Hogmanay

Hogmanay Edinburghissa

Skotit osaavat juhlia uutta vuotta. Juhlan nimi on Hogmanay ja se kestää neljä päivää, 29. joulukuuta - 1. tammikuuta. Parhaassa Hogmanay-kaupungissa, Edinburghissa, juhla alkaa tänä iltana soihtukulkueella. Sen etunenässä kantavat Up Helly Aa -viikingit Shetlannista viikinkilaivaa, jonka he sytyttävät vuoren huipulla tuleen - viikingit ovat skottien mukaan eksperttejä polttamisessa. Samalla poltetaan iso, pajuista punottu katalonialainen härkä. Tämän vuoden juhlateema on Katalonia.

Up Helly Aa -viikinkejä

Huomenna ohjelmaan kuuluu mm. maailman pisin strip-the-willow -tanssi ja katalaanien "dragons and fireworks" -show. Aattona on katujuhlat ja ilotulitus, uudenvuoden päivänä katujuoksu ja koiravaljakkokilpailut. Johonkin väliin mahtuu kynttiläkonsertteja ja "Auld Lang Syne" -karaoke.

Skotlanti oli vuosiatoja tiukan kalvinistinen maa. Kirkko kielsi jouluna maallisen hulinan, joten kaikki juhlameno keskittyi uuteen vuoteen, johon kirkon valta ei yltänyt. Hogmanaysta tuli sekoitus kelttien talvipäivänseisausta, viikinkien yuletideä ja pakanallista saturnaliaa. Eri puolilla Skotlantia juhlaa vietetään perinteisesti; tuli on tärkeässä osassa, kuten Stonehavenissa, jossa miehet kulkevat katuja pitkin pyörittäen päänsä päällä suuria, palavia pajupalloja. Ne heitetään lopulta mereen.

Ensimmäisen vieraan perinne tunnetaan koko Skotlannissa. Uuden vuoden ensimmäinen vieras määrää koko tulevan vuoden onnen. Hänen on oltava tumma - skottien mukaan vaalea vieras on useimmiten ollut viikinki eikä ole tiennyt hyvää talolle - ja mieluiten kierosilmäinen, rampa tai lattajalkainen. Hän tuo taloon leipää, hiilenkappaleen ja viskipullon, joskus myös hopeaa.

Tällä tavoin Skotlanti ottaa uuden vuoden vastaan - viskillä ja ceilidh -juhlilla (ceilidh tarkoittaa perinteisiä tansseja tai konsertteja; Suomessa puhuttaisiin "iltamista").

Courage, pelkurimainen koira

Parhaita animaatioita "Cartoon Network" -kanavalla on "Courage, the Cowardly dog". Jaksot käyttävät kaikkia tunnettuja mielikuvitusmaailman hahmoja lohikäärmeistä ulkoavaruuden olioihin ja käveleviin munakoisoihin asti. Couragen on pentuna ottanut hoitoonsa Muriel, lady kumisaappaissa. Courage rakastaa Murielia ja kotiaan keskellä Kansasia - suunnilleen siellä, mistä Dorothy aloitti matkansa Oziin. Ongelmana on Murielin häijy aviomies Eustace (joka rakastaa säikytellä koira parkaa)ja kaikenkarvaiset hirviöt, jotka kaappaavat Murielin tai joskus koko talon. Courage, niin pelkurimainen kuin onkin, joutuu hampaat kalisten pelastustoimiin. Häijy Eustace saa väliin ansionsa mukaan - hänet muutetaan joksikin iljettäväksi. Seuraavaan jaksoon mennessä hän kuitenkin palaa omaksi häijyksi itsekseen.

"Couragen" avut ovat samat, jotka aikoinaan tekivät Disneyn piirretyistä niin rakastettuja ennen nykyisiä kaupallisuuden aikoja - mielikuvituksen kahleeton lento, häijyt ja ilkikuriset juonen käänteet, ideoiden ja ajatusten suruton käyttöön otto. Samat ominaisuudet tekivät "Star Wars" -filmit niin suosituiksi ja nykyään - niin, mistä ne nykyään löytyvät? Paitsi tietenkin sellaisista animaatioista kuin "Courage" tai vaikka "Two Stupid Dogs". Ja aina Kelju K. Kojootista ja klassisista Väiski Vemmelsääri -jaksoista.

Savuava vuori

Popocatepetl

Popocatepetl savuaa taas. Atsteekit antoivat vuorelle nimen "Savuava vuori". Se on Pohjois-Amerikan korkein aktiivinen tulivuori ja vaarallinen, koska se lähettää sekä laavavirtoja että pyroklastisia purkauksia, ja Mexico Cityn miljoonakaupunki on hyvin lähellä vuorta. Jostakin syystä atsteekit eivät ottaneet vuorta kovin vakavasti; heillä on taru, jonka mukaan vuori oli uljas soturi, jonka morsian - Iztaccihuatl - kuoli suruun, minkä jälkeen Popokin - nykyään vuori kulkee nimellä El Popo - kuoli. Iztaccihuatl - Nukkuva Nainen - on toinen Mexico Cityn tulivuorista.

Popo on tarkkaan vahdittu vuori (tämän linkin takaa löytyy painonapilla "anterior" uusimmat itedot vuoresta englanniksi) aktiivisuutensa ja vaarallisuutensa vuoksi. Jonkin tarinan mukaan Iztaccihuatl olisi ollut atsteekkijumalatar, jolla uhrattiin lapsia, mutta Popo siis ei ole saanut jumalan asemaa. Ehkä jotakin yhtäläisyyttä voi etsiä atsteekkien tärkeän pahan jumalan, Tezcatlipocan, nimestä - se tarkoittaa "Savuavaa peiliä", obsidiaanipeiliä. Obsidiaanihan on tulivuoren tuote.

Amerikkalaisilla on muuten suuria vaikeuksia selvitä atsteekinkielisistä nimistä, mutta suomalaisen kieli kääntyy mukavasti näiden nimien ympärille.

Popocatepetl ja Iztaccihuatl

Tapaninpäivän tarinoita

Pyhä Stefanus

Tapaninpäivään liittyy kokonainen sikermä myyttejä ja tarinoita. Nimensä päivä on saanut Pyhästä Stefanuksesta, varhaisen kristillisen kirkon diakonista, joka kivitettiin. Hänet kuvataan kiviä käsissä tai päässä. Hän on varsin sopivasti päänsäryn suojeluspyhimys, mutta hiukan yllättävästi myös hevosten pyhimys. Tapaninpäivänä Euroopassa on viime aikoihin asti ollut tapana koristella hevoset ja tuoda ne kirkkoon siunattavaksi. Samalla on tuotu heinää ja ohraa tai kauroja, jotta pappi siunaisi myös hevosten ruoan ja vuosi olisi hyvä. Tavallaan johdonmukaisesti pappia väliin heiteltiin kauroilla kuten Stefanusta kivillä.

Englannissa Tapaninpäivä tunnetaan myös nimellä Boxing Day. Nimi tulee joululaatikoista, joita palvelusväelle jaettiin. Kilpa-ajot ja nykyään jalkapallo kuuluvat Boxing Dayn tilaisuuksiin.

Pohjoismaissa tapaninpäivän ajelut ovat pakanallista alkuperää. Keskitalven juhlissa uhrattiin hevosia ja pidettiin kilpa-ajoja ja ratsastuksia. Kristillisenä aikanakin ajettiin kirkkoon kilpaa. Stefanus onkin muuttunut Staffan tai Tapani -nimiseksi tallirengiksi, joka kivitettiin, koska hän hevosta juottaessaan näki Betlehemin tähden heijastuvan vedestä ja meni kertomaan siitä. "Tapanin virsi" alkaa upealla kuvauksella Jeesuksen syntymästä:

Jouluna Jumala syntyi,
paras poika pakkasella.
Nousi kuu, yleni päivä,
armas aurinko havahti,
tähet taivon tanssaeli,
Otavat piti iloa
syntyessä suuren Luojan,
yliarmon auetessa.

Toinen tapaninpäivään liittyvä pyhimys on hyvä kuningas Wenceslaus, josta englantilaisilla on joululaulu. Wenceslaus-kuninkaan kerrotaan juuri tapaninpäivänä kahlanneen hangessa viemässä köyhille lahjoja.

Good King Wenceslaus looked out on the Feast of Stephen,
When the snow lay round about, deep and crisp and even.
Brightly shone the moon that night, though the frost was cruel,
When a poor man came in sight, gathering winter fuel.

Brittein saarten pakanallisin joulutapa on peukaloisen metsästys. Tämä druideilta peritty rituaali kuoli välillä, mutta on nyt elvytetty uudelleen. Nykyään ei enää tapeta oikeaa peukaloista, vaan kannetaan leikkilintua tai kulkueessa joku pukeutuu peukaloiseksi. Lapset keräävät lahjoja laulamalla peukaloisen metsästystä. Tämänkin perinteen takana on monta erilaista tarua - joskus peukaloinen symboloi vanhaa vuotta, jonka punarinta - tuleva vuosi - nokkii, joskus peukaloinen on pettänyt Pyhän Stefanuksen tai irlantilaisen kuninkaan ja surmataan sen vuoksi. Susan Cooperin "Pimeä nousee" -kirjassa peukaloisen metsästys on tärkeä riitti.

As I went out to hunt and all
I met a wren upon the wall
Up with me wattle and gave him a fall
And brought him here to show you all.

Merry Christmas, Mr. Dickens!

Christmas Carol

Charles Dickens has probably had more influence on the way that we celebrate Christmas today than any single individual in human history except one.

Näin kerrotaan artikkelissa Charles Dickensistä ja joulusta. Jo tervehdys "Merry Christmas!" on Dickensin keksimä. Molemmat sanat olivat käytössä ennen häntä, mutta hän yhdisti ne maailman tunnetuimmaksi joulutoivotukseksi.

