Amyn ja Frederican lailla

Äiti Frederica ja tytär Amy

Suosikkisarjojani televisiossa on "Amyn lailla" sen lämmön ja elävyyden vuoksi. Sarja onkin tehty sydämellä elävistä malleista. Tuomari Amy Grayta esittävä Amy Brenneman on tuomari Frederica Brennemanin tytär. Frederica - "tuomari Freddy" - on ensimmäisiä Harvardista valmistuneita naisia ja toinen Connecticutissa virkaan nimitetty naistuomari. Amy oppi lapsena kotona paljon nuorisotuomioistuimen toiminnasta - äiti toi tapauksia kotiin ja kyseli tyttäreltään, miten tämä ratkaisisi juttuja. Amy valmistui Harvardista kuten äitinsäkin, mutta halusi elämäänsä jotakin muuta ja ryhtyi näyttelijäksi. Hän sai mainetta mm. naispoliisin roolissa NYPD-sarjassa.

Kun hän meni jonkin jutun yhteydessä äitinsä työpaikalle, hän sai yhtäkkiä idean nuorisotuomioistuimeen perustuvasta TV-sarjasta. Idea ei ensin ottanut tulta ja sitten käsikirjoittajat eivät saaneet sävyä oikein. Alkuperäinen idea sisälsi 70-vuotiaan, kipakan naistuomarin. Sitten käsikirjoittajaksi löytyi Barbara Hall, eronnut tyttären yksinhuoltaja, ja Amystä tuli 35-vuotias nainen, joka on muuttanut New Yorkista Hartfordiin (sama kaupunki, jossa Frederica todellisessa elämässä asuu). Niinpä sarjan Amy Gray on yhdistelmä tuomari Freddyn ammatillista kokemusta ja Barbara Hallin yksityiselämää. Sarjan Amyn äiti Maxine on saanut Frederican luonteen.

Amy on sanonut roolistaan, että istuessaan ensimmäistä kertaa tuomariviitta yllään hän unohti hetkeksi vuorosanansa; hän tajusi yhtäkkiä olevansa äitinsä. "Siinä oli jotakin freudilaista."

"I know for me, a lot of my 20s was about going off and proving that I wasn't like my mother," she says. "I was so different, I wasn't going to do anything like her. And then, we all know, you fall flat on your face, because you're exactly like your parents."

Amy oiekudessa avustajansa Brucen kanssa

Magneettijääkaapit

Jääkaappimagneetit Ihmemaassa

Tähän asti magneetteja on pantu jääkaappeihin. Lähitulevaisuudessa ehkä koko jääkaappi on magneetti, jos tekniikka saadaan toimimaan. Ames Laboratory Yhdysvalloissa on päästänyt vuodesta 2002 asti julkisuuteen tietoja, että he kehittävät tällaista jääkaappia. Siinä gadolinium-metalli kuumenee magneetilla. Gadolinium jäähdytetään vedellä. Kun gadolinium siirtyy magneettikentästä, se jäähtyy lisää. Jäähdytetty gadolinium jäähdyttää vettä, joka kiertää jääkaapin jäähdytyskierukoissa. (Älkää minulta kysykö, näin olin sen ymmärtävinäni.)Joka tapauksessa sähkövirtaa tarvitaan hyrrän pyörittämiseen, mutta hiilivetyjä ei kehity ilmakehään. Amsterdamissa kehitetään magneettijääkaappia, joka käyttäisi gadoliniumin sijasta manganeesia.

Sveitsissä on myönnetty teknologiapalkinto kotitalouteen kelpaavan jääkaapin kehittämisestä olemassa olevilla tekniikoilla. Palkinnon saivat Vaudin kanttoonin teknisen koulun "professorit", nimiä uutisessa mainitsematta. Kun otetaan huomioon uutisen epämääräisyys, en alkaisi pidättää henkeäni odottaessani Mustaan Pörssiin sveitsiläistä magneettijääkaappia. Huolimatta parlamentaarikko Rüdi Nöserin puheesta Sveitsi taitaa vieläkin olla käkikellomaa.

But Noser warned in his speech, entitled Roadmap for Innovation, that Switzerland needed to improve its image if it wants to be a world innovation leader.

"When people think of Switzerland, they think of banking secrecy, chocolate and mountains," he later told swissinfo.

"No one sees Swiss competence in life sciences, electronics and medical technology. Maybe we earn too much money in Switzerland to go abroad and market our ideas. I believe you can only call yourself a proper company when you have a presence abroad."

Koiran vuosi alkaa

Kiinalainen katukauppias on pukenut myytävät koirat juhla-asuihin

Tänään alkaa kiinalainen koiran vuosi ja jatkuu 17.2.2007 asti. Koira on uskollinen, urhea ja luotettava, samoin koiran vuonna syntyneet ihmiset. Heissä on huonotkin puolensa; he ovat tunneköyhiä ja pyrkivät johtamaan.

Maailman menon kannalta vuoden alkupuoliskon pitäisi olla hyvä, sanovat kiinalaiset feng shuin taitajat, esimerkiksi astrologi Raymond Lo. Vuoden alkua luonnehtii tulen ja maan nousu.

"Fire sitting on earth is a symbol of support and harmony and this may bring a relatively more peaceful year with less international conflicts than in the past few years," Lo said.

Kiinassa koiran vuoden alku merkitsee ennätysmäärää häitä. Kuun kierron mukaan lasketuissa vuosissa ei ole samaa määrää päiviä. Juuri päättynyt kukon vuosi ei sisältänyt helmikuun 4. päivää, kevään alkamisen päivää nimeltään lichun. Vuosi ilman lichunia on "sokea", siltä puuttuu "silmä". Sokeana vuonna solmitut avioliitot ovat myös sokeita, niitä ei harkita kunnolla ja ne päättyvät usein eroon, niin kiinalaiset uskovat. Sen sijaan nyt alkavaan koiran vuoteen sisältyy kaksi lichunia, joten se on erittäin tarkkanäköinen vuosi ja hyvä pitkän tähtäimen ratkaisuille.

Kiinan koirille koiran vuosi on huono. Kiinalaiset eivät ole kuuluisia eläinten hyvästä hoidosta. Koska koira on hyväenteinen uudenvuodenlahja, eläinkaupat myyvät koiranpentuja tukuittain. Ne pumpataan täyteen antibiootteja ja vitamiineja, jotta ne näyttäisivät virkuilta ja terveiltä. Kun kaksiviikkoinen juhla on ohi, ne nuupahtavat ja kuolevat. Jotkut koirat vain hylätään takakujille, toiset myydään turkisten ostajille. Kiinan nuori eläinsuojeluliike odottaa runsaasti ylityötä lähiviikkoina.

Trekkiet

Leonard Nimoy ja spockiuden olemus

Kari Salminen kirjoitti Aamulehteen ansiokkaan artikkelin Star Trekistä ja faniudesta. Päätin kirjoittaa lisähuomioita aiheesta, koska olen useiden vuosien ajan ainakin sivunnut Star Trek -fanina oloa.

Vasemmalla pikku trekkie

Trekkie on yleinen nimitys tästä oudosta ihmisryhmästä, joka liimaa Mr. Spock -korvat päähänsä, tekee Vulcan-tervehdyksiä ja kiertää Star Trek -coneissa tapaamassa muita samanhenkisiä kuluista piittaamatta ja vaivannäköön katsomatta. Kerron heti: se on hauskaa.

Kuten Wikipedia toteaa, kaikki trekkiet eivät osaa puhua sujuvaa klingonia (vaikka Amerikan mielisairaaloissa useimmin tarvitaan klingonin kielen tulkkia). Trekkie ei myöskään välttämättä valmista plomeek-keittoa tai muita avaruudessa tunnettuja ruokia. Sen sijaan hän hallitsee suuren määrän Star trek -tietoutta - miten Martin Luther King esti Uhuraa jättämästä rooliaan, mihin pääinsinöörin polkupyörä katosi (puhelinpylvääseen kuin presidenttiehdokas) ja miksi Enterprisen liukuovet toimivat niin nopeasti (mies kummallakin puolella työntämässä ovipuoliskoa - tätä oli tuottajalta kysellyt liukuovia valmistava firma).

Alkuperäinen Star Trek leimasi näyttelijänsä loppuiäksi. Leonard Nimoy kirjoitti kirjan "I am not Spock" ja yritti palata näyttämölle, mutta kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän joutui tunnustamaan toisessa kirjassaan "I Am Spock". Hän yritti muun muassa esittää Sherlock Holmesia, mutta luovutti, kun yleisö purskahti nauruun aina suuren salapoliisin lausahtaessa Spockin tapaan: "That is interesting" (vaikka Spock tapaa käyttää sanaa "fascinating").

