ayacanora lähtee heidän mukaansa.

Laivalla Amyasille valkenee, että Ayacanora on John Oxenhamin tytär, jonka äiti on espanjalainen. "Synkkä isähahmo", espanjattaren aviomies, on hylännyt tytön viidakkoon. Amyas rakastaa Ayacanoraa, mutta ei myönnä sitä itselleenkään, koska hän vihaa nyt kaikkea espanjalaista.

Kun he palaavat Englantiin, espanjalaisten Suuri Armada on tulossa. Amyas varustaa uuden laivan ja lähtee taisteluun. Nyt hän kohtaa kolmannen haasteensa ja horjahtaa oikealta polulta. Hän ei ajattele Englantia, vaan kostoaan; don Guzman on yhden espanjalaislaivan kapteeni. Amyaksen laiva osallistuu kuuluisaan taisteluun Suurta Armadaa vastaan, mutta seuraa sitten pakenevaa don Guzmanin laivaa yli myrskyisen meren kuin riivattuna. Miehet yrittävät varoittaa häntä, mutta turhaan. Lopulta, suuressa loppuponnistuksessa, don Guzmanin laiva ajaa karille ja uppoaa, mutta samalla salama iskee Amyasin laivaan. Uskollinen Salvation Yeo kuolee ja Amyas sokeutuu. Hän on ollut sokea todelliselle päämäärälleen ja oikealle minälleen; nyt hän sokeutuu fyysisesti. Hän pyytää miehensä taluttamaan hänet jyrkänteelle, josta näkyy don Guzmanin uponneen laivan hylky. Siellä Amyas keskustelee vihollisensa kanssa viimeisen kerran ja tekee sovinnon. Sitten hän heittää miekkansa mereen, palaa kotiin ja ottaa vastaan puolisonaan todellisen rakkautensa, Ayacanoran. Näin Amyas kuvaa näkyään jyrkänteellä:

"Ja näin, miten hän istui hytissään, istui kuin ainakin uljas Espanjan mies, ja hänen upseerinsa istuivat myös siellä, miekka pöydällä ja viinin ääressä. Ja katkaravut ja äyriäiset ja kivikalat uivat edestakaisin heidän päänsä päällä, mutta don Guzman ei niistä välittänyt, vaan joi tyynesti viiniään. Sitten hän otti poveltaan medaljongin, ja kuulin hänen puhuvan, Will, ja hän sanoi näin: 'Kas tässä kauniin ja uskollisen puolisoni kuva, señors, juokaamme kaikki hänen maljansa.' Ja sitten hän puhui minulle, Will, huusi läpi meren ja levien suoraan minulle: 'Olemme taistelleet rehdin taistelun, señor, on aika olla jälleen ystäviä. Vaimoni ja veljenne ovat antaneet anteeksi minulle, joten kunnianne säilyy puhtaana.' Ja minä vastasin: 'Olemme ystäviä, don Guzman; riitamme on ratkaissut Jumala emmekä me.' Sitten hän sanoi: 'Olen rikkonut ja saanut rangaistukseni.' Ja minä sanoin: 'Señor, niin olen minäkin.' Sitten hän ojensi minulle kätensä, Cary, ja juuri kun kumarruin tarttuakseni siihen, heräsin." (suom. Matti Kilpeläinen)

keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2006

Ensimmäinen mies avaruudessa

Joseph Kittinger (vasemmalla) vapaassa pudotuksessa 30 km korkeudessa (tumma läiskä keskellä kuvaa on aukeamaton laskuvarjo)

Joseph Kittinger (1928- ) osallistui Yhdysvaltojen avaruustutkimuksen alkuaikoina ilmapalloilla tehtyyn stratosfääritutkimukseen ja teki ensimmäisen hypyn vapaassa pudotuksessa 30 km korkeudesta vuonna 1960. Tämä on otsonikerroksen aluetta - kiistellä voi, onko se avaruutta, koska ilmakehällä ei ole täsmällistä rajaa. 30 km on joka tapauksessa paljon korkeammalla kuin sääilmiöt (troposfäärin raja on 15 km). Ennätysten mies:

On August 16, he jumped from the Excelsior III at 102,800 feet (31,300 m). He was in droguefall for 4½ minutes and reached a maximum speed of 714 mph before opening his parachute at 18,000 feet (5,500 m). Pressurization for his right glove malfunctioned during the ascent, causing his hand to swell. He set records for highest balloon ascent, highest parachute jump, longest droguefall and fastest speed by a man through the atmosphere.