"A Christmas Carol" on Dickensin suuri joulutarina, joka on käännetty useille kielille (myös suomeksi), filmattu, siirretty Muppet-maailmaan ja jääshowksi ja yleisesti muuttunut joulun englantilaiseksi perusmalliksi. Se ei ollut Dickensin ainoa joulutarina. Joulu esiintyy monissa hänen romaaneissaan - onnellisena yltäkylläisyyden juhlana "Pickwick-kerhon papereissa", synkkänä "Edwin Droodin salaisuudessa", aikana jolloin aaveiden lisäksi liikkuvat myös paenneet rikolliset "Suurissa odotuksissa". Dickens kirjoitti neljä muuta "joulutarinaa" (yksikään niistä ei sijoitu jouluaikaan), jotka ovat ansaitusti jääneet "Christmas Carolin" varjoon, ja joitakin lyhyitä juttuja, kuten "A Christmas Tree", jossa hän kuvaa haaveilemaansa lapsuuden joulua joulukuusen, tuon "sievän saksalaisen lelun" kautta (prinssi Albert oli juuri esitellyt englantilaisille saksalaisen joulukuusiperinteen). Joulukuusitarinaan Dickens on myös upottanut viehättävän, lyhyen kummituskertomuksen - hän loi myös tavan kertoa kummitusjuttuja jouluisen takkatulen edessä.

Dickensin haavejoulu on köyhyyden piinaaman lapsen unelma runsaudesta, lämmöstä ja rakkaudesta, joita vailla pikku Charles oli. "Christmas Carolin" köyhä perhe on Dickensin oma lapsuudenkoti. Tästä rakauden ja anteeksiannon juhlasta puuttuu suomalaisittain katsoen yksi tärkeä osa; kukaan ei mene kirkkoon. Dickens mainitsee ohimennen Jeesus-lapsen, mutta näissä juhlissa hänellä on vähemmän merkitystä kuin mistelillä, jonka alla suutelevat nuoret ja vanhat.

Joulupäivän rauhaa!

Tänään, jos Jumala suo, on armorikkaan Vapahtajamme syntymäjuhla...

Connie Willisin joulu

Connie Willis on tunnustautunut täydelliseksi joulufriikiksi. "42. kadun ihme" on hänen mielijouluelokuvansa. Niinpä hän on kirjoittanut useita joulunovelleja kokoelmaansa "Miracle". Ihmeellisin, surullisin ja sydämeen painuvin joulu on hänen kirjassaan "Doomsday Book" ("Tuomiopäivän kirja").

Kirjan alussa on joulu Oxfordissa vähän nykyajasta tulevaisuuteen päin. Sataa. Clarion kilkuttaa epävireisesti joululauluja kiireisten ostosten tekijöiden yläpuolella, tutussa pubissa kompastellaan jouluseimeen, sukulaisia odotetaan ja lahjoja ostetaan. Tässä Oxfordissa on aikamatkustuslaite. Nuori opiskelija Kivrin on lähdössä keskiaikaan tutustumaan aikakauden joulutapoihin. Hän päätyy - jonnekin; parametrejä asettava teknikko hourailee ja pyörtyy. Oxfordiin on iskenyt tappava influenssa. Kaupunki muuttuu karanteenissa olevaksi sairaalaksi. Joululaulut kilkuttavat, kun professori Dunsworthy yrittää saada selville, mihin Kivrin on kadonnut.

Kivrin on keskiajan Oxfordissa, pikku kylässä, jonne joulupäivänä saapuu musta surma. Joulujumalanpalvelus kylän vähäisessä kirkossa tuo kyyneleet lukijan kurkkuun. Jouluvirsiä lauletaan, pikku Agnes on saanut joululahjaksi kellon, jota hän kilisyttelee, kunnes nukahtaa. Kylään tulee kolme viisasta miestä - korkea-arvoisia kirkonmiehiä, jotka tuovat ruton tullessaan.

Missään ei ihminen ole turvassa, elämä on hauras. Hetket ovat kallisarvoisia. Ihmisluonteen huonot puolet tulevat esiin, mutta niin tulevat myös parhaat ominaisuudet. Rakkaus, rohkeus ja peräänantamattomuus voittavat silloinkin, kun toivo on mennyt. Usko, toivo ja rakkaus ovat lopulta sittenkin toisistaan erottamattomat ominaisuudet.

Ei mikään nyyhkytarina, mutta panee itkemään. Ei elämää suurempia henkilöitä, vaan aivan elämän kokoisia. Tämä kirja on pakko lukea uudelleen joka joulu.

Kirjojen kuolema

Aleksandrian kirjasto entisöitynä (ja papyrusta)

Kirjojen harrastaja kyselee joskus, miten kirja kuolee? Mitä tapahtuu kuolleille kirjoille? Jos kirja ei tavoita lukijoita, se kuolee samoin kuin vanhat jumalat; se vain haihtuu. Viimeiset kaiut kirjan kuolemasta kuuluvat vaimeana piipityksenä antikvariaattien pölyisimmistä nurkista. Fyysisenä esineenä kirjan kuolema on erilainen.

Esimerkkinä otan vanhan maailman kuuluisimman kirjaston, Aleksandrian kirjaston. Loistonsa päivinä se sisälsi joidenkin tietojen mukaan jopa 400 000 kirjaa. Mihin ne kaikki katosivat?

Kirjojen kuolemasta kerrotaan mielellään dramaattisia tarinoita. Aleksandrian kirjastosta on kolme tällaista kertomusta. Ensimmäisen mukaan kirjaston poltti vahingossa Julius Caesar sytyttäessään kapinan taltutuksen yhteydessä sataman tuleen. Toinen tarina nimeää polttajaksi patriarkka Theofiluksen. Kristinusko tuhosi antiikin viisauden. Kolmas tuhotarina on samalla paras anekdootti. Sen mukaan Damaskoksen kalifi Omar käski polttaa kirjaston: "Jos kirjat ovat Koraania vastaan, ne ovat vahingollisia. Jos ne ovat Koraanin mukaisia, ne ovat tarpeettomia."

Wikipedian artikkeli pitää todennäköisimpänä kirjojen tuhoajana Theofilusta. Hän antoi ainakin tuhota Serapeumin, temppelin, joten on mahdollista, että kirjasto tuhoutui samalla. Wikipedia mainitsee kuitenkin, että artikkeli on keskustelun kohde. Ainakin Luciano Canfora, Barin yliopiston arvostettu professori, on luonnollisen poistuman kannalla. Kirjat olivat antiikin aikana papyruksia ja ne piti kopioida säännöllisesti uudelleen. Kun kristinuskon tulon myötä kiinnostus antiikin pakanalliseen viisauteen väheni ja kirjurit katosivat, yhä useammat kirjat jäivät säiden, hyönteisten ja silkan kulumisen saaliiksi. Lopulta koko suuri kirjasto oli pelkkiä homeisia riekaleita.

Tällä tavalla kirjat kuolevat. Eivät loistokkaasti liekeissä, kuten Umberto Econ "Ruusun nimessä", vaan lahoamalla. Näin kuolevat kirjat nykyäänkin. Niitä haudataan, niitä käytetään lämmitykseen (poltetaan siis sittenkin!), niitä kierrätetään.

Joukkohautaaminen on yksi tapa, mutta kyllä turhalle kirjalle käyttöäkin löytyy. Oulussa kaupunginkirjaston poistokirjat noutaa paikallinen kierrätystoimintaan keskittynyt Kestävän kehityksen talo. Siellä kirjojen muovitetut kannet käytetään polttoaineena, talon lämmitykseen. Kirjan sivut käytetään ekovillaan, josta tehdään seiniä.

Oulun kaupunginkirjaston vieressä sijaitsevan teatterin puvustamo on myös hoksannut kirjan käyttömahdollisuudet. Siellä kirjoja käytetään roolivaatteiden tekemiseen.

New Orleansin raitiovaunut

St. Charles -kadun raitiovaunu

New Orleans menetti Katrina-myrskyssä kuuluisat raitiovaununsa. Hurrikaani vei mennessään kiskot ja ohjauspylväät ja tuhosi punaiset raitiovaunut, jotka kulkivat Riverfrontilla ja Canal Streetillä. Myrskyn jälkeen New Orleansin liikennelaitos on kamppaillut saadakseen linjat taas toimimaan. St. Charles -kadulla kulkee ilmainen bussi ja viime sunnuntaina kuusi 35 vanhasta, 20-luvun oliivinvihreästä vaunusta saatiin toimintaan Riverfrontin ja Canal Streetin reiteillä. Henkilökuntaa on palannut evakosta, useimmat ilman perheitään. He asuvat hotelleissa ja satamaan ankkuroiduissa risteilyaluksissa - eivät tosin Finnjetillä, joka on varattu lääketieteen opiskelijoiden käyttöön.

Raitiovaunujen harrastajat kerääntyivät hurraamaan ja ottamaan valokuvia, kun ensimmäinen vaunu myrskyn jälkeen lähti reitille joulukoristein somistettuna. Matka katkesi liian lähelle kiskoja jätetyn auton vuoksi, mutta henkilökunta siirsi auton poliisin ja ohikulkijoiden auttamana tieltä ja vaunu 930 pääsi jatkamaan matkaa. New Orleans alkaa palata entiselleen.

Avaruushissit

Eräs ehdotus avaruushissiksi

Ikään kuin maallisissa hisseissä ei olisi tarpeeksi, avaruuteen on suuniteltu hissejä. Niiden kantava idea on jonkinlainen lieka tai muu kiinteä jänne, jonka toinen pää on kiinteästi Maan (tai jonkin muun planeetan) pinnalla ja toinen pää jossakin vastapainossa, joka kiertää planeettaa eina samalla kohdalla. Keskipakoisvoima pitää säikeen paikoillaan ja hissikorit liikkuvat tätä säiettä pitkin. Arthur Clarke kuvasi avaruushissiä romaanissaan "Paratiisin suihkulähteet" ("The Fountains of Paradise") vuonna 1979. Clarke asui Ceylonilla (nykyään Sri Lanka) ja sijoitti romaaninsa sinne; avaruushissit pitäisikin sijoittaa lähelle päiväntasaajaa, jotta ne toimisivat ilman turhaa kiertoliikettä.

