Great Western

Great Western 1870-luvulla aamunkoitossa

Rautatiet ovat romanttisia juttuja, ja usein myös dramaattisia. 30. marraskuuta vuonna 1845 oli dramaattinen päivä Englannin rautatiehistoriassa.

Tarina alkoi jo vuonna 1833, jolloin "Great Western" -rautatieyhtön johtoon nousi 27-vuotias insinööri Isambard Kingdom Brunel (kuka antaa lapselleen nimeksi Kingdom - Kuningaskunta?). Hän alkoi suunnitella ja rakentaa rautatieyhteyttä Bristolin, Bathin, Readingin ja Lontoon välille. Bristol-Lontoo-linja sai lempinimen "Brunelin biljardi". Raideleveys oli huikeat 214 cm.

Rautateiden rakennus oli Englannissa villiä aikaa. Maa-alueita ostettiin ja työn tekivät 'navvies' -nimellä tunnetut työporukat. Nimi tulee sanasta 'navy', laivasto. Navvyt olivat hurjaa joukkoa, jota pelättiin kylissä, joiden alueelle he tunkeutuivat. Useat olivat irlantilaisia, joita Englannissa pidettiin vieraina tunkeutujina. Navvy-leireissä viina virtasi ja meno oli kuin Amerikan rautatieaikaan.

Kun 30. marraskuuta 1845 parlamentissa jaettiin rautatieoikeuksia, näkymä oli kuin Alaskassa kultaryntäyksen aikaan. Great Westernin pikajunan veturi hajosi Maidenheadissa ja kilpailevan yhtiön juna törmäsi siihen. Miehet loikkivat pakoon henkensä edestä. Suunnitelmia ja sopimuspapereita tuotiin parlamenttitalolle määräaikaan kello 12 mennessä; viimeiset ehtivät paikalle vähän yli ajan ja heittivät paperinsa sisään poliisin ohi oviaukosta. Poliisi heitteli paperit takaisin kadulle.

Great Western voitti kilpailun ja rakensi Paddingtonin aseman. Yhtiö rakensi 9000 mailia rautateitä 100 vuodessa, vaikka Isambard Brunel kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1859. Rautatieyhtiö selvisi shokista ja toimii edelleen. Paddingtonin asema on yhä Great Westernin linjojen pääteasema.

Known admiringly to some as "God's Wonderful Railway", jocularly to others as the "Great Way Round" (some of its earliest routes were not the most direct), and by some as the "Goes When Ready" due to the casual way in which some of its branch lines were run, it gained great fame as the "Holiday Railway", taking huge numbers of people to resorts in the southwest.

Päätön kana

Mike

Tämä vuosi on kiinalaisessa kalenterissa kukon vuosi. Siksiköhän maailma pelkää nyt kiinalaista lintuinfluenssaa?

Usein käytetään sanontaa "juoksee kuin päätön kana". Tällainen ihme on nähty. Yhdysvalloissa eli 18 kuukautta Mike, päätön kukko.

Vuonna 1945 Fruitan kaupungissa Lloyd Olson meni katkaisemaan kaulan kukolta nimeltä Mike. Mikestä piti tulla perheen päivällinen. Lloyd ei ollut mikään kanantappaja. Vaikka Miken pää putosi, kukko jatkoi juoksemistaan. Se yritti kiekua, hyppi orrelle ja nukkui illalla kaulantynkä siiven alla.

Hämmentynyt perhe piti Miken elossa tiputtamalla pipetillä ruokatorveen maitoa, vettä ja pieniä viljanjyviä. Mike kukoisti ja lihoi. Perhe keksi näyttää Mikeä maksusta pitkin maaseutua. Se ansaitsi perheelle 4 500 $ kuukaudessa, kunnes lopulta veti jotakin väärään kurkkuun ja kuoli. Esiintymisissä Miken kanssa näytettiin säilöttyä kananpäätä. Se ei ollut alkuperäinen, jonka kissa söi. Miken kuoltua ruumis tutkittiin ja todettiin, että Loydin kirves oli jättänyt Mikelle osan aivorunkoa. Sen vuoksi kukko pystyi toimimaan kutakuinkin normaalisti.

Miken kuuluisuus ei loppunut sen kuoltua. Fruitan kaupunki otti kukon vaakunaeläimekseen ja pitää vuosittain "Päättömän kanan juhlat", joissa on tiputanssikilpailu ja munanheittoa. Mikellä on myös Internetissä ihailijaklubi, jossa on mm. kanareseptejä.

Mashrabiya

Mashrabiya-ikkuna

Tämä on blogi etsinnästä, ja siitä, miten vaikea on yrittää ymmärtää vierasta kulttuuria. Varsinkin kulttuuria, joka itse riippuu vanhan ja uuden välillä.

Naguib Mahfouzin Kairo-trilogiassa suvun patriarkan vaimo Amina katselee maailmaa kaksikymmentä vuotta mashrabiya-ikkunasta lähtemättä ulos, koska hän ei saa mieheltään lupaa.

Night after night she had stood on the balcony observing the street through the wooden grille. What she could see of the street had not altered, but change had crept through her.

Amina lähtee lopulta käymään moskeijassa, poikiensa yllyttämänä. Matkasta seuraa melkein tuho. Auto törmää häneen, ja aviomies lähettää hänet takaisin äitinsä luo. Amina saa lopulta anteeksi, mutta ei enää yritä uusia yritystään poistua mashrabiyan takaa. (Suomeksi koko tarina on tietysti Naguib Mahfouzin kirjassa "Palatsikatu".)

Tapasin mashrabiyan etsiessäni taustaa Washington Postin tarinalle arkkitehti Abdelhalim L. Abdelhalimin unelmasta ja miten sille lopulta kävi. Abdelhalim halusi rakentaa lasten puiston slummiksi muuttuneelle Kairon alueelle nimeltä Sayyida Zeinab. Puistoon piti tulla kirjastoja, työhuoneita, klinikka ja leikkikenttiä. Paikallisten asukkaiden piti hoitaa sitä. Alueella piti olla pieniä myymälöitä, työhuoneita ja suihkulähteitä. Kaiken oli tarkoitus olla paikallista, muistuttaa Kairon historiasta (siitä mashrabiyat) ja olla paikallisten asukkaiden rakentamaa.

Abdelhalim rakensi puistonsa ja sai siitä arkkitehtuuripalkinnon. Presidentin rouva kävi avaamassa sen. Lapset tanssivat. Sitten virkamiehet puuttuivat asiaan. Lapset eivät saaneet tuoda puistoon vanhempiaan, joten vanhemmat kielsivät lapsiaan tulemasta. Kirjastot suljettiin rahan puutteessa, samoin suihkulähteet. Kaupat lopettivat, koska viranomaiset sulkivat puiston sisäänkäynnit. Puisto aidattiin ja portit lukittiin. Alueella on jäljellä yksi savenvalaja kerran viikossa. Lapset tungeksivat hänen työpajssaan saadakseen kokeilla kostean saven käsittelyä. Siinä on kaikki, mitä Abdelhalimin unelmasta on jäljellä: aidattu arkkitehtuurin monumentti, jota edes turistit eivät löydä.

Ehkä tämä ei ole tarina Lähi-Idän horjumisesta vapaan ja kahlitun välillä. Ehkä tämä on vain tarina siitä, miten unelmien käy, kun viranomaiset pääsevät niihin käsiksi.

Samoin kävi myös Kairon mashrabiyoille. Viimeinen ammatin taitaja keräsi kaikkialta Kairosta purettavista taloista näitä käsityötaidon näytteitä säilyttääkseen niitä vielä vähän aikaa. Sitten hän kuoli. Mashrabiyat katosivat. Kukaan ei ollut kiinnostunut säilyttämään niitä.

Luultavasti Sayyida Zeinabiin rakennetaan joskus kerrostaloja. Puisto on kätevästi tarjolla niiden asukkaille. Kauppojen tilalle voi tulla cafeterioita. Niin se käy.

Pienet suklaapuodit

Kahvi kehittyi muutamia vuosia sitten juomasta ylellisyystarvikkeeksi. Kahviloista tuli tieteen temppeleitä, joissa baristat suosittelevat juomia asiakkaille.

Muutamalla kysymyksellä ja tarkalla psykologisella silmällä ammattitaitoinen barista loihtii juuri sinulle sopivan elämyksen.

Nyt ollaan Amerikassa suklaalle tekemässä samaa. Monenlaiset "Ethel's Chocolate Lounges" (sisustus pelkkää vaalenapunaista ja suklaanruskeaa) ja muut vastaavat paikat tarjoavat maistiaisia, levollisen miljöön ja myyjien sijasta suklaakonsultantteja. Konsultointia tarvitaankin. Kysymys ei ole vain siitä, että suklaa maistuu hyvältä. Siihen on suhtauduttava samalla vakavuudella kuin viininmaistaja kalleimpaan ranskalaisviiniin.