Kittinger oli vuotta aikaisemmin lähes menettänyt henkensä, kun hänen ohjausvarjonsa avautui liian aikaisin, kiertyi hänen kaulaansa ja kuristi hänet tajuttomaksi. Onneksi päävarjo avautui automaattisesti.

He went into a flat spin at a rotational velocity of 120 rpm, the G factor calculated at his extremities was over 22 times that of gravity, setting another record.

Kokeiden tarkoitus oli tutkia ylempää ilmakehää pallosta käsin, koska lentokone viipyy liian lyhyen aikaa korkealla ollakseen hyödyllinen. Hypyt todistivat, että ihminen voi selviytyä painepuvussa avaruuden olosuhteissa.

Miltä tuntui hypätä ulos pallon gondolista tuossa korkeudessa, kysyttiin Kittingeriltä. Hän vastasi:

I rolled over and looked up, and there was the balloon just roaring into space. I realized that the balloon wasn't roaring into space; I was going down at a fantastic rate! At about 90,000 feet, I reached 714 mph. The altimeter on my wrist was unwinding very rapidly. But there was no sense of speed. Where you determine speed is visual -- if you see something go flashing by. But nothing flashes by 20 miles up -- there are no signposts there, and you are way above any clouds. When the chute opened, the rest of the jump was anticlimactic because everything had worked perfectly. I landed 12 or 13 minutes later, and there was my crew waiting. We were elated.

Vaikka Kittinger saakin hypyn tuntumaan tylsältä päivältä konttorissa, hän ilmeisesti haluaa jännitystä. Hän palveli Vietnamissa, tuli ammutuksi alas ja vietti 11 kuukautta sotavankina. Jäätyään eläkkeelle ilmavoimista hän jatkoi lentoja ilmapalloilla, suorittaen mm. yhden hengen Atlantin ylityksen. Viimeksi kuultuna hän on Rosie O'Gradyn Lentävän Sirkuksen varapresidentti ja harrastaa taitolentoa (barnstormer). Ei paha harrastus kahdeksattakymmentään lähestyvälle.

Although many barnstormers worked on their own, or in very small teams, there were several that put together large "flying circuses" with several planes and stunt people. These types of acts had their own promoters who would book the show into a town ahead of time. They were the largest and most organized of all of the barnstorming acts.


tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Maailman seitsemän perusjuonta, osa 2

Jane Eyre ja mr. Rochester

Toinen maailman seitsemästä perusjuonesta kulkee nimellä "Rievuista rikkauksiin". Tämä juoni on tuttu useista kioskikirjoista, mutta täydellisenä se ei ole pelkästään "rikas mies nai köyhän tytön". Ollakseen tyydyttävä tarinan on oltava mutkikkaampi. Täydellinen esimerkki on "Kotiopettajattaren romaani".

Alussa sankari(tar) on sorrettu, sosiaalisesti torjuttu ja häntä painostaa joku synkkä hahmo. Usein hän on myös köyhä ja turvaton, esimerkiksi orpo. Sitten tulee jonkinlainen kutsu tai tapahtuma, joka siirtää hänet avarampaan maailmaan. Hän tapaa ensi kertaa tulevan prinssinsä tai prinsessansa, joka huomaa hänen arvonsa.