Oma trekkien-urani huipentui MTV:n käyttäessä jonkin aikaa kuulutusten välijaksoissa jonkin alan harrastajia. Yhdessä Aikakone -lehden päätoimittaja Leena Peltosen ja trekkie Marko Mahnalan kanssa kerroimme aiheesta jaksoittain koko illan. Markolla oli sylillinen oheisrekvisiittaa, muun muassa muutama tribble - tribblet olivat söpöjä otuksia, jotka lisääntyivät huimaa vauhtia. Kun lähdimme, hätääntynyt teknikko juoksi peräämme kolmisen tribbleä käsivarsillaan ja huhuili: "Ne ovat jo alkaneet lisääntyä!"

Minut on haastettu

Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Haa, minä tiedän, kuka tämän teki; mies, joka pukeutuu solmioon, mutta ei housuihin. (Viittaan edelliseen omituisten tapojen meemiin, en henkilökohtaisiin tietoihin.) Ähäkutti: minulla on ylläni Hongkongissa väärennetty Jussi-paita, ostettu UFF:sta, harmaat kotihousut, ostettu Vapaa Valinnasta (alkuperäinen omistaja aviomies), vaaleat nilkkasukat mallia Aholaita ja kermanväriset, kiinalaiset aamutossut, Halpa-Halli. Rumat vaatteilla koreilee.

Haastan seuraavat:
Blogisisko
Mayday 34°35'S 150°36'E
Nainen ratissa
natina
Peggy G.

Aladdin ja haudanryöstäjät

Kumpi näistä oli Aladdinin lamppu? Muinaisegyptiläinen lamppu ja moderni kuvitelma

Tarina Aladdinista ja taikalampusta ei kuulu alkuperäiseen "Tuhannen ja yhden yön" kokoelmaan. Ranskalainen kääntäjä Antoine Galland lisäsi sen kokoelmaan vuoden 1710 painokseen. Hän kertoo päiväkirjassaan kuulleensa tarinan syyrialaiselta oppineelta Youhenna Diabilta. Varhaisin tunnettu versio sadusta on vuodelta 1703; suurin osa "Tuhannen ja yhden yön" tarinoista on seitsemänsataa vuotta vanhempia.

Aladdinin tarinassa henkilöt ovat kiinalaisia ja afrikkalaisia arabien sijasta. Kiinalaiset olivat muodissa saduissa, mutta afrikkalaisuus kiinnostaa minua. Tarina pojasta, joka lasketaan köydellä ihmeelliseen luolaan, joka on täynnä aarteita, on tapahtunut todellisuudessa useammin kuin kerran - egyptiläisten haudanryöstäjien parissa. Hyvä esimerkki on Mohammed Adb er-Rassul, joka väitti etsineensä eksynyttä vuohta. Hän osui kuilulle ja laskeutui köydellä sen pohjalle. Kuilusta avautui kammio, josta hän löysi ihmeellisen kulta-aarteen. Kammioon oli siirretty turvaan useita faaraoita kulta-aarteineen. Rassulin suku ryösti aarretta vuosia, kunnes he paljastuivat liian monien kalleuksien ilmestyttyä markkinoille.

Rassulin suku rosvosi 1870-80-luvuilla, mutta haudanryöstäjiä on ollut Egyptissä yhtä kauan kuin hautojakin. Miten moni haudanryöstäjä on astunut kimaltavaan aarreluolaan ja vastannut tovereidensa kysymyksiin samoin kuin Tutankhamonin haudan löytäjä Howard Carter: "Näen ihmeellisiä asioita!" Henget ja haudat liittyivät yhteen egyptiläisten kuvitelmissa, yliluonnolliset voimat vartioivat aarteita. Dzinn, henki, jonka Aladdin sai valtaansa, saattoi olla faaraon haudan vartija. Egyptiläisillä on ollut vahva tarinaperinne, osa niistä on päätynyt papyruksiin todistamaan siitä. Tarina pojasta, joka löysi ihmelampun aarreluolasta, voi olla kotoisin haudanrakentajien (ja haudanryöstäjien) kylistä samoin kuin Ali Baban tarina, jossa kallion kylki siirtyy ja paljastaa aarteen.

"Seesam - aukene!"

Neitseelliset syntymät

Marian ilmestys ikonitaiteessa (ikonissa Maria nähdään kehräämässä. Länsimainen taide esitti hänet useimmiten lukemassa kirjaa).

Vuosisatojen aikana useat kirkolliskokoukset päättivät, että Maria, Jeesuksen äiti, oli ensin neitsyt, sitten elämänikäinen neitsyt, ja lopulta neitsyt sekä synnyttäessään että sen jälkeen. Varmemmaksi vakuudeksi päätettiin myös, että Marian äitikin oli synnyttäessään neitsyt ja joku kirkkoisä väitti jopa, että Joosefkaan ei ollut koskaan tuntenut naista.

Evankeliumeissa ei sanota mitään sinne päinkään. Tiedot Mariasta ovat vähäisiä ja ristiriitaisia; ainoa varma tieto on, että hänen kihlattunsa ei ollut kajonnut häneen ennen raskautta.

Marian täydellinen synnittömyys oli kuitenkin äärettömän tärkeä asia katoliselle kirkolle. Ongelma tuli perisynnistä. Jos kaikki ihmiset perivät Aatamin ja Eevan synnin, silloin myös Jeesus oli äitinsä kautta syntinen, mitä ei voinut ajatella. Jos taas - kuten kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina alettiin ajatella - jokainen ihminen perii synnin syntyessään, koska hänet on pantu alulle lihan himossa ja on siis synnin hedelmä, silloin Jeesuksen piti olla poikkeus. Katseet kääntyivät Mariaan.

Ensin todettiin, että enkeli hedelmöitti Marian suunsa sanalla, siis korvan kautta. Pyhää henkeä edustaa kyyhkynen, joka usein nähdään valonsäteenä laskeutumassa Marian päähän - joissakin kuvissa suoraan korvaan. Synnytys oli vaikeampi juttu. Ruotsalaisten Pyhä Birgitta kehitti ajatuksen, että Maria ei normaalisti synnyttänyt Jeesusta, vaan vauva ikäänkuin läpäisi hänet "kuten valonsäde läpäisee ikkunaruudun lasia rikkomatta". Se hoiti sen jutun.

Maria piti myös saada synnittömäksi, muuten Jeesus olisi perinyt äitinsä kautta ihmisten synnin. Apokryfievankeliumeissa kehitettiin tarina, jossa Marian äiti oli Anna, joka ei myöskään tuntenut miestä, niin naimisissa kuin olikin, ja tuli raskaaksi samalla tavoin kuin tyttärensä myöhemmin - enkelin sanasta.

Joosefin osuus oli epäselvempi, koska Raamatussa mainitaan Jeesuksen veljet ja sisaret. Suosittu tarina teki Joosefista vanhan leskimiehen, jonka huostaan Maria ja lapsi annettiin. Jeesuksella olisi siis ollut veli- ja sisarpuolia. Ne, jotka halusivat Joosefistakin synnittömän, tekivät sisaruksista serkuksia. Näin siis saatiin vahvistettua, että Jeesus oli synnitön, synnittömästä suvusta, vaikkakin ihmiseksi syntynyt.

Outoa kyllä, vuonna 1922 Lontoon oikeusasteissa kiisteltiin neitsyestä, joka synnytti lapsen. Uskonnosta tapauksen yhteydessä ei puhuttu mitään. John Russell vei vuonna 1922 vaimonsa Christabelin avioero-oikeuteen ja syytti tätä aviorikoksesta. Christabel oli raskaana. Molemmat puolisot vannoivat, että avioliitto ei niin sanoakseni ollut saavuttanut täyttymystään, mutta Christabel vannoi lisäksi lujasti, että hän oli neitsyt. Lukuisat arvostetut gynegologit vahvistivat tiedon. Oikeudenkäynnin aikana John syytti useitakin miehiä, mutta ketään ei saatu syytteeseen. John itse kuljeskeli mieluiten naiseksi pukeutuneena. Lopulta ylähuone päätti, että Christabel oli todella ollut neitsyt lapsen syntyessä. Aviopari oli harrastanut melko pitkälle meneviä hyväilyjä, vaikka teknisesti vaimo oli säilynyt "virgo intacta" tilassa. Oikeus päätti, että vauva Russell oli aviomiehen lapsi, ja myöhemmin Englannissa vahvistettiin laki, joka esti aviopuolisoita todistamassa oikeudessa, jos tarkoitus oli kiistää avioliitossa syntyneen lapsen asema.

Nykyään asiat käsitellään lujasti maalliselta pohjalta, ihmeisiin ei uskota. Christabelia ei palvottu, päinvastoiin hänen asemansa seurapiireissä tuhoutui.