Note the glossy shine that indicates the strong bond between the cocoa butter and the cocoa mass, instruct the makers of Vosges Haut Chocolat on the packaging of their Barcelona Bars. Release its complex aromas by rubbing your thumb across the top, and savor the smell. Only then should you finally taste it, feeling the chocolate melt around your tongue.

Jotkut tarjoavat suklaansa taiteilijan luomilla kuvioilla. Toiset vetoavat aitouteen; kaakao hankitaan "vain yhdeltä plantaasilta Madagaskarilla", kuten kallis viini kasvatetaan vain yhdellä viinitilalla. Suklaa voidaan maustaa merisuolalla ja paahdetuilla manteleilla. Lisänä yhdistelmään on tuotu terveysvaikutus; erityisesti tumma suklaa on muodissa.

Koska meilläkin katukuvaan ilmestyy suklaapuoteja, joihin voi lysähtää ostosturneella nauttimaan valikoituja suklaakonvehteja hilityn musiikin säestyksellä, suklaakonsultti tuolin vieressä neuvomassa asiakkaansa psykologisen profiilin mukaista suklaayhdiselmää kotiin vietäväksi - säädyttömään hintaan tietenkin?

Hayabusa

Hayabusa-luotain koskettaa Itokawaa - taiteilijan näkemys
Image Courtesy: Space Robotics Lab/Tohoku University

Japani on saavuttanut yhden maamerkin (avaruusmerkin?) aurinkokunnan tutkimuksessa. Sen Hayabusa-luotain on onnistunut lyhyen aikaa koskettamaan Itokawa-asteroidin pintaa ja ottamaan vähäisen materiaalinäytteen.

Onko luotain todella onnistunut tehtävässään, nähdään vasta vuonna 2007, kun se irtauduttuaan Itokawasta laskeutuu jonnekin Australian takamaille. Hayabusalla on ollut teknisiä ongelmia. Ensimmäinen kontaktiyritys epäonnistui, ja nyt se Japanin avaruustutkijoiden mukaan osoittaa taas merkkejä toimintahäiriöstä.

Jos se onnistuu tehtävässään, se on ensimmäinen asteroidia koskettanut luotain, joka myös tuo näytteitä Maahan. Amerikkalaiset tutkivat asteroidia aikaisemmin, mutta heidän luotaimensa ei palannut.

Hayabusa on tekniikaltaan uudenmallinen. Se käyttää ionimoottoria, joka voimakkaan sähkökentän avulla vauhdittaa positiivisia ioneja ja Maan painovoimakenttää hyväksi käyttäen sinkauttaa luotaimen matkaan. JAXA (Japanin avaruustutkimuslaitos) aikoo käyttää tätä polttoainetta säästävää menetelmää vastaisuudessakin.

Japanillahan on mielessään sekä Kuun että Marsin, todennäköisesti ulommankin avaruuden valloitus.

Bollywood

Taj Mahal -filmin juliste

Intian kuulu hindiläinen filmiteollisuus, Bollywood, on edelleenkin vieras tässä osassa maailmaa. Elokuvayleisö Intiassa haluaa kaiken samassa filmissä.

Bollywood films are usually musicals. Few movies are made without at least one song-and-dance number. Indian audiences expect full value for their money; they want songs and dances, love interest, comedy and dare-devil thrills, all mixed up in a three hour long extravaganza with intermission. Such movies are called masala movies, after the spice mixture masala. Like masala, these movies have everything.

Vahinko, että Suomessa ei näe masala-filmejä. Juonesta pääsee helposti selville filmiarvosteluja lukemalla. Intialaisia ei häiritse, että yleisö tietää etukäteen, mitä filmissä tapahtuu. Intialaisessa veijariromaanissa "Täydellinen vastaus" kuvaillaan Bollywood-filmi, jossa sankari on hyväntahtoinen gangsteri, rakastaa uhkeaa sankaritarta, jonka konnat surmaavat, vie välillä vanhan äitinsä pyhättöön rukoilemaan ja ryhtyy sitten kostontekoihin, joiden lopputuloksena satoja konnia kuolee ja sankari vuodattaa sydänverensä vanhan äitinsä kyynelten tippuessa kasvoilleen. Tämä se on täysveristä filmitarinaa.

Esimerkkinä intialaisista elokuva-arvosteluista valitsin filmin "Taj Mahal". Filmi ei saa kuin kolme tähteä, koska musiikki ei ole hyvää, ja nuori polvi ei pidä historiallisista elokuvista. Yksittäiset näyttelijät saavat arvostavan kohtelun.

Miesnäyttelijät ovat suositumpia ja arvostetumpia Intiassa kuin naiset. Nuoria naisia ajetaan filmiteollisuuden läpi liukuhihnalla. Esimerkkinä olkoon Ayesha Takia, jonka näyttelijätaitoja kehutaan artikkelissa tiedolla, että hän itki kohtauksessa oikeita kyyneliä, ei glyseriiniä. Debyyttifilmiään koskevassa haastattelussa Ayesha tunnustaa saaneensa esittää yhden tanssikohtauksen harjanteella ja pelänneensä korkeuksia - filmissä hän ilmeisesti hävisi mielenkiinnossa autolle. Ystävällinen haastattelija toteaa, että Ayesha sentään ilmaantuu filmiin ennen autoa.

Ayeshan filmit kertovat, mitä nuori polvi tällä hetkellä Intiassa katsoo - jos kerran ei historiallisia filmejä - urheiluautoista ja WTC-tornien sortumisesta koskevia elokuvia. Pitkälle on Bollywood edennyt Salman Rushdien "Keskiyön lapsissa" kuvaamista epäsuorista suudelmista ja amerikkalaisen Elisabeth Bumillerin 70-luvulla tekemistä elokuvatähtien haastatteluista; siihen aikaan sankarittarien oli oltava pyyleviä ja lehmänsilmäisiä.

Nabokovin viimeinen kirja

Vladimir Nabokov jätti kuollessaan 1977 jälkeensä mestariteoksia kahdella kielellä, venäjäksi ja englanniksi, ja maineen merkittävänä perhostutkijana. Hän jätti myös julkaisemattoman teoksen,"The Original of Laura". Nabokov vaati kuolinvuoteellaan vaimoaan Veraa tuhoamaan teoksen, koska hän ei pitänyt keskeneräisistä asioista.

Vera tuki miestään tämän eläessä kaikessa - hän jopa kulki perhosten keräysmatkoilla mukana, koska Nabokov ei koskaan oppinut ajamaan autoa. Miehensä viimeistä kirjaa hän ei kuitenkaan pystynyt tuhoamaan, vaan jätti käsikirjoituksen ja polttamismääräyksen pojalleen Dmitrille.

Dmitri ei myöskään ole saanut hävitettyä 40 - 50 sivua, joista käsikirjoitus huhun mukaan muodostuu. Vuonna 1999 Amerikan matkallaan Dmitri antoi haastattelun ja sanoi aikovansa lahjoittaa käsikirjoituksen jollekin arvostetulle instituutiolle, joka sallisi tutkijoiden lukea sen, mutta estäisi julkaisun.

Nyt 71-vuotias Dmitri on tehnyt päätöksensä. Hän hävittää käsikirjoituksen ennen kuolemaansa. Kirjallinen maailma ei lopultakaan pääse lukemaan sivuja, joista Nabokov kirjoitti kahdeksan kuukautta ennen kuolemaansa:

“The Original of Laura, the not quite finished manuscript of a novel which I had begun writing and reworking before my illness and which was completed in my mind: I must have gone through it some 50 times and in my diurnal delirium kept reading it aloud to a small dream audience in a walled garden. My audience consisted of peacocks, pigeons, my long-dead parents, two cypresses, several young nurses crouching around, and a family doctor so old as to be almost invisible.”

Evoluution kasvot

Arnold ennen ja nyt

Ihmiskunnan evoluutio on kaiken aikaa suurentanut kalloa ja pienentänyt kasvoja. Tutkijoiden mukaan sama muutos - naaman pienentyminen - koskee jääkauden loppumisesta asti muitakin isoja eläimiä. Ilmastolla voi olla osuutensa - kasvissyöjät ovat saaneet pehmeämpää pureskeltavaa, joten pienemmillä hampailla tullaan toimeen, petoeläimillä on enemmän saalista, joten pienemmät otukset pärjäävät ja niin edelleen.

Clark Spencer Larsen sanoo, että jo Catal Höjükissa, Euroopan vanhimmassa kaupungissa, 10 000 vuotta sitten asukkaiden kallot olivat pyöreämmät ja kasvot pienemmät kuin saman ajan maaseudun asukkailla. Kaupungissa todennäköisesti nautittiin enemmän keitettyä tai paistettua ruokaa ja viljellyt kasvit olivat helpompaa syötävää kuin luonnosta keräillyt. Sama trendi jatkuu. 10 000 vuotta sitten kaikilla oli viisaudenhampaat, nyt ne kasvavat noin puolelle väestöstä. Niille ei enää ole tilaa kavenneissa leuoissa.


He said: "Many men then would have had the shape of Arnold Schwarzenegger's head while women might have looked more like Camilla (the Duchess of Cornwall). By contrast, Tony Blair and George Bush are good examples of the more delicate modern form."