Sankari(tar) ei kuitenkaan ole vielä kypsä onneen. Syntyy kriisi, joka tuntuu riistävän häneltä kaiken. Hän on yhä epävarma itsestään eikä kykene taistelemaan puolestaan. Seuraa aallonpohja. Hän nousee kuitenkin omin ponnistuksin itsenäisyyteen. Nyt hän kohtaa uudelleen synkän kilpailijan (ei välttämättä samaa kuin alussa). Seuraa taistelu, jonka hän voittaa. Nyt hän on kypsynyt, aikuinen ja sisäisesti arvokas. Hän saavuttaa rakkautensa ja usein myös ulkoisen kuningaskunnan, rikkauksia tai arvostetun aseman. Hän ansaitsee voittonsa.

"Kotiopettajattaren romaani" seuraa tätä kaavaa täydellisesti. Jane Eyre on köyhä ja avuton. Häntä piinaavat häijy täti ja vielä häijympi sisäoppilaitoksen johtaja. Hän kuitenkin selviytyy ja lähtee maailmalle kotiopettajattareksi. Hän kohtaa rikkaan ja komean mr. Rochesterin ja voittaa hänen rakkautensa. Häiden hetkellä kaikki kuitenkin luhistuu: mr. Rochesterilla on vaimo elossa. Jane karkaa, harhailee nummilla ja melkein kuolee. Hänet kuitenkin pelastetaan ja hän saavuttaa itsenäisyyden pikkukoulun opettajana.

Nyt hän kohtaa viimeisen synkän hahmonsa, komean, mutta tyrannimaisen St.John Riversin, joka miltei pakottaa hänet kanssaan naimisiin. Viime hetkellä Janen sisäinen ääni - kirjassa vaikuttava kuuloaistimus - tuo hänen mieleensä hänen todellisen rakkautensa mr. Rochesterin, hän lähtee etsimään tätä ja löytää miehen sokeana, leskenä ja talonsa menettäneenä. Jane osoittaa aikuisuutensa hoitamalla miehen takaisin terveyteen ja avioliittoon kanssaan.

Toinen esimerkki on Tarzan, apinain kuningas. Tarinan täydennykseksi on luettava kolme Tarzan-kirjaa; Tarzan apinain kuningas, Tarzanin paluu ja Tarzanin viidakkoseikkailuja. Tarzan on orpo, jonka apinat kasvattavat. Hän on heimon halveksima; pieni, heikko ja karvaton. Erityisesti häntä vainoaa kasvatusäidin puoliso, jonka hän lopulta onnistuu tappamaan. Hän kokee silti olevansa erilainen ja huonompi. Hän yrittää monin tavoin sopeutua; hän rakastuu nuoreen naarasapinaan ja ottaa mustan lapsen kasvatikseen, mutta kumpikaan kokeilu ei onnistu. Hän on auttamattoman sopeutumaton.

Sitten seuraa kutsu ja muutos. Rannikolle saapuu valkoinen retkikunta. Ensimmäisen kerran Tarzan kohtaa joukon, johon hän tuntee kuuluvansa, ja samalla hän näkee ensi kerran suuren rakkautensa Janen. Hän suorittaa urotöitä ja pelastaa useaan kertaan koko retkikunnan (ja voittaa Janen rakkauden). Tämä on hänen ensimmäinen menestyksen hetkensä.

Hän kadottaa tytön jäädessään hoitamaan haavoittunutta ranskalaista. Tarzan on kuitenkin huomannut, ettei hän sovi valkoistenkaan pariin - hän ei osaa puhua eikä tunne ihmistapoja. Ranskalainen D'Arnot opettaa häntä, ja Tarzan etsii Janen uudelleen käsiinsä. Hänellä ei kuitenkaan ole sisäistä varmuutta; kuullessaan, että Jane on kihloissa hänen serkkunsa kanssa Tarzan lähtee. Tämä on tappion hetki, joka vaikuttaa lopulliselta.