Christabel Russell (1896 - 1976)

Laukon torppareiden lakko

Suomalainen torppa 1900-luvun alussa

Sukulaispoika pyysi tietoja suvun historiasta omia lapsiaan varten. Se toi mieleeni Laukon torppareiden lakon - isoäitini isä oli näitä lakkolaisia ja tuli kaupunkiin tehtaalle töihin lakon vuoksi.

Vesilahden Laukko on mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1416, jolloin kartano tuli Kurki-suvun omistukseen. Tosin perimätieto väittää kartanon ensimmäiseksi isännäksi pirkkalaispäällikkö Matti Kurkea 1200-luvulla. Kurjet omistivat kartanon 1800-luvun alkuun asti. Tunnettuja Kurkia ovat Klaus Kurki, "Elinan surman" vaimonmurhaaja, ja Suomen viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki, joka hukkui myrskyssä Pohjanlahdella. Kurkien jälkeen kartanon omistivat Hallonbladit, Standertskiöldit ja Haarlat. Vuodesta 1968 asti kartanon on omistanut Juhani Lagerstam, joka jalostaa ravihevosia. Tamperelaiset tuntevat Rafael Haarlan, joka rakennutti 1930-luvulla kartanon nykyisen päärakennuksen ja Haarlan Palatsin Tampereella.

Laukon lakon aikainen kartanonherra oli paroni Herman Sigfrid Standertskjöld- Nordenstam. Hän ei ollut hyvä kartanonherra. Hän oli "saanut kasvatuksen jossa palvelijoiden ja alustalaisten ainoa tehtävä oli totella nöyrästi ja vastaan sanomatta", kirjoittaa tutkija Minna Valkama. Torpparien tyytymättömyys Laukossa johtui kehnoista rakennuksista ja raskaista taksvärkeistä, joita Laukkoon piti tehdä. Torppareita myös irtisanottiin pienistäkin syistä - esimerkiksi vuonna 1903 sanottiin irti kaksi torpparia, koska heidän lehmänsä olivat päässeet rikkonaisesta aidasta kartanon metsään.

Vuonna 1906 perustettiin Laukon torppareiden ammattiosasto. Lakkoa alettiin puuhata. Laukon alustalaisten lakko alkoi kesäkuussa 1906. Lakossa oli 115 alustalaista, joita vastaan paroni ryhtyi oikeustoimiin. 34 torpparia ryhtyi taas tekemään taksvärkkejään. Loput saivat käräjille edustajakseen varatuomari Eino Nyyssölän.

Hänen mukaansa lakon syynä olivat ne "räikeät epäkohdat, suorat laittomuudet, joiden alla kantaja on pakoittanut vuokramiehiään suorittamaan työvelvollisuuttaan." Epäkohtina Nyyssölä mainitsi mm. mielivaltaiset työvelvollisuuksien korottamiset, etujen vähentämisen, ilman että luvattua vuokran alentamista olisi tapahtunut, tinkityömäärät olivat osin olleet kohtuuttomia ja hevospäivien sijasta pakotettiin torpparit tekemään miespäivätöitä sen mukaan kuin kantajalle itselleen oli sopinut.

Oikeus hylkäsi torppareiden kanteet ja perheitä alettiin häätää. Tammikuussa 1907, tulipalopakkasilla, Helsingistä tuli kymmenen ratsupoliisia - sukuni perimätiedon mukaan kasakoita - jotka häätivät asukkaat 19 torpasta ja rikkoivat ovet ja ikkunat estääkseen asukkaiden paluun. Isoäitini mukaan uudet ikkunat ja ovet lainattiin naapureilta. Kasakat tulivat takaisin ja häätivät uudelleen nämä 19 perhettä (mukana siis sukulaiseni) ja yli 60 muuta perhettä. Tällä kertaa tuho oli perusteellinen; torpista särjettiin myös "muurit", siis leivinuunit.

Häätöjen seurauksena Tottijärvellä oli liki 500 asunnotonta henkeä, joukossa sylivauvoja ja sairaita ja heikkokuntoisia vanhuksia.

Häädettyjen torppareiden tilalle tuli uusia. Häädetyt lähtivät muualle töihin, useat Nokialle tai, kuten isoäitini isä, Tampereelle. Vuonna 1918 Suomeen säädettiin torpparien vapautuslaki, osaksi Laukon tapahtumien saaman julkisuuden vuoksi.

Loppukaneetti sukuni historiaan; isoäitini isä vannoi, ettei enää koskaan sekaannu politiikkaan. Sen tähden kansalaissodan puhjettua kumpikin osapuoli piti häntä epäilyttävänä. Punaiset panivat hänet vankilaan ja Tampereen valtauksen jälkeen valkoiset ampuivat hänet.

Borneon valkoinen rajah

"The Royalist" satamassa Borneossa

Brittiläisen siirtomaavallan historiaan liittyy romantiikkaa, jos sitä katsoo. Nicholas Monsarrat kirjoitti kirjan, joka suomennettiin nimellä "Valkoinen valtias", Sarawakin valkoisesta rajahista, James Brookesta. Valitettavasti romanttisimmat piirteet tarinassa taitavat olla Monsarratin keksintöä. Pääidea on, että Borneossa Sarawak, Brunein sulttaanikunnan miehittämä dajakkien alue, kapinoi keskusvaltaa vastaan 1800-luvun alusta asti. Paikalle putkahti nuori seikkailija James Brooke laivallaan "The Royalistilla". Hän pani paikat järjestykseen osaksi laivansa tykkien avulla, osaksi ymmärryksellään dajakkien kulttuuria kohtaan. Hänelle myönnettiin Sarawak läänityksenä ja arvonimi "valkoinen rajah". Hänellä ei ilmeisesti ollut lapsia, koska viran peri hänen veljenpoikansa ja hänen jälkeensä veljenpojan poika. (Monsarratin mukaan Brooke nai Sarawakin sulttaanin tyttären, mutta jos näin tapahtui, liitosta ei syntynyt lapsia tai heitä ei tunnustettu.) Sitten Sarawak liitettiin osaksi Malesiaa.

Siirtomaavallan historia käsittää paljon kohtauksia, joissa yksittäinenkin henkilö kaappaa vallan ylivoimaisilla aseillaan (Cecil Rhodes ja Rhodesia), mutta harvoin perustetaan yksityisiä dynastioita ja jopa paikallisten asukkaiden hyödyksi. Ei ihme, että James Brookesta on kirjoitettu romaaneja. Vahinko, että hän näyttää muotokuvissaan niin perienglantilaiselta tyypiltä, romantiikka pakenee ikkunasta. Sikäli kuin tiedän, Joseph Conrad käytti James Brookea yhtenä esikuvistaan kirjoittaessaan tragediaansa "Lordi Jim". "Lordi Jim" perustuu myös todelliseen tapaukseen - pyhiinvaeltajia täynnä oleva laiva hylättiin myrskyssä, mutta pelastui - mutta Jimin myöhemmät seikkailut dajakkien parissa ovat jostakin muualta. James Brooke on hyvä esikuva. Jimin kuolema - dajakkipäällikkö tappaa hänet, koska Jim on taannut länsimaiset roistot, jotka surmaavat päällikön pojan - on sovelias romaaniin. Todellinen James Brooke olisi todennut, että tilanne on valitettava, mutta hän ei ole vastuussa. Romantiikka häviää aina todellisuudelle.

Omituiset tapani

Mieheni viimeisin asetelma

Vastaan saamaani haasteeseen. Sääntöjen mukaan säännöt on pantava näkyviin. Tässä ne ovat:

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Tässä ne omituiset tavat:

1. Pidän kolminkertaista talouskirjanpitoa tietokoneellani. Aina ostoksilta tullessani istun koneelle ja kirjaan kaiken seuraaviin ohjelmiin:
- tavallinen kirjanpito; menot jaetaan kuten varmaan moni pitää: lääkkeet, matkat, ruoka, talous jne.
- tietokantaohjelmalla jokainen ostos: tavara, hinta, kauppa, päivä. Kyselyllä saan äkkiä selville, mistä kaupasta ostin viimeksi halvimman astianpesuaineen, tai onko tuotteen hinta noussut viime vuoden aikana. Käytän tietoja hyväkseni, kun suunnittelen viikon ostoksia
- päivittäinen debet-kredit-kirjanpito, jossa vuoden loppuun asti taulukkolaskentaohjelmalla on kirjattu tulot, kiinteät menot ja minimisumma joka päivälle; kun jokin näistä muuttuu, korjaan summat loppuvuodelle. Sitetn voin sanoa miehelle: "Tässä kuussa ei voi suunnitella uusia kenkiä, mutta ensi kuussa näyttää olevan rahaa."