Avaruushissit eivät ole pelkkää tieteiskirjallisuutta, niitä suunnitellaan ihan vakavalla mielellä. Tarvitaan vain hiilinanoputkia, mitä ne sitten lienevätkään; jotakin terästä lujempaa joka tapauksessa. Arvioiden mukaan avaruushissejä voi olla jo vuoden 2100 tienoilla - kuten Arthur Clarke sanoi, 50 vuotta sen jälkeen, kun idealle lakataan nauramasta. Vaikka kukaan meistä ei varmaan ole näkemässä näitä rakenteita, varmuuden vuoksi voi lukea Alistair Reynoldsin kirjasta "Kuilukaupunki", mitä tapahtuu hissin toiminnan häiriintyessä. Kerrosten väliin jääminen ei ole mitään sen rinnalla.

P. T. Barnum

P. T. Barnum

Phineas Taylor Barnum (1810 - 1891) oli maailman suurin humpuukimestari - tällä nimellä häntä kutsuttiin. Hän pani näytteille mitä tahansa, jonka näkemisestä ihmiset olivat valmiit maksamaan. Monet esitykset olivat huijausta; ihmiset tulivat katsomaan, koska ne saattoivat olla oikeita. Otisin hissien turvalukitus oli yksi Barnumin esityksistä. Mies katkaisi hissiköyden täydessä lastissa, mutta hissilava pysähtyi.

Tunnettu huijaus oli Cardiffin jättiläinen. Mr. George Huff keksi jättiläisen. Amerikkalaiset uskoivat laajalti siihen, että Raamattu oli kirjaimellisesti totta. Raamatussa mainitaan, että maan päällä on asunut jättiläisiä. Huff antoi valmistaa salaa kivipatsaan ja kaivautti sen maahan. Sitten hän määräsi työmiehiä kaivamaan patsaan kätköpaikasta ja oli suunnattoman ällistynyt, kun kivettynyt jättiläinen putkahti näkyviin. Huff sai hyvät rahat jättiläisen esittelystä ja myi sen viiden miehen syndikaatille. Barnum halusi ostaa jättiläisen. Syndikaatti vaati liian korkeaa hintaa, joten Barnum antoi valmistaa oman jättiläisen. Hän julisti, että syndikaatin jättiläinen oli väärä ja hänen oikea. Syndikaatti veti Barnumin oikeuteen, mutta Huff astui esiin ja tunnusti väärennöksen. Oikeus päätti, että väärennöksen väärentäminen ja kutsuminen väärennökseksi ei ollut laitonta.

Täyttä totta oli Jenny Lind, "Ruotsin satakieli", jonka Barnum tuotatti Amerikkaan. Jenny Lind piti Amerikassa 95 konserttia ja hänen kunniakseen nimettiin katuja ja jopa veturimalli.

Barnum toi myös Afrikasta elefantin, jonka nimi oli Jumbo. Jumbo-nimi jäi yleiseen kielenkäyttöön. Muita Barnumin ihmeitä oli Feejee-merenneito ja kääpiö näyttämönimeltään kenraali Tom Thumb. Amerikan sisällissodan alla Barnum toi näyttämölle "Tuomo-sedän tuvan" version, jossa näytelmällä oli onnellinen loppu: kaikki orjat vapautettiin.

Several weeks before he died in his sleep, on April 7, 1891, Barnum read his own obituary: The New York Sun newspaper, responding to Barnum's comment that the press says nice things about people after they die, ran his obituary on the front page with the headline, "Great And Only Barnum -- He Wanted To Read His Obituary -- Here It Is."

Appropriately, it is reported that Barnum's last words were about the show, which was appearing in New York's Madison Square Garden at the time: "Ask Bailey what the box office was at the Garden last night."

LIFE-lehti valitsi maailman suurimman humpuukimestarin yhdeksi vuosituhannen 100 tärkeimmästä henkilöstä. Oikeutetusti. Humpuukia on maailmassa paljon, mutta ei missään niin täydellä sydämellä kuin Barnumin humpuuki. Tähän John Phillip Souzan marssi, kiitos.

Hisseistä

Ylellinen hissiaula Alaskassa

Hissi on vanha keksintö, jos ajatellaan ihmisten tai tavaroiden hinaamista ylös köyden ja väkipyörän avulla. Madame Pompadourilla oli Versaillesissa hissi, kullattu brokadi-istuiminen häkki, jota lakeijat hoitelivat. Joukkokuljetuksiin sopivat hissit syntyivät 1800-luvun puolivälissä; ensin keksittiin höyrykone hoitamaan voimapuolta, siten sähkökone. Vanha sirkusmies, P.T.Barnum, on vastuussa suurimmasta keksinnöstä. Hän palkkasi Elisha Otisin kehittämään turvalukon, joka esti hissiä putoamasta, vaikka köysi olisi katkennut. Otis patentoi keksintönsä; Otis-hissit ovat Suomessakin tätä päivää. Hissien myötä syntyivät pilvenpiirtäjät, joten Barnumia saadaan välillisesti kiittää Amerikan kaupunkien horisontista.

Hissit olivat sosiaalinen ongelma syntyaikanaan. Anna Kortelainen kertoo kirjassaan "Päivä naisten paratiisissa", että hisseihin palkattiin hissinkuljettajia, koska olisi ollut sopimatonta miesten ja naisten päätyä suljettuun tilaan ilman valvontaa. Sievät hissitytöt olivat oma houkutuksensa esimerkiksi 30-luvun Stockmannilla. Hissinkuljettajan työ ei ollut hohdokkaimpia. Aldous Huxleyn utopiassa "Uljas uusi maailma" hissejä kuljettivat erityisesti ennen syntymää tehtävään valmistetut idootit.

- Katto! ilmoitti nariseva ääni.
Hissimies oli pieni apinamainen olento, yllään epsilon-miinus-semi-moronin musta pusero.
- Katto!
Hän työnsi hissiportit auki. Nähdessään iltapäiväauringon lämpimän loiston hän vavahti ja räpytti silmiään. - Ooh, katto! hän toisti haltioituneella äänellä. Hän näytti ikään kuin äkkiä ja riemuitsevana heränneen mustasta, sielua syövyttävästä horroksesta. - Katto!
Hän hymyili katsellessaan koiramaisen odottavaan ja palvovaan tapaan matkustajiensa kasvoihin. Puhellen ja nauraen yhteen ääneen he astuivat päivänvaloon. Hissimies katsoi heidän jälkeensä.
- Katto? hän sanoi vielä kerran, ikään kuin kysyvästi.
Mutta silloin soi kello, ja hissin katosta alkoi kaiutin antaa määräyksiään hyvin pehmeällä ja kuitenkin hyvin käskevällä äänellä.
- Alas! se sanoi. - Alas! Kahdeksastoista kerros. Alas, alas! Kahdeksastoista kerros. Alas...
Hissimies paukautti portit kiinni, kosketti sähkönappulaa ja vaipui silmänräpäyksessä hissikuilun yksitoikkoisesti humisevaan hämärään, oman tavanomaisen horroksensa hämärään.

Hissit ovat pelkotiloille altis paikka. Putoamisen pelkoon liittyy sosiaalisen ahdingon pelko ja vielä ahtaan paikan kammokin, kuten tietää jokainen, joka on jäänyt kerrosten väliin vaikkapa tavaratalon hississä. Tämän tietävät kirjailijat ja elokuvantekijät. Aivan erikoisia kauhuefektejä syntyy nimenomaan hississä. Antonio Molinan kirjassa "Täysikuu" lapsiin keskittynyt sarjamurhaaja valitsee uhrinsa hississä. Monessa filmissä, joista mainitsen vain "Speed"-elokuvan, putoava hissi on tehokeinona - "Speedissä" nainen kuolee, koska hän ei voi pakottaa itseään kurkottamaan auttavaan käteen hissikuilun yli. Otisin turvakeksinnöstä huolimatta hissit ovat vaaran paikkoja.

Neuvosto-UFOt

"Venäläinen UFO-tutkimus" - ainakin univormut näyttävät aidoilta

UFOjen harrastajat olivat (ja ovat) kiinnostuneita Neuvostoliiton UFO-havainnoista. Rautaesiripun takaa tulevat tiedot olivat erityisen kutkuttavia, ja koska tarkistus oli lähes mahdotonta ja kaikki kylmää vettä niskaan heittävät raportit voitiin aina luokitella hallinnon tahallisiksi peittely-yrityksiksi, hurjimmatkin tarinat uskottiin. Useat UFO-aallot osoittautuivat myöhemmin todellisiksi havainnoiksi - syy vain ei löytynyt ulkoavaruudesta. Tavallisesti kyseessä olivat ohjukset, joita laukaistiin tai siirrettiin ilmassa paikasta toiseen. Yhdysvaltojen armeija tarkkaili kiivaasti omaansa ja Neuvostoliiton ilmatilaa pahimpina UFO-vuosina. He pelkäsivät, että Neuvostoliiton ohjushyökkäys peittyisi oletettujen UFO-havaintojen alle. Tämä on todellinen syy niihin lukuisiin raportteihin, joiden mukaan Yhdysvaltain ilmavoimat olivat kiinnostuneita UFOista.

UFO-harrastajat kaivoivat mielellään esiin isoäänisiä asiantuntijoita ("...is the UFO phenomenon for real? The question was quickly brushed aside, in no uncertain terms. "My colleagues and I don't even think that's a question!" he bellowed. "Of course they are real!" ), jotka kertoivat tarinoita esimerkiksi siitä, miten Stalin kutsutti luokseen Sergei Koroljovin ja antoi hänelle tehtäväksi tutkia UFO-ilmiötä. Tarina on täydellinen ankka ja vielä rampa - Koroljov oli vuonna 1948 juuri päässyt vankileiristä eikä epäluuloinen Stalin olisi päästänyt häntä edes samaan huoneeseen kanssaan, saati antanut luottamustehtävää. Näiden asiantuntijoiden lausuntojen perusteella on väitetty, että sekä Neuvostoliiton että USA:n hallitukset ovat kontaktissa UFOjen kanssa ja ovat saaneet niiltä kehittynyttä teknologiaa, kuten "plasma-aseen".

