Suezin sota 1956

Pääministeri Anthony Eden ja Suezin sotaa

Tänä vuonna on kulunut viisikymmentä vuotta siitä, kun Englanti yritti viimeisen kerran näyttää siirtomaamahtiaan ja ottaa johdon Yhdysvalloilta. Kaikki alkoi Assuanin padosta. Egypti halusi padon, joka takasi sähkövoimaa ja lisää kasteluvettä. Patosuunnitelma oli hyvin kallis. Yhdysvallat, Britannia ja Maailmanpankki lupasivat Egyptille suuret lainat padon rakennukseen. Kun Egypti loi suhteita Neuvostoliittoon ja tunnusti kommunistisen Kiinan, Yhdysvallat veti lainansa pois. Englanti teki saman. Nasser raivostui ja saadakseen varoja kansallisti Suezin kanavan.

Brittiläiset ja ranskalaiset yhtiöt omistivat kanavasta 44%. Egyptiläiset lupasivat korvata menetykset, mutta tämä ei riittänyt briteille ja ranskalaisille. Ensimmäinen veto oli komentaa kanavalta pois kaikki muut luotsit paitsi egyptiläiset. Yli 200 luotsista vain neljäkymmentä oli egyptiläisiä. Eräs heistä on kertonut, miten he nousivat tilanteen tasalle.

Uusia luotseja koulutettiin, mutta heidän oli mahdoton oppia nopeasti koko kanavaa. Jokainen opetteli jonkin jakson, sitten seuraavan pätkän taitaja astui laivan peräsimeen ja näin jatkettiin. Kertoja muistaa, että kun hän ensimäistä kertaa joutui luotsaamaan - isoa saksalaislaivaa - hän oli niin jännittynyt, että sekoitti vihreät ja punaiset merenkulkuvalot. Saksalaislaivan kapteeni tuki häntä isällsiesti, kunnes hän sai hermonsa takaisin. Egyptiläinen luotsipäällikkö ajoi autollaan kanava rantaa ja huusi megafonilla rohkaisuhuutoja luotseille. Kanava toimi.

Seuraavana keinonaan britit ja ranskalaiset solmivat salaisen sopimuksen israelilaisten kanssa. Sopimuksen mukaan israelilaiset, jotka olivat kahakoineet rajalinjalla egyptiläisten kanssa jo pitkään, hyökkäisivät Egyptin maaperälle tekosyynä palestiinalaississien takaa-ajo. Englanti ja Ranska vaatisivat Israelin ja Egyptin välistä tulitaukoa. Syystä raivostunut Nasser todennäköisesti torjuisi ehdotuksen, jolloin britit ja ranskalaiset iskisivät laivasto- ja laskuvarjojoukoin ja valtaisivat maan.

Suunnitelma toteutui. Nasser itse hädin tuskin välttyi joutumasta brittijoukkojen vangiksi. Se oli hänen onnensa - Britannian pääministeri Anthony Eden vihasi Nasseria ja kutsui häntä "Muslimi-Mussoliniksi". Yllättäen englantilaisten hyökkäys pysähtyi ja sitten joukot kutsuttiin pois. Yhdysvaltojen presidentti Dwight Eisenhower oli puuttunut peliin.

Neuvostoliitto ei ollut luvannut Egyptille minkäänlaista sotilaallista tukea, mutta se uhkasi puuttua sotaan Egyptin puolella. Eisenhower huolestui mahdollisuudesta, että Egyptin selkkaus laajenisi kansainväliseksi sodaksi. Hänen kerrotaan sanoneen ulkoministerilleen Foster Dullesille: "Go to London and say Whoa, boy! [Maahan, poika, minä tämän kääntäisin.]"

Brittien vetäytymisen seurauksena Anthony Eden erosi (hän oli myös sairas mies, hän oli ollut leikkauksessa ja lääkäri oli unohtanut instrumentin hänen vatsaansa), Neuvostoliiton vaikutusvalta Lähi-Idässä ja erityisesti Egyptissä kasvoi ja Nasser saavutti valtavan kansansuosion maassaan. Yhdysvallat otti pysyvästi johdon Britanniaan nähden. Siihen asti Britannia aloitti sotimiset ja Yhdysvallat liittyi mukaan jos liittyi. Nykyään Yhdysvallat aloittaa sodan ja Britannia seuraa. YK-joukot tulivat Siinaille yli kymmeneksi vuodeksi ja poistuivat vuonna 1967, jolloin alkoi kuusipäiväinen sota.

Presidentti Dwight Eisenhower

Helvetintuli-kerhot

Sir Francis Dashwood

Helvetintuli-kerhot piristivät englantilaisten ja irlantilaisten elämää 1700-luvulla. Kerhot olivat osa pitkää perinnettä, jossa juopuneet aateliset lähtivät kaduille pahoinpitelemään vastaantulijoita, usein hyvinkin vakavasti (naisia pyöritettiin tynnyrissä mäkiä alas, miehiltä kaivettiin silmät päästä). Pääidea oli viini, laulu, naiset ja väkivalta. Kerhoihin yhdistettiin kuitenkin usein myös saatanan palvonta tai ainakin uskonnon pilkka, ehkä vain helvetintuli-nimen vuoksi, tai sitten sen vuoksi, että pelkkä viini ja naiset kävi ajan oloon kyllästyttäväksi.

Kuuluisin Helvetintuli-kerho oli Sir Francis Dashwoodin pitämä. Hän itse kutsui kerhoaan monilla nimillä, kuten Medmenhamin Munkit - hän vuokrasi entisen Medmenhamin luostarin. Luostarin alla oli käytäviä ja luolia, joihin Dashwood antoi rakentaa pakanalliselta vaikuttavia palvontapaikkoja. Dashwoodin kerho kokoontui ensin kapakassa nimeltään George and Vulture, mutta sen jälkeen, kun kapakka paloi (mahdollisesti kerhon kokoontuessa), kerhon jäsenet ja proomuilla paikalle toimitetut nunniksi pukeutuneet huorat kerääntyivät Medmenhamissa suorittamaan erilaisia palvontamenoja ja sitten jakaantuivat eri huoneisiin harrastamaan aivan normaalisti juomista ja seksiä. Ensimmäinen kerääntyminen Medmenhamissa tapahtui Valpurin yönä vuonna 1752, mutta se ei onnistunut - liian paljon osallistujia - joten kerho pidettiin sen jälkeen pienempänä (vaikka mm. Benjamin Franklinin uskotaan olleen jäsen).

Dashwoodin kerho harrasti pääasiassa hauskanpitoa. Satanismi liitettiin vahvemmin Charles Edwardin Helvetintuli-kerhoon 1720-luvulla. Edwardin kerhoon ja sen seuraajaan Irlannissa liittyi useita kansantarinoita, joissa tietty musta kissa vahvasti esiintyi.

Strange stories, too, are related of a certain large black cat belonging to the club. It was always served first at dinner, and a word lightly spoken of it was considered a deadly insult, only to be washed out by the blood of the offender.