2. Kirjastokirjoille vastaava kirjanpito: mitä kirjoja, mistä kirjastosta (hyödynnän sueita), viimeinen palautuspäivä ja kirjasta lukematta olevien sivujen perusteella ohjelma antaa varoitusmerkin "lue" ja kun palautuspäivä lähestyy "hälytys!". Eri merkinnät kertovat, jos kirjaa ei voi uusia. Taulukkolaskentaa tämäkin.

3. Liittyen edelliseen ja todella omituinen tapa: pidän joka kirjan välissä pientä lappua, jota siirrän 100 sivua eteenpäin aina, kun se tulee kohdalle; kirjastolistassa on numerolla jäljellä oelvat sadat sivut (300 sivua lukematta, numero 3; 600 sivua lukematta, numero 6; jos yhteenlaskettu summa on yli 28, olen vaikeuksissa, koska 100 sivua on sopiva päivän annos).

4. Siteeraan Shakespearea, enkä vain häntä, vaan Cajanderin suomennosta. Vähentynyt iän mukana, mutta vieläkin voin lausahtaa "Inhaa, inhaa, ylenmäärin inhaa" tai "Minä pieni olento olen tähän suureen maailmaan kyllästynyt."

5. Kysyin mieheltäni, mitä omituisia tapoja minulla hänen mielestään on. Hän sanoi, ettei mitään, mutta pitkään mietittyään lisäsi, että kun katselen televisiota, suuni mutruilee.

Peggy G:n esimerkkiä noudattaen luettelen vielä rakkaani omituiset tavat:

1. Kun hän tulee sanomaan jotakin ja minä luen tai istun tietokoneella, hän sanoo "knok knok" ja odottaa minun tekevän saman, kun hän tekee jotakin keskittymistä vaativaa. Koputuksen kohde hakee sopivan taukopaikan ja kysyy "niin mitä"?

2. Hän ei suostu nukahtamaan illalla ellen väännä häntä korvista. Hän väittää, että se kytkee virran päältä.

3. Hän pesee kaikki ikkunat vähintään kerran kuussa. Hän on kehittänyt menetelmän, jossa ei käytetä vettä, vain ikkunasuihketta ja lastaa ja rättiä. Hän tekee sen, kun olen kaupassa ja raportoi: "Pesin tänään olohuoneen/keittiön/makuuhuoneen ikkunan". Vuodenaika ei vaikuta.

4. Hän kuluttaa paljon aikaa rakentamalla suosikkiesineistään asetelmia ja valokuvaamalla niitä. Meemin kuva näytteenä. Sitten minun pitää viimeistellä ne ja siirtää hänen näytönsäästäjäänsä.

5. Hän syö iltaisin leipiä, joiden päällä on Floraa ja valkosipulijauhetta.

Haasteen kohteeksi valitsin totisia miehiä. Minusta heillekin tekee hyvää leikkiä vähän välillä. Uhreinani ovat siis:

Sanoma ihmiskunnalle

Outoa taigaa

Jyrin savupiippupäiväkirja

Oksa merkintöjä

Petrin blogi

Jane Goodallin elämäntyö

UNESCO on palkinnut mitalilla Jane Goodallin elämäntyön Afrikan isojen apinoiden tutkimisessa ja suojelussa. Samassa tilaisuudessa Ranskan pääministeri de Villepin on luovuttanut Jane Goodallille Ranskan kunnialegioonan kunniamerkin.

Palkinnot ovat harvinaisen ansaittuja. Kukaan muu ei ole tehnyt yhtä paljon ihmisapinoiden siirtämisessä eläimistä ihmisten serkuiksi. Janen havaintoihin perustuivat tiedot simpanssien työkalujen käytöstä ja ryhmätyöskentelystä. Simpansseja pitkäkestoisesti tutkiva Gomben tutkimusasema alkoi 26-vuotiaan Jane Goodallin telttaleirinä. Hänen havaintotyylistään kiinnittää huomiota laumassa elävien eläinten yksilöllisyyteen on tullut normi. Tällä hetkellä anruettaisiin ulos se tutkija, joka kutsuisi tutkittavia eläimiä nimillä "Eläin A, eläin B" ja tekisi niistä matemaattisia yhtälöitä.

Jane ei rajoittanut tukimuksiaan vain simpansseihin, vaan ensimmäisen aviomiehensä Hugo van Lawickin kanssa tarkkaili samalla menetelmällä myös hyeenakoiria, hyeenoja ja shakaaleja ja teki näistä halveksituista raadonsyöjistä kiinnostavia. Diane Fossey tutki Jane Goodallin metodein gorilloja. Diane ei saanut ansaitsemaansa palkintoa; hänet murhattiin viidakossa. Jane oli vähällä saada saman kohtalon. Terroristiryhmä hyökkäsi Gomben asemalle ja otti opiskelijoita panttivangeiksi. Onnekseen Jane oli poissa.

Goomben alkuajoista on viehättävä kuvaus Janen kirjassa "Ystäväni simpanssit". Siinä kerrotaan, miten kumisaappainen nuori nainen vaelsi sitkeästi simpanssilauman perässä viidakossa, väisteli leopardeja ja lopulta loi kontaktin simpanssilaumaan. Kirjan kohokohta on hetki, jolloin David -niminen simpanssi ojentaa tutkivan sormensa ja koskettaa - Janen napaa. Kirjaa saa vielä kirjastoista. Murheellista on, että tutkittavat ovat tuhoutumassa. Kun kädellistutkimus alkoi vuonna 1960, simpansseja, gorilloja ja bonoboja arvioitiin olevan noin kaksi miljoonaa. Nyt kädellisiä on 400 000 ja määrä vähenee koko ajan viidakon tuhoutumisen ja salametsästyksen vuoksi. Janen työtä simpanssien suojeluprojektissa tarvitaan yhä.

Sisar Nirmala

"Nirmala" tarkoittaa "tahratonta".

Kun äiti Teresa kuoli, hänen järjestönsä Armon Sisaret (tai Armon Lähettiläät) katosi tiedotusvälineistä. Itse järjestö ei kadonnut mihinkään. Se valitsi äiti Teresan seuraajaksi sisar Nirmalan tiukan kädenväännön jälkeen - toinen ehdokas oli maltalainen, äärettömän tiukka nunna, joka kuitenkin oli sairaalloinen ja jo 81-vuotias. Niinpä valituksi tuli nepalilainen, vuonna 1934 syntynyt sisar Nirmala.

Sisar Nirmala syntyi intialaisen upseerin hindutyttärenä. Hän innostui äiti Teresan työstä niin, että muutti Intiaan, kääntyi katolisuuteen ja tuli Armon Sisareksi. Tällä viikolla hän on ensimmäistä kertaa käymässä kotiseudullaan Nepalissa. Järjestö on perustanut Katmanduun orpokodin, jossa hoidetaan 40 vauvaa.

Nepalissa pidetään uskonnon vaihtoa syntisenä tottelemattomuutena, mutta sisar Nirmala on saanut paljon huomiota ja hänen puheitaan kuunnellaan. Sisällissotaa käyvässä Nepalissa hän puhuu rauhan puolesta. Toivottavasti hänen sanansa vaikuttavat edes joihinkin taistelevista osapuolista.

Armon Sisarilla on vaikutusvaltaa; järjestöllä on osastoja 130 maassa. Vuosi sisar Nirmalan valinnan jälkeen järjestön johtoon hän haastattelussa puhui innostuneesti laajentamisesta uusiin maihin. Järjestö on myös perustanut veljeskunnan rinnakkaisjärjestökseen. Äiti Teresaa moitittiin aikoinaan keskittymistä kuoleviin elävien sijaan. Sisar Nirmala on viemässä toimintaa dynaamisemmille urille.

Here be dragons

Japanilaisen Jishin-no-ben -kartan lohikäärme, joka symboloi maanjäristyksiä

New age -maailmassa yleinen myytti on keskiajan karttojen "Here Be Dragons" tuntemattomilla seuduilla. Tässä näyte termin yleisestä käytöstä:

There are some mysterious places in this world. I call these places "here be dragons" places. Medieval European map makers coined this term. They used to attach this comment to some places on their maps. Places that they were unsure of (most of the far east). There is a map on my wall. I stuck some "here be dragons" labels on them. One such place on my map is the place where the borders of Tibet, India and Myanmar meet. This is where the mysterious Shangri-la is supposed to be.

Karu totuus on, että yhdessäkään kartassa ei ole käytetty tätä termiä. Yhdestä kartasta, Lenox Globesta, on löydetty latinankieliset sanat "hic sunt dragones". Hirviöitä esiintyy kartoissa ja Umberto Eco, tarkka mies, panee "Ruusun nimessä" karttoja ja eriuskoisten kirjoja sisältävän huoneen nimikkeeksi "Hic sunt leones", "täällä ovat leijonat". Niin kutsutussa psalttarikartassa vuodelta 1250 on reunakoristeena kaksi lohikäärmettä mutta ei tekstiä. Sivusto moderneista myyteistä kirjoittaa:

So how the phrase ever gained the legendary status that we assume it to have is absolutely mystifying.