Nyt hän alkaa etsiä paikkaansa ihmisyhteisössä. Hän kokeilee useaa roolia; rikkaana pariisilaisena (D'Arnotin rahoilla), beduiiniheimon parissa ja jopa salaisen palvelun tehtävissä. Nyt hänen synkkä vastustajansa on venäläinen vakoilija Rokoff, joka onnistuu merimatkalla heittämään Tarzanin aluksesta. Hän ei kuitenkaan huku, vaan selviytyy uimalla Afrikan rannikolle. Siellä hän päätyy mustan heimon päälliköksi ja saa takaisin arvonsa apinoiden kuninkaana. Hän kohtaa salaperäisen Oparin papittaren Lan, toisen viettelijättären (kolmen sääntö taas - ensimmäinen viettelijä oli Rokoffin sisar, toinen beduiinipäällikön tytär ja kolmas La). Tarzan torjuu kaikki, vaikkakin vaivoin.

Lopullisessa voimainkoetuksessa Afrikkaan haaksirikkoutuvat Jane, hänen kihlattunsa ja Rokoff. Tarzan näkee heidät ja hänessä kehittyy raivoisa mustasukkaisuus. Hän voittaa sen kuitenkin ja osoittautuu täten riittävän kypsäksi ja jaloksi saadakseen viimeinkin Janen puolisokseen.

He was glad that he had stayed his hand in time to prevent the consummation of the thing that in the first mad wave of jealous wrath he had contemplated. Only the fraction of a second had stood between Clayton and death at the hands of the ape-man. In the short moment that had elapsed after he had recognized the girl and her companion and the relaxing of the taut muscles that held the poisoned shaft directed at the Englishman's heart, Tarzan had been swayed by the swift and savage impulses of brute life.

He had seen the woman he craved--his woman--his mate--in the arms of another. There had been but one course open to him, according to the fierce jungle code that guided him in this other existence; but just before it had become too late the softer sentiments of his inherent chivalry had risen above the flaming fires of his passion and saved him. A thousand times he gave thanks that they had triumphed before his fingers had released that polished arrow.

Lopullisessa taistelussa Tarzan voittaa kaikki vihollisensa, pidättyy surmaamasta Rokoffia ja osoittautuu näin uudelleen sisäisesti jaloksi ja sivistyneeksi, ja nai Janen. Jane puolestaan hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on, viidakon apinamiehenä ja sivistyksen kanssa kamppailleena sankarina.

He narrated every detail of his civilized life to her, omitting nothing, for he felt no shame, since his heart always had been true to her.

Lisäpalkintona Tarzan saa lordi Greystoken arvonimen ja kaupan päälle Oparin kulta-aarteen. Voitto on täydellinen.



maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

Nikola Tesla

Nikola Tesla, Pearson's Magazine, 1899:

Not to stagger on being shown through the laboratory of Nikola Tesla requires the possession of an uncommonly sturdy mind. No person can escape a feeling of giddiness when permitted to pass into this miracle-factory and contemplate for a moment the amazing feats which this young man can accomplish by the mere turning of a hand.

Fancy yourself seated in a large, well- lighted room, with mountains of curious-looking machinery on all sides. A tall, thin young man walks up to you, and by merely snapping his fingers creates instantaneously a ball of leaping red flame, and holds it calmly in his hands. As you gaze you are surprised to see it does not burn his fingers. He lets it fall upon his clothing, on his hair, into your lap, and, finally, puts the ball of flame into a wooden box. You are amazed to see that nowhere does the flame leave the slightest trace, and you rub your eyes to make sure you are not asleep.

The odd flame having been extinguished as miraculously as it appeared, the tall, thin young man next signals to his assistants to close up all the windows. When this has been done the room is as dark as a cave. A moment later you hear the young man say in the laboured accentuation of the foreigner: " Now, my friends, I will make for you some daylight." Quick as a flash the whole laboratory is filled with a strange light as beautiful as that of the moon, but as strong as that of old Sol. As you glance up at the closed shutters on each window, you see that each of them is as tight as a vice, and that no rays are coming through them. Cast your eyes wherever you will you can see no trace of the source of the odd light.