Tarinan mukaan pappismies lausui kissan läsnäollessa paholaisen manaussanat, jolloin kissa singahti katon läpi ja otti sen mukaansa. Tämä oli ilmeisen hyvä asia, koska kerhossa oli nautiskeltu viskin ja voin sekoitusta, joka juotiin kuumana. Moni juoja seisoi lähellä takkatulta ja juoman ja tulen yhteisvaikutus sulatti ytimen heidän luistaan, niin että he kaatuivat kuolleina lattialle. Jatkuessaan kerho olisi riistänyt Irlannilta puolet pääreistä.

Other stories equally absurd, but not quite so fit for publication, are still circulated in Ireland. It is said that in the H. F. clubs blasphemous burlesques of the most sacred events were frequently performed; and there is a very general tradition, that a person was accidentally killed by a lance during a mocking representation of the crucifixion.

Helvetintuli-kerhojen perinteen väitetään jatkuvan. New Yorkissa huhun mukaan hyvässä asemassa olevat henkilöt kerääntyvät säännöllisesti pukeutuneina 1700-luvun asuihin - vaikka todennäköisesti ilman mustaa kissaa.Jopa "Rat Pack" - Frank Sinatra ja kumppanit - on yhdistetty kerhoihin. Mikäpä siinä - viini, laulu ja naiset on ikivanha perinne. Tuskinpa Frakie-boy paholaista palvoi, vaikka naisia ja viskiä palvoikin.

Aave ja Pimeys - Tsavon ihmissyöjät

Tsavon ihmissyöjät Field Museumissa, Chicagossa

Kuuluisimmat ihmissyöjäleijonat ovat Tsavon leijonapari, joka söi joidenkin väitteiden mukaan jopa 135 rautatiesillan rakentajaa Tsavossa, Keniassa vuonna 1898. Kirjoitin "joidenkin väitteiden", koska everstiluutnantti John Henry Patterson, rautatieinsinööri, antoi itse vaihtelevia lausuntoja surmattujen todellisesta määrästä. Chicagon Field Museumin tutkijat ovat jäljittäneet Tsavon leijonia ja arvioivat, että todellinen uhrimäärä saattoi olla 28. Sekin riitti pysäyttämään sillan rakennustyöt ja ajamaan satoja työläisiä pakoon. Aave ja Pimeys ovat työläisten antamat nimet näille yön kauhuille, jotka kiskoivat kirkuvia ihmisiä vuoteistaan ja hävisivät pimeyteen ennen kuin kukaan ehti soihtua kohottaa.

Patterson jäljitti leijonat ja surmasi ne. Metsästyksen kohokohdat ovat historiaa - pöllö, joka melkein pudotti Pattersonin puuhun rakennetulta lavalta, leijona-ansa, johon toinen leijonista meni, kauhistuneiden työläisten ampumat laukaukset, jotka rikkoivat ansan lukon ja päästivät leijonan taas pakoon, ja Pattersonin itsepäinen sankarillisuus rakkaan rautatiesillan puolustamisessa. Minusta hänen motiivinsa on sankaritarinan paras osa - hän halusi siltansa valmiiksi ja hän sai siltansa.

Nahat päätyivät aikanaan Chicagoon ja entisöitiin näytteille. Ne tuottavat varmaan pettymyksen museossa kävijöille - Tsavon leijonat ovat harjattomia eivät ollenkaan niin vaikuttavia kuin filmissä "The Ghost and the Darkness", jossa Val Kilmer jahtasi leijonia apunaan Michael Douglas hulluna valkoisena metsästäjänä (todellisuudessa mitään metsästäjää ei ollut, Patterson selvisi yksin).

Oikea tarina on riittävän jännittävä. Pattersonin oma kertomus löytyy Internetistä (paitsi, valitettavasti, kuvia). Field Museumilla on hyvä sivusto aiheesta, myös alkuperäisiä valokuvia. Joitakin myytin aineksia on nykyään korjattu. Elokuvan väite, että urosleijonat eivät normaalisti metsästä pareittain, on huuhaata. Leijonien luola on ilmeisesti todellinen ja löydetty uudelleen. Kimaltava luuröykkiö, jonka Val Kilmer filmissä löysi, ei ollut todellinen - luolassa tosin oli ihmisen luita. Oletus, että Tsavon leijonat ovat harvinaisuus, on sekin myytti. Leijonat kääntyvät hyvin helposti ihmissyöjiksi ja jopa opettavat tavan poikasilleen, jos saavat siihen pienenkin tilaisuuden. Näiden korjausten jälkeen myytti voidaan säilyttää. Aave ja Pimeys tulevat aina saalistamaan ihmisten alitajunnassa.

Tarinoita karvaisista aviomiehistä

Tyttö ja tiikeri kiinalaisena versiona; Gustave Dorén Ritari Siniparta antaa avaimet vaimolleen

Kansansaduissa on useita versioita tytöistä, jotka joutuvat naimaan villipedon. Ritari Siniparta ei ensin tunnu kuuluvan joukkoon. Hän on mies, joka sarjamurhaa vaimojaan. Hän antaa vaimolle talon avaimet, mutta kieltää katsomasta viimeiseen huoneeseen. Kun vaimo kuitenkin salaa avaa oven, hän löytää edeltäjiensä ruumiit.

Siniparralla on kuitenkin yksi silmiinpistävä tuntomerkki; hänellä on hyvin omituinen parta. Gustave Dorén kuvassa hän muistuttaa tavattomasti "Kaunotar ja peto" -sadun petoa.

Vasemmalla ehdotus "Lumivalko, ruusunpuna" -sadun karhuaviomieheksi, oikealla "Kaunotar ja peto"

Saduilla on muutakin yhteistä. Molemmissa kyseessä on sopimusavioliitto; kummassakin tarinassa vaimo on tottelematon miehelleen. "Kaunotar ja peto" -sadussa mies melkein kuolee, koska vaimo lähtee sukulaistensa luo eikä palaa sovittuna aikana. Kun vaimo ehtii hyvästelemään pedon ja tunnustaa rakastavansa tätä, peto muuttuu prinssiksi. Siniparran vaimo rikkoo pahemmin. Hän urkkii tietoonsa miehen entisen elämän, erityisesti tämän varhaisemman seksielämän. Siitä rangaistuksena hänelle käy kuten edellisillekin vaimoille, hän kuolee (tai hänen veljensä ehtivät viime tipassa pelastamaan hänet).

Karvaisuus on aikuisen miehen symboli. Saduissa heijastuu tyttömorsianten pelko, kun he joutuvat muuttamaan tuntemattoman, vanehmman miehen luo. Siniparta-taru kuvaa vaimolle esitettyä vaatimusta olla kiltti ja tottelevainen, tai käy todella huonosti. "Kaunotar ja peto" -sadussa vaimo tajuaa, että vanhempaakin miestä voi rakastaa, ja tarina päättyy onnellisesti. Sadussa "Lumivalko ja ruusunpuna" tyttö ei myöskään pelkää karhua, joka tulee taloon, vaan kutsuu tämän takkansa ääreen ja hoitaa häntä. Niinpä karhu osoittautuukin lumotuksi prinssiksi ja tarina päättyy onnellisesti.