Psalttarikartan lohikäärmeet

Sapelihampainen puutiikeri

Sapelihammastiikeri

Vakavasti vaarantunut kissapetojen laji, puutiikeri tai puuleopardi (englanniksi 'clouded leopard' turkin kuvioinnin vuoksi), on suora jälkeläinen tunnetuimmalle muinaisajan pedolle, sapelihammastiikerille. Puutiikeriä arvioidaan kaikkiaan olevan 230 yksilöä eläintarhat mukaan lukien. Niitä ei ole kyetty sijoittamaan samaan ryhmään minkään muun kissapedon kanssa, vaan niille on perustettu oma ryhmä, Neofelis (uusi kissa).

Puutiikeri on huomattavan hyvin sopeutunut elämään korkealla puissa. Sen tassut taipuvat 180 asteen kulmassa niin että se voi kulkea pystysuoraa runkoa pitkin tai ylöaslaisin oksan alapuolella. Lajin elämästä tiedetään hyvin vähän. Se elää Etelä-Aasiassa, missä sitä uhkaa elinympäristön pieneneminen Aasian harvinaisen eläimistön ikuisen riesan lisäksi; sen uskotaan olevan hyvää lääkettä monenlaisiin vaivoihin. Lisäksi ne löytyvät ravintolan ruokalistoilta (vaikka usein itse annos on jotakin muuta kissaa).

Hampaisto näyttää, että puutiikeri todella on sapelihampaan sukua. Pitkät kulmahampaat tekevät puutiikeristä tehokkaan saalistajan, joka pystyy tappamaan paljon itseään suurempia eläimiä. Lajin lisääntymistavat tekevät siitä hankalan tarhattavan. (Olisi kiinnostavaa tietää, ovatko käytöstavatkin periytyneet esi-isältä.) Puuleopardilla menee aikaa ennen kuin pari hyväksyy toisensa ja uros tappaa usein naaraan. Erityisesti urosta nuoremmat naaraat ovat vaarassa. Kun ne lopulta sopeutuvat yhteen, ne muodostavat elinikäisen liiton. Ihmisiin tottuneet yksilöt pysyvät kesyinä ja leikkisinä aikuisinakin toisin kuin muut kissapedot.

Sapelihammastiikeristä, Smilodonista, puutiikeri eroaa siroudellaan. Häntä mukaan lukien se on saman mittainen kuin esi-isänsä, mutta sen pituudesta suurin osa onkin häntää; noin 60 cm jää kissalle itselleen. Sapelihammas oli sangen raskasrakenteinen, puutiikeri pyörähtelee puissa. Näin laji muuttuu siirtyessään kylmiltä aroilta kuumiin metsiin. Se tavallinen tarina; luonnosta laji on selviytynyt, ihmisestä ehkä ei.

Puutiikeri

Jäätikkökiitorata

Caseyn tutkimusasemalla on nyt kesä

Australia on alkanut rakentaa ensimmäistä jäätikkökiitorataa Antarktikselle. Erikoisvarusteet lähtivät tänään Hobartista jäänmurtaja Vasilij Golovninilla. Työntekijät ovat jo paikalla; he siirtyivät paikalle aikaisemmalla laivalla ja ovat rakentaneet leirin kiitoradan tulevalle paikalle. Työn uskotaan valmistuvan kahdessa vuodessa.

Antarktiksen luonto on erityisen haavoittuva ja sinne rakentamisessa on otettava huomioon suojelunäkökohdat. Jäätikkökiitorata ei rasita luontoa; jos se hylätään, se palaa luonnontilaan parissa vuodessa.

Kiitoradan ei ole tarkoitus palvella turismia vaan tiedemiehiä, jotka nyt joutuvat viettämään pitkiä aikoja laivassa ja joutuvat alttiiksi jäiden vaaroille - viime kaudella venäläinen alus vietti viikkoja jäiden keskellä. Australian ympäristöministeri Ian Campbell puolustaa 46 miljoonan sijoitusta seuraavien neljän vuoden aikana:

"Introduction of a direct air link from Australia will allow us to do our research in Antarctica smarter and better because scientists will be able to get there and back quicker than spending weeks travelling by sea. This is going to attract more senior scientists, many of whom cannot now afford the time taken by ship."

Lentäminenkään ei ole vaaratonta edes Antarktiksen kesässä. Toista viikkoa sitten lähdössä vaurioitunut lentokone jäi 400 meripeninkulmaa sisämaahan Davisin asemasta. Kaksi helikopteria mukanaan kaksi insinööriä ja korjaustarvikkeet on lähetetty avustamaan lentokonetta. Kolmen hengen miehistön raportoidaan selviävän hienosti.


Jäätikkökiitoradan pintaa aurataan (kuva D. Smith)

Antarktiksen tutkimusasemien tilannetta voi seurata webbikameroilla. Kummallinen tilanne: heitä voi katsella maapallon toiselta puolelta, mutta jos jokin menee vikaan, apu ei yllä - he voisivat yhtä hyvin työskennellä Kuussa.

Kalifornian Venetsia

Veniceläinen kanava 1920-luvulla ja nykyään

Abbott Kinney (1850-1920) oli se mies, joka siirsi Venetsian pienoiskoossa Los Angelesiin, Kaliforniaan. Hän matkusteli Euroopassa nuorena miehenä ja ihastui alkuperäiseen Venetsiaan. Kun hän myöhemmin varakkaana miehenä keksi, että Kalifornia oli hyväksi hänen astmalleen, hän antoi rakentaa Los Angelesin ja Santa Monican väliin pienoiskokoisen Venetsian - kanavat, palatsien kopiot, sillat, gondolit ja kaikki. Liikenne hoidettiin raitiovaunuilla ja pienoisrautatiellä. Myöhemmin hän rakennutti ensimmäisen huvipuiston rannalle; Venice on vieläkin huvipuistojen ja rantabulevardien kaupunki (Los Angelesin kaupunginosa vuodesta 1925).

Yleisö oli ihastuksissaan, mutta teknisesti ja asukkaiden kannalta juttu oli floppi. Kanavissa vesi ei virrannut, joten niistä tuli hyttysten sikiämispaikka. Jätteet eivät huuhtoutuneet mereen. Vaikka Los Angeles on auringonpaisteen kaupunki, Venicessä pesivät sumut suuren osan vuotta. Venicessä filmattiin useita elokuvia Buster Keatonin Balloonaticista vuonna 1923 filmiin "Lords of Dogtown" 2005, mutta ennen kanavien täyttämistä se oli kameramiesten kauhu. Lopulta kanavat suureksi osaksi täytettiin (yllä olevassa kuvassa on yksi harvoista jäljelle jääneistä).

Huvilaituri (pier) 20-luvulta

Tänään Venice on yhtäläinen huvikeskus kuin syntyaikoinaan. Amerikkalaisten hämmästyttävä rakennustyyli on ennallaan. Alemmassa kuvassa oleva kiikari on itse asiassa kongressirakennus.

Napoleonin henkilökohtaiset tavat

Napoleon ensimmäisenä konsulina

Herman Lindqvistin 2005 suomennetussa teoksessa "Napoleon" tulee esiin monia henkilökohtaisia seikkoja Napoleonista. Vanhastaan olen oppinut, että Napoleon ei tullut toimeen Josephinen (ensimmäisen vaimonsa) koiran kanssa. Koira puri häntä hääyönä. Napoleon ajeli hattukauppiaita takaa Malmaisonin puistossa (Josephine oli toivoton tuhluri). Hänen kanssaan oli hirvittävää ajella vaunuissa koska hän, samoin kuin Ranskan kuningas Ludwig XIV, ei ikinä pysähtynyt antaakseen kyytitovereidensa poiketa pissalle. Samoin olen ennenkin lukenut siitä, että Napoleon pilasi kaikki virallisetkin illalliset, koska hän söi noin kahdeksassa minuutissa ja hänen nosuessaan pöydästä kaikki muutkin nousivat.

Sen sijaan uutta on, että Napoleon söi mitä hänen eteensä pantiin lukuunottamatta punaista lihaa ja valkosipulia. Hän piti jälkiruuista, mutta joi hyvin vähän viiniä eikä koskaan polttanut tupakkaa. Hän rakasti musiikkia ja lauloi mielellään ja kovaa, mutta väärin. Hän rakasti kiehuvan kuumia kylpyjä ja vihasi kissoja.

Napoleon tapasi kaataa päähänsä niin paljon kölninvettä että se valui niskaan ja selkään. Hääyönään Itävallan varjellun prinsessan Marie Louisen kanssa (prinsessan läheisyyteen ei ollut päästetty edes urospuolisia eläimiä saati eläviä miehiä) Napoleon marssi makuuhuoneeseen yllään pelkkä edestä avoin aamutakki, kölninvettä valuen, ja "kävi heti toimeen". Onneksi Marie Louise piti siitä.