Viileämmät päät muistuttavat, että venäläiset pitävät tarinoista, ja että monet korkea-arvoisetkin upseerit ja virkailijat myyvät mielellään länteen mitä tahansa, mistä saa vihreäselkäisiä. Jos länsi haluaa ostaa UFO-tarinoita, länsi saa UFO-tarinoita.

Entinen korkea-arvoinen KGB:n päällikkö Vladimir Krutskov - virassa 20 vuotta - lyö lopullisen naulan UFO-tarinoiden ruumisarkkuun. Hän sanoo haastattelussa, että kaikkiin kummallisiin tarinoihin haettiin Neuvostoliitossa selvitystä KGP:lta, myös UFOihin ja lumimieshavaintoihin. Kaikki myös tutkittiin. Eikä hän kertaakaan, ei yhtä ainoaa kertaa, saanut mitään aihetta uskoa mihinkään yliluonnolliseen tai ulkoavaruudelliseen. Kaikki tarinat olivat joko mielikuvituksen tuotetta tai tavallinen ilmiö, joka oli käsitetty väärin.

With full responsibility I have to state — never ever during the long period of my work with the intelligence service was anything really supernatural spotted, either in Russia or in any other country. When I say “other country”, I rely on the information from the highest officials, military, research and of course the intelligence agencies of foreign states.

The point is, in every “important” country presidents, prime ministers and secret service chiefs requested investigations into resonant abnormal incidents. And in every case, in each country, competent people would give one and the same answer — no. I have personally read copies of these reports.

I finally came to the conclusion that, for better or for worse, there is nothing supernatural on the Earth.

Teflon

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että DuPont joutuu maksamaan ennätyskorvaukset haitallisia kemikaaleja koskevan ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta. Tämä kemikaali on teflonin olennainen ainesosa ja DuPont omistaa patentin.

Mitä tämä nyt on? Teflon on elintärkeä osa jokaista keittiötä. Vaikea kuvitella tekevänsä ruokaa ilman teflonpannua, teflonkattilaa, teflonvuokaa. Toinen PTFE-muovia käyttävä yleishyödyke on Gore-Tex. Urbaanilegenda väittää, että teflon on avaruuslentojen hyödyllinen sivutuote. Tämä ei pidä paikkaansa: teflonin keksi Roy Plunkett - tarinan mukaan vahingossa, kuten niin moni muukin merkittävä keksintö on tehty.

Teflonin myrkyllisyys paljastui, kun lintuja alkoi kuolla. Kun teflonia kuumennetaan, siitä erittyy myrkyllistä kaasua, joka tappaa linnut. Yli 200 Celsius-asteen lämpötilat ovat jo vaarallisia. Kanarialintuja varoitettiin pitämästä keittiössä. Seuraavaksi on tietenkin kysytty, miten käy ihmisten. Ihminen on paljon isompi kuin kanarialintu, mutta ihmisiä on myös paljon enemmän keittiössä kuin kanarialintuja.

Liipasimella on PTFE:n ainesosa, jonka lyhenne on PFOA. Englannissa on jo kielletty samantyyppinen kemikaali, PFOS. DuPont on joutunut maksamaan korvauksia ihmislle, jotka ovat joutuneet tehtaalla tekemisiin suurten PFOA-määrien kanssa ja synnyttäneet viallisia lapsia. DuPont yrittää kehittää teflonia, mutta sen uskottavuus kärsi tiedosta, että valmistaja on tiennyt 50 vuotta tuotteen vaarallisuudesta ja kiistänyt sen koko ajan.

Which raises the question: Are there health consequences to ingesting all those non-stick molecules? Not to worry, says DuPont's Kris Mohan: We are, after all, talking non-stick. "It's completely inert, and it passes right through the body without interfering with anything."

Pitäisikö heittää teflonpannut pöpelikköön ja palata valurautaan?

Älykkyyden lajit

Älykkyyden määrittely on kuin panisi sumua säkkiin. Älykkyysosamäärä on kelvollinen työkalu, mutta se määrittää vain tietyn osa-alueen. Määritelmän sisällöksi saadaan se, mitä on mitattu. Ensimmäiset älykkyysmittaukset oli tarkoitettu erottelemaan koulujen oppilaista ne, jotka tarvitsivat erikoisopetusta. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Yhdysvaltain armeija otti ensimmäiset laaja-alaiset älykkyysmittaukset käyttöön erotellakseen sotilaista upseeriaineksen. Testeissä oli paljon kulttuuriainesta, joka on jäänyt kummittelemaan älykkyyteen kohdistuvissa ennakkoluuloissa - esimerkiksi pääministerimme isän aikaansaamassa skandaalissa sotketaan vieläkin kulttuuri ja älykkyys.

Kun kulttuuri yritettiin karsia testeistä, kiinnitettiin seuraavaksi huomio kieleen - mitä enemmän koulutusta, sitä parempi kielen käyttökyky. Lopputuloksena on mm. Mensan käyttämä mittaustyyppi, joka mittaa melko tasa-arvoisesti, mutta erittäin kapea-alaisesti. Testit mittaavat vain paria osa-aluetta niistä seitsemästä, kahdeksasta tai kymmenestä, jotka Howard Gardner ja hänen seuraajansa ovat tuoneet esiin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.

Gardnerin älykkyysalueet ovat:

- verbaalis-kielellinen
- loogis-matemaattinen
- visuaalis-spatiaalinen
- musikaalinen
- kehollis-kinesteettinen
- interpersoonallinen-sosiaalinen
- intrapersoonallinen (itsetuntemus)
- luonnontieteellinen

Muitakin osa-alueita voi olla, kuten "spirituaalinen". Yksikään näitä ei ole yhtä yksioikoinen kuin vanhempien määritysten älykkyysalueet. Esimerkiksi loogis-matemaattinen ei ole samaa kuin matemaattinen; se sisältää kyvyn ongelmien ratkaisemiseen ja loogiseen päättelyyn. "Tunneäly", josta paljon puhutaan, koostuu useammasta Gardnerin älykkyysmääritelmän osa-alueesta. Kannattaa myös muistaa, että Gardnerin älykkyysalueet eivät ole ilmatiiviisti toisistaan erillään, vaan kehittyvät yhdessä.

Mitä enemmän älykkyyttä koetetaan tutkia, sitä monimutkaisemmaksi ja nestemäisemmäksi kuva muuttuu. Kuten älykkyys itsekin. Parhaiten pärjää, kun ei käytä älykkyyden määritelmiä rajoittavina ("naisilla ei ole matemaattista älykkyyttä", "miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta"), vaan viitteinä mahdollisuuksiin. Positiivisesti, ei negatiivisesti.

Aito italiatar

Sophia Loren

Sophia Loren on eräs maailman kauneimmista naisista, iätön ja ajaton. Hän ei ole pelkkää ulkokuorta, vaan italialaisen naisen perustyyppi, Alberto Moravian kansannainen, Roomatar tai naiset kirjasta "Kaksi naista" (viimeksi mainitun krijan filmatisoinnista hän sai Oscarin).

Sophia syntyi 1934 köyhän naisen aviottomana lapsena ja kasvoi Napolin esikaupungissa, Pozzuolissa. Lapsuudessaan hän oli loukkausten kohde ja vielä rumakin: hänen lempinimensä oli "hammastikku".

15-vuotiaana hän naisistui. Äiti vei hänet heti kauneuskilpailuun, jossa hän menestyi. Äiti, epäonnistunut näyttelijätär, suunnitteli tyttärelleen elokuvauraa. Idea ei ottanut tulta, mutta Carlo Ponti, 20 vuotta vanhempi, naimisissa oleva ja kahden lapsen isä, iski silmänsä Sophiaan, josta tuli hänen rakastajattarensa. Elokuvaura ei vieläkään edennyt, ja Carlo Ponti kehoitti Sophiaa tekemään jotakin liian pitkälle nenälleen ja liian leveille lanteilleen. Sophialla oli tervettä itsetuntoa 16-vuotiaana tyttönäkin; hän kieltäytyi muuttamasta mitään ulkomuodossaan. "kaiken, mitä näette, olen velkaa spaghetille", sanoi Sophia.

Lopulta Vittorio de Sica näki, mitä Sophiassa piili, ja alkoi ohjata häntä. Sophian ura eteni, mutta ei hänen yksityiselämänsä. Kun hän oli 23-vuotias, Cary Grant oli hänen vastanäyttelijänsä. Cary Grant rakastui silmittömästi ja kosi heti. Se herätti Carlo Pontin, joka laillisti liiton Sophian kanssa ja alkoi vuosia kestäneen taistelunsa Vatikaania vastaan. Katolinen kirkko piti Pontia kaksinnaijana.

Sophia sai hänen kanssaan kaksi poikaa ja siirsi tunteensa heihin. Hän on silti koko elämänsä pysynyt uskollisena Carlo Pontille. Sophia on aina ollut täysin selvillä tunteidensa laadusta. Hän on sanonut avioliitostaan:

"I needed a father. I needed a husband. I was adopted by Carlo and I married my father."

Uskollisena vaimona, naisena, joka kaipasi perhettä, kiihkeästi rakastavana äitinä, naisena, joka "viihtyy ihonsa sisällä" Sophia Loren on ehjän italialaisen naisen perikuva. Ei ihme, että hän on säilyttänyt ulkonäkönsä. Se ei ole pinnalle liimattu, se on häntä itseään.

Carlo Ponti ja Sophia Loren

Marx-veljekset

Harpo, Chico ja Groucho

Marx-veljekset eivät koskaan mene muodista. Vaudeville-puheosuudet eivät enää pure (ainakaan minuun), mutta puhdas anarkia on aina yhtä riemastuttavan hauskaa. "Päivä sirkuksessa", "Päivä tavaratalossa" ja erityisesti "Ilta oopperassa" vetoavat sisäiseen lapseeni.