Aasiassa tunnetaan tarinoita, jotka varoittavat tyttöjä seksuaalisuuden vaaroista. Intialaisessa "Tyttö ja tiikeri" -sadussa tyttö himoitsee jokaista näkemäänsä komeaa miestä ja päätyy heikkoutensa vuoksi muotoaan muuttavan tiikerin vaimoksi. Tässäkin tarinassa, kuten joissakin Siniparran versioissa, perheen miehet pelastavat tytön väkivaltaisen aviomiehen kynsistä. Uutta avioliittoa tyttö ei kuitenkaan enää voi solmia.

Satujen opetus: jos vaimo on kiltti, nöyrä ja hiljaa eikä katsele miehiä ennen avioliittoaan, hän voi löytää onnen vanhankin miehen sylissä. Jos hän on omapäinen, huonosti käy.

Dalitit, Intian kastittomat

Dalit-pariskunta (vuoristoheimosta) Goan markkinoilla

Dalit on nimitys, jota yleisesti käytetään Intian kastittomista. Gandhi yritti korvata sen sanalla harijan, Jumalan lapsi, mutta ei onnistunut. Daliteihin kuuluvat eri heimoyhteiskunnat ja alhaisimpien töiden tekijät; dalitit eivät ole yhtenäinen ryhmä. Useat dalitit ovat luopuneet hindulaisuudesta ja kääntyneet buddhalaisuuteen tai kristinuskoon (ja monet heimot harrastavat animismia), koska kastijärjestelmä on nimenomaan hindulaisuuteen liittyvä systeemi.

Dalitit ovat olleet jo 3000 vuotta sorrettu ryhmä. Heitä on saanut vapaasti pahoinpidellä ja tappaa, ja jos dalit on onnistunut hankkimaan maata tai muuta omaisuutta, hänet on usein tapettu tai omaisuus tuhottu. Tilanne on edelleen paha; joissakin dalit-ryhmissä lukutaito on alle prosentin luokkaa. Eräs reportteri päätti tarkastaa itse poliitikkojen väitteet, joiden mukaan daliteille oli rakennettu kouluja. Hän tutki toistakymmentä koulua. Rakennuksista ei löytynyt ketään, ei opettajia eikä oppilaita, ei myöskään yhtään esinettä. Vain yhdessä koulussa oli jotakin elämää; siellä majaili vuohi.

Silti dalitit eivät anna periksi. He ovat perustaneet voimistuvia yhteenliittymiä. Martin Macwan johtaa Navsarjan-liittoa, johon kuuluu kolmetuhatta kylää. Dalit Freedom Network työskentelee Intian ulkopuolella kerätäkseen varoja dalit-lasten koulutukseen ja puolustaakseen ihmisoikeuksia.

DFN pitää tunnuksenaan savikuppia, ramapatraa. Kaikissa Intian maalaiskodeissa on oven ulkopuolella tällainen savikuppi. Kun alemman kastin jäsenelle tarjotaan teetä, hän juo sen ramapatrasta, joka sen jälkeen särjetään. Siten estetään ylemmän kastin jäsenten huulet koskettamasta samaa kuppia, josta alempi kasti on juonut.

Tunnettuja daliteja ovat tohtori Ambedkar, kastittomien vanhempien poika, joka onnistui opiskelemaan, vaikka hänen käskettiin istua luokan nurkassa ollakseen koskettamatta ketään. Hän pääsi Englantiin ja sai lakimiehen koulutuksen. Intiaan palattuaan hän ajoi dalitien asiaa kuolemaansa asti.

Sotaisampi ja Intian ulkopuolella tunnetumpi oli Phoolan Devi, rosvokuningatar, josta tuli Intian parlamentin jäsen. Phoolan Devi ammuttiin kotinsa portaille vuonna 2001.

Sotaisa dalitien vastarintaliike on Dalit Sena. Heidän ihanteisiinsa kuuluvat Yhdysvaltojen mustat pantterit. Puhuessaan daliteihin kohdistuneesta vainosta he käyttävät ylpeänä sanaa "holocaust". Ellei Intia onnistu ottamaan huomioon dalitien oikeuksia, Dalit Senaa on syytä vahtia.

Fred Vargas

Fred Vargas

Pariisissa ei ole helppo löytää jalkakäytäviltä kiveä jota potkia. Maalla löytää kyllä. Mutta maalla ei tarvitse potkia kiviä. Sen sijaan Pariisissa on joskus pakko löytää hyvä kivi jota voi potkia. Niin se vain on.

Kiven potkiminen johtaa Marcin aution talon luo Fred Vargasin kirjassa "Pystyyn, kuolleet!" Autiosta talosta tulee kolmen evankelistan, kolmen hiukan oudon historioitsijan asuinpaikka. Minut se sama kivi sai välittömästi koukkuun. Sen jälkeen on ollut pakko hankkia jokainen suomennos. Kirjoissa on lempeää kahjoutta, jota ei voi vastustaa.

Yllätyin tiedosta, että kirjoittaja on nainen. Frédérique (oikea sukunimi on tarkkaan varjeltu salaisuus) on ammatiltaan arkeozoologi, mitä nimitystä heistä nyt suomeksi käytetäänkään.

She is technically an archéozoologue, using animal bones to study medieval eating habits, commercial relations, hunting, husbandry and social structures.

"Archaeology is a sort of mythic profession," Fred Vargas explains on a visit to London, "and people think it must be fascinating, which it is in a way. But it's also very scientific and requires lots of facts and figures, statistics and studies - it's quite austere. Even as a student I thought it was a bit incomplete in terms of the emotional aspects of life. I used to play the accordion in order to relax from the job, but I wasn't good enough at music, so I decided to write a detective story for fun."

Fred Vargasin kirjoista on suomennettu neljä. Niiden viehätys on oudoissa, harhailevissa henkilökuvissa ja mystisissä tapahtumissa - nurmikolle ilmestyy yhdessä yössä puu, ihmissusi on valloillaan, taloihin piirretään nurinpäin olevia nelosia - vanha merimies herättää henkiin kaupunginhuutajan ammatin, paimen juttelee johtopässinsä kanssa puhelimessa. Ylättävää onkin, että tosielämässä Fred Vargas on tällä hetkellä Ranskan salaisen poliisin tiukassa seurannassa.

Emerging on to the street, she points at the drawn blinds of the first-floor flat opposite. "That's where they are," she says. "They rented it a couple of months ago and ever since the blinds have never been opened. It's ... disagreeable." She waves briefly. "Hi, guys."

Poliisi ei ole kiinnostunut arkeologiasta eikä jännityskirjoista. He yrittävät tavoittaa Fred Vargasin kautta italialaisen Cesare Battistin. Battisti osallistui Italiassa 70-luvun äärivasemmistolaiseen liikkeeseen. Hän pakeni Ranskaan, sai oleskeluluvan, meni naimisiin ja kehittyi menestyväksi jännityskirjailijaksi. Sitten Italian oikeuslaitos tuomitsi hänet poissa olevana neljästä 70-luvulla tehdystä murhasta. Ranska päätti karkottaa hänet. Battisti painui maan alle.