Kuvassa Bush ja kalkkuna "Marshmallow"

Mongolit Bagdadissa

Mongolisotilaat paraatissa

Presidentti Bush on ensimmäisenä valtion päämiehenä matkannut Mongolian pääkaupunkiin Ulanbaatariin kehuakseen mongolien demokratiaa ja kiittääkseen Mongolian osallistumista Irakin sotaan. Rumsfeld ehti jo käydä Mongoliassa ja sai lahjaksi hevosen.

Mongolian demokratiaa ei voi pahasti moittia ainakaan paperilla, vaikka mongolit itse myöntävät, että parantamisen sijaa on. Mongoliassa asuu noin 2,3 miljoonaa mongolia, loput 8 miljoonasta asuvat Sisä-Mongoliassa, joka kuuluu Kiinalle, ja Venäjällä. Mongolit ovat vieläkin suureksi osaksi paimentolaisia ja elävät klaaniyhteisössä. Uskontona on buddhalaisuus. Vuonna 1206 pikkupäällikön poika Timujin sai kerättyä klaanit hallintaansa, hänelle annettiin Genghis kaanin (Suomessa Tsingis-kaani) arvonimi ja hän lähti ratsumiehineen muuttamaan historiaa.

Mongoliarmeijan menestyksen salaisuus olivat arohevonen ja komposiittijousi. Näiden voimin mongolit loivat yhden maailman suurimmista valtioista. He tulivat Bagdadiin vuonna 1258, valloittivat kaupungin ja tuhosivat sen maan tasalle. Eurooppaan ehdittyään heiltä oli puhti poissa. John Keegan esittää ansiokkaan analyysin mongoliratsuväestä kirjassaan "Sodankäynnin historia". Hänen mukaansa mongolit tarvitsivat aroa, koska he kuluttivat hevosvoimiaan nopeammin kuin pystyivät tuottamaan lisää ratsuja. Mongolisoturilla oli yleensä sotaretkellä noin 20 hevosta. Ne tarvitsivat laidunta, vettä ja lepoa. Kun huoltolinjat venyivät liian pitkiksi, hevoset loppuivat. Siinä tuli vastaan luonnollinen raja.

Toinen tekijä mongolien vetäytymiselle Euroopasta oli klaanien löyhä liittorakenne. Kun Genghis-kaani kuoli, valtio vähitellen hajosi. Kirjailija Axel Sandemose kuvasi tapahtumaa suunnilleen näin (ei sanatarkka lainaus, vaan muistinvarainen):

Tsingis-kaanin sotilaat valloittivat hänelle koko maailman. Sitten hän yhtäkkiä kuoli. Sotilaat eivät ymmärtäneet vitsiä ja saapastelivat kotiin.

Sillä tavoin se suunnilleen tapahtui, ja sen jälkeen mongolit pääasiassa pysyivätkin kotona. Koti on tietenkin laaja käsite kansalle, jonka maa-alueeseen kuuluu Gobin erämaa.

Nyt mongolit ovat siis toisen kerran valtaamassa Bagdadia 173 miehen voimin - lukumäärä vähän vaihtelee lähteestä riippuen. "Chicagon pojat" eivät tunnu kovin paljon kunnioittavan mongolijoukkoja. Ehkä heidän olisi pitänyt ottaa hevoset ja jouset mukaan.

Jättiläismeduusojen riesasta

Ihan kuin lukisi John Wyndhamin kirjaa "Uhka syvyydestä".

Niistä alettiin kirjoittaa suunnilleen vuoden 2001 aikoihin - jättiläismeduusoista. Havaijin meribiologian instituutti raportoi, että Kane‘ohen lahdesta löydettiin metrin levyisiä meduusoita. Ne kuuluivat lajiin Anomalorhiza shawi, jota yleensä esiintyy Filippiinien vesillä eikä tavallisesti näin suurina. Meribiologien mukaan kyseiset meduusat harvoin esiintyvät tropiikissa. Löytö ilahdutti tutkijoita syvästi.

Carlson said the giant jellyfish was released into Kane‘ohe Bay after being photographed and studied. He said the aquarium would have put the jellyfish on display, but didn’t have a large enough tank.

"If it was a really nasty species, we probably would have removed it. But since it seems to be a relatively harmless species, we let it remain," Carlson said.

Pari vuotta sitten Kaliforniassa kummasteltiin uutta meduusalajia. Se sai nimekseen Tiburonia granrojo. Japanissa kalastajat eivät tunteneet tieteellistä mielenkiintoa, kun Stomolophus nomurai valloitti heidän verkkonsa. Meduusat kasvoivat metrin levyisiksi ja painoivat 150 kiloa. Kuten meduusoilla on tapana, ne olivat myös myrkyllisiä. Uhri kuolee yleensä 2 - 24 tunnissa piston jälkeen.

Nyt kärsivät Meksikon katkarapukasvattamot. Tavallisesti 15 cm läpimittaiset meduusat kasvavat yli puolimetrisiksi.

Their incredible size, more like something out of a sci-fi horror movie, has alarmed marine biologists as this seemingly "alien" size jellyfish has never been seen before. They have stung fishermen and swimmers and have threatened the shrimp farming industries.

Tänä syksynä Japanissa jättimeduusat kasvavat yli kaksimetrisiksi ja painavat yli 200 kiloa. Meduusat tuhoavat verkot, tappavat kalat ja uhkaavat kalastajia. Kalastuskausi on pilalla. Jättimeduusojen ilmestymisen syyksi on kaikkialla arveltu merien lämpeneminen, ravinteiden joutuminen veteen ja ekologisen ketjun häiriintyminen. Ei näytä hyvältä.

Hebridien tanssivat kivet

Callanishin kivipiiriä

Stonehengen tietävät kaikki, mutta aivan yhtä yleinen tieto ei ole, että Britannia on täynnä kivikehiä, monet huomattavasti isompia ja upeampia kuin Stonehenge.

Ulko-Hebrideillä, Skotlannin rannikolla, on Lewisin saarella Callanishin (tai Calanaisin) nimellä kulkevia kivipiirejä useampiakin. Ne on ajoitettu 2500 eaa - 1800 eaa eli ainakin 500 vuotta Stonehengeä vanhemmiksi.

Kun kiviä alettiin tutkia vuodesta 1857 alkaen, turve oli peittänyt ne kahden metrin korkeudelle. Osa pienemmistä kivistä oli kokonaan peitossa, samoin huomattavimman kivikehän, Callanish I:n, viereen myöhemmin rakennettu kamarihauta.

Kiville ei ole sattunut isoa vahinkoa, vaikka 1860-luvulla yhdestä kivestä katosi yläosa. Se löydettiin myöhemmin paikalliseen kiviaitaan muurattuna ja palautettiin paikoilleen. Samoin palautettiin kiven osa, jota kanniskeli lauttaa odottava juoppo.

Kaksi vuotta sitten löydettiin louhimo, josta Callanishin kivet ovat kotoisin. Löytö on tärkeä, koska Stonehengen ja Aveburyn kivien lähtöpaikkaa ei koskaan ole onnistuttu selvittämään. Callanishin louhimolöytö viittaa tutkijoiden mielestä siihen, että kivien louhintapaikka on tärkeämpi kuin pystytetyt kivet. Tutkija Richards sanoi löydöstä:

"What is great from our point of view is that it shows the area where the stones came from may have been significant," he said. "It adds extra weight to the theory that the place the stones came from had a sacred nature.

"The circles may have taken centuries to go up, one by one. People have tended to see these things as temples. But I think the significance of the process was the dragging of the stones and their size and quality."

Aubrey Burl uskoo, että antiikin viitaukset Apollon temppeliin kaukana pohjoisilla saarilla voi tarkoittaa Callanishia. Teksteissä mainitaan Plejadit, jotka nousivat kesäpäivän tasauksen aikaan juuri Callanish I:n käytävän suunnassa 1800 eaa. Toinen tutkija viittaa Capella-tähteen, joka näkyi toisen Callanishin käytävän suunnassa myös 1800 eaa.

Olipa kivien pystyttäjillä mikä taivaallinen ilmiö tahansa mielessään, kivikehät ovat taatusti näkemisen arvoiset. Jos joku onnistuu vierailemaan Hebrideillä, ei pidä myöskään unohtaa Harris-tweediä, jota kudotaan sekä Lewisillä että läheisellä Harrisilla. Harris-tweed on todennäköisesti maailman arvostetuinta kangasta, joka valmistetaan ainoastaan 100% villasta ja kehrätään, kudotaan ja värjätään käsin näillä saarilla. Mahdollisesti jo kivikehien pystyttäjät pukeutuivat Harris-tweediin, jonka he värjäsivät paikallisista levistä saadulla tummanpunaisella väriaineella. Siinä olisi ollut palkintoa antiikin tutkimusmatkailijoille.

Minulla oli kerran tilaisuus ostaa Harris-tweedinen kävelypuku juuri tätä tummanpunaista, mutta hinta hirvitti. Mietin yön yli ja palasin kauppaan. Joku oli ehtinyt ensin. Vieläkin harmittaa.