Veljeksiä oli viisi (kuudes kuoli lapsena), mutta Harpo, Groucho ja Chico ovat ne, jotka muistetaan. Minua askarrutti pitkään, oliko Harpo todella mykkä, mutta tähän arvoitukseen löysin vastauksen: ei ollut, mutta joku arvostelija huomautti, että hän on hauska kunnes avaa suunsa. Sen jälkeen hän ei sitä julkisesti avannut.

Marx-veljesten elokuva ei ollut täydellinen ilman Chicon pianoa, Harpon harpunsoittoa ja Grouchon laulua. He aloittivatkin muusikkoina. En tiedä, onko heidän filmeistään tehty akateemista tutkimusta. Aihetta olisi. Juutalaisten maahanmuuttajien jälkeläisinä heillä oli selvää vetoa sorrettuihin vähemmistöihin, kuten värillisiin. Maallikkona huomioni kiintyy sellaisiin yksityiskohtiin kuin Grouchon naisten kosiskelu, jossa eleet ja ilmeet tuovat mieleen Charlie Chaplinin; Harpon Stan Laurellia muistuttava lapsenomaisuus; ja hämmästyttävä samankaltaisuus, joka Groucholla on Repe-sorsan (ja Ben Zyscowiczin) kanssa.

Grouchon lausahduksista on tunnetuin se, että hän ei halua liittyä klubiin, joka huolii hänet. Hänellä oli muitakin älykkäitä ajatelmia, kuten seuraava:

I find television very educating. Every time somebody turns on the set, I go into the other room and read a book.

Elokuvissa hän oli täydellinen moottoriturpa. Esimerkki filmistä "Päivä sirkuksessa":

Cab driver: Hey mister, $18.75
Groucho: 1875? That's what I thought. The 1940 models run much smoother.

Haluan erityisesti esittää kunnioitukseni Margaret Dumontille, joka onnistui näyttämään elegantilta riippuessaan aluspöksysillään ylösalaisin gorillan syleilyssä. En tiedä ainuttakaan varttunutta naista, joka niin hilpeästi ja pakottomasti tekisi itsestään pilaa.

Peter Pan -planeetta

Taiteilijan näkemys Huygensin laskeutumisesta Titanille

Titan on Saturnuksen suurin kuu. Se on melkein Mars-planeetan kokoinen. Titan on jo kauan kiinnostanut tiedemiehiä, koska sillä on kaasukehä. Titanista tehnyt havainnot herättivät epäilyjä, että sillä olisi meriä - ei vettä, vaan esimerkiksi etaania. Etaani on orgaanisen kemian perusta, se sisältää hiiltä ja vetyä. Missä on etaania, siellä voi olla elämää. Kun Cassini-luotain lähetettiin tutkimaan Saturnusta ja sen kuita, sen kylkiäisenä oli Huygens, jonka ainoa tehtävä oli laskeutua Titanille. Huygens laskeutui onnistuneesti tammikuussa. Se lähetti tietonsa Cassinille, joka toimitti ne Maahan. Tietoja tutkitaan edelleen. Nature-lehti on julkaissut erikoispaketin 8. joulukuuta.

Vapaata nestettä Titanilta ei löytynyt. Huygensin laskeutumispaikka oli mutaa ja jäälohkareita. Muuallakaan kuusta ei näytä löytyvän vapaata nestettä. Sen pinnalla on todettu kuumempia kohtia, joiden arvellaan todistavan jonkinlaisesta jäävulkanismista, kuun kuumemmasta sisuksesta purkautuvasta lämmöstä. Titanin ilmakehän metaani on mahdollisesti peräisin sen sisuksista.

Titan on eräänlainen Peter Pan -planeetta. Se muistuttaa Maata planeettamme varhaislapsuudessa. Auringonvalon puutteen vuoksi Titan on jähmettynyt tähän vaiheeseen ja pysyy samanlaisena, kunnes Aurinko joskus laajenee ja muuttuu punaiseksi jättiläistähdeksi. Silloin Titan saa lämpöä, mutta sen on liian myöhäistä kehittää mitään, kuten esimerkiksi elämää. John Varleyn 80-luvun scifi-visiot kehittyivät Titania kohtaan tunnetusta kiinnostuksesta, mutta jäivät mukaviksi kuvitelmiksi. Titan on pakaste, jota voimme tutkia.

Unelma paratiisisaaresta

Pohnpein kansaa

Tyynimeri on kaiken romantiikan kehto ja kohde. Palmuja, ruohohameisia neitoja (ja nuorukaisia), meri. Saaret nähdään ajattomina kulisseina, joilla länsimaiset ihmiset voivat heittää syrjään vaatteensa ja sivistyksensä onnellisten villien parissa. Löytöretkeilijät, taiteilijat, tutkijat ja kulkurit lankeavat yhtä hyvin näiden saarten unelmaan.

Tyynenmeren asukkaat omistavat silti kulttuurin - ja pitkän. Hyvä esimerkki on Pohnpei, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Ponape. Se on osa Mikronesian Liittovaltiota. Pohnpeilla on sademetsiä, vesiputouksia, atolleja, vaihtelevaa merielämää ja alkuasukkaita, jotka noudattavat seremonioitaan ja tanssivat hurjia tanssejaan turistien iloksi.

Pohnpeilla on myös historia, kulttuuri ja legendoja. Ajan ja vuoroveden välillä voi tutustua saaren rikkaaseen maailmaan. Myytit kertovat ankerias-esiäideistä, joiden ankeriaslapset vieläkin kerääntyvät tiettyihin lampiin ja sallivat ihmislastensa kosketella itseään, vaikka turistin kosketus saa ne kiemurtelemaan pakoon. Taru kookospähkinöistä kertoo sisaruksista, joista toinen muuttui kookospähkinäksi auttaakseen perhettään (pähkinällä on vieläkin silmät ja pieni suu) ja toinen synnytti koirapesueen, mikä ilmeisesti ei erityisemmin kummastuttanut ketään.

Suullinen historia on säilyttänyt niin siirtomaaherroja vastaan kapinoineet pohnpeilaiset kuin tarinat Saudeleurin päällikkösuvusta, joka rakennutti Nan Madolin.

Nan Madol on Tyynenmeren ihme, joka on antanut Pohnpeille lisänimen "Tyynenmeren Venetsia". Ainakin vuodesta 1200 j.a.a vuoteen 1600 j.a.a. Saudeleurien johdolla rakennettiin keinotekoisia saaria ja niille korkeita muureja ja rakennelmia basalttilohkareista. Saarien välissä oli kanavia, joita pitkin palvotut ankeriaat voivat uida mereltä pyhättöalueen keskukseen ja takaisin. Noin vuonna 1600 Saudeleurit hävisivät toiselle suvulle, nimeltään Nahnmwarki, kunnes 1800-luvulla rakennelmat hylättiin ja jätettiin mangroven peittämiksi raunioiksi. Nan Madol on niin mahtava ja yllättävä tässä kulttuurissa, että monet sitkeät tarinat ovat syyttäneet rakennelmista atlantislaisia, lemurialaisia tai ulkoavaruuden vierailijoita.

Nan Madol ei koskaan ollut kaupunki, vaikka sen asukasmääräksi loiston vuosina arvioidaan 1000 henkeä. Se oli temppeli- ja hallintokeskus ja päälliköiden asuinsija. Vielä ei ole täyttä varmuutta, miten pitkät, kuusikulmaiset basalttilohkareet tuotiin paikoilleen. Siinä ei suullisesta historiasta ole apua. Nykyiset pohnpeilaiset sanovat, että ne lennätettiin ilmassa mustan magian avulla. Arkeologien kannalta Nan Madol on harvinainen paikka; materiaalitodisteet ja perinnetarinat sopivat yhteen. Matkailijoille se on valitettavan kaukana, pelkkä unelma paratiisisaaresta.

Nan Madolin muuria

Naisia Marsiin

Kun suunnitelmat miehitetystä lennosta Marsiin etenevät, on alettu vakavasti harkita naisia Marsiin - jopa kokonaan naisista koottua miehistöä. Naisten elimistö kestää paremmin avaruuden ja painottomuuden ongelmia kuin miesten. Pitkä painottomuus aiheuttaa nopeampaa ikääntymistä (eli siis ongelmia, jotka muistuttavat ikääntymisen aiheuttamia muutoksia), ja estrogeeni vähentää näitä haittoja.

Euroopan ja Yhdysvaltain avaruustutkimuslaitokset ovat kehtitäneet yhteisen projektin, josta käytetään nimilyhennettä WISE (Women International Space Simulation for Exploration).

The study is used as a method of testing and developing countermeasures to the effects of weightlessness on female astronauts through the use of appropriate physical exercise and therapy, medication and nutrition. Developing more effective countermeasures is essential for the success of future long-duration human spaceflight missions to Mars.

Painottomuuden vaikutuksia on kokeiltu kahdella testiryhmällä, jotka viettivät kaksi kuukautta vuodelevossa. Kummassakin ryhmässä osa suoritti kuntoharjoituksia, osa sai erikoisravintoa ja osaa vain tarkkailtiin. Ensimmäinen koeryhmä vietti kaksi kuukauttaan keväällä ja he ovat nyt kuuden kuukauden jälkeen palaamassa normaaliin tilaan. Toinen ryhmä on juuri noussut jaloilleen. Tässä jälkimmäisessä ryhmässä oli mukana kolme suomalaista. Avaruus-verkkojulkaisussa on kuvaus heidän tuntemuksistaan.

Koehenkilöt menettivät kahden kuukauden aikana 3-4 kiloa lihasmassaa, pääasiassa alaruumiistaan. Myös luukatoa esiintyi, joskaan ei osteoporoosiin asti. Ruokahalu katosi. Makuulla mahalaukku pienenee, koska rintakehä painaa sitä. Tutkimuslaitoksen keittiö oli kovilla valmistaessaan herkullisia aterioita, joiden ravintoarvo olisi sama kuin ensimmäisellä koeryhmällä.