Nikola Tesla oli outo yhdistelmä taikuria ja tiedemiestä, jopa neroa. Hän syntyi vuonna 1856 nykyisen Kroatian alueella, mutta serbivanhemmista. Serbia kunnioittaa häntä tälläkin hetkellä käytössä olevissa rahoissaan. Tesla oli sähköinsinööri. Hän työskenteli vaihtovirran parissa ja jatkoi siitä kehittämään magneettikenttiä ja tutkimaan salamoita. Häntä pidetään muun muassa mikroaaltouunin kehittäjänä. Kun Tesla muutti Yhdysvaltoihin, Thomas Edison palkkasi hänet.

Vuonna 1887 Tesla perusti oman yhtiön. Häntä kiinnostivat röntgensäteet.

The modern term for the phenomenon produced by this device is bremsstrahlung (or braking radiation). We now know that this device operated by emitting electrons from the single electrode through a combination of field emission and thermionic emission. Once liberated, electrons are strongly repelled by the high electric field near the electrode during negative voltage peaks from the oscillating HV output of the Tesla Coil, generating X-rays as they collide with the glass envelope. He also used Geissler tubes. By 1892, Tesla became aware of what Wilhelm Röntgen later identified as effects of X-rays.

Vuonna 1899 Tesla perusti laboratorionsa Colorado Springsiin. Siellä hän piti taikurin näytöksiä, joista Pearson's Magazine niin innostui. Myöhemmin hän kehitti muun muassa Telefunkenin radioita.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan Teslan elämä alkoi mennä alamäkeä.

In 1915, Tesla filed a lawsuit against Marconi attempting, unsuccessfully, to obtain a court injunction against the claims of Marconi. Around 1916, Tesla filed for bankruptcy because he owed so much in back taxes. He was living in poverty.


Hän alkoi saada outoja pakkomielteitä; hän kiersi aina rakennuksen kolmesti ennen kuin astui sisään, vaati kolme lautasliinaa pinossa syödessään ja pelkäsi naisia, joilla oli korvakoruja. Hän uskoi myös, että Marsissa oli älyllistä elämää ja lähetti sinne radioviestejä. Hän alkoi kehittää kuolemansädettä. Kaiken kaikkiaan hän kehitti itsestään 1950-luvun amerikkalaisten elokuvien hullun tiedemiehen. Hän kehitti myös "yleistä painovoimateoriaa", joka olisi kumonnut Einsteinin teoriat. Hän kuoli vuonna 1943.

Tesla, concerning Albert Einstein's "Theory of relativity", stated that '...the relativity theory, by the way, is much older than its present proponents. It was advanced over 200 years ago by my illustrious countryman Boskovic, the great philospher, who, not withstanding other and multifold obligations, wrote a thousand volumes of excellent literature on a vast variety of subjects. Boskovic dealt with relativity, including the so-called time-space continuum...'

Teslan kuoleman jälkeen FBI otti haltuunsa kaikki hänen paperinsa. Yhdysvallat oli keskellä toista maailmansotaa, mikä selittää teon, mutta myöhemmin takavarikko on nostattanut monenlaisia salaliittoteorioita. Hänen todelliset avunsa on myös tunnustettu: useat Yhdysvaltojen tiedemiehet (muun muassa H.A.A.R.P:n, revontulitutkimuksen, johtavat henkilöt, kunnioittavat Teslan työtä salamoiden ja ilmakehän sähköilmiöiden tutkijana). Serbiassa on museo hänen kunniakseen. Kansanperinne kertoo, että hän syntyi keskiyöllä, salaman iskiessä maahan. Hyvä jälkimuisto miehestä, joka oli kuin Faust, mutta toivottavasti kuoli ilman paholaisen läsnäoloa; ilman ja salamoiden herra, sirkusteltan esiintyjä, ja - perin maallista - mikrouunin kehittäjä.


lauantaina, kesäkuuta 03, 2006

Maailman seitsemän perusjuonta, osa I

Uhrilampaat

L.M.Montgomeryn "Pienessä runotytössä" Emilia tapaa katolisen papin, isä Cassidyn, ja kuvaa hänelle suunnittelemaansa runoelmaa.