Eipäs määräillä!

Merisaukko, joskaan ei Spoky.

Kalifornian merisaukkoja on jäljellä enää noin 2700 yksilöä. Kanta oli aikoinaan noin 16 000 yksilön vahvuinen, laski siitä vain 50 saukkoon, mutta on saatu vahvistumaan. Saukoilla on silti edelleen vihollisia - öljy, muoviin sotkeutuminen tai tukehtuminen ja erityisesti hummerien ja simpukoiden pyytäjät.

Valtio pani pystyyn kunnianhimoisen suunnitelman siirtää Santa Barbaran eteläpuolella majailevat saukot turvallisen San Nicholasin saaren vesille. San Nicholas on 80 mailin päässä Santa Barbarasta, sen rantavesissä on runsaasti ruokaa saukoille ja välissä on vaikeasti ylitettävä syvä meri. Saukkoja pyydettiin sukeltajien verkoilla ja kuljetettiin lentokoneella - "We flew 'em out there," Sanders said, "although we didn't blindfold them." - saaren rantavesiin. Hinata oli 6000 - 12000$ saukkoa kohti. Saukotpa eivät suostuneet jäämään. Jotkut niistä uivat 200 mailia takaisin omille vesilleen.

"This concept of taking animals and putting them in one place and expecting them to stay where we want them ... wasn't really working," said Sanders, 44, a U.S. Fish and Wildlife Service biologist.

Sandersin erityinen harmin aihe on merisaukko, jonka hän risti Spokyksi. Spoky on siirretty useita kertoja - kerran Sanders jäljitti sitä 24 päivää ennen kuin pyynti onnistui - mutta aina se meni, minne mieli. Viimeksi Spoky on huhun mukaan nähty Meksikossa. Biologit ja hallitus luovuttavat.

Saukkoja näkee, jos näkee, Monterreyn akvaarion live camissa.

Kaksi Pompejia

Seinämaalaus Pompejista

Olin nuorena perin ihastunut Edward Bulwer-Lyttonin kirjaan "Pompeijin viimeiset päivät" (WSOY 1954. 295s. Nuorisoa varten lyhennetty painos. Lyhentämättömän englanninkielisen teoksen löytää täältä, jos jotakuta kiinnostaa). Siinä oli kaikkea, mitä voi toivoa: demoninen egyptiläinen pappi, joka himoitsi ylvästä keikkalaista kaunotarta; jalo kreikkalaisnuorukainen, joka oli papin kilpakosija ja väärien syytösten vuoksi joutui arenalle (ja muistutti kovasti englantilaista herrasmiestä); sokea kukkaistyttö, joka salaa rakasti jaloa kreikkalaista; lisäksi gladiaattoreita, orjia, ylhäisiä naisia ja tavallista kansaa. Tarina huipentui upeaan kuvaukseen Vesuviuksen purkauksesta, joka sopivasti pelasti kreikkalaisparin ja surmasi niljakkaan egyptiläisen. Bulwer-Lyttonin kuvaus, kuten myöhemmin opin, seurasi yksityiskohdissaan Plinius vanhemman ja nuoremman kertomusta, mutta siinä oli myös suurenmoista dramatiikkaa ja paatosta, jota vain viktoriaanit pystyivät luomuksiinsa valamaan. Myöhemmillä sukupolvilla on paha tapa ruveta nauramaan kesken kaiken.

Syvimmän ja kestävimmän vaikutuksen viattomaan lapsenmieleeni teki kohtaus, jossa kaksi gladiaattoria kiisteli. Toinen puristi toisen sormia niin, että veri purskahti kynsien alta, mutta uhri kesti hymyillen. Mielikuva häiritsi jopa uniani.

Tänä syksynä on julkaistu suomeksi toisen aikakauden Pompeji-kuvaus, Robert Harrisin "Pompeji". Tässäkin kirjassa on konnansa, mutta hän on ahne liikemies. Sankari ei ole aatelinen, vaan ahkera insinööri. "Pompejin" kuvaus akveduktista - Aqua Augustasta - sai minut kiinnostumaan näistä insinööritaidon ihmeistä. Nuori vesi-insinööri Attilius on lähetetty Misenumiin, Rooman laivaston tukikohtaan, koska hänen edeltäjänsä on oudosti kadonnut. Saman tien katoaa vesi Misenumin akveduktista. Etsiessään vesijohdon vikaa insinööri joutuu Pompejiin, Vesuviuksen rinteille ennen purkausta, ja lopulta kokemaan Vesuviuksen raivon. Kuvaus on yhtä voimakas kuin Bulwer-Lyttonin, vaikka maanläheisempi kerronnaltaan. Kirjassa esitellään myös molemmat Pliniukset - vanhempi oli Misenumin laivaston amiraali. Parasta antia on hellän humoristinen, mutta kunnioittava kuvaus vanhasta, ylipainoisesta, sydänvikaisesta luonnontieteilijästä ja hänen viimeisistä hetkistään. Harrisin kertomus seurailee Plinius nuoremman kirjeitä.

Veden merkitys Rooman valtakunnalle ja sen sivistykselle on kirjan johtoteema. Tarinan konna varastaa vettä ilmaiseksi ja on valmis vaikka murhaamaan tämän tuottaman edun vuoksi. Lyhyet , ohi vilahtelevat kuvat kansasta vesipulan yllättäessä, tulivuoren hohkakivipilven alla ja sokeasti ryöstelemässä viisi minuuttia ennen kuolemaansa ovat tämän päivän kirjailijan näkökulmasta, elokuvamaisia tuokioita.

Liikuttavinta kirjassa on vanha rouva, jolla on korvaamattoman arvokas kirjasto. Hän kieltäytyy pelastumasta itse ennen kuin kirjat ovat turvassa. Kohtaus, jossa Pliniuksen laiva yrittää tavoittaa rannan, kirjoja henkensä kaupalla suojaan vievät orjat ja sen kaiken turhuus, koskettavat kirjojen rakastajaa.

Kummassakin kirjassa on taustana tietomme Pompejista nykyisessä tilassaan, hohkakiven alla säilyneenä rauniona, ja sen asukkaista, joiden kuolinkamppailu on ikuistunut onteloiksi hohkakivissä; kipsivalokset kertovat näiden ihmisten viimeisestä hetkestä.

Koira joka rakasti kissoja

Ginny ja kissa

Marraskuun 19. päivänä 300 kissaa tulee kunnioittamaan koiran muistopalvelusta. Ginny, koira, joka vuonna 1998 valittiin "vuoden kissaksi", saa tämän kunnianosoituksen.

"It'll be right during the show, with the judging going on and all the cats out there on the floor," said Leslie Masson, a spokeswoman for the Westchester Feline Club, which sponsors the show. "We'll call for quiet, and then a few people will get up on stage and talk about Ginny. Her owner will be there and talk, if he's able to, and some people from her fan club."

Ginnyn tuntevat monet suomalaisetkin kirjasta "Koira joka rakasti kissoja". Ginnyllä oli uskomaton mieltymys kissoihin. Se pelasti pulasta noin 300 kissaa, kunnes viime elokuussa kuoli 17 vuoden iässä. Sillä on oma ihailijakerho, oma ihailijalehti ja 20. marraskuuta oma muistojumalanpalvelus "All Souls Unitarian Church" -kirkossa. Harva koira yltää samaan, vaikka olisikin kunniakissa.

Jumalattaresta albinoalligaattoriin

Pariisilainen viemäriretki

Koska olen käsitellyt vesijohtoja ja toiletteja, on johdonmukaista kirjoittaa pari sanaa myös viemäreistä. Mieluummin kuitenkin myyttien ja tarinoiden viemäreitä.

Aloitan roomalaisten Cloaca Maximasta, Rooman vallan mestarityöstä, jonka sanotaan olevan vieläkin käytössä. Itse asiassa Cloaca Maximassa lirisee nykyään vain vesipuronen. Se on tietääkseni ainoa viemäri maailmassa, jolla on oma jumalatar, Venus Cloacina, jonka temppelin perustukset ovat vieläkin näkyvissä Forum Romanumilla. Venus oli kauneuden, rakkauden ja prostituoitujen jumalatar, joka siis levitti suojelevat kätensä myös viemärin ylle.

Suurkaupungit huomasivat sangen hitaasti tarvitsevansa kunnon viemäriverkon. Pariisissa viemäristä tehtiin 1800-luvun loppupuolella nähtävyys, jonne turistit vieläkin voivat mennä tutustumisretkille. Enää katselijoille ei tarjota romanttista veneretkeä ja ylellistä lounasta, kuten Napoleon III:n ajan Pariisissa. Pariisin viemäreiden ja viemärimiesten erikoista ja usein - ihan totta - romanttista maailmaa kuvaa Donald Reidin "Paris Sewers and Sewermen", mikäli sen jostakin saa - minun lukemani kappale näyttää kirjastosta hävinneen.