Ranskalaiset kirjailijat, Fred Vargas etunenässä, aloittivat julkisuuskampanjan saadakseen karkotustuomion peruutetuksi. Sen vuoksi salainen poliisi jahtaa Vargasia.

Vargas, and many other mainly left-leaning artists, writers, stars and intellectuals in France, believe him, pointing out that the only evidence against him is testimony from an informant who was himself offered immunity from prosecution.

"The whole thing stinks," says Vargas. "The word of the French state is without value, and will remain so for years. Not only is Battisti innocent - if you look at the evidence, he simply could not have committed these crimes - but he is non-extraditable. His case had already been tried here and couldn't be tried again; and he won't get a retrial as French law requires."

Tällä hetkellä Fred Vargas ei kirjoita, hänen koko huomionsa kohdistuu Battistin juttuun. Toivottavasti hän taas joskus voi soittaa haitaria ja potkiskella kiviä Pariisin kaduilla miettiessään uutta juonta hiukan viistoille henkilöilleen - tai edes lukea "Ammattilaisten työkalukuvastoa" kuten hänen henkilönsä Camille tekee, kun maailma käy liian monimutkaiseksi.

Saumurin satulinna

Saumur nykyään ja Limbourgin veljesten maalaamana

Monista menneisyyden kaupungeista ja rakennuksista on jäljellä vain taiteilijan tekemiä kuvia. Niitä katsoessa miettii (ainakin minä mietin), onko tällaista voinut "aikuisten oikeasti" olla. Myös jälkimaailmalle säilyneet sanalliset kuvaukset tuovat mieleen kadonneen loiston, jota ei enää kyetä saavuttamaan.

Joskus saa tilaisuuden verrata kuvaa ja todellisuutta. Esimerkistä käy Saumurin linna, jonka Limbourgin veljekset maalasivat du Berryn herttualle hänen kuuluisaan "Tuntien kirjaansa", "Les Tres Riches Heures". Yllä olevassa kuvassa on rinnakkain linna nykyään ja linna 1400-luvun miniatyyrissä. Rakennuksen osat ovat kaikki paikoillaan. Mutta se satu! Limbourgin veljesten korkea, valkoinen, koristeellisin yksityiskohdin kuvattu linna on aika kaukana kylläkin kauniista, mutta paljon karummasta ja käytännöllisemmästä tämän päivän linnasta.

Onko kaikki siis maalareiden mielikuvitusta? Ei välttämättä. Linnaa on muutettu vuosisatojen aikana, ja erityisesti pienet, murenevat yksityiskohdat on poistettu. Linnan korkeus tuskin on muuttunut, mutta

One can see all the high parts of the castle cutting out on a blue sky in a sumptuous crowning: notched parapets, roofs, chimneys, attic windows, wind vanes with the flowers of lily gilded.

All these ornaments disappeared today. The covered ways were covered, and this modification made disappear crenellations from the parapets.

Loiren laaksossa on toinen toistaan upeampia linnoja. Maaperästä kaivettiin tuffia - tuffeau - hiekkaista kalkkikiveä, joka on pehmeää ja helposti käsiteltävää. (Sivutuotteena kaivamisen synnyttämissä käytävissä kasvatetaan sieniä ja säilytetään viiniä.) Mikä on helppo muotoilla, on myös helposti tuhoutuvaa. Niinpä voimme edelleen ihailla Saumuria koko 1400-luvun loistossaan vain Limbourgin veljesten kalenterikuvassa. Ja leikkiä, että se näytti juuri tuolta, ja että kauniit, samettiin pukeutuneet aatelisnaiset ratsastivat loisteliailla hevosilla linnasta haukkametsästykseen, eikä kukaan tiennyt rutosta mitään (kesken kirjan valmistumisen Limbourgin veljekset kuolivat ruttoon ja teoksen viimeisteli toinen maalari).

San Franciscon suuri maanjäristys 1906

San Francisco tulessa maanjäristyksen jälkeen

Tänään on tasan sata vuotta San Franciscon suuresta maanjäristyksestä, yhdestä tuhoisimmista, joka iski kaupunkiin. Maanjäristyksen voimaksi arvioidaan 7,8 Richterin asteikolla. Järistys sattui kello 5:13 aamulla ja sitä seurasi tulipalo, joka raivosi neljä päivää. Jotkut tahot arvioivat nykyään, että tulipaloa liioiteltiin, jotta ei olisi säikyelty tulevia asukkaita; kaikki kaupungit palavat silloin tällöin, mutta maanjäristys on peloittava tuntematon. Jos näin arvioitiin, siinä erehdyttiin. Talouselämän keskus siirtyi Los Angelesiin eikä San Francisco koskaan saanut etumatkaansa takaisin.

Ajan arvio kuolleiden määrästä oli 478, mutta nykyään arvioidaan todelliseksi lukumääräksi 3000 - 6000 ihmistä.

At the time only 478 deaths were reported; the figure was concocted by government officials who felt that reporting the true death toll would hurt real estate prices and efforts to rebuild the city. Furthermore, hundreds of casualties in Chinatown went ignored and unrecorded due to racism at the time.

250 000 jäi kodittomaksi. Telttaleirejä pystytettiin koko San Franciscon alueelle. Poliisit ja sotilaat saivat luva ampua ryöstäjät; noin 500 ammuttiin tämän määräyksen nojalla. Siihen aikaan ihmishenki oli muutenkin halpa. Silminnäkijät kertovat:

"When the fire caught the Windsor Hotel at Fifth and Market Streets there were three men on the roof, and it was impossible to get them down. Rather than see the crazed men fall in with the roof and be roasted alive the military officer directed his men to shoot them, which they did in the presence of 5,000 people." (Max Fast).

"The most terrible thing I saw was the futile struggle of a policeman and others to rescue a man who was pinned down in burning wreckage. The helpless man watched it in silence till the fire began burning his feet. Then he screamed and begged to be killed. The policeman took his name and address and shot him through the head."

Viimeisimmässä San Franciscon maanjäristyksessä 1989 kuoli vain 63 henkilöä, eikä yksikään tiettävästi poliisin ampumana. Ajat ovat käyneet lempeämmiksi.

Weekly World News

Yhdysvalloissa vaikuttaa villi ja viihdyttävä lehti "Weekly World News". Sen sisällöstä saa hyvä kuvan - paitsi lukemalla itse lehteä - myös Wikipedian artikkelista.

Hassumpi puoli lehdessä on se, että sen sisältö otetaan Jumalan totuutena (kirjaimellisesti) joissakin piireissä. Nooan Arkki -tarinoissa nojaudutaan usein WWN:n sisältöön. Hyvä viimeaikainen esimerkki luottamuksesta lehteen on Suomi-24 -keskustelupalstalla esitetty väite, jonka jatkoksi kirjoittaja panee linkin WWN-lehteen:

Mutta, nyt se on todistettu:

Egyptistä on löydetty ihka oikean alienin muumio! Muumio on ollut hieroglyfien mukaan yhden sen aikaisen pomon henkilökohtainen neuvonantaja ja muumion arkusta löydettiin lisäksi välineitä, jotka eivät ole tästä maailmasta ja joita tiedemiehet eivät pysty selittämään.