- Yksi maailman seitsemästä perusjuonesta, mutisi isä Cassidy.

Ihmettelin vuosia, mitkä ne seitsemän perusjuonta oikeastaan olivat. Sitten löysin Christopher Bookerin kirjan "The Seven Basic Plots" ja asia alkoi selvitä.

Christopher Bookerin mielestä ihmisen tärkein ominaisuus on kyky ja voittamaton pakko kertoa tarinoita. Meillä on mielikuvitus, joka aina, kun mainitaan jokin esine tai asia, loihtii siitä kuvan, olipa se todellinen tai ei; yhtä hyvin keittiön tuoli kuin tultasyöksevä lohikäärmekin muuttuu kuvaksi mielessämme. Lisäksi näillä kuvilla on taipumus muodostua tarinoiksi, joilla on alku, keskikohta ja loppu. Ei siinä kyllin; tarinat todella perustuvat seitsemään perusjuoneen. Ensimmäinen perusjuonista on "hirviön tuho". Hirviö voi olla mitä tahansa Beowulfin järven pedosta Hitleriin. Pääasia on, että sillä on epäinhimillisiä piirteitä, se on kauhistuttava, hirviömäinen, tuhoisa, lähes mahdoton voittaa. Lisäksi tarinassa on aina tietty kaava:

1) Alkuvaihe ja kutsu: sankari(tar) tulee tietoiseksi hirviöstä ikään kuin kaukaa; hänet kutsutaan vastustamaan sitä.
2) Haavevaihe: Valmistautuminen taisteluun; asiat näyttävät kehittyvän hyvin.
3) Frustraatiovaihe: sankari(tar) joutuu vastakkain hirviön kanssa; hän näyttää joutuvan sen valtaan.
4) Painajaisvaihe: Lopullinen kamppailu alkaa, kaikki näyttää olevan menetetty.
5) Jännittävä pelastuminen ja hirviön tuho: viime tingassa kaikki kääntyy, sankari(tar) voittaa ja hirviö kuolee. Maailma on pelastettu!

Tämä pääjuoni selitti minulle, miksi sarjamurhaajakirjat ovat niin muodissa. Sarjamurhaaja on täydellinen epäinhimillinen peto, jonka voittaminen pelastaa, jos ei maailmaa, niin ainakin useita viattomia. Voitte kokeilla kaavaa vaikkapa Patricia Cornwellin kirjoihin.

Jonathan Kellermanin "Vahvimman oikeus" noudattaa täysin kaavaa; tohtori Alex Delaware kutsutaan tutkimaan kehitysvammaisen tytön kuolemaa. Sitten hänelle valkenee, että kuolema on osa sarjasta. Alex tapaa järjestön, joka näyttää olevan murhien takana. Hän menee valepuvussa järjestön päämajaan. Hänet lähes murhataan, mutta viime tingassa hänen poliisiystävänsä saapuu paikalle ja pelastaa päivän.

Elokuva "Uhrilampaat" noudattaa kuviota myös, samoin esimerkiksi "Speed". Esimerkkejä löytyy lukuisia. Speedin murhaaja ei ole sarjamurhaaja, mutta epäinhimillinen; hänet erottaa muista myös fyysinen vajavuus, hänellä ei ole peukaloita. (Odysseuksen kykloopilla oli vain yksi silmä.) "Speed" noudattaa myös esimerkillisesti "kolmen sääntöä", joka on tuttu satuja lukeneille. Kaikki tärkeä kertaantuu kolmesti, hirviö tuhotaan vasta kolmannella kerralla; "Speedissä" hissi, bussi ja maanalaisen juna.