K.W.Jeterin "Morlock Night" sisältää sen oudon tiedon, että Lontoon viemäreiden syvimmissä uumenissa on järvi, johon kerääntyvät kaikki kadonneet esineet vähäisintä housunnappia myöten. Järvessä - jos joku on riittävän urhea ja taitava sen löytämään - on kuningas Arthurin miekka Excalibur.

New Yorkin viemäreistä ei löydy huviveneitä eikä myyttisiä miekkoja. Sen sijaan sitkeä urbaanilegenda väittää siellä majailevan albinoalligaattoreita, täysin sokeita. Ne on tuotu pieninä matkamuistoiksi Floridasta ja vedetty vessasta alas, kun ne kasvoivat liian suuriksi. Albinoja ja sokeita niistä tuli viemäreiden ikuisessa pimeydessä.

Jos tällä legendalla on juurensa todellisuudessa, ne perustuvat vuoteen 1935, jolloin Itä-Harlemissa viemäriaukosta vangittiin yli kaksimetrinen alligaattori. Siihen aikaan sen ei uskottu kasvaneen viemärissä, vaan paenneen jostakin laivasta. Huuhtoutuvathan delfiinitkin joskus tulvan aikaan New Yorkin kaduille.

Viemäreiden hirviöistä on kerrottu muuallakin kuin New Yorkissa, ja paljon aikaisemmin. Vuonna 1859 The Daily Telegraph -lehti julkaisi Lontoo-aiheisen artikkelin, joka mainitsee mustat siat Hampsteadin viemäreissä:

It has been said that beasts of chase still roam in the verdant fastnesses of Grosvenor Square, that there are undiscovered patches of primaeval forest in Hyde Park and that Hampstead sewers shelter a monstrous breed of black swine, which have propagated and run wild among the slimy feculence, and whose ferocious snouts wil one day up-root Highgate archway, while they make Holloway intolerable with their grunting.

Maailman toilettipäivä

Kun luette kirjaimet WTO, saatatte ajatella, että kyseessä on "The World Trade Organization", Maailman Kauppajärjestö. Kirjaimet WTC tuovat mieleen terroriteon. Tällä kertaa WTO on "World Toilet Organization" ja WTC "World Toilet College" Singaporessa.

WTC is a dedicated institution that offers training programs such as Restroom Design Course, Restroom Specialist Training Course and Ecological Sanitation Course.

Maailman Toilettipäivää vietetään 19. marraskuuta. Se on vakava asia.

This year, the World Toilet Organization is organizing an exhibition campaign from 17 - 22 Nov 2005 at River Promenade to celebrate the World Toilet Day. The bjective of this exhibition is to raise awareness of the United Nations Millennium Development Goal for Sanitation - to halve the no. of people who do not have access to toilet or sanitation by 2015. There are presently 2.6 billion people who do not have adequate sanitation and this is equivalent to 40% of the entire world population.

Matkailijoille siistit vessat ovat tärkeitä. Internetissä on sivusto, josta voi käydä tutkimassa eri maiden vessatilannetta. Myös vessapaperi on tärkeää, ja tästä pääsenkin takaisin Maailman Toilettipäivään. Japanissa on päivän kunniaksi painettu vessapapereille senryu-runoja. Senryu on haikun kaltainen runo, joka on usein humoristinen ja koskee arkipäiväisempiä asioita kuin haiku. Näitä vessapaperirullia myydäänkin kirjakaupoissa eikä niitä toivota käytettävän alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Although the toilet paper can actually be used, officials aren't too keen on seeing their efforts going the drain.

Vessapaperi on niin tärkeä tuote, että sille on perustettu oma virtuaalimuseo. Sieltä löytyy paitsi kiinnostavia kuvia, myös vessapaperin historiaa. Pieni näyte vessapaperin monista käyttötarkoituksista sen ilmeisen lisäksi; sillä voi osoittaa mieltään poliittisesti.

Todellinen Halloween

Moustapha Akkad ja Rima Akkad Monla

Uutisiin pommituksista turtuu. Niin ja niin monta kuollutta, niin ja niin monta haavoittunutta; nimettömiä, kasvottomia, kärsiviä hahmoja. Joskus kuolleet saavat kasvot. Ammanin keskiviikkoisissa pommituksissa kuolleista kaksi on kuvassa: "Halloween"-filmien tuottaja Moustapha Akkad ja hänen tyttärensä Rima Akkad Monla. He olivat häissä Ammanissa. Moustapha tervehti juuri tytärtään hotellin aulassa, kun itsemurhapommittaja räjäytti pomminsa. Rima kuoli heti, Moustapha eilen. Rima jätti jälkeensä aviomiehen ja 2- ja 4-vuotiaat pojat. Moustaphaa suree hänen työyhteisönsä.

Moustapha Akkad tuotti ja ohjasi kaksi islamia käsittelevää filmiä, päätähtenä Anthony Quinn. "The Message", profeetta Muhammedista kertova filmi, otettiin hyvin vastaan Lähi-Idässä, mutta ryhmä Amerikan muslimeja piti filmiä pyhäinhäväsityksenä ja otti panttivankeja estääkseen filmin esittämisen. Vuosi oli 1977, kukaan ei ennakoinut tämän päivän maailmaa, ja Moustapha oli ymmällään. "Tein filmin tuodakseni Islamin tarinan lännen ihmisten ulottuville", hän sanoi haastattelussa.

"Halloween"-filmejä Moustapha tuotti, koska kauhufilmit olivat suosittuja. Yllättäen ensimmäisestä "Halloweenista" tuli kulttifilmi, jota seurasi seitsemän muuta. Filmi toi maineeseen myös ohjaaja John Carpenterin ja Jamie Lee Curtisin.

Lopulta Moustapha Akkadin elämä loppui islamin tuomaan kauhuun kuvitteellisen sijaan. "I thought I should tell the story that will bring this bridge," hän sanoi 1977. Silta on katkennut.

Rooman akveduktit

Rooma muistetaan useimmin legioonistaan, keisareistaan, Rooman kotkista marssimassa yli Euroopan. Rooma kannattaisi muistaa insinööreistään. Legioonatkin olivat riippuvaisia roomalaisista teistä, jotka kestävät vieläkin, ja vesihuollostaan, jolle suurin osa maapallosta häviää tänä päivänäkin.

Akveduktit ovat rakenteita, joilla vettä johdetaan pitkiä matkoja käyttäen luonnollista painovoimaa. Suurin osa akvedukteista kulkee maan alla, ja niitä rakennettiin kauan ennen roomalaisia, mutta Rooman imperiumi keskitti suuren osan neroudestaan ja miesvoimastaan puhtaan veden henkintaan, ja heidän akveduktinsa ovat vieläkin näkyvä osa Euroopan maisemia. 200 roomalaista kaupunkia sai vetensä näistä insinööritaidon tuotteista.

Ilman sementtiä roomalaiset eivät olisi tulleet toimeen. He keksivät, että Vesuviuksen ympäristön maaperä, pozzuolina vieläkin tunnettu, sekoitettuna kalkkiin kovettui veden allakin. Sementti oli nopea ja kestävä materiaali, josta rakennettiin kaikkea mahdollista temppeleistä aallonmurtajiin - ja myös akvedukteja. Varsinaiset vesijohdot tehtiin lyijystä. Saatavilla olevan lyijyn määrä rajoitti eniten vesijohtojen rakennusta ja saattoi vaikuttaa roomalaisten terveydentilaan - lyijymyrkytys on ikävä tauti. Ylhäiset saivat vetensä suoraan taloihinsa, yleiset kylpylät ja käymälät olivat etuoikeutettuja veden käyttäjiä, ja tavallinen kansa haki vetensä yleisistä suihkukaivoista. Kaikki vesi oli roomalaisten aikana valtion omaisuutta, vaikka erityisoikeudet olivat maksullisia. Roomalaiset keksivät suodatussäiliöt, joissa roska ja muta laskeutui pohjaan, vesijohtojen yhdistämisen niin, että vettä voitiin juoksuttaa eri lähteistä, ja suuret varastosäiliöt kuivien aikojen varalle. Akvedukteja valvoi erityinen virkamies, curator aquarum, jonka alaisia olivat vesiporteista, suodatussäiliöistä ja akveduktien puhdistus- ja kunnostustöistä huolehtivat työntekijät. Virka oli usein perinnöllinen; roomalaiset tajusivat, miten elintärkeä vesi kaupungeille oli.

Lisää tästä mielenkiintoisesta aiheesta löytyy alan harrastajan sivustosta. Suosittelen!

Metabloggausta

Blogit ovat todella ihmeen vilkasta ja maapalloa kiertävää joukkoa huolimatta siitä, että yksi ja toinen kolumnisti on niitä tappamassa. Esimerkkinä olkoon tämä tarina blogien ennustajasta:

Mosnews esitteli lokakuussa prinssi Vladimir Odoevskin (1803-1869) tulevaisuuskuvauksessaan tarjoaman ennustuksen blogeista. Odoevski kuvasi kirjassaan "Vuosi 4338", miten talot ovat yhteydessä toisiinsa magneettisten sähkölennättimien välityksellä, ja hovimestarit lähettävät päivittäin tiedotteita perheiden asioista:

“The thing is that many households here publish such journals that replace common correspondence. Such journals usually provide information about the hosts’ good or bad health, family news, different thoughts and comments, small inventions, invitations to receptions.”