Päivi [Lahti-Olsen] kertoo, että jalat tuntuivat aluksi todella painavilta. "Piti ottaa kävellessä tukea seinistä ja olo oli oksettava. Kävelytestiin liittyviä mittareita kiinnitettäessä piti seisoa paikallaan viitisen minuuttia - ja silloin silmissä musteni. Onneksi tutkimusryhmä oli valmiina ottamaan kiinni ja sain heti tuolin alleni ja jalat nostettua ylös."

Tuloksista näkyy, että pitkä, miehitetty lento tulee olemaan todella rasittava kokemus astronauttien fysiikalle. Onneksi aikaa ongelmien ratkomiseen on vuosikausia - tekniikkakaan ei vielä ole valmiina. Kestää aikansa, ennen kuin ihminen kävelee toisen planeetan pinnalla.

Lontoon punaiset bussit

Lontoon punaiset, kaksikerroksiset bussit ajoivat tänään viimeistä kertaa. Joitakin säilytetään turistien iloksi, mutta se ei ole sama asia.

Tuntuu oudolta, että bussit eivät ole olleet siellä aina, mutta ne korvasivat rollikat ja raitiovaunut vasta 60-luvun alussa. Silloinkin valitettiin.

Busseja ei ole korvattu pelkästä ilkeämielisyydestä. Kaksikerroksiset olivat upeita ja joustavia liikennevälineitä, kuten moni muukin kuin minä voi omasta kokemuksestaan todistaa. Niihin ei kuitenkaan saanut pyörätuoleja eikä lastenvaunuja, ja portaat yläkertaan saattoivat muodostua varomattomille ansaksi. Epäilemättä myös kaksoismiehitys - kuljettaja ja rahastaja - on nykyisen tarkan rahan aikana olla liikaa.

Routemaster-bussit ovat viimeiset, jotka suunniteltiin ja rakennettiin pelkästään Lontoota varten. Uudet autot tulevat Saksasta.Lontoon katoavia tunnuksia, punaisia busseja, puhelinkoppeja ja mutia takseja, voi kohta ihailla enää Internetissä.

Symbolisesti bussien hävitystä edustakoon kuva vuonna 1996 IRA:n räjäyttämästä bussista. Tämän vuoden terroristit eivät olleet ensimmäisiä, jotka kävivät Lontoon liikenteen kimppuun!

Parthenon, Nashville

Roomalainen kopio Ateenan Athenesta ja Nashvillen nykyaikainen seuraaja

Nashville, Tennessee, tunnetaan countrymusiikin kotina. Nashville on yllätyksiä täynnä: sieltä löytyy myös Parthenon luonnollisen kokoisena ja Pallas Athenen patsas, paljon luonnollista upeampana. Ainakin, jos amerikkalaisiin on uskominen.

Nashvillen Parthenon rakennettiin Tennesseen vuosisataisnäyttelyyn vuonna 1897. Se on täydellinen friisien kipsikopioita myöten, ja sen sisällä on Nashvillen Taidemuseo.

Athenen patsas on kadonnut Kreikassa, mutta siitä tunnetaan roomalainen kopio. Nashvillen Parthenoniin päätettiin hankkia myös Pallas Athene vuonna 1982.

In 1982, the city commissioned Alan LeQuire to build a full-scale replica of Athena Parthenos. Soon after, a group of concerned citizens formed the Athena Fund. Starting with funds accumulated over the years from the nickels and dimes of school children and tourists, the Athena Fund grew rapidly through private and commercial donations.

Athene valmistui 1990. Vuonna 2002 se päätettiin vielä kullata ja maalatakin. Nashvilleläiset ovat oikeutetun ylpeitä siitä, että Feidiaan suurtyön jäljennös on ainoa Pallas Athenen oikean kokoinen ja kullattu patsas on yleisön nähtävänä ensimmäistä kertaa sitten 400 e.a.a.

Amerikkalainen luomisoppia kannattaa sivusto on puuttunut antiikin Kreikan mytologiaan reippaalla kädellä. Heidän sivullaan esitetään, että Zeus ja Hera olivat samoja henkilöitä kuin Aatami ja Eeva. Pallas Athene löytyy myös Raamatusta. Hän oli käärme. Eikö jostakin Karen Blixenin novellista löydy tarina, jonka mukaan Jumala luotuaan maan ja kaiken, mitä siinä oli, kaivannut kirkassilmäistä ja arvostavaa katsojaa.

"Kenet hän löysi? Madame, hän löysi käärmeen!"

Tämän käärmeen arvostamisen vuoksi annan aika pitkälle anteeksi mytologisten sukulaisuussuhteiden täydellisen sekoittamisen. Afroditen siirtäminen Hefaistoksen sisareksi ja Zeuksen ja Heran aviolapseksi menee vähän yli. Afrodite oli sentään Olympon jumalista vanhin ja hänen syntytapansa oli melko epäkristillinen. Afrodite oli tavallaan Zeuksen täti synnyttyään meren vaahdosta ja Kronoksen genitaaleista Kyproksen saaren rannikolla.

Muukaan mytologia ei istu kristillisiin perhearvoihin, joten miksi Athene ei voisi olla käärme? Ja miksi tarkkasilmäinen käärme ei voisi olla Nashvillen jumallallinen vartija? Kauppakaupunki Ateenakin oli.

Suomen kuningas

Suomen kuningas ja kuningatar

Kun juuri on juhlittu tasavaltaista Suomea 88. kerran voisi muistaa, että Suomi oli kaksi kuukautta itsenäinen kuningaskunta. Lokakuun 9. 1918 valittiin Suomen kuninkaaksi Friedrich Karl Ludwig Konstantin, Hessenin ja Brabantin prinssi. Hän oli keisari Saksan keisari Vilhelmin lanko mentyään 1893 naimisiin Preussin prinsessa Margaretan kanssa. Suomen kuninkaana hänestä on monessa paikassa käytetty nimeä kuningas Väinö I.

Marraskuussa Vilhelm luopui kruunusta ja joulukuun 14. Friedrich Karl teki samoin. Hän kuoli toukokuussa 1940 Casselissa.

Väinö I:stä olisi Suomen kuninkaana seurannut hänen neljäs poikansa Wolfgang Moritz, jonka häitä "suomalaisen ladyn" kanssa Wikipedian mukaan jo valmisteltiin. Suomalaisen ladyn henkilöllisyyttä en tiedä. Väinö I oli jo ehtinyt antaa säädöksen, jonka mukaan Suomen kruunu siirtyisi aina toiselle pojalle, ensimmäinen perisi tietenkin Hessenin. Suomalaisen ladyn kanssa poikia olisi saattanut tulla, mutta Wolfgangin vaimo oli Badenin Marie Alexandra, joka kuoli 1944 liittoutuneiden ilmapommituksessa. Wolfgang eli kauimmin perheestään - hän kuoli vasta 1989.

Suomen kuningatar Margareta puolestaan kuoli 1954. Hän oli nuorin kahdeksasta sisaruksesta, sai kuusi lasta ja oli kuvasta päätellen viehättävä nainen. Hänestä käytettiin lempinimeä Mossy - Suomen kuningas taas oli Fischy.

Jos kuningaskunnasta olisi tullut totta, meillä olisi eilen ollut vieraina Victoria ja Madeleine naapurista ja mahdollisesti Charles ja Camilla sukulaisuuden perusteella.

Kuva tässä blogissa on peräisin Aamulehdestä ja suvussa huolellisesti säilytetty. Kääntöpuolella on luettelo kuritushuonetuomioista - "Kokemäeltä. Sekatyömies Verner Mäenpää 4 v. ja sekatym. Sefanias Haapanen 4 v. Kuhmalahdelta. Työm. vaimo Amanda Eufrosyne Mäkelä 3 v."

Majakkasaaria

Utön majakka, pohjana osa Suomen majakkakarttaa

Suomen rikkonaisilla rannikoilla tarvitaan paljon majakoita. Vanhin valomajakka rakennettiin Utöhön vuonna 1753. Majakka valaistiin kynttilöillä, öljylampuilla ja korissa poltetuilla hiilillä. Se räjäytettiin Suomen sodan aikana 1808-1809, mutta uusi rakennettiin samalle paikalle 1814. Majakan miehistönä oli Ruotsin vallan aikana kaksi miestä, mutta kun Suomi liitettiin Venäjään, majakan miehistöksi tuli neljä majakkamestaria ja useita majakanvartijoita. Ylimääräiset elättivät itsensä kalastamalla silakkaa.

Utön majakan erikoisuus on kolmannessa kerroksessa sijaitseva kirkko. Pappi tuli majakalle kahdesti vuodessa. Muuna aikana majakan miehistö luki sunnuntaisin postillaa. Toinen kirkollinen majakka on Suomenlinnassa, jossa Aleksanteri Nevskin kirkko muutettiin Suomen itsenäistyttyä majakaksi.

Toiseksi vanhin Suomen majakoista on Suomenlahden Rönnskär, joka rakennettiin 1800. Sekin tuhottiin Suomen sodassa, mutta sekin korjattiin 1814. Se toimi aluksi kynttilöillä, mutta muutettiin 1822 17 öljylampun voimin toimivaksi.

Viimeisimpiä 1800-luvun majakoista oli Valassaarten majakka Merenkurkun kapeimmalla kohdalla. Majakan tarve huomattiin 1879, jolloin samana yönä Valassaaren karikolle haaksirikkoutui viisi laivaa. Valassaarilla ei ole mitään tekemistä valaiden kanssa, ne ovat saaneet nimensä valaan selkiä muistuttavista harjuistaan.

Norrskär Pohjanlahdella oli Suomen viimeisin miehitetty majakka - viimeiset majakanvartijat poistuivat vuonna 1986. Pahin Suomen majakoita koskenut onnettomuus tapahtui Norrskärissä; kolme majakanvartijaa lähti pyytämään hylkeitä ja jäi sille tielleen.

Majakkasaarista on alettu kiinnostua retkeilykohteina. Monet niitä ovat luonnonsuojelualueilla. Suomen Majakkaseura listaa matkailukohteina toimivia majakkasaaria.