Hampaansa hän pesi hyvin ja käytti hopeista kielenraaputinta. Hänellä oli kipeät jalat. Palvelija joutui aina kävelemään kolme päivää hänen uusilla kengillään. Hänellä oli kahdet tohvelit, punaiset ja vihreät, joita hän käytti kunnes ne hajosivat. St. Helenalla hän innostui puutarhanhoidosta ja kaivoi maata leveälierinen olkihattu päässään.

Tällaiset yksityiskohdat eivät auta historian laajojen piirteiden ymmärtämisessä. Niistä ei ole apua, kun mietimme, miksi Napoleon voitti Austerlitzissa tai hävisi Waterloossa. Ainakin minä haluan silti saada tuntuman historian tärkeisiin henkilöihin. Haluan tietää, miltä he oikeasti näyttivät ja miten puhuivat; millaista olisi ollut tuntea heidät. Historiaankin on voinut vaikuttaa se, että Napoleon, joka pystyi tyynesti ratsastamaan tuhansien kuolleiden ja raadeltujen miesten ja hevosten peittämän taistelukentän poikki, ei kestänyt pyörtyviä naisia. Joka tapauksessa muodollisten mielikuvien, miltei pilakuvien kaltainen Napoleon - tuijottamassa kaukaisuuteen käsi takin nappien välissä - ei ole kiinnostava. Sen sijaan Napoleon ensimmäisenä konsulina, nuori mies kunnianhimonsa huiput miltei saavuttaneena, on kuva, jota voi tutkia pitkäänkin. Mitä hän mietti? Millainen hän oli? Kuvassa hänessä on jotakin - nykyaikaista.

Flapper Girls

Louise Brooks

1920-luvulla nuoret tajusivat hämmästyksekseen selvinneensä hengissä ensimmäisestä maailmansodasta, jossa kokonainen sukupolvi niitettiin hautaan. Amerikassa vuosikymmen oli kieltolain aikaa ja gengsterien ylivaltaa. Mykkäfilmi ja autot valtasivat kulttuurin. Nuoriso pöllähti ilmoille kuin irti päässeet sukkanauhat. Tytöt herättivät eniten huomiota, koska heidän käytöksensä erosi eniten normista. 20-luvun tytöt saivat nimen "flapper-girls". Englannissa nimen katsottiin tarkoittavan räpytteleviä linnunpoikia, Amerikassa sanan katsottiin viittaavan tyttöjen tapaan pitää jaloissaan nauhoittamattomia kalosseja, jotka läpyttivät nilkkoja vasten. Kaikkialla flapper-tytöt tunnettiin polkkatukasta, lyhyistä hameista, meikistä, tavasta ryypätä ja ryntäillä poikien kanssa ympäriinsä autoilla ilman esiliinoja. Kuohuttavaa käytöstä. Oudoksuttavinta minun näkökulmastani oli heidän tapansa värjätä polvensa poskipunalla korostaakseen niiden näkymistä tanssiessa. Koskaan ennen ei muodin historiassa ollut nähty lyhyitä hameita ja lyhyttä tukkaa yhdessä. Ei ihme, että ihmiset olivat kuohuksissaan.

Englannin kirjallisuuden flapper-tytöistä tunnetuin on John Galsworthyn "Forsytein tarun" Fleur, jolle mikään ei ollut kyllin nopeaa. Alous Huxley kuvaa kirjassaan, joka suomennoksena on saanut nimen "Elämän kontrapunkti", naista, joka ei kaihtanut edes murhaan sekaantumista.

Flapper-tyttöjen esikuvia olivat mykän filmin tähdet, kuten Louise Brooks, jonka kuvat levisivät ensimmäisinä pin-up-kuvina. Onneksi yleiseen tietoon eivät tulleet mykän filmin muut hurjat tavat, kuten 14-16 tunnin työrupeamien sietämiseksi kehittynyt tapa vetää kokaiinia. (Tästä filmielämästä on Barbara Hambly saanut idean erinomaiseen fantasiakirjaansa "Bride of the Rat God".)Flapper-tytöt katosivat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin - lamakausi 30-luvulla ja Amerikan kieltolain loppuminen päättivät tämän ajanjakson. Jäljelle jäi vain muisto hurjista naisista, charleston-tanssi ja jotkut kirjat, kuten Scott Fitzgeraldin "Kultahattu" ja "Yö on hellä". Zelda Fitzgeraldin kohtalo (hän vietti viimeiset 18 vuottaan mielisairaalassa) tuo mieleen villien naisten elämän kääntöpuolen.

John Held kuvasi flapper-tyttöjä piirroksissaan

Ärsyttävä Sidney Smith

Sidney Smith Templen vankilassa

Maailmaan ilmestyy silloin tällöin ihmisiä, jotka ovat kerta kaikkiaan uupumattomia, omaperäisiä, kekseliäitä ja aivan liian älykkäitä omaksi hyväkseen. Useimmiten tällaisista ihmisistä ei tule sitä, mitä voisi; he käyvät vähemmän älykkäiden esimiestensä hermoille. Sellainen mies oli Sidney Smith (1764 - 1840), josta Napoleon sanoi: "Hän sai minut menettämään kohtaloni".

Sidney Smith liittyi Englannin Kuninkaalliseen laivastoon 1777 kolmetoistavuotiaana. Vuonna 1780 hänet nimitettiin luutnantiksi palkkioksi urheudestaan, vaikka hän ei vielä ollut täyttänyt yhdeksäätoista, vaadittua ikää. Vuotta myöhemmin hän sai sluupin komentoonsa. Vuonna 1783 Ranskan kanssa solmittiin rauha ja hänet pantiin rannalle puolella palkalla.

Samanlainen kohtalo oli monella nuorella englantilaisella upseerilla ja yhdellä kuvitteellisellakin: Horatio Hornblower kitui puolella palkalla ja pelasti vistiä elannokseen. Sidney Smith valitsi toisin. Hän matkusteli tiedustelupalvelun hyväksi Ranskassa, Espanjassa ja Marokossa. Tästä asti hän osoittautui poikkeukselliseksi laivastoupseeriksi ja ihmiseksi.

Vuonna 1790 Sidney pyysi ja sai luvan palvella Ruotsin laivastossa Ruotsi-Venäjä-sodan aikana. Kustaa III nimitti hänet laivastoasioiden neuvonantajakseen. Smith johti venäläisten laivaston tuhoamista Viipurin lahdella, ns. Ruotsinsalmen taistelussa. Venäläiset menettivät 64 laivaa, ruotsalaiset neljä ja Sidney Smith sai Ruotsin kuninkaalta ritarinarvon. Siitä lähtien hänet tunnettiin Englannissa "ruotsalaisena ritarina". Siitä alkoivat myös hänen vaikeutensa Englannin laivastoupseerien kanssa; joitakin englantilaisia oli palkkautunut Venäjän laivastoon ja kaatunut Ruotsinsalmen taistelussa.

Kun Englannin sota vallankumouksellista Ranskaa vastaan alkoi, Sidney Smith joutui ensimmäistä kertaa vastakkain Napoleonin kanssa. Tuleva Ranskan keisari johti tykistöä Toulonin kaupungin piirityksessä (Toulon oli kuningasmielisten ranskalaisten käsissä). Bonaparten tykistö voitti ja englantilaiset evakuoivat sataman. Smith oli paikalla vapaaehtoisena, mutta otti vastaan tehtävän tuhota mahdollisimman paljon laivoja ja varastoja ennen kuin ranskalaiset saisivat ne käsiinsä. Smithin iskuryhmä onnistui polttamaan puolet Ranskan Toulonin-laivastosta. Smithille kiukustuivat sekä englantilaiset että ranskalaiset; toisten mielestä homma oli huonosti hoidettu, toisten mukaan liiankin hyvin.

Sidney Smith sai kuitenkin alaisuuteensa pienen aluksen, joka erikoistui rannikkotehtäviin. Smith vangittiin hänen hyökätessään veneillä Le Havren satamaan. Ranskalaiset päättivät, että Smith (puolella palkalla Toulonin aikana) oli ollut siviili polttaessaan ranskalaisia laivoja ja heittivät hänet Templen vankilaan. Siellä hän vietti kaksi vuotta. Lopulta ranskalaiset royalistit Punaisen Neilikan tyyliin teeskentelivät vievänsä hänet toiseen vankilaan ja toimittivat hänet satamaan, josta hän pakeni kalastajaveneellä.