“The job of publishing such a journal daily or weekly is carried out by the butler. It is done very simply: receiving an order from the masters, he makes a notice of what they tell him, then make copies by camera obscura and sends them to the acquaintances.”

No hyvä. Mosnews oli saanut tietonsa Ivan Dezhurnyn blogista. Maapallonlaajuinen Blogistania alkoi etsiä tätä Ivan Dezhurnyä.

But what's really disturbing here is that this "Ivan Dezhurny" character is completely ungoogleable outside of the MosNews article and (as of the time stamp of this post) one referencing site with identical text. Whoever heard of an ungoogleable blogger? Sure, the Wired article hints at the possibility of blogging anonymously or under an assumed name, but then, er, wouldn't MosNews be calling him his blog name or "an anonymous blogger"?

Etsintä johti alkuperäisen blogin löytymiseen. Ivan Dezhurnyi itse on Googlessa yhtä kadoksissa kuin ennenkin. Blogistania huokaisee helpotuksesta. Voin lisätä, että tarina on levinnyt muillekin kielialueille - voitte googlata itse.

Siinä sivussa prinssi Odoevskin kirjakin on löydetty ja todettu aivan kelvolliseksi. Tarina on nyt kiertänyt noin kuukauden ja ulottunut kaikille bloggaaville kielialueille - tänään Suomeen. Arabian kielen taitoiset bloggaajat voinevat tarkistaa, pulpahtaako juttu esiin kyseisellä kielialueella.

Salamyhkäinen Buckingham

Chirstopher Buckingham ja Buckingham House vuonna 1703

Christopher Edward Buckingham, Buckinghamin jaarli, menee tänään vankilaan väärän nimen käytöstä. Todellinen Christopher kuoli vuonna 1963 kahdeksankuisena vauvana. Arvonimeä vauvalla ei ollut. Vuonna 1983 tuntematon mies otti nimen itselleen ja eli Buckinghamina 22 vuotta. Hän meni naimisiin, sai kaksi lasta ja lupasi pojalleen päärinarvon kuolemansa jälkeen. Hän työskenteli IT-turvallisuuskonsulttina Sveitsissä ja käytti arvonimeä ja vaakunaa. Vuonna 2003 turvallisuustarkastus paljasti väärän passin. Siitä asti Englannin viranomaiset ovat koettaneet saada selville miehen oikean henkilöllisyyden, mutta turhaan.

Syvästi loukkaantuneisiin ihmisiin kuuluvat oikean vauva Buckinghamin äiti ja "Christopherin" vaimo ja kaksi lasta. He uskoivat tähän saakka, että perheen isä oli aatelinen, jonka vanhemmat kuolivat lento-onnettomuudessa Egyptissä. Sen sijaan arvonimen varkaudesta ei ole kysymys; mitään Buckinghamin jaarlia ei ole olemassa.

Buckinghamin herttuan arvonimi luotiin ensimmäisen kerran vuonna 1444 Ruusujen sodan aikaan. Englannin historian melskeissä kolme perättäistä arvonimen haltijaa kuoli taistelussa tai mestattiin. Vuonna 1521 arvonimi jäi ilman perijää.

Seuraavan kerran Buckingham luotiin arvonimenä 1618. Sitä käytti peräkkäin kaksi George Villiersiä. Ensimmäinen on tunnetuin "Kolmesta muskettisoturista", jossa hänet kuvataan Ranskan Anne Itävaltalaisen rakastajana. Sekä kirjassa että historiassa hänet murhasi 1628 John Felton. Toinen George Villiers oli Kaarle II:n suosikki. Hänen kuollessaan 1687 arvonimi jäi taas ilman perijää.

Kolmannen kerran arvonimi otettiin käyttöön vuonna 1703. Uusi Buckingham rakennutti Buckingham Housen, joka laajennettuna ja muuteltuna tunnetaan nykyään Buckingham Palacena. Tälläkin kerralla huono-onninen arvonimi jäi haltijatta, samoin viimeisellä yrityksellä 1800-luvulla. Buckinghamin nimi on siis sekä tunnettu ja romanttinen että ilman käyttäjää.

Ymmärrän kiusauksen. Perheelle tilanne on tuskallinen ja poliisille kiusallinen. "Christopherista" saisi vaikka romaanin, ellei tarinaa olisi jo kerrottu useasti eri muodoissaan. Kirjanpitäjän tai kalakauppiaan poika, joka lukee romanttisia kirjoja ja uneksii itsestään vaihdokkaana - oppii tietokonetekniikkaa ja käyttää tietojaan hyväkseen siirtääkseen unelmansa todellisuudeksi - ja sitten paljastuminen ja romahdus. Kirjan loppu. Elämässä vain mikään ei lopu niin siististi.

Marie Celeste

Ihmeellisiä katoamisia muistellessa mainitaan aina "Marie Celeste". Vuonna 1872 priki "Dei Gratia" hinasi Gibraltarin satamaan "Mary Celeste" -nimisen prikin, jonka alus oli löytänyt kellumassa yksinään Azorien luota. "Mary Celesten" kapteeni, kapteenin vaimo ja kaksivuotias tytär sekä seitsemän miehistön jäsentä olivat kaikki kadonneet. Laivan kaksi luukkua oli auki ja sisäosat veden vallassa. Kamiina oli kaatunut ja kaikki kapyysissä sekaisin pitkin lattioita. Vene oli poissa ja aluksen kyljillä oli riippunut köysiä alas veteen todistamassa kiireistä laskeutumista veneeseen. Lastina oli spriitä tynnyreissä. Lastia tutkittaessa todettiin, että yhdeksän tynnyriä oli tyhjinä. Merkkejä verestä tai muusta taistelusta ei löytynyt.

Todennäköisimpänä syynä "Mary Celesten" arvoitukseen pidetään, että spriitynnyrit olivat vuotaneet aluksen ruumaan. Kun kapteeni antoi avata luukut tarkistaakseen lastin tilan, ulos pöllähti alkoholihöyryjä, jotka saattoivat aiheuttaa pienehkön räjähdyksen. Kapteeni käski mahdollisesti kaikki veneeseen pelätessään, että lasti räjähtää. Sitten laivan saattoi yllättää myrskynpuusta ("Dei Gratian" kapteeni oli kirjannut lokiin 7-8 päivän ajalta myrskytuulia), hinausköysi irtautui ja laiva pääsi tuulessa karkuun. Veneessä olijat todennäköisesti tuhoutuivat myrskyssä.

Seuraavaksi kehiin astuu aloitteleva kirjailija Arthur Conan Doyle, joka myöhemmin loi kuolemattoman Sherlock Holmesin. Hän käytti hyväkseen lehtijuttua "Mary Celestestä" ja loi lyhyessä kertomuksessaan "F. Habakuk Jephson's Statement" "Marie Celesten", aavelaivan, jossa löydettäessä kahvi oli kuumana kupeissa, meri oli niin tyyni, että ompelukoneen silkkinen puola oli vielä paikoillaan, etukannella oli verentahrima miekka ja veneet kannella teloissaan. Tästä tarinasta lähti purjehdukselleen aavelaiva "Marie Celeste".

"Marie Celeste" on liitetty kaikkiin meren arvoituksiin - useat Internet-sivut yhdistävät sen Bermudan kolmioon, vaikka Azorit eivät ole siellä päinkään. (Ei ole moni muukaan Bermudan kolmioon liitetty hylky.) Useimmiten on korostettu laivan virheetöntä kuntoa, puoliksi syötyä aamiaista, yksinäistä laivakissaa - se taisi olla Edgar Allan Poelta kotoisin - ja muita mystisiä, joskin perättömiä tarinan piirteitä. Ihmisten katoamisesta on syytetty paitsi Doylen novellin kapinaa, myös jättiläistursasta, joka olisi vienyt kaikki ihmiset kannelta, tai avaruusolentoja - ensimmäinen UFO-sieppaus. John Mansfield on kirjassaan "Kultainen kukko" käyttänyt loistavasti hylättyä laivaa - kirjassa teeklipperi uppoaa, mutta veneisiin pelastautunut miehistö löytää tyhjänä toisen klipperin ja purjehtii sen Englantiin. Hylätyn "Kultaisen kukon" on miehistö jättänyt kapteeninsa käskystä - kapteeni on tullut hulluksi ja uskonut saaneensa jumalallisen ilmestyksen.

Ilman kirjailijoita "Mary Celeste" ei olisi purjehtinut mystiikan maailmaan. Tyhjiä laivoja löydettiin tämän tästä.

To put the whole thing in perspective, when the court in Gibraltar had settled this matter (they were more concerned in ownership of the Vessel and the cargo, rather than solving any mystery) their next case was the forgotten derelict Vessel 'The Latin'.