Sisämaan asukkaana minua kiinnostaa eniten Siilinkari, Näsijärvessä sijaitseva sektoriloisto. Siilinkariin höyrylaiva Kuru haaksirikkoutui vuonna 1929 ja vei mennessään 138 henkeä. Kuvassa on Kuru muutamia minuutteja ennen onnettomuutta.

Bali Hai evakuoidaan

Lake Voui

Toisen maailmansodan aikaan nuori luutnantti James Mitchener oli sijoitettuna Vanuatun - siihen aikaan Uusien Hebridien - saariryhmään Espiritu Santon saarelle. taivaanrannassa näkyi Ambae tai Aoba (saari tunnetaan kummallakin nimellä).

During World War II, James A Michener, then a lieutenant in the American Army, was stationed in Santo. Such was the effect of this place on him that here he wrote the legendary Tales of the South Pacific from which sprang the musical South Pacific. From Santo, Michener would gaze across the sea to a volcanic island, often with its summit shrouded in cloud and dream of "Bali Hai". On a clear day the sight of Bali Hai, or the island of AMBAE still beckons the imagination of the romantic soul.

Bali Ha'i may call you,
Any night, any day,
In your heart, you'll hear it call you:
"Come away...Come away."

Bali Ha'i will whisper
In the wind of the sea:
"Here am I, your special island!
Come to me, come to me!"

Mitchener ei ollut ensimmäinen, jota Bali Hai kutsui. Vuonna 1606 Pedro Ferninand de Quiros perusti Uuden Jerusalemin Espiritu Santoksi ristimälleen saarelle - samalle, jolla Mitchener katsoi kaukaisuuteen. de Quirosin unelmaa kesti 54 päivää. Sen jälkeen nälkä ja ilmasto ajoivat Uuden Jerusalemin väen takaisin merelle.

THE PROCLAMATION BY PEDRO FERDINAND DE QUIROS

Day of Pentecost, 14th
May, 1606

Let the heavens, the earth, the waters with all their creatures, and those present, witness that I, Captain Pedro Ferdinand de Quiros...in the name of Jesus Christ... hoist this emblem of the holy cross on which His person was crucified and whereon He gave His life for the ransom and remedy of all the human race...on this day of Pentecost, 14th May....I take possession of all this part of the south as far as the pole in the name of Jesus...which from now on shall be called the southern land of the Holy Ghost...and this always and forever...and to the end that to all natives, in all the said lands, the holy and sacred evangel may be preached zealously and
openly.

Henkilökohtaisesti pidän Mitcheneristä enemmän.

de Quirosin väitetään myöhemmin kuolleen Filippiineillä, kun kimpaantunut ilotyttö tuikkasi ruosteiset sakset hänen vatsaansa. Hän oli yrittänyt huijata maksusta.

Uudet Hebridit itsenäistyivät nimellä Vanuatu sen jälkeen, kun lähetyssaarnaajat olivat tuoneet saarelle uskonnon ja suuren määrän ennen tuntemattomia tauteja, jotka vähensivät saariryhmän väestön miljoonasta hengestä 45 000 sieluun. Nyt Aoba tai Ambae joudutaan evakuoimaan. Tulivuori on purkautumassa. Helsingin Sanomat käyttää tulivuoresta nimeä Manaro, joka on yksi Lombendenin kraatereista - Lombenden taas on Aoban tai Ambaen tulivuori. Voui-järvi sijaitsee kraaterissa. Jos järven vedet purkautuvat laavaan, syntyy Krakatoan kaltainen räjähdys.

Someday you'll see me floatin' in the sunshine,
My head stickin' out from a loaf nighin' cloud,
You'll hear me call you,
Singin' through the sunshine,
Sweet and clear as can be:
"Come to me, here am I, come to me."
If you try, you'll find me
Where the sky meets the sea.
"Here am I your special island
Come to me, Come to me."

Edvard Tunnustajan hauta

Edvard Tunnustajan kruunaus ja Westminsterin ensimmäinen kirkko

Edvard Tunnustajan (1003-1066) ensimmäinen hautakammio on löydetty Westminster Abbeyn lattian alta. Hautaa on etsitty pitkään, mutta väärästä paikasta. Nyt se löytyi, kun arvokkaan lattiamosaiikin perustaa tutkittiin tutkan avulla. Samalla menetelmällä on etsitty Egyptistä hautakammioita. Tunnustajan hautaa ei aiota avata. Kuningas itse on siirretty pariinkin kertaan, mutta edelleen Westminster Abbeyssä sarkofagissa.

A Confessor is a particular type of saint. The term applies to those who suffered for their faith and demonstrated their sanctity in the face of worldly temptations, but who were not martyrs.

Edvard Tunnustaja ilmeisesti oli sopivaa tyyppiä. Maallisista kiusauksista hän ei välttänyt vallanhimoa eikä ahneutta, mutta sentään lihalliset himot.

Hän oli Ethelred Neuvottoman poika. Ethelred oli naimisissa Normandian Emman kanssa. Hän sai lisänimensä (Ethelred Unready) tavastaan maksaa mieluummin kuin taistella, kun viikingit tekivät retkiä Englantiin. Frans Bengtssonin "Orm Punainen" antaa hilpeän kuvauksen Ethelredistä. Kun hän kuoli, Tanskan Knut Suuri nai puolestaan Emman. He saivat pojan nimeltään Hardeknut. Knutin kuoltua valtaistuimelle nousi ensin hänen vanhempi poikansa (edellisestä avioliitosta) Harald Harefoot ja hänen kuoltuaan Hardeknut. Emma ja Edvard pakenivat Normandiaan. Edvardin uskotaan vannoneen, että jos hän saisi Englannin valtaistuimen, hän tekisi pyhiinvaellusmatkan Roomaan. Vilhelm Valloittaja väitti myöhemmin, että Edvard oli myös luvannut tehdä hänestä perijänsä.

Hardeknut ehti hallita kaksi vuotta, kun hän juomajuhlissa sai kouristuksia ja kuoli. Edvard sai valtaistuimen, mutta pyhiinaellusmatkaa hän ei tehnyt. Sen sijaan hän rakennutti benediktiineille Westminster Abbeyn ensimmäisen kirkon. Äitinsä Emman omaisuuden hän riisti itselleen ja karkotti hänet Normandiaan.

Tunnustajan arvoa Edvard ei saanut näistä teoistaan, vaan siksi, että hän vietti hurskasta elämää. Hän sai vaimonsa Edithan lupaamaan, että he elivät yhteisessä selibaatissa. Niinpä valtaistuimesta taistelivatkin Edithan veljet Harald ja Tostig. Harald voitti, mutta kaatui samana vuonna - 1066 - Hastingsin taistelussa. Ketterä Vilhelm Valloittaja väitti myös Haraldin vannoneen hänelle luopuvansa Englannin kruunusta.

Edvard Tunnustaja ei siis ollut mikään menestynyt kuningas, mutta kansa muisti hänet komeana, punaposkisena ja hurskaana. Hänen ympärilleen kerääntyi myös ihmeitä ja pyhimystaruja. Tärkeimpänä ihmeenä pidettiin, että hänen ruumiinsa ei mädäntynyt haudassa. Kaiken kaikkiaan ihan yhtä hyvä, että englantilaiset myöhemmin vaihtoivat Englannin suojeluspyhimykseksi Pyhän Yrjön.

Austerlitzin aurinko

Austerlizin husaareita...
"heitä neidot ilman ruokaakin viikon katsella vois..."

Tänään on Brnon lähellä taisteltu uudelleen kahdensadan vuoden takainen Austerlitzin taistelu. Taistelu oli 2. joulukuuta, mutta vapaaehtoisottelijat ja katsojat on helpompi saada paikalle lauantaina.

Austerlitz on suosituin Napoleonin taisteluista - siitä on tehty tietokonepelikin - mutta Napoleon itse ei, kumma kyllä, koskaan arvostanut Austerlitzia. Hän piti kyllä taistelun jälkeen puheen, jossa mainitsi "jos kerrotte olleenne Austerlitzissa, teistä sanotaan: tuossa menee sankari", mutta hän ei St. Helenalla juurikaan puhunut taistelusta. Ehkä se oli hänestä liian kirjan mukainen, tai sitten hän tiesi, että suuri ansio oli marsalkka Davoutin joukoilla, jotka kahden päivän rankan marssin jälkeen saapuivat juuri oikeaan aikaan.

Louis Davout oli eräs lahjakkaimmista Napoleonin marsalkoista, joka piti hyvää huolta joukoistaan, mutta Napoleonin suosion hän menetti Venäjän kampanjan aikana. Joidenkin mukaan Waterloo olisi mennyt eri tavalla, jos Davout olisi ollut paikalla. Austerlitzissa hänen panoksensa oli elintärkeä. Harvat joukot pystyvät siirtymään pikamarssilta suoraan taisteluun. Davout pyysi Napoleonilta 20 minuuttia aikaa, Napoleon antoi vartin. Se riitti.

Venäläiset ja itävaltalaiset luulivat saaneensa ranskalaisten lukumääräisesti pienemmän armeijan loukkuun laaksoon, mutta he eivät sumun vuoksi nähneet Davoutin joukkoja. Kun Napoleonin joukot hyökkäsivät, he iskivät vastoin Kutuzovin odotuksia suoraan keskustaan ja löivät sen. Sitten ranskalaiset kääntyivät itävaltalaisten rintamaa päin ja hajoittivat sen. Venäläiset joutuivat vetäytymään yli jäätyneen suon. Liittoutuma jätti jälkeensä 25 000 kuollutta, haavoittunutta ja vankia ranskalaisten 9 000 vastaan. Taistelun jälkeen Itävalta pyysi rauhaa. Lähemmän taistelukuvauksen löytää Leo Tolstoin "Sodasta ja rauhasta" tai "Kolmen keisarin taistelusta" kertovalta sivustolta.

"Austerlitzin aurinko" nousi ajamaan sumun pois ja paljastamaan ranskalaisten todellisen vahvuuden juuri päähyökkäyksen alkaessa.