Tällä kertaa Sidney Smith sai tehtäväkseen taivutella Turkin hallitus ranskalaisia vastaan. (Hänen veljensä oli Turkin sulttaanin talousministeri.) Amiraali Nelson liittyi nyt Smithin vihollisiin; hänen mielestään hänen upseerinsa eivät puuhailleet salaisen palvelun agentteina. Smith osoittautui äärettömän hyödylliseksi mieheksi, kun Napoleon hyökkäsi Egyptiin ja lähti sieltä valloittamaan Palestiinan rannikkoa. Smith avusti Acren turkkilaista komentajaa Jezzar pashaa ja toimitti omista laivoistaan miehiä ja tykkejä Acren muureille. Lisäksi hän esti piiritystykistön toimittamisen ranskalaisille mereltä käsin. Tässä vaiheessa Napoleon on sanonut Smithin riistäneen hänen kohtalonsa. Napoleon joutui vetämään joukkonsa takaisin Egyptiin, missä ranskalaisarmeija lopulta tuhoutui.

This was Napoleon's first major land defeat of his career and it had been brought about by a naval officer's leadership.

Smith menetti ansaitsemansa maineen ja ylennykset Nelsonin vihamielisyyden vuoksi. Sen sijaan hän palasi Englantiin ja hänestä tuli Walesin prinssin puolison, Brunswickin Carolinen, rakastaja. Sen kunnian, ja prinsessan lapsen isyyden, Smith tosin joutui jakamaan usean muun miehen kanssa. Prinsessaa enemmän Smithiä kiinnostivat sodankäynnin uudet menetelmät; hän tutki Robert Fultonin, höyrylaivan isän, kanssa torpedoja, miinoja ja maihinnousualuksia. Huono sää pilasi kokeilut, mutta ajatus jäi itämään.

Smith lähetettiin 1806 taas Välimerelle, missä hänen piti auttaa Etelä-Italian valtaamisessa Napoleonin veljeltä Josephilta. Sidney Smith suunnitteli hoitaa homman Calabrian sissien avulla, menetelmä, jota Wellingtonin herttua käytti myöhemmin Espanjassa. Smith ei vieläkään pysynyt väleissä esimiestensä kanssa, joten tehtävä annettiin tavanomaisemmin menetelmin sotivalle Sir John Moorelle. Jälleen Turkissa hän joutui turhautumaan:

Despite Smith's great experience in Turkish waters, his knowledge of the Turkish court and his personal popularity with the Turks, he was kept in a subordinate role. Even when Duckworth eventually did asked for his advice, it was not heeded. Duckworth, instead of allowing Smith to negotiate with the Turks, which the French ambassador later said would have been the end of the French overtures, retreated back through the Dardanelles under heavy Turkish fire. Although this was a defeat, the withdrawal under fire was played up as a heroic feat.

Smith järjesti seuraavaksi Portugalin laivaston kaappaamisen Napoleonin nenän edestä ja laivojen viennin Brasiliaan (Portugalin kuningasperhe mukana aluksilla). Taas hän ylitti valtuutensa suunnittelemalla hyökkäystä Espanjan siirtomaiden kimppuun (Espanja oli Napoleonin hallussa). Hän joutui palaamaan Englantiin ja keskitti tarmonsa orjuuden vastaiseen kampanjaan. Kysymys ei ollut Amerikan neekeriorjuudesta, vaan Välimerellä kukoistaneesta orjakaupasta, jonka uhreiksi lukuisat englantilaiset ja irlantilaiset olivat joutuneet. Merirosvovaltiot kukistettiin lopulta suureksi osaksi Englannin laivaston toimesta, mutta toiminta oli hidasta ja kallista. Niinpä Sidney Smith kulutti suuren osan omaisuudestaan tähän ponnistukseen. Kun Napoleon lopulta kukistettiin, hän joutuikin muuttamaan velkojiaan palkoon Ranskaan, jossa hän vuonna 1840 kuoli ja haudattiin Pere-Lachaisen hautausmaalle. Avustaan Ludwig XVIII:n kruunajaisissa hänelle lopulta myönnettiin englantilainen ritarinarvo; "ruotsalaisesta ritarista" tuli englantilainen.

Katrinan delfiinit, osa 2

Delfiinejä Bahaman vesillä

Kerroin aikaisemmin Katrina-myrskyn New Orleansissa mereen huuhtomista delfiineistä. Pelastetut delfiinit on sijoitettu eri hotellien uima-altaisiin ja vastaaviin paikkoihin pitkin Yhdysvaltoja. Nyt kuusitoista delfiiniä on lennätetty ensin Mobileen, Alabamaan, ja sieltä Bahama-saarille Atlantis-nimiseen lomakeskukseen. Atlantiksessa ne saavat seitsemän yhteen liitettyä meriallasta käyttöönsä.

While the dolphins were well cared for at their temporary locations on the Mississippi Gulf Coast, and in Florida, Baltimore and in New Jersey, officials were concerned that cold weather and the effects of separation could soon take a toll.

The dolphins will be reunited and live in seven interconnected resident pools at Atlantis, a resort on Paradise Island.

The resort will also take on 24 sea lions and 22 exotic birds from Marine Life.

Delfiinien myyntiä Atlantikseen on edeltänyt katkera kiista Marine Animal Productions -yhtiön kahden omistajan välillä. Myyntiä vastustanut osapuoli sanoo, että delfiinit ovat jo nyt kokeneet henkisesti kovia ja mereen huuhtouneet yksilöt olivat pyrkimässä takaisin kotiin. Kotiin niiden olisi päsätäväkin, mutta yhtiökumppani ajatteli vain korkeinta myyntihintaa. Delfiinit myynyt yhtiötoveri taas muistuttaa, että kestää vuosia, ennen kuin New Orleansiin saadaan uusi akvaario, ja delfiinit kärsivät vieraissa, kylmissä vesissä erossa tovereistaan.

Kiistan kohteet ovat joka tapauksessa jo tutustumassa uuteen kotiinsa ja tuovat epäilemättä runsaasti uusia asiakkaita hurrikaanimaineensa ansiosta.

Loppiainen

Kuningas juo - Tenierin maalaus

Loppiainen on virallinen joulun lopettajainen. Englanniksi se on "Twelfth Night", kahdestoista yö joulupäivästä (kun loppiaisen lasketaan alkavan loppiaisaattoillasta). Loppiaisena pannaan joulukoristeet pois; niiden pitäminen loppiaisen yli tuo taloon huonon onnen ellei niitä pidetä esillä koko vuotta seuraavaan jouluun asti. Englannissa juotiin jouluoluet loppuun, koska seuraava maanantai oli kyntömaanantai, töiden alkamisen surkea päivä. Suomessa joulua on juhlittu viikon kauemmin; Nuutti on 13. tammikuuta. Nuuttina miesporukat kiersivät taloissa "lyömässä oluttynnyreistä tapin pois". "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi."

Koko jouluaika oli eurooppalaisen tavan mukaan karnevaaliaikaa, jota johti "King of Misrule", epäjärjestyksen kuningas. Tapa periytyy kelttien Samhainista ja antiikin Saturnaliasta. Loppiaisena kuningas juhli viimeistä kertaa. Hollannissa ja Englannissa kruunattiin paperikruunulla kuninkaaksi se, joka sai kakusta pavun. Meidän mantelimme joulupuurossa on samaa perua.

Loppiaiseen liittyy William Shakespearen näytelmä "Loppiaisaatto". Näytelmä esitettiin ensi kerran loppiaisena vuonna 1602 Middle Templessä Lontoon lakimiesten juhlissa. Muuta yhteyttä näytelmällä ei loppiaiseen olekaan; se on suosittu komedia rakkaudesta ja erehdyksistä. Useiden Shakespearen näytelmien tapaan se on vaihdokaskomedia; kaksoset, sisar ja veli, joutuvat eroon toisistaan. Sisar pukeutuu ongelmia välttääkseen mieheksi. Sitten seuraa rakkausongelmia viiden näytöksen mitalta, kun pojaksi pukeutunut Viola rakastuu ruhtinas Orlandoon, joka on rakastunut kauniiseen Oliviaan, joka rakastuu Violaan ja tämän veljeen, joita pitää samana henkilönä. Lopulta kaikki selviää ja kaikki saavat toisensa. Shakespearen aikana näytelmän varastivat kuitenkin hupsu, Oliviaan rakastunut hovimestari Malvolio ja palvelustyttö Maria, joka huiputti Malvolion uskomaan, että emäntä suunnitteli avioliittoa hänen kanssaan. Näytelmä tunnettiin nimellä "Malvolio". Se on vieläkin usein esitetty näytelmä niin teatterissa, TV:ssä kuin elokuvanakin, vaikka on vaativa kaksosparin esittäjille; meidän aikanamme samannäköisyyttä ei luoda yhtä helposti kuin Shakespearen ajan teatterimaskeilla ja kynttilävalaistuksella.