Neither was the 'Mary Celeste' the only vessel found abandoned, in April 1849 the Dutch Schooner 'Hermania' was found dismasted but otherwise sound, with the Captain, his wife, child and crew missing, and in February 1855 the 'Marathon' was found in perfect order abandoned.

Jäämerellä on oma aavelaivansa. Vuonna 1931 rahtialus "Baychinco" purjehti Alaskan vesillä, kun se juuttui jäihin. Myrsky nousi ja kapteeni pelkäsi jään ruhjovan aluksen. Hän siirsi miehistönsä jäälle, ja kun myrsky laantui, "Baychinco" oli lähtenyt yksin matkaan. Se on nähty ja yritetty turhaan tavoittaa jäiden keskelta useita kertoja, viimeksi vuonna 1964. "Baychinco" saattaa yhä purjehtia Pohjoisnavan merivirroissa.

Ilmajoet

Tulva Yorkissa

NOAA, Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus, on löytänyt ilmakehästä "jokia", erittäin kosteita ilmakehän vyöhykkeitä. Ne ovat noin 200 - 500 kilometriä leveitä vyöhykkeitä alimmillaan kolmen kilometrin korkeudella, joihin 90% ilmakehän kosteudesta kerääntyy. Ne liikkuvat ilmakehän liikkeiden mukana.

"Joet" syntyvät, kun päiväntasaajan alueen lämpimät, kosteat matalapaineet kohtaavat pohjoisen kylmät ilmarintamat. NOAA tutkii ilmakehän ilmiöitä yhdistetyllä ilmakehän tarkkailulla ja tietokonesimulaatioilla. He ovat erityisen kiinnostuneita "El Ninon" kaltaisista, laajoja alueita koskevista ilmiöistä. Pudotussondeilla, "dropsondes", toivotaan saatavan kerätyksi tietoja siitä, miksi toiset "ilmakehän joet" aiheuttavat tuhoisia tulvia, kun taas toiset vain tasaavat lämpötilaa ja kosteutta ympäröivillä alueilla.

Dropsondes are instruments which measure temperature, humidity, air pressure and altitude as they are dropped from the aircraft and transmit the data back to a data center via satellite. These high resolution measurements are needed to understand the structure and dynamics of the atmospheric river.

Maaliskussa 2005 NOAA teki kaksi tutkimuslentoa Havaijin merialueella. Toinen tutkituista, kehittyvistä kosteusalueista aiheutti joitakin päiviä myöhemmin voimakkaita tulvasateita Luoteis-Amerikassa, toinen ei koskaan kehittynyt "ilmajoeksi". Tutkimustuloksia vertaillaan innokkaasti. Myös suihkuvirtaukset ja niiden suhde "ilmajokiin" kiinnostavat NOAA:ta. (Douglas Orgill aikoinaan kirjassaan "Kuudes talvi" pelotteli, että yhtaikaa osuvat suihkuvirtaukset saatavat käynnistää jääkauden, mutta meidän Ilmatieteellisemme ottaa ne huomattavasti rauhallisemmin.)

Mitä enemmän ilmakehää tutkitaan, sitä mutkikkaammaksi kuva muuttuu. Yksi asia einakin on varma: ei ole olemassa "paikallista säätä". Ilmakehä ja sen virtaukset ovat todellinen globaali ilmiö. Maapallo pienenee päivä päivältä.

Hindulainen postimerkkiskandaali

"Pyhä Anna kolmantena" - postimerkki ja Lorenzo Lotton maalaus

Englannin Kuninkaallinen Postilaitos on julkaissut joulun kunniaksi postimerkkisarjan Madonnasta ja Jeesus-lapsesta. Yksi kuudesta merkistä on jäljennös Mughal-taiteesta 1600-luvun Intiasta. Alkuperäinen taideteos on Mumbaissa museossa. Se esittää klassista aihetta, joka Suomen kirkkotaiteessa tunnetaan nimellä "Pyhä Anna kolmantena" - Jeesus-lapsi, Neitsyt Maria ja Marian äiti Pyhä Anna, ja usein joku palvoja, länsimaissa tavallisesti pyhimyshahmo.

Britannian hindut ovat niin sanotusti vetäneet herneen nenäänsä postimerkin takia. He väittävät, että vaikka alkuperäinen maalaus olisikin intialainen, tällä vuosisadalla hindujen esittäminen palvomassa Jeesus-lasta on "tunteetonta". Britannian Hindu-forum ei tyydy vain valittamaan, he ovat ohjelmoimassa melkoista protestikampanjaa.

The Hindu Forum of Britain has asked Hindu communities across UK to protest in the following way:

1. Write a letter of protest and send it to Royal Mail Headquarters 148 Old Street LONDON EC1V 9HQ T without affixing a postage stamp. The Hindu Forum hopes that hundreds of letters will be sent in this way clogging the local post office where the letters will be accumulated for collection, thus causing a logistical nightmare worse than withdrawing the stamp.

2. Send a letter of protest by email to press.office@royalmail.com

3. Send a letter of protest by email to Barry Gardiner MP, Minister for Efficiency at the Department of Trade and Industry who is responsible for Royal Mail to gardinerb@parliament.uk Barry Gardiner is a good friend of the Hindu community and will certainly take note of Hindu sentiments!

3. Stop buying the offensive stamp when sold by a Post Office counter and insist on another stamp of similar denomination

4. Write to your local MP explaining why they should ask the Post Office to withdraw the stamp

5. Ask all your friends and relatives to send letters of protest without affixing postage stamps. Each individual can even send ten or more letters to increase the volume of mail reaching the post office without stamps.

6. Take part in the mass protest march that will be announced at a suitable time if Royal Mail continue their refusal to withdraw the stamp.

Voimakas närkästys on hivenen yllättävää. Intiassa hindulaisuus ja kristinusko ovat eläneet varsin sopuisasti rinnakkain vuosisatoja. Jeesus ja Maria on hyväksytty osaksi hindu-pantheonia ja Goassa kristityt, muslimit ja hindut elävät samasa yhteiskunnassa ja toimivat sopuisasti yhdessä. Taiteessa molemmin puolin on otettu vaikutteita. Tämän päivän fundamentalisti-uskonnollisuus on ilmeisesti saamassa otteen yhä uusista uskonnoista. Sääli.

Krishna äitinsä kanssa; Giovanni Bellinin "Madonna ja lapsi"

Jeesus vaatekaapissa

Googlekartan Jeesus perulaisessa hiekkadyynissä

Tällaisena päivänä sopii miettiä aaveita ja ilmestyksiä. Uskonnolliset ilmestykset ovat tavallisia yli koko maailman. Viimeisimpiä Jeesuksen esiintuloja on romanialainen vaatekaappi. Valeriu Junie, iältään 66 vuotta, huomasi televisiota katsellessaan, että hänen vaatekaapissaan on Jeesus Pietarin ja Paavalin välissä. Vaatekaappi on saanut aikaan varsinaisen pyhiinvaelluksen Junien pariskunnan olohuoneeseen.

Vielä oudompi paikka Jeesuksen näyttäytyä on hammaslääkärin ottama yläleuan röntgenkuva. Tällaisen vannoo potilas löytäneensä hammaskartastaan.

The patient describes himself as a devout Christian, but says he's never before seen Jesus in an x-ray.

Nettihuutokaupassa myydään (tai yritetään myydä) Jeesus-kuvia säännöllisesti. Kunnon tarjousta eivät saaneet mies, joka myi palasta kylpyhuoneensa seinästä, johon Jeesus oli kuvansa jättänyt, toinen, joka kauppasi kinkkujuustoleipää, ja kolmas, jonka leivänpaahdin loi jokaiseen paahtoleipäviipaleeseen Jeesuksen.

Uskonnollisesti hankalampi tilanne on hindupariskunnalla Englannissa. Heidän orapihlajapuuhunsa ilmestyi Jeesus, vaikka he eivät ole edes kristittyjä. Ainakin paikallinen pastori on vakuuttunut.

Vasemmalla kinkkujuustoleipä + Jeesus, oikealla englantilainen orapihlaja

Kenen kalat, kenen meri?

Tämä ruostekippo on venäläinen troolari "Elektron"

Lokakuun lopulla maailma seurasi jännitysnäytelmää Huippuvuorten vesillä. Venäläinen troolari "Elektron" kalasti laittomasti Norjan valvomilla Huippuvuorten merialueilla (Venäjä kiistelee norjalaisten valvontaoikeuksista). Kaksi norjalaista kalastusvalvojaa nousi alukseen ja käski sen suunnata Tromssaan tarkastettavaksi. "Elektron" suuntasikin kohti Venäjän aluevesiä. Norjalaiset rannikkovartioston alukset seurasivat ja yrittivät pysäyttää aluksen, venäläiset lähettivät sota-aluksen auttamaan "Elektronia". Neljän päivän takaa-ajon jälkeen norjalaiset palautettiin norjalaisalukselle ja "Elektron" pääsi Murmanskiin.