Tarinakaava paljastaa myös sen, miksi Viiltäjä-Jack on kiehtonut mieliä niin pitkään. Häntä ei ole paljastettu, tarina ei ole vielä päättynyt. Meidät on jätetty frustraatiovaiheeseen. Viiltäjä-Jack jää rauhaan vasta, kun hirviö on paljastettu ja siten lopullisesti "haudattu", tarinalla on loppu.

perjantaina, kesäkuuta 02, 2006

Ankhesenpaatenin hauta

Tutankhaten ja Ankhesenpaaten

Ankhsenepaatenin arkku on mahdollisesti löydetty, iloitsevat arkeologit. Kuka ihmeen Ankhesenpaaten?

Ankhesenpaaten oli yksi faarao Ekhnatonin kolmesta tyttärestä. Hänen osanaan oli lyhyt ja merkillinen elämä, vaikka se taisi olla tavallista Egyptin hallitsevissa suvuissa. Ekhnaton on varmaan eniten ihmisten mielikuvitukseen vaikuttanut faarao uskonnollisine mullistuksineen. Hänestä ovat kirjoittaneet niin Mika Waltari kun Thomas Mann. Hänen perheestään on kirjoitettu huomattavasti vähemmän.

Ekhnatonilla ja Nefertitillä oli kolme tytärtä: Meritaten, Meketaten ja Ankhesenpaaten. Heidän elämänsä oli ilmeisesti hankalaa (sellaisen hurmahenkisen isän lapsina!) mutta lämminhenkistä, kunnes rutto iski El-Amarnan hallintokaupunkiin. Tytöillä oli kaksi velipuolta, Semenkhare ja Tutankhaten, joiden äiti oli Ekhnatonin sivuvaimo Kiya. Rutto vei sekä Nefertitin että Kiyan. Ilmeisesti Ekhnaton nai perätysten kaikki kolme tytärtään sitä mukaa kun nämä täyttivät 11-12 vuotta saadakseen laillisen miespuolisen perillisen. Sekä Meritaten että Meketaten kuolivat (luultavasti lapsivuoteeseen). Toisella heistä oli tytär, joka myös kuoli. Samoin kuoli Semenkhare, joka saattoi olla Ankhesenpaatenin aviomies ennen kuolemaansa. Ekhnaton ainakin sai tämänkin tyttärensä kanssa tytön, kun Ankhsenpaaten oli kaksitoistavuotias. Tämäkin tytär kuoli.

Kun Ekhnaton kuoli, Ankhesenpaaten oli viimeinen laillinen faaraosuvun jälkeläinen. Hänet naitettiin velipuolelleen Tutankhamonille. Nuori pari joutui isoisä Ayn ja kenraali Horemhebin holhoukseen. He joutuivat palaamaan Thebaan, vaihtamaan uskontonsa perinteiseksi ja nimensä Tutankhamoniksi ja Ankhesenamoniksi. Kova muutos nuorille ihmisille.

Vaikuttaa siltä, että nuori pari kiintyi lujasti toisiinsa. Tutankhamon oli yhdeksänvuotias avioliiton solmimishetkellä, mutta he ehtivät olla puolisoita kymmenen vuoden ajan. Ankhesenamon sai miehensä kanssa kaksi tytärtä, jotka kuolivat syntyessään. Tytöt on haudattu Tutankhamonin hautaan.

This is a representation of one of the three senior princesses. The double curve of the medial line of the lips suggests to me that this is Ankhesenpaaten. When a statue was commissioned in the Amarna Period, the subject would go to a particular studio where the physical features would be quickly captured by the sculptor in wax or clay. It is from this initial exemplar that the finished piece would be modeled on. Thus, statuary are not carbon copies of an idealized iconography, but instead display the natural physical features of the subject portrayed. It is then often possible in Amarna art to identify the subject portrayed with a reasonable degree of accuracy.