(Tämä ei ole vähääkään inspiroitunut blogi, mutta ihme on, että tätä on lainkaan; tietokoneeni on eilen saanut hikan. Se kaatuu aina, kun käytän Internetiä yli 2 minuuttia. Ilmeisesti epäjärjestyksen kuninkaalla on sormensa pelissä.)

Toynbee-tiilet

70-luvulta asti on useista Yhdysvaltojen kaupungeista ja parista Etelä-Amerikankin löydetty katuun upotettuja tiiliä. Kaikissa on suunnilleen sama teksti:

TOyNBEE IDEA
IN KUbricK's 2001
RESURRECT DEAD
ON PLANET JUPiTER.

Tiilet on pääasiassa tehty linoleumista ja asfaltista. Kukaan ei ole nähnyt kenenkään panevan tiiliä paikoilleen. Onko kyseessä laajalle levinnyt kepponen, katutaide vai salaperäinen lahko?

Tiilten sisältämä viesti askarruttaa monia. Toynbeen arvellaan liittyvän historioitsija Arnold Toynbeehen. Stanley Kubrick on on ohjaaja, "Avaruusseikkeilu 2001" hänen filminsä. Filmissä käydään Jupiterin kiertoradalla. Kuolleiden ylösnousemusta Jupiterilla filmissä ei ole, vaikkakin filmin loppu on mystinen. Kumma kyllä, kukaan ei tunnu syyttävän Kubrickin ja Arthur Clarken avaruuslasta.

Teorioita on esitetty lukuisia. Joidenkin arvailujen mukaan kyseessä on salakirjoitus. Toiset panevat vastuuseen philadelphialaisen sosiaalityöläisen James Morascon. Tiiliä on ilmestynyt Morascon kuoleman jälkeenkin, mikä panee miettimään uudelleen jälleensyntymisajatusta (vaikka miten philadelphialainen sosiaalityöntekijä olisi päässyt uudelleensyntymään Jupiterille, on epäselvää). Tiilille on omistettu Internet-sivustoja. Niistä kirjoitellaan lehdissä. Tähän mennessä niitä on havaittu toista sataa. Suomessa ei toistaiseksi ole tehty yhtään havaintoa, mutta kuka tietää? Ehkä jo ensi viikolla...

Nanhai-1

Osa kiinalaista Song-dynastian aikaista maalausrullaa; kauppalaivoja satamassa

Etelä-Kiinassa aletaan nostaa posliinilastissa uponnutta 800-vuotiasta kauppalaivaa. Hylky on saanut nimekseen Nanhai-1, Etelä-Kiinan Meri 1. Se on eteläisen Song-dynastian ajalta, vuosilta 1127-1279. Song-dynastioiden aikaan Kiina kävi laajaa kauppaa maitse silkkitietä pitkin ja meritse suurilla kauppalaivoilla (Nanhai-1 on 25 metriä pitkä) Arabiaan asti.

Normaalisti meriarkeologiassa hylyt puretaan meressä esine esineeltä. Kiinalaiset aikovat pilkkoa koko Nanhai-1:n meressä palasiksi ja nostaa osat suurissa metallikoreissa pintaan. Löydölle on tarkoitus perustaa oma museo, jossa hylyn osat sijoitetaan merivesisäiliöön, ja yleisö voi katsella lasin takaa, miten sukeltajat purkavat aarrelaivaa. Hylyssä arvellaan olevan jopa 70 000 esinettä, joten katsottavaa riittää.

Song-dynastia oli kauppiaiden valta-aikaa. Onkin sopivaa, että löydön on tehnyt juuri tämän päivän kaupallistunut Kiina, jossa vilpittömästi iloitaan löydön rahallisista arvoista. "People's Daily"-lehti kirjoittaa:

Among these relics, high-quality and fine porcelain made up a majority, which were all produced in Fujian and Jiangxi provinces. Archeological professionals noted, a china bowl which boasts a similar age and craft was once sold at a price of hundreds of thousands of dollars in the United States.

China has since ancient times had the tradition and virtue of leaving fine things to others, and the cultural relics in the shipwreck were exports of the Song Dynasty, the chinaware must have been first-class works, representing the then highest technological level. Therefore, they have extraordinary value.

Lisää näkymiä Song-dynastian Kiinasta löytyy 12. vuosisadan maalausrullasta, joka kuvasi satamakaupungin vilkasta elämää.

Olympiasoihtu

Greek athlete Costas Fillipidis, the first torchbearer, receives the flame from actress Theodora Siarkou, who plays the role of high priestess, during the Ceremony of the Lighting of the Olympic Flame for the Torino 2006 Olympic Winter Games at the site of Ancient Olympia on 27 November 2005 in Olympia, Greece. (The Observer)

Torinon vuoden 2006 talviolympialaisten soihtua on nyt kannettu kaksi kuukautta Italian halki. Soihtu on Italian parhaiden muotoilijoiden työtä. Se on alumiinia ja muistuttaa suksen kärkeä. Siinä on yksi vika: se painaa.

Soihdun paino on noin kaksi kiloa. Se on sileää alumiinia ja sitä on kannettava suoran käsivarren päässä ellei halua tuikata tukkaansa tuleen. Monet urheilijat ovat valittaneet, että sen kanssa on lähes mahdoton juosta.

"The torch is a bit too heavy and you can't run as you would like," said Italian former boxing champion Nino Benvenuti. "I had to keep changing it from arm to arm in order to hold it up."

Soihdun suunnittelijat sanovat, että soihdun on oltava tukeva kestääkseen. Ateenan 2004 olympialaisten soihtu oli liian hento.

"Everything is a trade-off, but we felt it was important to have a torch that was safe, resistant to weather and strong enough to withstand human error, such as someone dropping it. There is no protocol about how it's carried. You can walk with it, run with it, hold it high or at waist level. It's up to the individual runners." sanoo Francesco Lovo, suunnittelijaryhmän johtaja.

Soihtu suunnitellaan erikseen jokaisiin olympialaisiin. Alla näytteet vuosien 1952 (keskellä), 1956 (vasemmalla) ja 1998 (oikealla) soihduista.

Seitsemän uutta ihmettä

Potalan palatsi Tiibetissä

Antiikin seitsemän ihmettä ovat olleet pakollinen muistissa pidettävä parituhatta vuotta, vaikka vain yksi niistä on enää jäljellä:

- Gizan pyramidi

- Babylonin riippuvat puutarhat

- Zeuksen patsas Olympuksella

- Artemiin temppeli Efesoksessa

- Halicarnassuksen mausoleumi

- Rhodoksen kolossi

- Aleksandrian majakka

Perin runottomasti ihmeet olivat aikansa turistitäky. Antiikin ihmiset olivat suuria turistimatkojen tekijöitä. Kun keisari Hadrianus vaimonsa, vaimon runoilijaystävättären ja kauniin Antinoon kanssa matkusti Niilillä, he kaiversivat nimensä sfinksin jalustaan kuin ketkä tahansa huonosti käyttäytyvät pakettimatkalaiset.

Nykymatkalaisilla pitää myös olla oma ihmelistansa. Kukaan ei mene Rhodokselle saadakseen katsella paikkaa, jossa Rhodoksen kolossi mahdollisesti kerran seisoi. Pitää olla oikeaa katsottvaa ja valokuvattavaa. Hillman Wonders on tehnyt 100 ihmeen listan ja kuorinut siitäkin kerman päältä. Hänen seitsemän ihmettään ovat:

-Gizan pyramidi

- Kiinan muuri

- Taj Mahal

- Serengetin eläinten vuosimuutto

- Galapagos

- Grand Canyon

- Machu Picchu

Amerikan Insinööriliitto on ajatellut enemmän insinööritaidon ihmeitä kuin turisteja. Heidän listallaan ovat:

- Kanaalin tunneli

- Toronton CN-torni (kuvassa)

- Empire State Building

- Golden Gate

- Itaipun pato

- Panaman kanava

- Alankomaiden tulvapuolustusjärjestelmä

Uusi seitsemän ihmeen säätiö kutsuu kaikki Internetin käyttäjät äänestämään. Heidän ennakkosuosikkejaan ovat Potalan palatsi Lhasassa, Colosseum, Pisan vino torni, Chichen Itzan pyramidit ja Pääsiäissaaren veistokset.

Myös luonnonihmeitä on luetteloitu laidasta laitaan. Meillä täällä Pohjolassa on tilaisuus ihailla revontulia, mutta syvän meren "savuajia" voi katsella vain televisiossa.

Vaikuttaa hiukan koomiselta lähteä pistämään ihmeitä riviin. Se hyvä puoli näissä listoissa on (paitsi matkavihjeitä), että ne saavat miettimään kaikkea kaunista ja merkillistä, jota maailmassa on - muutakin kuin Afrikan nälänhätää, terroristien pommeja ja tuhotulvia.