Jäämme odottelemaan kuvia, tai sitten myös tämä löytö kätketään. Yllättäen se roudattiin pikaisesti Jenkkihin!

Köyhdytetty uraani

Köyhdytetyn uraanin uhri Irakista

Sitä saadaan ydinteollisuuden jätteenä.
Se on lähes ilmaista.
Se on erittäin tehokasta sekä panssarin suojalevyinä että ammuksina, koska sillä on tavattoman korkea tiheys.
Se tappaa. Ei vain heti, vaan neljä ja puoli miljardia vuotta myöhemminkin.
Se on köyhdytettyä uraania, depleted uranium, DU.
Me (kehittyneet länsimaat) käytämme sitä.
Me kiistämme sen vaikutukset.

"Who's asking the question? The Iraqis tell us 'terrible things happened to our people because you used it last time'.
"Why do they want it to go away? They want it to go away because we kicked the crap out of them, OK?

Köyhdytetty uraani menee hengitysteihin, jää maaperään ja aiheuttaa vaurioita elimistöön ja syöpää kaikille, jotka tulevat sen läheisyyteen. Se myrkyttää myös syntymättömät lapset. Se on joukkotuhoase.

Initial Symptoms of DU contamination include severe headaches, fatigue, shortness of breath, night sweats, fever, poor appetite, joint pain, gastrointestinal problems, rashes and oozing lesions. But later on more serious symptoms are caused, including cognitive difficulties, memory loss, mood swings, neuropathies, blood disorders, menstrual problems, burning semen, increased pain and greater immobility.

Death by DU contamination is slow but agonizing.

Sen tuhoa lapsiin, syntyneisiin ja vielä syntymättömiin, ei kestä ajatella.

THEY SMILED as they were dying. One little girl in a Basra, Iraq, hospital even put on her party dress for my newspaper's portrait of her. She did not survive three months.

Sen vuoksi köyhdytetyn uraanin vaikutuksia on yritetty kätkeä eikä tietoja siitä anneta. Salailu ei poista seurauksia.

Juhlimme nyt pääsiäistä, yhden miehen yritystä kantaa kaikki maailman synnit. Luulen, että panemme vähän liikaa hänen harteilleen. Tämä synti pitäisi sälyttää sinne, minne se kuuluu. Demokraattisten maiden johtajille, päättäjille, talouden vartijoille ja niille, jotka pyrkivät sulkemaan julistajien suut. Ja niille, jotka eivät kuuntele.

Saarna on päättynyt, kiitos, että kuuntelitte.

Kärsimyspornoa Filippiineillä

Ristiinnaulitseminen kameroiden edessä

Filippiineillä, San Pedro Cutudissa, on taas tänään esitetty näytelmä, josta ei tiedä, miten suhtautuisi; kauhulla, inholla vai kunnioituksella. Vapaaehtoiset filippiiniläiset tulevat esittämään pääsiäisen kärsimysnäytelmän kuolemanvakavissaan. He ruoskivat itseään, kantavat raskaan ristin kukkulalle ja lopulta tulevat ristiinnaulituiksi oikeilla nauloilla. Käsivarret sidotaan ensin ristiin, ja ristiinnaulittu voi tise kertoa, milloin haluaa alas, mutta tuska on sirti valtava. Sekä miehet että naiset osallistuvat tähän riittiin.

Samalla näytelmä vetää puoleensa innokkaita turisteja kameroineen. Ulkomaalaisia on kielletty osallistumasta sen jälkeen, kun yksi ristiinnaulittu japanilainen osoittautui pornotähdeksi, jota kuvattiin sadomasokistiseen filmiin.

Tänä vuonna ristiinnaulittiin lopulta yhdeksän henkilöä. Vuonna 2001 ristillä riippui 11 miestä ja yksi nainen. Monet tulevat uudelleen ja uudelleen. Heille tämä on uskonnon huipentuma, turisteille kiihdyttävä näytelmä. Jos kameroita olisi ollut vähän yli 2000 vuotta sitten, meillä olisi autenttisia lähikuvia alkuperäisestä rististä.

Transnistria revisited

Transnistrian parlamenttirakennus Leninin patsaineen

Bloggasin Transnistriasta vuosi sitten, 5.4.2005.Silloin kirjoitin juutalaisten kohtalosta Transnistriassa toisen maailmansodan aikana. Nyt tarkastelen (YLEn Ulkolinjan innoittamana) tätä merkillistä Neuvostoliiton jäännettä tämän päivän maailmassa.

Transnistrian presidentti Smirnov (ei tietääkseni sukua vodkalle) pitää omaa kotisivuaan. Siellä on lehdistötiedotteita ja taloudellisia katsauksia samalla puuduttavalla tyylillä, jota Pohjois-Korea käyttää. Smirnovin sivuilta saa huonosti selvää, mistä Transnistrian (tai heidän oman mielipiteensä mukaan Pridnestrovien) nykyisessä konfliktissa oikein on kysymys.

Pridnestrovien oma tiedote ilmoittaa, että maa on kukoistava ja demokraattinen ja sillä on menestyvä talous. Ainoa ongelma on naapuri Moldova, joka yrittää vallata alueen. Moldovan näkemys on, että Transnistria on rosvovaltio, joka vie moldovalaislta talonpojilta sadotkin.

Transnistria, the separatist eastern region of Moldova , known by the international community as a "black hole" for the economies in the region, is a place that causes instability, it is involved in illegal exports of weapons and goods, and human and drug trafficking. The Transnistrian regime, promoted and supported politically, economically and militarily by the Russian Federation, produces weapons and illegally exports them on the international market (see May 8, 2005 Sunday Times' article by Brian Johnson Thomas: Radiation rockets on sale to 'terrorists').

YLEn dokumentissa käsiteltiin samaa ydinohjusten myyntiyritystä Algerian terroristeille, josta Sunday Times kirjoitti. Niinpä Moldovan kiukku tuntuu ymmärrettävältä. Myös Ukrainassa kiistellään Transnistrian tulliongelmista. Molemmat naapurimaat, Moldova ja Ukraina, joiden väliin Transnistria on kiilautunut, syyttävät siis maata salakuljetuksesta, ihmiskaupasta, aseiden myynnistä ja huumeiden välityksestä. Nyt Moskova on liittynyt ongelmien joukkoon ("Ellet ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa"). Vaikuttaa siltä, että Moldova ja Ukraina ovat yrittäneet sulkea rajansa Transnistriaan, ja Moskova on kimpaantunut. Koska Transnistrian puolustuksesta vastaa suureksi osaksi venäläinen armeijakunta, kiista voi käydä kuumaksi.

Mitä ovat tämän kaiken keskellä Transnistrian kansalaiset itse? Ovatko he kuumapäisiä kasakoita, kiilusilmäisiä salakuljettajia vai kärsiviä köyhiä? Joitakin vihjeitä saa Béla Szandelszkyn valokuvista. Ne näyttävät "kommunismin museon":

As long as Russia back the breakaway state, and pulls its heels over removing the remnants of an army division and a massive stockpile of arms and ammunition from the area, it seems a communist museum called Transnistria will survive and Lenin will stand proudly on its streets.