Iréne Némirovsky

Iréne Némirovsky ja Denise-tytär

Syksyn herkin ja surullisin kirjatarina on Iréne Némirovskyn "Ranskalainen sarja". Kirjasta puhuminen on mahdotonta puhumatta sen taustasta. Iréne Némivorskyä on monessa arvostelussa verrattu Anton Tsehoviin. Tsehovin novelleja varjosti hänen keuhkotautinsa. Irénen romaania varjostaa kirjailijan oma kohtalo - tulevaisuus, jota hän jo kirjoittaessaan aavisteli.

Iréne oli venäjänjuutalainen emigrantti, joka oli elänyt aikuiselämänsä Ranskassa. Hän oli 30-luvulla tunnettu kirjailija. Kun saksalaiset miehittivät maan, hän pankinjohtajamiehensä ja kahden tyttärensä kanssa vetäytyi maalaiskylään ja siellä kirjoitti kaksi osaa viisiosaiseksi suunnittelemastaan sarjasta - "Kesäkuun myrsky" ja "Dolce". Hänet pidätettiin ja kuljetettiin Auschwitziin, missä hän kuukauden kuluttua kuoli lavanautiin. Hänen miehensä etsi vaimoaan yhä epätoivoisesti kaksi kuukautta tämän kuoleman jälkeen. Hänetkin pidätettiin yhdessä veljensä ja sisartensa kanssa ja heidät vietiin kaasukammioon. Tyttäret kätki ranskalainen opettajatar.

Vanhempi tyttäristä, Denise, ehti siepata mukaansa matkalaukun, jossa uskoi olevan perhekuvia ja äidin päiväkirjan. Kesti kolmekymmentä vuotta ennen kuin hän kesti avata traagisia muistoja tuovan matkalaukun ja sai selville, että käsikirjoitus oli hänen äitinsä viimeinen romaani. Vasta sisarensa kuoltua syöpään Denise vei käsikirjoituksen kustantajalle. Se julkaistiin viime vuonna ja on välitön maailmanmenestys.

"Ranskalainen sarja" sisältää molemmat romaanit, Irénen elämäkertaa lyhyesti selventävän esipuheen ja lopussa Irénen muistiinpanoja ja hänen ja aviomiehen viimeiset kirjeet. Tämä on kustantajalta hyvä ratkaisu. "Ranskalainen sarja" on kehystetty kirjoitajan synkällä kohtalolla kuten kesäistä ulkoilmajuhlaa voivat kehystää nousevat ukkospilvet.

"Kesäkuun myrsky" on ironinen kuvaus pariisilaisten kauhistuneesta paosta, kun saksalaiset alkavat pommittaa kaupunkia. Useimmat henkilöt ovat ranskalaisia porvareita, ihmisryhmä, jota Iréne ei kunnioittanut. He menettävät paon aikana ihmisyytensä, omaisuutensa ja rakastajattarensa. Pako jää useimmille unohdetuksi episodiksi - nopeasti he ryhdistäytyvät ja unohtavat käytöksensä, kuten kirjailija, joka vaatii parhaat huoneet pakolaisten täyttämässä kylässä, hankkii takaoven kautta hanhenmaksaa ja samppanjaa, menettää saaliinsa nälkäisille ja juoksee sekopäisenä kauhusta, kun Stukat pommittavat pikkukaupunkia. Kun hän lopulta pääsee tuttuun viiden tähden hotelliin, hän vajoaa tuoksuvaan kylpyyn oman tärkeytensä täydellisesti uudelleen löytäneenä. Posliininkeräilijä varastaa nuoren parin autosta bensiiniä, mutta oikeuttaa tekonsa itselleen, koska hänen kokoelmansa ovat osa Ranskan kulttuuriperintöä. Porvariperheen poika haluaa sankariajatuksen täyttämänä taistella Ranskan puolella ja karkaa ikkunasta, mutta unohtaa, ettei hänellä ole minkäänlaista asetta. Hän on vain epätoivoisten, täysin tarpeetonta pikku siltaa puolustavien sotilaiden tiellä.

"Dolce" on nopeasti katsoen suorastaan sentimentaalinen kuvaus kylästä, johon on sijoitettu hyvin käyttäytyviä, huomaavaisia ja kohteliaita saksalaisia. Keskipisteenä on laiminlyödyn nuoren rouvan ja saksalaisen pianistiupseerin rakkaus. Tämänkin teoksen voimana on silti ironinen näkymä ranskalaisten ahneuteen, itsekkyyteen ja epäluuloon. Tarkkasilmäisesti kuvataan päällisin puolin miellyttävä, mutta epäluulojen täyttämä yhteiselämä, jonka kohtelias pinta rikkoutuu, kun mustasukkainen aviomies ampuu upseerin, jonka epäilee liehitelleen vaimoaan. Porvarillinen naurettavuus tulee esiin flaubertmaisessa kohtauksessa, jossa kolme surupukuista naista, kotinsa menettäneen perheen edustajat, tuovat listan tavaroista, jotka he ehdottomasti haluavat takaisin. Listalla on perhemaalauksia, salaattikori ja isoisän varatekohampaat. Saksalaiset etsivät ja toimittavat kaikki tavarat paitsi salaattikorin, jonka sijasta vahingossa palautetaan lintuhäkki, ja tekohampaat, jotka kylän lapset olivat rikkoneet. Perheen olohuoneessa oli täytetty bulldoggi, ja lapset olivat yrittäneet tunkea hampaat sen suuhun.

Idylli särkyy, kun Saksan ja Venäjän välille julistetaan sota ja kylän miehittäjät marssivat itärintamalle. Iréne suunnitteli romaanisarjansa seuraavaan osaan karumpia kohtauksia; hänen ennakoinnissaan pianisti kaatuu Venäjällä. Kirja keskeytyi 1942. Miten Iréne olisi lopettanut sarjansa, jota hän kirjoitti samalla kun kuvatut tapahtumat elivät hänen ympärillään? Jo tällaisenakin kirjan herkkyys ja tarkkasilmäisen kissamainen julmuus tasapainottavat toisiaan harvinaisella tavalla. Harvoin tekee mieli julistaa mitään klassikoksi julkaisuvuonna, mutta tässä on kirja, joka tulee elämään.

Great Eastern

Great Eastern myrskyssä

Isambard Brunel, rautatieyhtiö Great Westernin perustaja, haaveili pitemmistäkin matkoista.

The idea of using steam to power ships to cross the ocean appealed to Brunel. When his GWR company directors complained about the great length of their railway (it was only about 100 miles) Isambard jokingly suggested that they could even make it longer - why not go all the way to New York, and call the link the Great Western. ('He'll have us going to the moon yet', muttered one of his directors.)

Yhtiön ensimmäinen Atlantin höyrylaiva "Great Western" oli menestys. Brunel halusi kuitenkin jotakin isompaa. Hän valitsi laivanrakentajakseen John Scott Russellin, ja he päättivät luoda aluksen Australian-linjalle. Alus ristittiin ensin Leviathaniksi, ja se oli kuusi kertaa suurempi kuin yksikään koskaan rakennettu alus. Sen rakenne oli poikkeuksellinen. Alukseen tuli kaksoisrunko ja ilmatiiviit lokerot, ja siinä oli sekä purjeet, siipirattaat että potkuri.

Kesken rakennuksen laivan nimi muutettiin, siitä tuli "Great Eastern". Ristiäistilaisuuden ja vesille laskun välillä oli useita kuukausia - yhtiöllä oli rahoitusongelmia. Merenkulkijat sanovat, että laivan nimen vaihtaminen ja laivan ristiminen ennen vesille laskua tuo huonoa onnea. Sitä "Great Easternilla" oli. Se oli pakko rakentaa sivuittain ja laskea vesille kylki edellä, muuten sen keula olisi ottanut vastakkaiseen rantaan. 10 000 katsojaa kokoontui, puheita pidettiin, laiva laskettiin vesille ja liikkui puolitoista metriä. Siihen se jäi. Yksi suurista ketjurummuista, joista hinausketjujen piti purkautua, särkyi, yksi työmies kuoli ja viisi loukkaantui. Laiva jäi niille tiloilleen vuodeksi.

Kun se lopulta saatiin vesille, koematkalla höyrypannu räjähti. Suuri osa kantta lensi ilmaan. Kuuma höyry tappoi kuusi palomiestä. Isambard Brunel sai halvauksen kuullessaan uutisen ja kuoli. Insinööri Russell oli jo aikaisemmin mennyt vararikkoon laivan vuoksi.

"Great Eastern" teki muutamia matkoja Atlantin linjalla (Australiaan se ei ikinä päässyt), mutta ei koskaan saanut riittävästi matkustajia tuottaakseen voittoa. Yhdellä matkalla se joutui niin pahaan myrskyyn, että ajelehti holtittomasti päiväkausia. Toisella matkalla kartoittamaton kari repäisi sen pohjan auki. "Great Eastern" oli insinööritaidon ihme ja selvisi kaikesta, mutta matkustajat karttoivat sitä. Lopulta se myytiin yhtiölle, joka laski lennätinkaapelin Atlantin pohjaan. "Great Eastern" oli ainoa riittävän suuri alus mahduttamaan sisäänsä koko kaapelin. Sisustus purettiin ja tillalle sijoitettiin kaapelikelat. Ensimmäisellä yrityksellä kaapeli katkesi. Toisella yrityksellä miehistö onnistui onkimaan katkenneen kaapelin pään, korjaamaan sen ja veti kaapelin onnistuneesti Euroopan ja Amerikan välille.

"Great Eastern" yritti vielä matkustajalaivana, laski kaapelia myös ranskalaisyhtiölle ja päätyi lopulta kelluvaksi ilmoitustauluksi. Lopulta se myytiin romuraudaksi - ainoa tuottoisa bisnes laivan historiassa.

Kun alusta purettiin yhdestä kaksoispohjan vesitiiviistä lokerosta löydettiin kaksi luurankoa, kaksi loukkuun jäänyttä rakennustyömiestä. Huonon onnen laiva oli kuljettanut aaveensa mukanaan.

"Great Easternin" salonki myrskyn aikana