Satamassa "Elektronin" miehistö otettiin vastaan sankareina, kukkakimpuin ja samppanjapulloin. Kapteeni julistettiin "sydänsairaaksi" ja kiidätettiin yksityiselle klinikalle pois kuulustelijoiden ulottuvilta. Miehistö ja alus vapautettiin. Kun kimpaantuneet norjalaiset pari päivää myöhemmin pidättivät kaksi muuta troolaria aluevesiltään, venäläiset lähettivät kiukkuisen nootin. Norjalaisten kidnappauksen "Elektronin" kapteeni kiisti:

“Nobody restricted their movements, they could move around the vessel freely.”

Jopa Mosnews kutsui tätä lausuntoa "kehnoksi pilaksi".

Kun norjalaiset esittivät kuvia "Elektronin" laittomista kalastusvälineistä ja saaliista, joka koostui liian pienistä kaloista, venäläiset kiistivät kaiken. Norjalaisen "Aftenpostin" mukaan

Deputy leader of the Murmansk coast guard, Leonid Miroshnishenko, told Norwegian Broadcasting (NRK) that the photographs they were shown could have been taken anywhere. Murmansk authorities saw no reason to link the trawler "Elektron" to the charges and released the ship on Friday.

Tromssan poliisitutkija Truls Fyhn on niin kiukkuinen jutusta, että hän syyttää rannikkovartiostoa venäläisen päästämisestä pakoon poliittisista syistä. Tämän "Elektronia" takaa-ajaneet alukset kiivaasti kieltävät. Venäläisillä taas on pelissä sotilaallinen ylpeys, joka on saanut viime aikoina kovia kolhuja - pienoissukellusvene Tyynellä merellä, Liettuassa pudonnut hävittäjä (jonka lentäjä sai Moskovassa sankarin vastaanoton) ja muita vastaavia töppäyksiä. Niinpä Huippuvuorten kylmillä vesillä on kyse muustakin kuin turskien hengestä - kissa ja hiiri -leikki rannikkovartioston ja rosvoilevien troolareiden välillä on suurvallan leikkisotaa, joka välillä heijastaa ikävästi suuremman, poliittisen kamppailun tapahtumia. Kun ydinsukellusveneet ruostuvat satamiin, kalastusalukset ottavat niiden roolin.

Walesin pikku pyhimys

St. Winifred

Edith Pargeter, tunnettu kirjailijana myös nimellä Ellis Peters, sai aikoinaan idean kirjoittaa eräästä Walesin pyhimyksestä, pyhästä Winifredistä. Winifred on viehättävä pyhimys, joka Walesissa tunnetaan nimellä Gwenfrewy, Englannissa Winifred. Hänen muistopäivänsä on 3. marraskuuta.

Ellis Petersille kirja "A Morbid Taste of Bones", suomeksi "Vaarallinen pyhimys", muodostui menestykseksi ja pitkän kirjasarjan ensimmäiseksi teokseksi. Veli Cadfaelin maine tuo myös jatkuvasti vierailijoita Shrewsburyyn. Pikku pyhimys itse, joka kuoli kahdesti, on myös haudattu kahdesti, jos uskomme Ellis Petersiä. Kaiken lisäksi hänen ihmeensä, lähde, joka pulppusi kohdasta, jossa hän kuoli ensimmäisen kerran, on myös löytänyt kaksi synnyinsijaa, mutta tekee silti ihmeitä.

Her original tomb was retained at Gwytherin and St. Winifred's Well, still to be seen in the old town of Holywell in Flintshire, became - and remains - one of the most visited shrines in the whole of Wales. It is fed by a stream of singular brightness, unfortunately not the original, but from the same source. The temperature of the water never changes, summer or winter. It is so clear that the pebbles at the bottom are distinctly seen to be stained as though with blood. The copious supply is never affected by the longest drought or the heaviest rains and miraculous cures, apparently, continue to occur there. It is lined with fragrant moss, the Jungermannia oplevoides. The beautiful chapel which stands over it was built by the Countess of Richmond, mother of King Henry VII, but is earlier in origin.

Winifred, kuten kirjansa lukeneet tietävät, oli kaunis ja uskonnollinen. Paikallinen prinssi himoitsi häntä ja kun Winifred kieltäytyi hänen suosionosoituksistaan, veti miekkansa ja katkaisi Winifredin kaulan. Winifredin eno, Pyhä Beuno, tuli paikalle, kirosi prinssin, jonka paholaiset veivät helvettiin, ja liitti Winifredin pään takaisin vartaloon. Tapahtumapaikalle syntyi kuuluisa lähde.

Tapauksen jälkeen Winifred eli pitkän elämän luostarin abbedissana ja kuoli luonnollisen kuoleman vanhalla iällä. Hänen luunsa siirrettiin Shrewsburyn luostariin, jossa niitä käytiin palvomassa. (Ellis Petersin mukaan juttu oli hiukan mutkikkaampi...) Antelias pyhimys on ilmeisesti toteuttanut ihmeparannuksia niin ensimmäisellä haudallaan kuin Shrewsburyssäkin, niin alkuperäisellä lähteellään kuin nykyiselläkin. Ystävällinen nainen.

Hiiren lemmenkutsu

Beatrix Potterin hiiriä

Uroshiiret laulavat kutsuessaan naarashiirtä. Tämän jännittävän keksinnön tekivät tohtorit Timothy Holy ja Zhongsheng Guo Washingtonin Yliopistosta. Hiirten laulu on liian korkeaa ihmisen kuultavaksi - 30-110 kHz. Tutkijat muunsivat äänen ihmiskorvalle sopivaksi ja totesivat, että suuresti lintujen liverrystä muistuttavat laulut ovat yksilöllisiä. Jokainen hiiriuros laulaa omaa lauluaan.

Tutkijat vertaavat hiirten laulua nuorten lintujen lauluun - se on samalla tavoin muovautuvaa. Aikuisten lintujen liverrykset ovat harjaantuneempia ja "kristallisoituneita", muunnelmat ovat hävinneet. Nuoret linnut vasta tavoittelevat omaa säveltään. Hiirten laulu muistuttaa nuorten seeprapeippojen tai suovarpusten laulua, tutkijat sanovat. Tutkielmassa olevat ääninäytteet ovat todella hyvin miellyttävää viserrystä.

Ihmiset, meri-imettäväiset ja lepakot laulavat. Nyt joukkoon on liitetty hiiretkin. Tohtori Holy sanoo:

“In the literature, there’s a hierarchy of different definitions for what qualifies as a song, but there are usually two main properties,” he said. “One is that there should be some syllabic diversity — recognisably distinct categories of sound, instead of just one sound repeated over and over. And there should be some temporal regularity — motifs and themes that recur from time to time, like the melodic hook in a catchy tune.

“The richness and diversity of mouse song appear to approach that of many songbirds. We started recording the vocalisations to assess the factors that lead to recognition of female pheromones, but the vocalisations turned out to be much more complicated and interesting than we expected.”

Nyt tutkimusta halutaan laajentaa vapaasti luonnossa eläviin hiiriin. Tutkimuksella haluttaisiin selvittää, onko niiden laulu monipuolisempaa, perustuuko laulu geeneihin vai oppivatko hiiret laulunsa vanhemmilta uroksilta ja millaisia variaatioita hiirten laulu kehittää iän mukana. Mielenkiintoista olisi myös tietää, onko laululla vaikutus pariutumiseen - valitsevatko naaraat uroksen laulun perusteella.

Kansallisylpeys

Cambayn artefakti - onko vain minulla tuhma mielikuvitus?

Vuonna 2001 Cambayn lahdesta Intiasta löydettiin veden alta muodostelmia, jotka saattoivat olla muinaisen kaupungin jäännöksiä. Ensimmäiset arviot sijoittivat ne suunnilleen aikaan 7500 eaa.

Tässä vaiheessa Intian kansallisylpeys astui kuvaan. Löydöt liitettiin Veda-kirjoituksiin. Uusia varhaisia kaupunkilöytöjä etsittiin koko Intian laajuudelta. Jopa ihmisten alkukoti sijoitettiin Intian alueelle. Jaina-uskonto yhdistettiin Keski-Euroopan ja Kyproksen löytöihin.

Valitettavasti löytöjen tutkiminen pysähtyi - vuoden 2002 jälkeen vedenalaisesta kaupungista ei ole kuultu hiiren hisausta. Intian arkeologit eivät ole tehneet mitään kaupungille Camboyn lahden pohjassa.

Mysteriously, the Archaeological Survey of India is still missing in action. Though ASI has its own underwater marine archaeology department, it is not part of the study team.

En missään nimessä halua pilkata intialaisten kansallisylpeyttä. Vertaan vain löytöä ja sen kohtaloa kristillis-länsimaiseen ylpeyteen, joka julistaa suurella äänellä löytöjä, mutta hautaa materiaaliset todisteet hiljaisuuteen, koska ne eivät todistakaan sitä, mitä haluttiin ja uskottiin. Viittaan esimerkiksi elokuiseen "liitonarkin löytämiseen", joka myös on haudattu hiljaisuuteen, ja useisiin Nooan arkin löytöuutisiin.