Mihail Kalashnikov

Mihail Kalashnikov ja Kalashnikov (AK-47)

Kalashnikov, AK-47, on maailman laajimmin levinnyt konetuliase. Se ylpeä kehittäjä on ainakin tällä hetkellä vielä hengissä. Hän syntyi 1919 työläisperheeseen, jonka kuudestatoista lapsesta vain kuusi selvisi aikuisiksi. Toisessa maailmansodassa Kalashnikov oli tankin päällikkönä. Hän haavoittui pahasti. Sairaalassa viereisen vuoteen sotilas sanoi: "Miksi meidän miehillämme on yksi kivääri 3-4 miestä kohti, kun saksalaiset käyttävät automaattiaseita?"

"So I designed one. I was a soldier, and I created a machine gun for a soldier. It was called an Avtomat Kalashnikova, the automatic weapon of Kalashnikov—AK—and it carried the date of its first manufacture, 1947."

Kalashnikovista on itsestäänkin tullut legenda. Hän on kaksinkertainen Neuvostoliiton Työn Sankari, hän on asunut sodasta lähtien synnyinkaupungissaan eikä ole koskaan ollut rikas. Tosin hän vuonna 2004 alkoi nimellään mainostaa vodkaa, joka on 41% täyttä ainetta ja tunnettu yli maailman.

Kun Robert Fisk haastatteli Mihail Kalashnikovia vuonna 2001, tämä kertoi saudiarmeijan majurin sanoneen hänelle: "Miksi ette vaihda uskontoa? Kristityt pitävät teitä suurena syntisenä, joka on vastuussa kymmenien tuhansien kuolemasta. Teille on jo kauan sitten varattu paikka helvetissä. Muslimina Allah toivottaa teidät vastaan sankarina." Kalashnikovin ylpeydenaihe oli myös, että Mosambikin lipussa on hänen luomuksensa kuva, samoin Libanonin Hizbollahien tunnuksessa, jossa AK-47 muodostaa yhden l-kirjaimen Allahin nimessä. Harva meistä on päässyt valtiolliseen lippuun.

Vasemmalla Hizbollah-tunnus, oikealla Mosambikin lipun tunnusosa - kuokka, kirja ja AK-47

Valekirjosimpukka Loviisassa

Mytilopsis leucophaeata

Loviisan ydinvoimalan edustalle on kotiutunut harvinainen SIMPUKKALAJI. Valekirjosimpukkaa ei ole aiemmin havaittu pohjoisella Itämerellä. Laji esiintyy erityisen runsaana ydinvoimalan jäähdytysveden purkupaikalla. Löydöstä kertoi säteily- ja ydinturvallisuuslehti Alara.
(YLE Uutiset)

Luin YLEn uutisen ja otin selvää siitä, mikä tämä ydinvoimalan jäähdytysvesiin mieltynyt otus on. Osoittautui, että kyseessä on alkuaan Meksikonlahdelta kotoisin oleva vaeltajasimpukka, Mytilopsis leucophaeata. Vaeltajasimpukat ovat ilmeisesti vakava ympäristöuhka. Ne leviävät laivojen pilssivesissä. Tämä Loviisan onneton otus, valekirjosimpukka, on subtrooppisten ja lauhkeiden vesien rajamailla elävä laji, joten se mahdollisesti rajoittaa esiintymisensä Suomessa ydinvoimalan päästövesiin. Se aiheuttaa merkittävää biologista likaantumista ja voi olla tavattoman harmillinen tiheinä yhteisöinä (Loviisassa keskimäärin 18 500 aikuista yksilöä neliömetrillä).

"The cooling water conduits of a power station provide an ideal habitat for M. leucophaeata. Given these perfect conditions, settlement occurs readily and growth can be rapid until it begins to interfere with the operational systems and finally leads to their failure. This phenomenon is known as bio-fouling. Worldwide, mussels cause serious problems in cooling water conduits."

Ydinvoimaloitamme eivät uhkaa niinkään kaksimetriset terroristit, vaan alle kaksisenttiset simpukat. Uhka tulee alhaalta.

Epäsosiaaliset Neandertalit

Uusin näkemys Neandertal-ihmisestä

Miksi Neandertal-ihmiset eivät pärjänneet? Mihin he katosivat? Näitä kysymyksiä on esitetty siitä asti, kun on yleisesti myönnetty, että Neandertal-ihmiset eivät olleet esi-isiämme (ei yhteistä DNA:ta) eivätkä rumia, tyhmiä tai kömpelöitä.

He menestyivät varsin hyvin, kunnes Cro Magnon -ihmiset saapuivat. Sitten he katosivat. Voisi ajatella, että esi-isämme olivat niin pahantahtoisia naapureita. Tiedemiehet ajattelevat mieluummin, että Cro Magnoneilla oli jokin "terä", joka Neandertaleilta puuttui.

Neandertalit huolehtivat toisistaan. He hautasivat kuolleensa, huolehtivat sairaista, ja loivat taidetta. He soittivat - on löydetty Neandertal-huilu. Heillä oli kehittynyttä tekniikkaa - he osasivat mm. tehdä ja käyttää pikeä työkalujensa kokoamisessa. Mutta he eivät ajatelleet symbolisesti eivätkä innovatiivisesti. Niinpä he eivät tehneet uusia keksintöjä, kun ajat muuttuivat.

Viimeisin tutkimus viittaa siihen, että Neanderta-ihmsiet hävisivät yksinkertaisesti sen vuoksi, että he olivat epäsosiaalisia.

The Neanderthals tended to be anti-social, staying in small hunter-gatherer groups, while the sapiens were "routinely" travelling distances of 60 miles and meeting other groups.

This meant that if an area became hunted out or a more powerful rival took over, the Neanderthals had no-one to turn to while the modern humans did.

Dr Dan Adler, of Connecticut University, who led the study, which appeared in the journal Current Anthropology, said: "Any individual Neanderthal, I don't imagine, knew more than 20, 30 or 50 people. That's by virtue of the fact they didn't get around as much. Maybe they didn't want to. Modern humans seem to get around a lot. They were routinely covering distances of at least 100km.

Tohtori Adler päättelee, että kun olot kävivät huonoiksi, liikkuvat ja sosiaaliset Cro Magnon -ihmiset saattoivat liittyä toisiin ryhmiin. Neandertalit jäivät vanhalle reviirilleen ja tuhoutuivat. Kymmenien tuhansien vuosien aikana tämä riitti hävittämään koko lajin.

Perusteena tohtori Adler esittää, että Cro Magnon -ihmiset tekivät koruja, käyttivät vartalomaaleja ja todennäköisesti tatuointeja ja vaihtelivat kampaustaan. Toisin sanoen he kuluttivat paljon aikaa erottautuakseen muista ryhmistä. Neandertalit peittivät vainajansa punamullalla, mutta heidän koruistaan ei ole minkäänlaista näyttöä.

We have no indication that Neanderthals really paid much attention to who other people were and they didn't try to signal to other people who they were," Dr Adler said.