Yllättäen Tutankhamon kuoli alle 20-vuotiaana. Kuolinsyystä kiistellään vieläkin. Nuori kuningatar teki uhkarohkean teon, ainutlaatuisen Egyptin historiassa. Hän lähetti kirjeen heettien kuninkaalle:

'Aviomieheni on kuollut eikä minulla ole poikaa. He sanovat, että teillä on monta poikaa. Voisitte antaa yhden pojistanne minulle aviomeheksi. Koskana en ota palvelijaani ja tee hänestä aviomiestäni!... Olen peloissani!'

Heettien ja egyptiläisten välit olivat vihamieliset. Kirjeeseen suhtauduttiin epäluuloisesti. Heettien kuningas lähetti kamariherransa Egyptiin tutkimaan tilannetta. Hän toi kuningattarelta toisen kirjeen:

"Miksi sanotte 'he pettävät minua' tuolla tavalla? Jos minulla olisi poika, olisinko kirjoittanut omaksi ja maani häpeäksi vieraaseen maahan? Ette uskoneet minua ja oletta sanoneet sen! Hän, joka oli aviomieheni, on kuollut. Poikaa minulla ei ole! Koskaan en tule ottamaan palvelijaani ja tekemään hänestä aviomiestäni! En ole kirjoittanut mihinkään muuhun maahan, vain teille olen kirjoittanut! He sanovat, että teillä on paljon poikia, antakaa minulla yksi pojistanne! Minulle hän tulee olemaan aviomies, Egyptissä hänestä tulee kuningas!'

Tarina päättyi huonosti. Heettikuningas lähetti poikansa Egyptiin. Prinssi surmattiin matkalla - mahdollisesti Horemhebin toimesta. Ankhesenamon meni naimisiin isoisänsä Ayn kanssa - ja hävisi historiasta. Ayn haudassa lepää hänen puolisonsa Tiy eikä Ankhesenamon. Jos nyt löydetty muumio on hänen, saamme ehkä selville, murhattiinko hänet vai kuoliko hän luonnollisen kuoleman - ehkä vielä yhden raskauden uuvuttamana, hiukan yli 20-vuotiaana, neljän aviomiehen (isä, kaksi veljeä ja isoisä) ja kolmen kuolleen tyttären jälkeen.

Ekhnaton, Nefertiti ja kolme tytärtä

torstaina, kesäkuuta 01, 2006

Tylypahkan lohikäärmekuningas

Dracorex hogwartsia Hogwartin katoilla

Kuka väittää, että tiedemiehet ovat jäykkiä, huumorintajuttomia tyyppejä? Vastikään on löydetty uusi laji dinosaurusryhmästä nimeltä pachycephalosaurukset. Kyseiset saurukset elivät noin 66 miljoonaa vuotta sitten ja niiden on otaksuttu olevan kupolikalloisia kasvinsyöjiä, joka taistelivat keskenään iskemällä kallojaan yhteen kuten paksusarvilampaat. Nyt tämä uusi dinosaurus onkin latteakalloinen, pistää uusiksi tiedemiesten ajatukset pachylocephalosaurusten kehityksestä ja näyttää jossakin määrin tarujen lohikäärmeeltä.

Niinpä sille annettiin tieteelliseksi nimeksi Dracorex hogwartsia eli Tylypahkan lohikäärmekuningas.

Children who visited the museum said the skeleton looked like a dragon. Robert T. Bakker, a national dinosaur expert and consultant to The Children's Museum, took that into account when deciding on its name.

"The creature is a very special dinosaur that seems at home in a 'Harry Potter' adventure," explained Bakker. "It was a plant-eater, only about as heavy as the war horse of a medieval knight. And it carried an armor-plated head of almost magical configuration, covered with knobs and spikes, horns and crests. I was staring at the skull last summer, and the name just popped into my head, 'hogwartsia'."

J.K.Rowlings on erittäin imarreltu. Hän kirjoitti museolle, jossa Dracorex hogwartsia on näytteillä, että nimeäminen on odottamattomin kunnianosoitus, joka hänen kohdalleen on osunut.