"Modern humans were obsessed with this. They were spending a lot of time and energy on how they looked. They cared more about how they looked and were more style conscious."

Ryhmien erottautuminen muista on tärkeää vain, jos eri ryhmät tapaavat toisensa säännöllisesti. Harvempi pukeutuu, ellei odota vieraita . Muotitetoisuus erottaa nykyihmisen varhaisemmista ihmislajeista.

Rapa Nuin tatuoijat

Rapa Nui -tatuointia

Rapa Nui, paremmin tunnettu nimellä Pääsiäissaari, on kuuluisa mystisistä kivipatsaistaan. Ne ovat aiheuttaneet monenlaisia kiistoja saarelaisten alkuperästä ja patsaiden tarkoituksesta. Huolimatta Thor Heyerdahlista ja monista vielä villimmistä teorioista (kuten Von Dänikenin ideat), Rapa Nuin asukkaat eivät ole peräisin muinaisesta Lemuriasta, uponneelta Mun saarimantereelta eivätkä ulkoavaruudesta. He ovat samaa sukujuurta kuin muutkin polynesialaiset. Saari oli aikoinaan rikas palmulehtojensa ja viljelystensä (mm. makeaa perunaa, jonka tulo saarelle on arvoitus) vuoksi. Liikakansoitus ja puiden kaato päälliköiden seremoniapatsaiden pystyttämiseksi köyhdytti saaren, jonka väestö välillä laski 111 henkeen. Nykyään rapanuilaisia on 2000-3000 henkeä (joukossa on chileläisiä). Saaren kulttuuri oli polynesialaista, kuten rapanuilaisten tatuointiperinne todistaa.

Viimeisin vanhoista saarelaisista, jolla oli tatuointi, oli Uka a Hei a Arero, saaren viimeinen kuningatar. Saaren viimeinen tatuoija vietiin Chileen orjana vuosia sitten. Nyt saaren nuoret ovat elvyttäneet perinteen uudelleen. He tutkivat vanhoja malleja ja ottavat esimerkkiä Polynesian rikkaasta tatuointikulttuurista. Samoin kuin nuoret maorit ovat alkaneet tatuoida kasvojaan ja vartaloaan esi-isiensä malliin, myös rapanuit erottuvat kohta chileläisistä muutenkin kuin nimiltään, joista Chile on antanut erityisen lain:

The Chilean Constitution forces people to name children with their mother's last name as a second name (eg. Hotus is my father's last name, and Salinas is my mother's last name). That way, the mother's last name is lost when there are daughters in the family.

But the Indigenous Law establishes that any person who has a Rapa Nui last name as a second name can switch them. In my family (Hotus), there are only six men able to have children. According to this law, my children will have my last name first and the "Hotus" last name will not disappear easily.

That is, if I don't have children with a Rapa Nui man! In that case, his or her father's last name will come first.

IKEAn saita miljonääri

Ingvar Kamprad, IKEAn perustaja

Ingvar Kamprad, IKEAn perustaja ja yksi maailman rikkaimmista miehistä, on niin klassinen "juoksupojasta johtajaksi" -tyyppi, että mietityttää, onko joku suhdetoimintamies kirjoittanut koko tarinan. Tarina IKEAn synnystä ja noususta on kertomuksen mukaan seuraava:

Ingvar syntyi Smålannissa vuonna 1926. Hän aloitti kauppiaan uransa 5-vuotiaana myymällä leikkitovereilleen tulitikkuja. Sittemmin hän keksi, että tikkuja voi ostaa Tukholmasta halvemmalla, ajoi polkupyörällä edestakaisin ja myi tikkuja voitolla. Myöhemmin hän laajensi valikoimansa kalaan, siemeniin, joulukuusenkoristeisiin ja kuulakärkikyniin.

Kun Ingvar täytti 17 vuotta, hänen isänsä antoi hänelle rahalahjan hyvän koulumenestyksen vuoksi. Ingvar käytti rahat perustamalla oman yrityksen. Nimi IKEA tuli hänen nimensä alkukirjaimista ja Elmtarydin ja Agunnarydin nimien alkukirjaimista - nämä olivat tila ja kylä, joiden alueella hän varttui. Hän myi kaikkea lompakoista nailonsukkiin. Vuonna 1945 hän kehitti postimyyntikuvaston, jota maitoauto jakeli ympäristöön. Vuonna 1947 IKEA alkoi myydä huonekaluja. Litteät pakkaukset Ingvar keksi, kun hän näki yhden myyjänsä irroittavan pöydästä jalat, jotta se mahtuisi asiakkaan autoon. Loppu on huonekalualan historiaa.

IKEA on edelleen perheen omistuksessa. Ingvar vaimoineen ja poikineen on 30 vuotta asunut Sveitsissä, missä hän on luonut itsestään legendan - legenda saidasta miljonääristä. Väitetään, että jos hän hotellissa yöpyessään ottaa huoneen baarikaapista pullon soodavettä (mitään vahvempaa hän ilmeisesti ei juo), hän menee seuraavana päivänä, ostaa lähikaupasta toisen pullon ja panee sen baarikaappiin välttyäkseen maksamasta juomaa. Junassa ja lentokoneissa hän käyttää toista luokkaa ja Lausannen markkinoille hän menee vasta päivän päättyessä saadakseen tuotteet alennuksella.

Asked to confirm that he drove an old Volvo, said the thrifty Swede, who turns 80 on March 30: "It is nearly new, just 15 years old, or something like that."

Myös IKEAn henkilökunta saa jakaa isännän taloudellisen tyylin. Heitä on kehotettu aina kirjoittamaan paperin molemmille puolille. Mikään Scrooge Ingvar ei ole, hän kohtelee henkilöstöään hyvin:

Ikea workers already enjoy subsidised meals. A main course costs £1 with all drinks free. But now if they choose a healthy meal, they can eat for nothing.

Lisäksi hän Lausannen-kodissaan aina valmistaa ja tarjoilee omakätisesti jouluglögin vierailleen.

Onko hän todellinen?

Nestekidesilmälasit

Nestekiteet (liquid crystals) ovat materiaa, joka ei ole aivan nestettä eikä aivan kiinteää, kristallista. Niitä on jo jonkin aikaa käytetty hyväksi portaattomasti säädettävissä nestekidelinsseissä. Insinöörien suoraviivaiseen tyyliin sovellutuskohteina on nähty "kohdistusohjaimet, säätöobjektiivit, aaltorintamakorjaimet ja lasersädeohjaimet".

Kiitos käytännöllisesti ajattelevista henkilöistä! Nyt on löydetty uusi, suurelle ihmismäärälle elämisen helpotusta antava käyttö: kaksi- tai monitehosilmälasit! Silmälaseissa on kaksi kerrosta tavallista lasia ja niiden välissä hiuksenohut nestekidekerros. Laseja säädellään vivulla tai vastaavalla. Käyttövirran lasit saavat pienestä paristosta.

To make the change, users would flick a switch on a small battery pack that could attach to their belt or fit in a pocket. Li expects this setup to be commercially available in less than five years.

Eventually, the battery and switch could be incorporated into the glasses frame. The next step, Li said, would be to add sensors that would change the lens automatically, eliminating the need for a switch.

Kuten kävi kännyköiden ja kotitietokoneiden, insinöörit ajattelevat kaikkea suurta ja mahtavaa, mutta todellinen käyttöalue saattaa löytyä pienestä ja kotoisasta.

Desantit

Desanttien Suomessa käyttämä Severi-radio

Tulivat tässä puheeksi desantit eräällä kyläilyretkellä. Ajattelin vilkaista Internetistä, mikä se desantti oikeastaan on. Yllätyin jossakin määrin. Käsite on venäläinen - desanty - ja sen merkitys muualla maailmassa on erittäin horjuva.

Suomessa desantit olivat linjojen taakse yleensä laskuvarjolla toimitettuja tuholais- ja tiedustelupartioita. Suomalaiset käyttivät omista miehistään nimeä "kaukopartio", venäläiset olivat desantteja.

Suomessa pidätettiin sotien aikana hieman yli 700 desanttia. Heillä oli aseistuksenaan usein pistooli tai konepistooli, tuholaistoimintaa varten räjähteitä ja viestiyhteyksiä varten radio. He liikkuivat tavallisesti kolmen ryhmissä, kahden urkkiessa ja yhden hoitaessa yhteyksiä tukikohtaan. Radistien suojelemiseksi heillä oli lupa vain pakottavissa tilanteissa ottaa osaa taisteluun.

Nykyään monet armeijat kouluttavat ja käyttävät kaukopartioita, mutta ne kulkevat tavallisesti nimellä "erikoisjoukot". Briteillä on SAS, amerikkalaisilla Delta Force ja niin edelleen. Periaate on sama: tiedustele ja tuhoa. Sen sijaan venäläisten desanteista maailmalla on outoja käsityksiä: esimerkiksi tapaa kuljettaa jalkaväkeä ajoneuvojen, kuten tankkien päällä, käytetään desantti-nimitystä. Jopa normaaleja maihinnousu- ja laskuvarjojoukkoja on kutsuttu desanteiksi. Ilmeinen selitys tälle hämmingille on venäjän kielen ja yleensä venäläisten huono tuntemus.

Yllä oleva linkki tarvitsee muuten selitystä. Jalkaväen kuljettaminen tankkien päällä maailmansodassa ei ollut pelkästään venäläisten tapa. Venäjän rintaman laajoissa taisteluissa, motituksissa ja moteista pakenemisissa saksalaiset käyttivät samaa menetelmää.

Serbian punainen noita

Mira Markovic, Slobodan Milosevicin leski

Slobodan Milosevicin leski on ilmeisesti Moskovassa. Miten hän mahtaa tästä eteenpäin elää? Slobo ja Mira olivat suorastaan autistisen toisiinsa kiintynyt pari kouluajasta asti. Todistajien mukaan he eivät kouluaikana irrottaneet toistensa käsistä hetkeksikään. Molemmilla oli taustassaan perhetragedia. Slobodanin perhe oli maanisdepressiivisiä. Ensin setä, sitten isä ampuivat itsensä haulikolla. Lopulta äiti hirttäytyi.

Miran äiti Vera oli partisaani. Natsit saivat hänet kiinni 1942. Toisten mukaan hän paljasti kumppaninsa kidutuksessa, mutta natsit tappoivat hänet. Toisten mukaan Miran äidinisä antoi teloittaa tyttärensä petturina. Miran isä tunnusti tyttärensä vasta viisitoistavuotiaana.

Mira Markovicin tavaramerkiksi tuli kirkkaanvärinen muovikukka tai nauha, jota hän piti mustaksi värjätyssä tukastaan. Väitetään, että Mira löysi valokuvan äidistään. Äidillä oli kuvassa tekokukka hiuksissaan. Sen jälkeen Mira käytti samanlaista koristetta.

Jos Mira ja Slobo olisivat olleet tavallinen serbipari jossakin kaupungissa, he eivät olisi herättäneet kenenkään huomiota. Valitettavasti Mira työnsi ja Slobo nousi, ja heistä tuli verisin pari sitten Hitlerin aikojen.

Days before Serbia lurched into a disastrous air war with Nato in May 1999, Slobodan Milosevic was in an agony of indecision over whether to confront the alliance or back down. A seven-hour briefing with doubting generals had not persuaded him either way, but then the president's hand reached for the telephone connecting him to his wife, Mirjana. The dumpy figure in black was soon marching into the room, dismissing in seconds the generals' fears about war. "Rubbish," she snapped. "We go to war."

Kun Tim Sebastian (Hard Talk) haastatteli Miraa, Mira tiuski ja kiukutteli. "Tehän kuulustelette minua kuin oikeudessa!" "Älkää katsoko minua noin, en ole poliisiasemalla!" Ja lopulta - tyttömäisen lespaavalla äänellä - hän syyti Tim Sebastiania siitä, että tämä ei käyttäytynyt kuin "jalo ritari". Ei ihme, että kun NATO pommitti Belgradia ja silloinen Britannian ulkoministeri Robin Cook epäili Milosevicin perheen paenneen maasta, Mira lähetti hänelle kirjeen, jossa luki mm:

My first reaction, when I heard this, was surprise. Is it really possible that the British foreign secretary has nothing else to do than consider what my children and I are doing.

Nevertheless, I can believe that you are idle, that you do not have enough work for the state or family, or personal obligations, so that you spend a good deal of your free time in concerning yourself with the private lives of others.

--------------

You are one of those we have to thank that the endless bombardment of Yugoslavia continues endlessly for four weeks now, in which people are being killed and the country mercilessly devastated.

It is only logical that part of your bad intentions toward Yugoslavia are also directed at my family.

Kirjoittaako tässä valtion päämiehen vaimo vai kiukustunut koulutyttö?

Slavenka Draculic kirjoittaa kirjassaan "Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään", että serbit pettyivät ja raivostuivat, kun Slobodan kesysti antautui sen sijaan, että hän olisi kaatunut taistellen tai surmannut itsensä. Slobon perhe oli samaa mieltä:

"One should understand it was like a Shakespearean tragedy, with all these elements of chaos," Grubacic said. "I talked to this young guy who was there. They were totally insane. Milosevic was all the time pointing his gun at his head, saying: `I'll commit suicide. I'll kill Mira and Marija,' waving with the gun. This is very Macbeth kind of stuff."

Daughter reacted angrily

Wife and daughter, for their part, "were trying to convince Milosevic not to go to prison, as I understood from those who were there," Grubacic said. "So when he went to the car to leave the compound, (Marija) came out screaming. She was yelling to her father, basically, `You cannot go to prison, better kill yourself,' this kind of stuff. It was completely insane, and then she shot" her gun -- without hitting anyone.

"Anyway, Mira was known as not so fantastically stable a person, and (as for) Marija, it is known that after Oct. 5 (when Milosevic was ousted from power), she had a nervous breakdown, and she was taken to a military hospital, and then basically she spent three days being tied to the bed."

Siksi kysyn vieläkin: Miten Mira Markovic tästä lähtien elää? Mafiapoikansa tai gangsterityttärensä hyväksi? Slobodanin muistolle? Miten?